Mustasaaressa valloittavaa paikallishistoriaa ja luontoa

20150627_155455

Mustasaari on oivallinen paikka tehdä rentouttava kesäretki. Mustasaari on pienehkö saari Seurasaaresta lounaaseen, aivan Kaskisaaressa kiinni. Kaskisaaresta menee huoltosilta Mustasaareen, mutta se ei ole yleisessä käytössä. Ainoa vaihtoehto päästä Mustasaareen on Valhalla. Se on Taivallahden rannasta lähtevä yhteysalus. Merimatka kestää noin 15 minuuttia (hinta 4 euroa, aikataulut täällä).

20150627_120102

20150627_121610
Mustasaari on seurakunnan omistuksessa, mutta se on avointa virkistysaluetta. Saari oli muinoin Lauttasaaren lehmien laidunta, kunnes arkkitehti Florentin Granholm hankki sen omakseen 1800-luvun lopulla. Granholm tunnetaan muun muassa Bengtskärin majakan suunnittelijana. Hän suunnitteli myös Mustasaaren päärakennuksen, jossa nykyään toimii ravintola. Kieltolain aikana siellä oli salakapakka.

20150627_121902
1930-luvulla Mustasaari siirtyi seurakunnalle, kun nuorisopastori Heimer Virkkunen ihastui saareen talvisella hiihtoretkellään.

Mustasaarella on myös paikka suomalaisen urheilun historiassa. Virkkunen oli Amerikan matkallaan tutustunut lentopalloon ja toi lajin Suomeen. Se tunnettiin silloin vielä kaaripallona. Ensimmäiset lentopallopelit pelattiin Mustasaaressa ja siellä on maamme ensimmäinen lentopallokenttä.

20150627_151118
Mustasaaressa on päärekannuksen lisäksi muitakin vanhoja rakennuksia. Stidilodjuksi kutsuttu rakennus sai nimensä siitä, että tarinan mukaan se suunniteltiin Klubi-askin kanteen (Toimituksen huom. Esimerkiksi Kulttuuritalosta liikkuu vastaava legenda). Stidilodju valmistui vuonna 1938. Sen oli tarkoitus palvella kesäkahvilana vuoden 1940 olympialaisissa.

20150627_124058
Vanhaa huvilaa kutsutaan Tyttöjen taloksi, sillä se on aikanaan toiminut tyttöjen majapaikkana. Rakennus on valmistunut kahdessa osassa vuosina 1888 ja 1903.

20150627_124018
Sympaattinen pieni kappeli sijaitsee kivenheiton päässä päärakennuksesta. Se rakennettiin 1930-luvulla poikien majoitustilaksi. Alttarikivenä toimii keittiön palvelijoiden vanha porraskivi 1800-luvulta.

20150627_161136
Mustasaaressa on miellyttävä hiekkaranta, jossa saa aikaa kulumaan lasten kanssa. Rannan vieressä on leikkipaikka.

20150627_150659

20150627_151045
Mustasaaren ympäri kiertää polku. Saaren kiertää noin 15 minuutissa. Jos hyvää tuuri käy, voi kedolla nähdä lampaita.

20150627_160929

20150627_160848
Pastori Ilmo Launis on tehnyt vuonna 1938 kalliokirjoituksen ”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.” Teksti on vain vaivoin luettavissa Stidilodjun viereisessä lipputankokalliossa.

20150627_124612
Mustasaaresta pääsee pientä siltaa pitkin myös naapurisaareen, Hevossaareen. Hevossaari on asumaton. Saaren rannassa on valtava siirtolohkare ja hyvät merinäkymät Lauttasaaren suuntaan.
20150627_155857

20150627_153211

20150627_153706

Mustasaaressa menee mukavasti koko päivä. Aika menee kuin siivillä, kun kiertelee saarta, maleksii uimarannalla ja käy välillä ravintolassa syömässä ja kahvilla. Pitää muistaa vaan ehtiä viimeiseen vesibussiin, joka lähtee noin klo 18 maissa.

Lisätietoa:

Mustasaaren esittely seurakunnan sivuilla.

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Tekijä: Pauli Jokinen

Kirjailija, kulttuuribloggaaja ja kävelyopas.