Enemmistö tulee Kivinokkaan kävellen tai pyöräillen

Enemmistö tulee Kivinokkaan kävellen tai pyöräillen

Vankkuri kävi Kivinokassa vielä toissa kesänä.

Kivinokkaa koskeva kysely saatiin vihdoin ja viimein purettua ja pakettiin. Tulen blogissani hieman kommentoimaan ja tulkitsemaan kyselyn tuloksia.

Ensimmäisenä sohaisen ampiaispesää ja kommentoin lyhyesti kohtaa, jossa kysyttiin Kivinokkaan liikkumisesta.

Kesämajalaisista suurin osa käyttää julkisia, kävelee tai pyöräilee. 50 % vastaajista käyttää autoa ainakin silloin tällöin. Se pikkuisen yllätti, että niinkin vähän ihmiset tulevat mökeilleen autolla. Jotenkin kuvittelin, että lähes kaikilla on auto ja autottomat ovat selkeässä vähemmistössä. Mutta hyvä näin.

Se yllätti vielä enemmän, että ei-kesämajalaisista vain 19 % saapuu Kivinokkaan omilla autoilla. Tuota prosenttia olisin aavistellut paljon suuremmaksi. Mutta se on todella ilahduttavaa, että suurin osa tulee fillarilla tai kävellen. Eräs vastaaja toivoi “vierailijoille parkkipaikkoja. Nyt mökkiläiset eivät salli, että satunnainen kävijä pysäköi parkkipaikalle.” Tällaista ongelmaaa en tunnista, sillä Kivinokan iso parkkipaikka on kaikkien käytössä, se ei ole mikään kesämajalaisten yksityisalue.

Toki sen ymmärtää, että kesämajalaiset käyttävät muita Kivinokan kävijöitä enemmän autoa, sillä monilla on paljon raskasta kannettavaa mökilleen.

Kivinokan parkkipaikalla johtavalla pienellä hiekkatiellä liikkuvat kaikki sulassa sovussa keskenään: autot, pyörät, lastenvaunut, lenkkeilijät. Kesämajalaisista enemmistö haluaisi erottaa autoliikenteen ja kevyen liikenteen toisistaan. Tästä ollaan Facebookissa keskusteltu ennenkin. Yksi vaihtoehto olisi ohjata joko autot tai kevyt liikenne kartanon kautta. Siinä on toki omat ongelmansa, mutta en nyt tässä puutu niihin sen enempää. Helpointa voisi olla lähteä liikkeelle siitä, että kevyt liikenne menisi kartanon kautta.

Ei-kesämajalaiset eivät kokeneet suureksi ongelmaksi sitä, että kaikki käyttävät samaa pientä hiekkatietä. 2/3 oli tyytyväisiä vallitsevaan tilanteeseen.

Kesämajalaisten enemmistö (64 %) kaipaa Kivinokkaan parempia julkisen liikenteen yhteyksiä. Ei-kesämajalaisista myös noin puolet (47 %) halusi parempia yhteyksiä. Olisiko joku kaupunginosalinja ratkaisu tähän? Eräs vastaaja kommentoi, että nykyinen Kipparlahden silmukkaan tuleva linja (linja 81 Kulosaari-Herttoniemi) on hyödytön, “eikä vie mistään mihinkään”. Se on ihan totta, olisi paljon parempi, jos linja tulisi Kipparlahden silmukkaan suoraan keskustasta.  

Eräs vastaaja (joka ei ollut kesämajalainen) kommentoi osuvasti: “Liikenne on saanut suhteettoman suuren painoarvon keskusteluissa, ja antaa kesämajalaisista riitaisan kuvan.”

Olen hänen kanssaan hyvin paljon samaa mieltä. Liikenne on saanut keskusteluissa suhteettoman painoarvon, sillä eipä siinä loppujen lopuksi mitään todella suuria ongelmia ole ollut, noin niin kuin maailman mittakaavassa. Keskustelu voi antaa välillä kesämajalaisista riitaisan kuvan, ja sekin on väärä kuva, sillä eihän me oikeasti riitaisaa väkeä olla, päinvastoin: iloista, reipasta ja oikein mukavaa jengiä ollaan.

Ongelmat on tehty ratkaistavaksi, ei riideltäväksi.

Kyselyn tuloksiin pääsee tutustumaan täällä.

Ps. Ja nyt lähden ratkomaan ongelmia Saaritoimikunnan kokoukseen. Kilometrin pituinen esityslista, toivottavasti pääsee ennen puolta yötä kotiin.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather