Halusin näyttää lapsille Kivinokan hiidenkirnut. Pakattiin eväät reppuun ja lähdettiin metsään. Vaikka Kivinokan metsä ei olekaan kovin iso, niin ei niitä hiidenkirnuja noin vaan löydä. Ensimmäinen ongelma oli kuitenkin se, että piti lapsille selittää, mikä on hiidenkirnu. ”No joskus Suomen päällä oli iso jääkerros, joka ylettyi tuonne puiden latvaan ja korkeammallekin. Sitten se jää alkoi sulaa ja joku pieni pyöreä kivi jäi pyörimään sinne alle ja teki kallioon sellaisen kuopan.” ”Missä me silloin oltiin?” ”Ei mennä nyt siihen.”
Matkalla ihailimme vanhoja ja korkeita puita.
Vastaan tuli öttiäinen.
Toinenkin öttiäinen löydettiin polulta, mutta se oli kuollut. Hautasimme sen, ja laitoimme haudalle ristin.
Sieniä vaan kuvasimme, emme poimineet.
Lopulta löysimme hiidenkirnut, pienellä tuurilla. Kivinokan metsässä on kaksi hiidenkirnua, joista toinen on noin puolitoistametriä syvä ja pienempi ehkä puolet siitä. Molemmat olivat täynnä vettä.
Kuka osoittaisi kansalaisaktivismia ja tekisi opasteet hiidenkirnuille? Opasteet voisi alkaa samasta kohtaa kuin luontopolku. Sellaiset puiset opasteet, joissa lukee ”Hiidenkirnut” ja nuoli näyttää mitä polkua lähdetään tallaamaan.
Meidän asettamat nuolet eivät tule tuottamaan pitkäaikaista iloa.
Lopulta päädyimme lintulavalle syömään eväitä ja katsomaan lintuja.
by 
