Joel Haahtelan pienoisromaani on lumoava pieni suuri kirja. Teos kertoo kirjastonhoitajasta, joka uskoo elävänsä viimeisiä hetkiään. Hän lähtee Englantiin Yorkshiren rannikolle tapaamaan etäistä tuttuaan, vanhaa venäläistä emigranttia Sergeitä. Miehiä yhdistää intohimo perhosiin. Päähenkilön tarkoitus on ikuistaa perhosia vanhalla akvarelli- ja kuparipainatustekniikalla. Hän haluaa jättää elämästään jotain jälkeensä.
Päähenkilön ja Sergein elämää kerrataan muistojen ja takaumien avulla. Niistä sirpaleista muodostuu valittu tarina henkilöiden menneisyydestä: nuoruuden rakkaudet, vankileirit, hajonneet perheet.
Sergein kautta avautuu kiinnostavia ajatuksia Venäjän historiasta. Venäläiset eivät kokeneet renessanssia, eivätkä luonut järjestelmällistä filosofiaa. Ehkä siellä ei siksi ymmärretä yksilön ja yksilönvapauden päälle. Koska siellä ei ole ollut demokratiaa, he eivät myöskään ole kokeneet aikaa ennen demokratiaa. Silti nostalgia on tärkeä osa elämää.
Yö Whistlerin maalauksessa viittaa englantilaiseen 1800-luvun maalariin James McNeill Whistleriin, joka maalasi kiisteltyjä yökuvia. Sergein kodin seinällä on yksi laadukas Whistler-kopio. Päähenkilön mukaan Whistlerin yö rinnastuu pyhyyteen, jota on ikoneissa. Molemmissa tekijä on taka-alalla ja keskiöön nousee varsinainen asia, ikoneissa pyhyys ja Whistlerin maalauksessa yö.
Pidempään Haahtelaa seuranneet kenties muistavat, että perhoset ovat olleet ennenkin hänen kirjoissaan keskeisinä teemoina. Vuonna 2006 hän julkaisi kirjan Perhoskerääjä. Siinä on paljon samoja elementtejä kuin tuoreessa kirjassa: matka Eurooppaan, intohimo perhosiin, luonnon kuvailua, minimalismia.
Yö Whistlerin maalauksessa on mietteliäs ja viisas. Se on kiehtovan ristiriitainen: samaan aikaan minimalistinen ja runsas, teemat ovat syviä mutta kerronta kepeää. Se on kirja, jonka äärellä elämä hidastuu.
Suosikkilauseeni:
”Olihan melko ristiriitaista, että ihminen syntyi maailmaan tyhjänä tauluna, joka täytettiin joukkoon kuulumisen pakolla, ja loppuelämä kului irti pyristelemiseen, sillä jokaisen sisimmässä eli halu tulla autenttisemmaksi ihmiseksi. Tuota ongelmaa ei kukaan päässyt pakoon.”
Olen intohimoinen Helsingin historian harrastaja, ja siihenkin puoleen Haahtelan kirja toi uutta. En ole tiennyt, että Suomenlinna on arvokas syreeni-kohde. Augustin Ehrensvärd toi syreenit Suokkiin 1700-luvulla ja niitä on edelleen saari pullollaan. Olen paljon kierrellyt Suomenlinnassa, mutta keskittynyt yleensä rakennus- ja sotahistoriaan. Nyt näkee syreenipensaatkin uusin silmin.
Joel Haahtela: Yö Whistlerin maalauksessa (Otava)
by 
