Olen Käpylän katuja kävellessäni kuvannut taideteoksia, kun niitä on vastaan tullut. Uskoisin, että olen saanut kaiken Käpylän julkisen taiteen tallennettua kännykkäkamerani linssillä.
Urheilija (Akseli Toivosen kenttä)
Erkki Toukolehdon veistos vuodelta 1937. Tiettävästi Toukolehto sai idean veistokseensa uutisesta, joka kertoi kaatuneesta juoksijasta, joka loukkasi kätensä, mutta voitti silti kisan. Ehdoton suosikkini Käpylän veistoksista. Klassinen urheilijaveistos.
Päivän lapset (Ala-asteen pihalla, Väinölänkatu 7)
Sakari Tohkan veistos vuodelta 1938 on ilahduttanut koululaisia jo vuosikymmenet. Toinen suosikkini. Veistoksessa on jotain tulevaisuudenuskoa.
Version samasta veistoksesta bongasin myös Riihimäen taidemuseon aulasta:
Kallioaurinko (Kuutamotie 17)
Matti Peltokankaan ympäristöteos vuodelta 1994. Melko huomaamattomassa paikassa. Ehkä hieman epäonnistunut sijainti.
Lentoon (Pohjolankatu 45)
Outi Leinonen teki taidetta ruotsalaisen koulun seinään vuonna 2000. Julkisivussa leijailee parisen kymmentä keramiikkasiementä. Pieni herkkupala ohikulkijoille.
Omille siiville! (Mäkelänkatu 93)
Koulurakennuksen yli kulkee Kaarina Kaikkosen veistos, joka on paljastettu 2012. Piristää vilkasta Mäkelänkatua.
Evakkoäiti (Käpylänkuja 1)
Evakkoäiti Karjalatalon pihalla lienee Käpylän uusin veistos. Juhani Honkasen veistos paljastettiin 2015. Hyvin perinteinen näköisveistos – hyvässä ja pahassa.
Karjalatalon sisälläkin on taidetta. Ensimmäisenä vastaan tulee Eva Rynäsen valtava taideteos Rantoja. Vuonna 1977 valmistunut puuteos tehtiin alkujaan näyttelyyn, joka järjestettiin Savonlinnan oopperajuhlien yhteydessä.
Kulman takana on Oili Mäen hieno ryijy.
Ja laitetaan nyt loppuun vielä kuva sähkökaapista. Taidetta tämäkin:
Tove Jansson maalasi keväällä 1947 Helsingin kaupungintaloon kaksi kookasta freskoa. Maalaukset ovat nimeltään Juhlat kaupungissa ja Juhlat maalla. Freskot siirrettiin vuonna 1974 Etu-Töölössä sijaitsevan ruotsinkielisen työväenopiston Arbiksen aulaan. Alkuvuodesta 2016 freskot saivat uuden pysyvän kodin Helsingin taidemuseosta HAMista.
Taideteokset saivat alkunsa, kun Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Erik von Frenckell pyysi Tove Janssonia tekemään Kaupunginkellariin pientä koristemaalausta. Ei tullut ihan pientä koristemaalausta, vaan kaksi suurta seinämaalausta.
Tove työn touhussa vuonna 1947. Kuva: HAM.
Jansson oli 1940-luvulla jo ihan tunnettu taiteilija. Hän piti ensimmäisen näytelynsä Taidesalongissa 1943. Muumibuumin aikaa ei vielä eletty, mutta kaupungintalon freskoista voi myös bongata Muumin. Juhlat kaupungissa -teoksen etualalla on pieni Muumi ja sen vieressä tupakkaa poltteleva nainen on tulkittu Janssonin omaksikuva.
Tove Jansson ei siis ollut vielä Muumeista tunnettu, kun hän sai tehtäväkseen kaupungintalon freskot, vaan apulaiskaupunginjohtaja von Frenckell oli tutustunut Janssoniin muuta kautta.
Jansson oli vuonna 1946 tutustunut Vivica Bandleriin, joka oli von Frenckelin tytär. Tovella ja Vivicalla oli rakkaussuhde. Tuskin von Frenckell nappasi Tovea ihan tuntemattomuudesta, vaan todennäköisesti tyttärensä suosituksesta.
