Tämä kolumni julkaistiin Metrossa elokuussa:
Kaukana ovat ajat, jolloin Stop töhryille -kampanjalla yritettiin suitsia katutaidetta. Hyvää kampanjassa oli se, että sillä yritettiin poistaa ilkivallaksi luokiteltavat töhryt ja tagit, mutta samalla se yritti poistaa katukuvasta kaiken katutaiteen.
Nyt katutaiteesta on jo tullut salonkikelpoista. Vantaan taidemuseo muutti nimensä Artsiksi ja otti linjakseen katutaiteen esittelyn ja edistämisen. Suvilahdessa on pitkään toiminut katutaiteeseen keskittynyt taidegalleria Make Your Mark, jossa myös varteenotettavat taiteenkeräilijät käyvät ostoksilla.
Malmin peruskoulussa avattiin kuun alussa graffitiseinä, joka on toteutettu graffititaiteilija Antti Hakoman johdolla. Seinä kuvaa 100-vuotisen Suomen taivalta ja jopa presidentti Tarja Halonen kävi sitä ihailemassa.
Nykyään graffiteja ja muuta katutaidetta arvostetaan. Muutos on ollut nopeaa. Aiheesta kirjoitetaan kirjoja ja tehdään elokuvia.
Talojen seiniin on viime vuosina tehty suuria muraaleja. Koko seinän kokoisia, erittäin vaikuttavia maalauksia on muun muassa Vallilassa, Sörnäisissä ja Arabiassa.
Sata vuotta sitten kaupunkiin rakennettiin jugendtaloja ja sitä ennen uusrenessanssia. Rakennukset olivat kauttaaltaan koristeltuja. Seiniin valettiin reliefejä ja suuria patsaita. Pohjolan talossa on menninkäisiä, Kansallisteatterissa joutsenia ja Aleksi 13:ssa vaikuttavat patsaat.
Modernismin ja funktionalismin myötä rakennusten julkisivuista katosi koristelu. Nyt rakennusten koristelu on taas hyväksyttävää ja jopa suotavaa. Tapa on vain erilainen kuin sata vuotta sitten.
Katutaide on upea asia, joka elävöittää kaupunkia. Mutta metronpenkkien töhriminen on edelleen ikävää.