Kaupunginteatteri halutaan suojella – mutta miksi puistokin?

Helsingin kaupunginteatterin rakennus ja sitä ympäröivä piha halutaan suojella. Luin asiasta tämän päivän Hesarista.

Tervehdin suojelu-uutista ilolla. On hienoa, että näitä 1960-luvun modernin arkkituhtuurin helmiä suojellaan. Arkkitehtien Timo Penttilän ja Kari Virran suunnittelema kaupunginteatteri on upea rakennus ja eräs aikakautensa hienoimpia rakennuksia Helsingissä.

Oma silmäni on jotenkin viime aikoina alkanut mieltyä yhä enemmän 1960- ja 1970-luvun arkkitehtuuriin. Niin kai siinä käy, kun aika kuluu. Eikä kestä pitkään, kun 1980-luvun ja 1990-luvun arkkitehtuuriakin suojellaan.

Kaupunki haluaa suojella myös teatteria ympäröivän piha- ja puistoalueen. Tästä ratkaisusta en ole kovin varma. Alue on hyvin keskeisellä paikalla, ja puistoalueelle voisi hyvinkin keksiä jotain järkevää käyttöä. Toki puistoja tarvitaan kaunistamaan kaupunkia ja niillä on kaupunkilaisille suuri arvo virkistyskäytössä. Mutta en nyt ole kuullut, että kukaan kävisi kaupunginteatterin puistossa virkistymässä.

Jos kaupunginteatteri haluaisi puistoon vaikkapa pienen sympaattisen kesäteatterin jonain päivänä, niin suojelumerkintä vaikeuttaa tällaista hanketta suunnattomasti.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Tekijä: Pauli Jokinen

Kirjailija, kulttuuribloggaaja ja kävelyopas.