Keisari Nikolai II:n kruunajaisia vietettiin Moskovassa toukokuussa 1896. Suomessa keisarin kruunajaisia juhlittiin muun muassa siten, että ainakin suurissa kaupungeissa vähävaraiselle väelle tarjottiin keittoa keisarin muistokulhosta. Osa köyhistä sai kulhon muistoksi.
Valkoisessa kulhossa on sinisellä keisarin tunnus ja kruunajaisten päivämäärä. Kulhot olivat Arabian tuotantoa.
Näitä Nikolai II:n muistokulhoja löytyy silloin tällöin ihmisten jäämistöistä. Jos nyt ei satu omassa perintökokoelmassa moista olemaan, niin sitten voi lähteä Arabian museoon, jossa sellainen on esillä.
Glimsin tila Espoossa sijaitsi mainiossa paikassa. Vierestä kulki Kuninkaantie, jota pitkin kuljettiin Turun ja Pietarin väliä. Glimsin tilan kohdilla oli risteys, josta käännyttiin Kuninkaantieltä Helsinkiin. Se oli aikansa valtatie.
Glimsin tilasta on ensimmäiset maininnat satojen vuosien takaa. Glims-niminen tila on ollut varmasti olemassa 1500-luvulta lähtien ja tiedetään, että 1540-luvulla tilaa isännöi Peder Nilsson.
Loistavan sijaintinsa ansiosta Glimsissä pidettiin kestikievaria. Kestikievarijärjestelmää ryhdyttiin rakentamaan 1600-luvulla ja sitä pidettiin yllä aina 1900-luvun puoliväliin saakka. Kestikievarissa majoitettiin ja ruokittiin matkamiehiä.
Glimsin tila on nykyään museona. Vaikka vieressä on jättimäinen Jorvin sairaala, niin Glimsissä pääsee tekemään todellisen aikahypyn entisen maailman tunnelmiin. Toisella puolelle tilaa avautuu ikiaikaiset peltomaisemat. Talomuseossa on kaikkiaan 11 museokäytössä olevaa taloa. Vanhimmat rakennukset ovat 1700-luvulta. Vanhimpien joukossa ovat muun muassa tilan päärakennus ja entinen kestikievarin talo. Kesäisin laitumella kirmaa lampaita, nyt syksylläkin pihassa oli Gustav-kukko ja muutama kana.
Talomuseo Glims on eräänlainen Espoon vastine Seurasaarelle. Sillä erotuksella kuitenkin, että Glimsin talot ovat kaikki alkuperäisellä paikallaan, kun Seurasaaren rakennukset on siirretty sinne mikä mistäkin. Sekä Glimsissä että Seurasaaressa esitellään vanhan ajan elämää Suomessa, tuodaan tutuksi käsityötaitoja ja kansanperinteitä.
Glimsissä on myös viihtyisä kahvila, museokauppa ja päärakennuksessa vaihtuvia näyttelyitä. Ehdottomasti visiitin väärtti.
Taiteilija Akseli Gallen-Kallela suunnitteli itselleen jylhän ateljeekodin Laajalahden rantaan Tarvaspäähän. Gallen-Kallelan Museona toimiva paikka kätkee sisälleen jännittäviä tarinoita taiteilijan elämästä.
Turunväylän varrella Helsingin ja Espoon rajalla puiden lomasta pilkistää linnamainen torni. Moottoritien liittymän jälkeen kiemurrellaan pikkutietä ja saavutaan lähes Laajalahden rantaan. Siellä mäen harjalla on Tarvaspään ateljeelinna, jonka Akseli Gallen-Kallela rakennutti kotitalokseen vuosina 1911-1913.
Ateljeekoti muistuttaa keskiaikaista linnaa tai kirkkoa, kuten monet muutkin 1900-luvun alussa tehdyt kansallisromantiikkaa henkivät jugend-rakennukset. Kesäisin lipputangossa hulmuaa punakeltainen lippu, jonka Gallen-Kallela suunnitteli itsenäisen Suomen lipuksi. Pääoven vieressä seinällä vierailijat ottaa vastaan kuvanveistäjä Emil Wikströmin tekemä Gallen-Kallelan muistomedaljonki.
Gallen-Kallela arkkitehtinä
Tarvaspään rakennuksen tekee erikoiseksi se, että Akseli Gallen-Kallela suunnitteli sen itse, vaikka ei varsinaisesti arkkitehti ollutkaan.
