Lontoossa asuvan Richard Osmanin Torstain murhakerho oli valtava korona-ajan menestys. Kirjaa ja sen jatkoa myytiin miljoonia ja teos kohosi myyntilistojen kärkipäähän. Menestykseen vaikutti varmasti myös se, että Osman on etenkin kotimaassaan tunnettu tv-kasvo. Hän on tuottanut ja juontanut lukuisia menestyssarjoja.
Miehen tv-tausta tuntuu myös kirjassa. Se on rakenteeltaan, juoneltaan ja lähtökohdiltaan hyvin elokuvamainen. Jokaisen kohtauksen pystyy kuvittelemaan tv-sarjan kohtaukseksi.
Kirjan lähtökohta on herkullinen. Rauhallisessa eläkeläiskylässä neljä ystävää kokoontuu torstaisin ja yhdessä he leikkisästi ratkovat vanhoja murhamysteereitä. Eräs heistä saa suhteillaan haltuunsa poliisin tutkintamateriaalia. Yhtäkkiä seniorikylän rauha järkkyy, kun alueella tapahtuu murha. Tietysti Torstain murhakerhon ystävykset sotkeutuvat tapaukseen korviaan myöten.
En paljasta juonikuviosta sen enempää. Kirjassa on lukuisia henkilöitä ja uudet juonenkäänteet seuraavat toisiaan. Ehkäpä juuri henkilöt ovat kirjan parasta antia. Viehättävyys syntyy ristiriidasta, kun eläkeläismammat ja -papat leikkivät James Bondia. Seuraa monenlaisia hauskoja ja yllättäviä hetkiä.
Osmanin kirjaa on kuvailtu cozy crimeksi ja hyvän mielen dekkariksi. Miksipäs ei. Ehkä nuo termit sopivat juuri tähän kirjaan.
Mutta lopulta Torstain murhakerho tuottaa pettymyksen. Mitä pidemmälle teos etenee, sen junnaavammaksi tarina menee. Se hukkaa ne kaikki lupaukset, joita alkuasetelma tarjoaa. Juoni menee liian mutkikkaaksi ja epäiltyjä alkaa olla liikaa. Aina kun tarina olisi saamassa luontaisen loppunsa, se kerää vielä lisää kierroksia ja lähtee uusille urille.
Torstain murhakerho on kirja, josta haluaisin pitää enemmän.
Richard Osman: Torstain murhakerho (Otava, 2021)
Arvio: 2/5
by 
