Syksyinen Kivinokka. |
Kokoomus aikoo viedä Kivinokan kaupunginhallituksen käsiteltäväksi, jos kaupunkisuunnittelulautakunta ei tiistaina (14.4.) tee kokoomukselle mieluista ratkaisua eli valitse Kivinokan rakentamista.
Lautakunnan puheenjohtaja, kokoomuksen Risto Rautava kutsuu rakentamisen vastustajia vastuuttomiksi päättäjiksi (HS 13.3.).
Mutta hyvä Risto Rautava: Asiahan on aivan päinvastoin! Näkemyksesi edustaa niin sanottua Turun tautia, jossa vanhoja rakennusalueita puretaan pois uudisrakennusten tieltä (Turun taudin määritelmä Wikipediassa).
Vastuutonta olisi Kivinokan tuhoaminen.
Kivinokka on ollut jo toista sataa vuotta työläisten kesäaluetta ja nykyisistä kesämajoista vanhimmat ovat 1940-luvulta. Helsingin kaupunginmuseo totesi, että kesänviettokulttuuri Kivinokassa on säilynyt hyvin muuttumattomana vuosikymmeniä ja sitä kulttuuria tulisi ehdottomasti vaalia. Museon mukaan ainoa oikea ratkaisu Kivinokan kohdalla on säilyttää se virkistysalueena.
Kivinokkaan tultiin aikanaan veneillä Sörnäisten, Hermannin ja Kallion työläiskortteleista. Siinä missä porvarisväki meni kesänviettoon merenrantahuviloihin, duunarit tulivat Kivinokkaan. Kivinokassa vietettiin vapaa-aikaa, rentouduttiin, juhlittiin, urheiltiin, nautittiin luonnosta ja kerättiin voimia että taas jaksettiin palata sorvin ääreen.
Sitä samaa Kivinokassa tehdään edelleen. Ja lisäksi paljon muuta.
Kesänviettoa Kivinokassa 1950-luvulla. Kuva: Istvan Racz, Helsingin kaupunginmuseo. |
Kivinokan 600 kesämajan virkistysalueen tuhoaminen olisi hieman sama, jos porvarishuviloita ryhdyttäisiin laittamaan maan tasalle Laajasalosta, Vartiosaaresta, Kaivopuistosta ja muista paikoista. Minkä metelin kokoomus siitä nostaisi!
Myös kokoomuksen tulisi ymmärtää vastuunsa stadin kulttuurihistoriasta ja sen vaalimisesta. Ei Kivinokkaa tule museoida, mutta sen kulttuurihistoriallinen arvo tulee ymmärtää. Kehitetään Kivinokkaa, ei rakenneta. Ei Kivinokan historiallista arvoa tule väheksyä sen takia, että se kuuluu osaksi työväen historiaa. Vastakkaisasettelun aika on ohi, sanoi eräs merkittävässä asemassa oleva kokoomuspoliitikko. Pidetään siitä kiinni.
Loppuun vanha sananlasku Itä-Helsingistä: Demokratiassa kansa päättää, mutta edustuksellisessa demokratiassa kokoomus (tuntematon).
(Kirjoittajan sidonnaisuus: Kesämaja Kivinokassa)
Lisää kirjoituksia Kivinokasta:
4 virhekäsitystä Kivinokasta
Mitä Kivinokan rakentaminen tarkoittaisi?
Kommentit on suljettu.