– Arkkitehti Eliel Saarinen auttoi Gallen-Kallelaa sisätilojen suunnittelussa, tietää Gallen-Kallelan museon näyttelypäällikkö Anne Pelin.
Tarvaspää ei ollut ainoa Gallen-Kallelan suunnittelma rakennus. Hän suunnitteli myös ensimmäisen ateljeekotinsa Kalelan Ruovedelle.
– Lisäksi hän suunnitteli Otto Donnerille Pääskylinnan Ruovedelle, mutta se suunnitelma ei koskaan toteutunut, Pelin kertoo.
Kodista museoksi
Ateljeelinna koostuu karkeasti ottaen kolmesta osasta. Suuresta ateljeehuoneesta, galleriasta ja tornista, jossa on lukuisia pieniä huoneita.
– Rakennuksessa on paljon yhtymäkohtia keskiaikaiseen arkkitehtuuriin, mutta galleriatila puolestaan viittaa firenzeläiseen palatsiarkkitehtuuriin, Pelin kertoo.
Museossa on esillä runsaasti Gallen-Kallelaan liittyviä esineitä ja yksityiskohtia. Ateljeen ikkunoiden edessä riippuu taiteilijan tekemiä lasimaalauksia ja seinän vieressä on Syntiinlankeemus-kaappi. Katossa roikkuu voimistelutanko.
– Se oli Gallen-Kallen Pariisin kodissa, jonne hän muutti vuonna 1984. Siellä hän pienessä atelejeekodissa voimisteli, Pelin kertoo.
Tarvaspää avattiin museona vuonna 1961. Museo järjestää näyttelyjä, ja sen lisäksi se kerää Gallen-Kallelaan liittyvää kokoelmaa ja teklee tutkimustyötä.
Vaimon sukutila
Akseli Gallen-Kallela ja hänen vaimonsa Mary asuivat paikalla jo ennen kuin Tarvaspään ateljee-rakennus valmistui. Pariskunta asui pihapiiriin kuuluvassa Albergan kartanon kesähuvilassa Linnuddissa eli Pellavaniemessä, joka oli Maryn suvun perintöä. Huvilan rakennuttivat 1860-luvulla Feodor ja Amalia Kiseleff. Huvila muutettiin sittemmin talviasuttavaksi, ja se toimi Gallen-Kalleloiden kotina ateljeelinnan ohella.
– Tämä oli lähellä kaupunkia, mutta kuitenkin riittävän kaukana, että Gallen-Kallela sai työskentelyrauhan. Alhaalla rannassa on edelleen vanha laiturin jäänne, ja sieltä oli aikanaan höyrylaivayhteys Mustikkamaalle. Gallen-Kalleloilla oli myös oma puuvene, jolla he liikkuivat. Ja Leppävaarassa oli jo silloin juna-asema, josta hevosella tai kävellen tultiin Tarvaspäähän, Pelin kertoo.
Pellavaniemen rakennus on edelleen Tarvaspään pihapiirissa, ja siellä toimii nykyään kahvila ja ravintola. Siellä on myös museon toimistoja. Ravintolan ikkunoista on huimat näkymät Laajalahdelle.
Ville Vallgrenin naapurissa
Tarvaspäähän liittyy paljon jännittäviä tarinoita. Yksi tarina kertoo Havis Amanda -patsaasta tunnetusta Ville Vallgrenista. Gallen-Kallela ja Vallgren olivat pyörineet samoissa porukoissa jo Pariisissa aikaisemmin, ja Vallgren muutti lähes Tarvaspään naapuriin vuonna 1913.
Vallgren oli tarinan mukaan karannut ikkunan kautta tuoretta vaimoaan pakoon Pariisissa ja Suomessa hän oli iskenyt silmänsä Viivi Paarmioon, jonka kanssa he muuttivat Laajalahden rannalle. Se oli Gallen-Kallelan perheelle siunaus, sillä neiti Paarmio oli pitkään ollut ihastunut Gallen-Kallelaan.
Säröjä Gallen-Kallelan ja Vallgrenin välille aiheutti episodi, jossa Gallen-Kallelan susikoirat Kova ja Kiivas kävivät raatelemassa Vallgrenin ja Paarmion lemmikkipossut hengiltä.
