Saako toimittaja taputtaa teatterille?

Helsingin Kaupunginteatteri järjesti tilaisuuden, jossa teatteri esitteli syksyn ensi-iltoja. Paikalla oli runsaasti lehdistöä. Tässä pieni videon pätkä syksyn suurensi-illasta Tri Zivagosta. Kaunista laulua, mutta kiinnittäkää huomiota videon loppuhetkiin.


Mikä siinä lopussa niin ihmeellistä oli? Se, että yleisö taputti. Ja vieläpä se, että joukossa olleet toimittajatkin taputtivat.

Nokian tiedotustilaisuudessa heinäkuussa toimittajat taputtivat, kun Stephen Elop esitteli Nokian uuden älypuhelimen. Helsingin Sanomien haastattelussa Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajalta Risto Uimoselta kysyttiin, että menettääkö toimittaja puolueettomuutensa, jos osoittaa suosiota.

”Jos se on hyvän tavan mukaista käytöstä, kuten se kansainvälisissä piireissä joskus on, aplodit saattavat olla loppukiitos. Mutta siitä voi syntyä käsitys, että toimittajat eivät toimi objektiivisesti. Siksi olisi hyvä, että tällaista vältettäisiin,” hän vastasi.

Uimosen mukaan taputtamatta jättäminen on ”suomalaisen journalistisen kulttuurin mukaista hyvää käytöstä.”

Menettääkö toimittaja tai kriitikko objektiivisuutensa, jos taputtaa teatteriesitykselle? Onko aplodit kannanotto? Mielestäni ei. Se on kohtelias tapa esiintyvää taiteilijaa kohtaan. Itsekin taputin.

Mutta ehkä on eri asia taputtaa esiintyvälle taiteilijalle kuin puhelimelle.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Tekijä: Pauli Jokinen

Kirjailija, kulttuuribloggaaja ja kävelyopas.