Marja Pyykön ohjaama elokuva Kekkonen tulee! saa ensi-iltansa ensi viikolla. Iltalehti kertoi lööpissä, että ”Aake Kalliala ja Jukka Puotila yllättävät: Homoparina Kekkos-elokuvassa.”
No, kirjoitetaan nyt pari muutakin lausetta kyseisestä elokuvasta.
Kekkonen tulee! on hulvaton tapaus. Elokuva kertoo pohjoisesta kylästä, johon presidentti Kekkonen on saapumassa vierailulle. Elokuva rakentuu absurdeista kohtauksista ja vielä absurdeimmista henkilöhahmoista. Tarina on eräänlainen viitteellinen versio Samuel Beckettin näytelmästä Godota odotellessa. Elokuvan lakonisen hulluuden ja vakavuuden yhdistelmä tuo tietyllä tapaa mieleen myös Milos Formanin Tsekkoslovakian ajan varhaistuotannot, kuten elokuvan Palaa Palaa.
Kekkonen tulee! -elokuvan henkilöhahmot on tehty liioitellen ja suuresti, kuten elokuvan käsikirjoittaja Elias Koskimies kertoo Cult24 Magazine -lehden elokuun numerossa (löytyy täältä, juttu sivulla 6).
Hieman jäi mietityttämään, että mitä jos ei olisikaan tehty niin suuresti? Mitä, jos ei olisikaan tehty komediaa, vaan vakavaa draamaa höystettynä pinnan alla muhivalla mustalla tilannekomiikalla? Mitä, jos Matti Ijäs olisi ohjannut tämän elokuvan?
Kekkonen tulee! on hyvä esimerkki kotimaisesta nykyelokuvasta: laadukasta ja teknisesti korkeatasoista viihdettä, jolla ei oli suuria taiteellisia ansioita.
Kekkonen tulee! -elokuvan taustalla oleva Pia Pesosen kirja Urho Kekkonen Strasse antaisi kaiketi kaikki mahdollisuudet tehdä koskettavaa ja tarkkanäköistä kuvausta pohjoisen, lähes eristyksessä olevan kylän arjesta iloista ja suruista. Miten kylä vinksahtaa, kun jotain arkea suurempaa on odotettavissa. Nykyisellään Kekkonen tulee! ei kerro oikein mistään mitään. Hieman samaan tapaan kuin Napapiirin sankarit. Molemmat ovat hyvin viihdyttäviä ja kovin kevyitä, mutta eivät pysty (tai halua) kertoa mitään oleellista kuvaamiensa henkilöiden sielunelämästä.
Kekkonen tulee! kannattaa ehdottomasti katsoa, pelkästään sen herkullisten henkilöiden takia. Iltalehti nosti esiin Kallialan ja Puotilan homoparin, mutta oma suosikkini on ehdottomasti Miina Turusen esittämä piippua poltteleva terveydenhoitaja, joka lopussa…no enpä paljasta.
Kekkonen tulee! ensi-illassa 16.8.2013
by