Tein iltalenkin, jonka teemaksi otin Maunulan arkkitehtuurin. Maunula on kaupungin edustavimpia kohteita, jossa voi tutustua moderniin asuntoarkkitehtuuriin. Maunulaa pidetään usein lähes Tapiolan kaltaisena puutarhakaupunginosana.
Arkkitehdit Viljo Revell ja Keijo Petäjä suunnittelivat asuntokantaa Metsäpurontien ympäristöön.
Revellin suunnittelema päiväkoti. Revell tunnetaan myös Didrichsenin taidemuseon, Makkaratalon, Eteläranta 10:n, Lasipalatsin, Meilahden ala-asteen ja Toronton kaupungintalon suunnittelijana.
Metsäpurontien ja Männikkötien risteyksessä sijaitseva Saunabaari on niin ikään Revellin käsialaa. Alakerrassa nykyisin kirppis ja mediapaja.
Männikkötien kaarevat asuintalot on suunnitellut arkkitehti Kaj Ekelund.
Arkkitehti Hilding Ekelund suunnitteli ahkerasti Maunulaa. Muun muassa nämä rivitalot ovat lähtöisin hänen kynästään.
Maunulan ostari (so. Suursuon ostoskeskus) on vielä hetken pystyssä, kunnes se puretaan pois asuntojen tieltä. Ostari on vuodelta 1962. Uusi ostoskeskus on jo valmistunut tien toiselle puolelle.
Maunulan kirkon suunnitteli arkkitehti Ahti Korhonen ja se valmistui vuonna 1980. Korhonen on suunnitellut myös Keravan kirkon sekä niin sanotun Ekonomitalon Lauttasaareen.
Pirkkolan puutaloalue syntyi talvisodan jälkeen, kun Ruotsi lahjoitti pienet puutalot sodasta kärsineelle Suomelle. Pirkkolassa on 150 kappaletta näitä niin sanottuja ruotsalaistaloja, ja ne muodostavat aika unenomaisen arkkitehtoonisen miljöön. Lähes kaikissa taloissa on pieni muistolaatta, jossa on kolme kruunua.
Pirkkolan puutaloalueen keskellä Papinmäentiellä on vanha huvila, joka toimii nykyään päiväkotina. Vuonna 1910 valmistunutta huvilaa pidetään Lars Sonckin suunnittelemana.
Pirkkolan urheilupuisto edustaa funkkista. Puistossa on jäähalli, uimahalli ja palloiluhalli. Pirkkolan urheilupuisto rakennuksineen oli lähtölaukaus kaupungin liikuntapuistoille ja konseptia on kopioitu moniin paikkoihin. Vuonna 1968 valmistuneen uimahallin ja monitoimihallin yhdistelmän on suunnitellut arkkitehtipariskunta Heikki ja Kaija Siren.
Helsingissä on runsaasti Wäinö Aaltosen veistoksia. Aaltonen on kenties 1900-luvun merkittävin kuvanveistäjä maassamme. Helsingin katukuvaan hän on vaikuttanut ehkä enemmän kuin kukaan toinen taiteilija. Tässä kymmenen hienointa Aaltosen julkista veistosta Helsingissä.
1. Päivän sarastus, Rauhankatu
2. Aleksis Kivi, Rautatientori
3. Paavo Nurmi, Olympiastadionin edusta
4. Mannerheimin hautamuistomerkki, Hietanieman hautausmaa
Usein muistolaatoissa on pelkästään tekstiä. Mutta joskus on haluttu laattoja elävöittää myös kuvilla, joka on erinomainen asia ja tuo laatan lähemmäs taideteosta. Tässäpä listattuna Helsingin kymmenen kauneinta muistolaattaa.
10. Kallvikin lentolaivue
9. Elennon ensimmäinen leipäkauppa Katajanokalla.
8. Mauri Sariola Ullanlinnassa.
7. Suomen ensimmäinen julkinen tv-lähetys Kampissa.
1. Amos Andersonin taidemuseo Amos Andersonin taidemuseossa on usein kaupungin kiinnostavimmat taidenäyttelyt. Näyttelyiden kirjo on laaja, nykytaiteesta vanhaan kotimaiseen taiteeseen. Tilat ovat hienot, historialliset ja intiimit. Odotan innolla Amos Andersonin uutta museota Lasipalatsin aukion alle, mutta samalla pelkään, että museo menettää nykyisen intimiteettinsä ja tunnelmansa, ja siitä tulee liian kliininen.
