Tänään aamun aloitti Helsingin taiteiden yön tiedotustilaisuus. Helsingin juhlaviikkojen (jonka alaisuudessa Taiteiden yö järjestetään) johtaja Erik Söderblom kertoi, että eräs konsulttifirma oli tehnyt tutkimuksen, jonka mukaan Taiteiden yö on koko Suomen kiinnostavin tapahtuma. Nyt sekin on tutkittu. Söderblom pisti sitten vieläkin paremmaksi.
– Väitän, että Taiteiden yönä Helsinki on maailman kiinnostavin paikka. Kun vain maailma tietäisi, hän sanoi.
En väitä vastaan. Itse kylläkin saan ähkyn jo siitä, kun selaan Taiteiden yön tapahtumakalenteria. Satoja toinen toistaan kiinnostavampia tapahtumia ympäri kaupunkia. Mennäkö katsomaan teatteria Karhusaareen, Pohjois-Haagan taidekahvilaan, Lyhtyjen yöhön Seurasaareen, Kallion kirkon urkumaratoniin vai Vallilaan kuuntelemaan swingiä? Niin hauska, mutta sairaan stressaava tapahtuma.
Taiteiden yön voisi jakaa vaikkapa Taiteiden viikoksi, ja jokaisella taiteenlajilla olisi omat ”yönsä”: Kuvataiteitten yö, tanssin yö, teatterin yö, klassisen musiikin yö, sirkuksen yö, kirjojen yö, jne.
Taiteiden yön tiedotustilaisuuden päätti Sweet Manilla -yhtyeen yllätyskeikka (ks. video). Taiteiden yönä yhtyettä voi kuulla Roihuvuoren asukaspuistossa.
Kun Sweet Manilla oli lopettanut, hyppäsin fillarin selkään ja kävin tutustumassa Design-museon ja Arkkitehtuurimuseon väliin avattuun pop up -näyttelyyn. Näyttely on rakennettu tavarahissiin. Kyseessä on sveitsiläissyntyisen Daniel Bumannin näyttely, jossa hän on kuvannut kuuden esineen tarinaa zoetrope-tekniikalla. En ollut täysin vakuuttunut, ymmärsinkö Bumannin ajatuksen ihan täysin (tai ollenkaan). Hän kysyi, mitä mieltä teoksista olin. ”Very very intresting,” vakuuttelin. Tässä pieni videopätkä hissi-galleriasta.
Bumannin Play it -näyttely on avoinna 14.9. asti ja se on ilmainen. Design-museon johtaja Jukka Savolainen kertoikin, että siinä missä muut museot supistavat ilmaista tarjontaansa, Design-museo tulee panostamaan jatkossa entistä enemmän ilmaisiin tapahtumiin. Askel oikeaan suuntaan!
Design-museon johtaja Jukka Savolainen (vas.), tiedottaja Aila Svenskberg ja taiteilija Daniel Bumann. |
Pop up -galleria Design-museon ja Arkkitehtuurimuseon välissä. |