 |
| Aili Ikonen & Tribute to Ella. |
Olin viikonloppuna loistavan jazzlaulajan Aili Ikosen keikalla. Ikonen esitti Malmitalossa bändinsä kanssa Ella Fitzgeraldin biisejä. Kerrassaan viehättävä esiintyjä ja bändi. Ikosen lisäksi etenkin saksofonisti William Suvanne sooloineen sai yleisön syttymään. Kokoonpano julkaisi keväällä levyllisen Fizgeraldin biisejä ja keikailee soittaen Ellan klassikoita.
Eräs biisi, joka illan aikana kuultiin, oli Little Jazz. Biisi laittoi jälleen kerran miettimään, että mikä merkitys musiikissa on sanoilla. Little Jazz -biisissä ei näet ole sanoja lainkaan, vaan se on alusta loppuun Ellan (tai Ikosen) scat-laulua.
Jarkko Martikaista, A.W. Yrjänää, Ismo Alankoa ja Samuli Putroa arvostetaan syvällisten, koskettavien ja ajatusta herättävien sanojen takia. Mutta onko hyvät sanat hyvän biisin edellytys? No ei ole. Monesti tärkeää on fiilis ja meininki.
Vai mitä sanotte näiden biisien sanoituksista:
Jälkikirjoitus: Onko jazz-muusikoilla muita hauskempaa?
Aili Ikosen Tribute to Ella -keikalla bändillä oli hauskaa ja soittamisen ilo huokui katsomoon asti. Monesti jazzbändeillä tuntuu olevan todella hauskaa lavalla. Naureskellaan toisten sooloille, kannustetaan kanssasoittajia yhä parempiin suorituksiin, iloitaan, hymyillään. Klassisen musiikin protokollaan kuuluu pitää naama pokerina koko konsertin ajan, raskaan metallin protokollaan kuuluu näyttää synkältä, hiphopissa uhotaan niin paljon ettei muisteta pitää hauskaa, reggaemiehillä on haskaa vain lisäaineiden avulla ja iskelmässä kellään ei ole hauskaa paitsi solistilla. Mutta jazztyypeillä on aina hauskaa. Ihme jengiä!
Katsokaa nyt, miten hauskaa näilläkin veijareilla on:
by 