2. Taidehalli Taidehallin näyttelyt harvoin pettävät. Hyvin kuratoituja näyttelyitä, ja tila on sopivan kokoinen, jotta näyttelyt pystyy sisäistämään kerralla. Hilding Ekelundin suunnittelema rakennus on jo nähtävyys. Alakerran studiosta löytyy usein vähemmälle huomiolle jääneitä helmiä.
3. Valokuvataiteen museo
Kaapelitehtaan Valokuvataiteen museossa tulee käytyä liian harvoin, mutta aina sieltä tulee lähdettyä vaikuttuneena. Näyttelyt ovat usein inspiroivia ja herättävät ajatuksia.
4. Sinebrychoffin taidemuseo
Hienoa, että Helsingissä on edes yksi museo, joka säännöllisesti pitää esillä vanhaa taidetta. Käynti Sinebrychoffin taidemuseossa on usein taidehistoriallisesti sivistävä kokemus ja antaa perspektiiviä taiteentekemiseen.
5. Didrichsenin taidemuseo
Suosikkimuseoitani pelkästään museon sijainnin ja rakennuksen takia. Kuusisaaressa merenrannalla sijaitsevassa museossa on kaupungin hienoin veistospuisto. Viljo Revellin suunnittelma rakennus on upea. Useimmiten näyttelytkin ovat vaikuttavia.
Missä ovat Kiasma ja Ateneum? Molemmat ovat toki hienoja museoita, joissa on hyviä näyttelyitä, mutta ne ovat omaan makuuni liian isoja. Pidän enemmän pienistä museoista, joissa on helpompi ottaa näyttely haltuun yhdellä hotkaisulla. Kiasmassa ja Ateneumissa usein keskittymiskyky herpaantuu ennen kuin olen ehtinyt katsoa edes puolia näyttelyistä. Kun niistä lähtee ulos, on aina sellainen olo, että pitäisi päästä takaisin paremmalla ajalla.
Helsingin kaupungin taidemuseo on uudistumassa parhaillaan, joten siksi en sitä noteeranut tässä listauksessa. EMMA olisi varteenotettava haastaja listalla, jos se olisi Helsingissä.
Viikonloppu kului Olympiastadionin hurmoksessa. Lauantaina kävin juoksemassa Helsinki City Runin (hieno kaupunkitapahtuma!) ja sunnuntaina käytiin perheen kanssa Stadion-retkellä, johon kuului nousu Stadionin torniin ja käynti Urheilumuseossa.
Olympiastadion ja sen ympäristö, eli koko Eläintarhan alue, sopii yllättävän hyvin päiväretken kohteeksi. Siellä on paljon tekemistä ja nähtävää. Harvalle tulee edes mieleen tehdä päiväretkeä Eläintarhan mäelle. Kannattaa kokeilla – tässä alue esiteltynä:
1. Olympiastadion
Kaikki Olympiastadionin tuntee. Stadion on arkkitehtien Toivo Jäntin ja Yrjö Lindegrenin funkkismonumentti, joka on ollut Töölössä maamerkkinä vuodesta 1938. Stadion rakennettiin alkujaan vuoden 1940 olympialaisia varten. Kisat peruttiin sodan takia, ja stadion oli sitten olympialaisten näyttämö vasta vuonna 1952. Kisojen avajaiset on stadionin historin juhlavimpia hetkiä. Paavo Nurmi toi olympiasoihdun stadionille yleisön hurratessa ja toinen suuri juoksija Hannes Kolehmainen sytytti tulen. Kolehmaisen mukaan on nimetty myös stadionin vieressä kulkeva pururata – Hannes Kolehmaisen lenkki.
Stadionin seinässä on kaksi marmorilohkaretta. Toinen on yli 2000 vuotta vanhasta stadionista Kreikasta ja toinen Roman Colosseumista.
Noin 40 000 katsojaa vetävällä stadionilla pelataan jalkapalloa, yleisurheillaan ja järjestetään konsertteja. Stadion on Museoviraston suojelukohde.
72 metriä korkeasta Stadionin tornista on huimat näkymät yli Helsingin. Aikanaan torni tunnettiin nimellä maratontorni. Se viittasi siihen, että tornin ilmestyminen näkökenttään on maratonjuoksijoille merkkinä loppukirin alkamisesta.
Näkymät Stadionin tornista.
2. Urheilumuseo
Stadionvierailulla kannattaa myös piipahtaa Suomen Urheilumuseossa. Museo on pieni ja vaatimaton, mutta se toimii hyvin pikaisena sukelluksena Suomen urheilun historiaan. Museo perustettiin 1930-luvulla suuren suksikeräyksen aineistojen tallentajaksi. Museon tehtävänä on tallentaa suomalaisen urheilun kansalliskokoelmaa.
Museossa on muun muassa Matti Nykäsen mitaleja, Jari Litmasen pelipaitoja, Mika Häkkisen ajohaalari, vanhoja keihäitä, luistimia, piikkareita ja paljon muuta.
Museossa on pysyvä perusnäyttely sekä vaihtuvia näyttelyitä. Museon kiertää melko nopeasti läpi. Museota leimaa jonkinlainen kotikutoisuus. Suomalaisen urheilun tarinan voisi esitellä elävämminkin.
Pituushyppääjä Tommi Evilän kisa-asu Helsingin MM-kisoista 2005.
Urheilumuseossa voi jättää terveisiä idoleille.
3. Eläintarhan kenttä
Olympiastadionilta kun lähtee ja kävelee mäen nyppylän toiselle puolelle, saapuu legandaarisen maineen saavuttaneelle Eläintarhan kentälle. Kenttä valmistui 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana ja siellä on juostu lukuisia Suomen- ja maailmanennätyksiä. Kentällä pelattiin Suomen jalkapallomaajoukkueen ensimmäinen peli, vastassa oli Ruotsi ja vuosi oli 1911 (Kuinka ollakaan, Suomi hävisi 2-5). ”Eltsun” kentällä oteltiin myös ensimmäinen yleisurheilun Suomi-Ruotsi-maaottelu. Silloin elettiin vuotta 1925 (Suomi voitti ottelun 99-85!). Eläintarhan kenttä oli urheilun ykkösnäyttämö Helsingissä ennen Olympiastadionin valmistumista.
Eläintarhan kentän paviljongissa on mm. kahvila.
Eläintarhan kentälle voi kuka vaan mennä kokeilemaan mihin aikaan taittuu 400 metriä tai miten pitkälle leijailee pituushyppypaikalla. Jos kenttä ei ole varattu, se on kaikille avoin paikka.
Muistolaatta paviljongin seinässä.
Eläintarhan kentän paviljonkirakennuksen on suunnitellut arkkitehti Karl Hård af Segerstad. Hän oli Helsingin ensimmäinen kaupunginarkkitehti ja tunnettu erityisesti Pitkänsillan pohjoispuolisen alueen arkkitehtinä. Af Segerstad on suunnitellut muun muassa Hakaniemen hallin, Kallion kirjaston ja kivenheiton päässä Eltsun kentästä olevan Eläintarhan koulun. Lisäksi hän suunnitteli komean puutarhurin talon Talvipuutarhaan, joka sijaitsee niin ikään Eläintarhan mäellä. Jatketaan seuraavaksi matkaa sinne.
4. Talvipuutarha
Talvipuutarha avattiin 1893. Lasisen Talvipuutarhan edustalla on kaunis mäkeen rakenettu ruusutarha, jonka yli avautuu näkymät Töölönlahdelle. Kesäisin maisemaa voi ihailla kahvikuppi kädessä pihakahvilasta.
Talvipuutarhaan on ilmainen sisäänpääsy, ja se on puutarhan perustajan toive. Talvipuutarhan perustaja, kenraalimajuri Jakob Julius af Lindfors lahjoitti rakennuksen Suomen puutarhayhdistykselle, ja lahjoittajan toive oli, että puutarha pysyy avoimena ja ilmaisena kaikille kaupunkilaisille. Rakennuksen on suunnitellut uusrenessanssiin keskittynyt arkkitehti Gustaf Nyström, joka tunnetaan Säätytalon suunnittelijana.
Talvipuutarhassa on yli 200 erikoista kasviaa, iso osa niistä tropiikista. Puutarhassa voi ihailla muun muassa kameliapuita, kääpiöpalmuja, kuningasmagnoliaa ja kaktuksia.
5. Julkinen taide
Eläintarhan mäellä on runsaasti julkista taidetta. Tässä luettelo mitä löytyy:
– Henrik C. Borgströmin muotokuva (tehnyt Walter Runeberg, 1888). Borgström oli Eläintarhan puistoalueen perustaja. Veistos on Vauhtitien eteläpäässä mäen päällä. – Jakob Julius af Lindforsin muotokuva (Walter Runeberg, 1909). Talvipalatsin perustajan patsas on Talvipalatsin edustalla. – Kullervo puhuu miekalleen (C.E. Sjöstrand, 1868). Talvipuutarhan pihalla. – Tahko Pihkala (Nina Sailo, 1987). Olympiastadionin ja talvipuutarhan välissä. – Paavo Nurmi (Wäinö Aaltonen, 1925). Olympiastadionin parkkipaikan vieressä. – Lasse Viren (Terho Sakki, 1994). Kisahallin edessä, kivenheitto Paavo Nurmen patsaalta. – Konsertto Laaksolle (Denize Ziegler, 2001). Kapellimestarikoroke kallion päällä Urheilumuseon vieressä. – Kohokuva (Kalle Räike, 1966). Jättimäinen teräsbetoniveistos Helsingin jäähallin pääsisäänkäynnin ulkoseinällä. – Crescendo / Vuoden 1918 Kansalaissodan muistomerkki (Taisto Martiskainen, 1970). Jäähallin ja Eläintarhan kentän välissä.
Tässä kuvakoostetta veistoksista:
6. Uimastadion
Eläintarhan mäen retken voi päättää uimastadionille, jonka altaassa voi huuhtoa päivän päivän pölyt pois. ”Stadikka” on Helsingin suosituin maauimala, josa käy noin 5000 uimaria päivässä.
Olympiastadionin tapaan Uimastadion valmistui vuoden 1940 olympiakisoihin, joita ei sitten pidetty. Sodan aikana maauimala oli silli- ja juuresvarastona. Vuoden 1952 olympialaisissa sillit olivat vaihtuneet huippu-uimareihin. Uimastadionin on suunnitellut arkkitehti Jorma Järvi.
Uimastadion nähtynä Stadionin tornista.
PS. Mistä johtuu Eläintarhan nimi? Eihän alueella ole eläintarhaa eikä ole koskaan ollutkaan! Selitys: Eläintarhan mäestä tehtiin kansanpuisto 1800-luvulla, ja sen esikuvana oli Tukholman Djurgården. Aikanaan paikka oli myös yksi vaihtoehto eläintarhalle, joka lopulta rakennettiin Korkeasaareen. Nimi Eläintarha jäi kuitenkin sitkeästi elämään.
Eläintarhan mäestä saisi brändättyä kunnollisen päiväretkikohteen. Brändäys pitäisi aloittaa siitä, että mäelle asetettaisiin kunnolliset kyltit ja kartat, joissa on kerrottu mitä kaikkea mäellä on. Yhdet käyvät uimassa, toiset Talvipuutarhassa, kolmannet Stadionin tornissa, neljännet Kisahallissa. Mutta harva edes ajattelee, että asioita ja nähtävyyksiä voi yhdistää ja alueella voi kuluttaa vaikka koko päivän.
Suomen Pankki päästää jälleen yleisön katsomaan taideaarteitaan (9.-12.5.). Vuonna 2011 Suomen Pankkiin jonotettiin tuntikausia. Olisihan ne kiva taas nähdä, mutta jonottamaan en jaksa lähteä.
Vuonna 2011 otin taideteoksista kämäisiä kännykuvia:
Jottei näihin tarvitse tyytyä, niin Suomen Pankilla on hieno virtuaaliesittely taidekokoelmastaan. Se löytyy täältä.
Vierailen Seurasaaren ulkomuseossa ainakin kerran kesässä. Viime kesä oli poikkeus, enkä käynyt kertaakaan. Nyt kävin taas vuoden tauon jälkeen ja siellä oli tapahtunut huikeita asioita: Iisalmen pappila ja Kahiluodon kartano olivat avautuneet yleisölle ja myös aikaisemmin kiinni ollut metsästäjän maja sillan pielessä oli avautunut kahvilana.
Metsästäjän maja.
Iisalmen pappila.
Kahiluodon kartano.
1920-luvulta peräisin oleva kirkkoaitta oli saanut uutta lavastusta. Joku humoristi oli käynyt asettamassa aurinkolasit pöydälle.
Uutta rekvisiittaa pöydällä.
Satunnainen Seurasaari-päivä tarjosi myös yllätyksiä. Saaressa oli käsityöpäivät ja Matleenan markkinat. Käsityöläisiä laidasta laitaan oli tekemässä ja myymässä tuotteitaan. Kävi niin kuin minulle käy markkinoilla aina: käsityöläisiä ja käsityötuotteita on oikein hauskaa katsoa, mutta harvoin tulee mitään ostettua. Ei tullut nytkään.
Käsityömarkkinat.
Sitten oli vuorossa nukketeatteriesitys (joka on muuten taiteenlajina kovin aliarvostettu ja mediassa liian vähän huomioitu) Alastalon salissa, Eevastiina ja lokinpoika. Esitys oli toteutettu pitkälti samalla porukalla, joka on aikaisempina kesinä Seurasaaressa esittänyt loistavaa Puupoika-esitystä. Alastalon salissa, Eevastiina ja lokinpoika oli mukaelma Volter Kilven klassikosta Alastalon salissa. Itse kuulun siihen valtavaan enemmistöön, joka ei tuota tiiliskiveä ole lukenut – toisin kuin esityksen tekijät: Ohjaaja Elina Lajunenon lukenut kirjan jo kahdesti ja tunnustautuu faniksi, näyttelijä Timo Väntsi omistaa jopa ”Olen lukenut Alastalon salissa” -t-paidan, toinen näyttelijä Merja Pöyhönen luki teoksen keväällä, musiikista vastaava Olli Kari on lukenut kaikki Volter Kilvet jo teini-iässä ja nukeista ja lavastuksesta vastaava Outi Herrainsilta on lukenut teoksen ihan oikeassa kajuutassa. Näin kerrotaan esityksen käsiohjelmassa.
Alastalon salissa, Eevastiina ja lokinpoika oli mukava kesäinen klassikkopäivitys. Vaikka yleisössä oli paljon lapsia, uskon että aikuiset saivat esityksestä kuitenkin enemmän irti. Kannattaa käydä katsomassa, esityksiä elokuun 11. asti.
Alastalon salissa.
Seurasaaren lipunmyyntikioski ja sen vieressä oleva toinen lähes identtinen rakennus ovat myös hauska osa Helsingin taloushistoriaa ja kulttuurihistoriaa – ne näet ovat Helsingin vanhimmat kioskirakennukset ja ne on siirretty Seurasaareen Eläintarhan alueelta. Satunnaiset turistit eivät asiaa tosin tiedä, sillä siitä ei ole sanallakaan missään mainittu. Vinkki Seurasaaren porukalle: Laittakaa kioskien viereen kyltti, joka kertoo niiden historiasta, kuten muidenkin rakennusten yhteydessä on.
Vanhat kioskirakennukset.
Seurasaaren jälkeen tuli vielä piipahdettua Tamminiemien Cafe Adjutantissa, jossa on Rosa Liksomin Kekkos-aiheinen näyttely. Liksomin naivistinen tyyli tuntuu tuoreelta vuosi vuoden jälkeen. Maalauksista ei oikein saa kuvaa ihaileeko vai kritisoiko ne kohdettaan. Uskon, että Liksomilla itselläänkin taitaa olla ristiriitainen suhde Kekkoseen.
Liksomin Kekkos-taidetta.
Samalla tuli vielä tarkastettua Tamminiemi, joka remontin jäljiltä avattiin avattiin viime vuonna. Huomioni keskittyi lähinnä huoneiden seinillä oleviin hienoihin taideteoksiin. Seinät ovat täynnä kotimaista huipputaidetta, kuten Reidar Särstöniemeä ja Essi Renvallia. Joskus täytyy tehdä Tamminiemeen vierailu, jolla voi keskittyä pelkästään rakennuksen taiteeseen.
Essi Renvallin veistos Tamminiemessä.
Vielä retken lopulla ohitimme 1970-luvulla puretun Villa Solhemin portaat. Portaiden yläpäässä on taulu, jossa on valokuva edesmenneestä Villa Solhemista ja vuodet, jolloin se on siinä paikallaan ollut. Enpä tiedä, mikä tekee Solhemista niin merkittävän, että sen kunniaksi on tarvinnut erikseen muistotaulu pystyttää. Olen kirjoittanut jonkin verran Meilahden historiasta, mutta Solhemin taustoista en tiedä mitään. Asia pitänee korjata.
by 
