Retki Pitkäkoskelle ja Kuninkaantammelle

Tänään tein lasten kanssa retken Pitkäkoskelle. Olen pari kertaa lenkkeillyt siitä ohi, mutta koskaan aikaisemmin en ole varsinaisesti tutustunut alueeseen. Paikka on oikein mukava retkikohde.

Koski on Vantaanjoessa ja kosken toinen puoli on Helsinkiä ja toinen puoli Vantaata. Kosken ympäristö on hienoa luonnonsuojelualuetta, jossa kulkee polkuja ja siltoja. Kosken varrella on näköalatasanteita ja aluetta ympäröi seiväsaita.

Pitkäkosken alue on myös suosittu kuntoilijoiden keskuudessa. Siellä on kuntoilupaikkoja, haltiapolku ja talvisin hiihtolatuja. Pitkäkoski on Keskuspuistossa, joten sieltä on suora ulkoilureittiyhteys lähes Helsingin keskustaan saakka.

Pitkäkoskella on myös ulkoilumaja, jossa on kahvila. Tiedustelin kahvilan pitäjältä paikan historiasta, ja hän kertoi, että kahvilarakennus on viereisen vesilaitoksen vanha työmaaruokala, ja se on peräisin 1940-50-lukujen taitteesta.

Pitkäkosken ja Vantaanjoen vartta kulkee Kuninkaantammentie. Se on saanut nimensä tammesta, jonka on tarinan mukaan istuttanut Ruotsin kuningas 1600-luvulla. Tammi on edelleen olemassa ja se on rauhoitettu luonnonmuistomerkki. Tammi löytyy osoitteesta Kuninkaantammentie 20.

Helsinki on tiiviisti rakennettua kaupunkia (kuten kuuluukin olla), ja sen vastapainoksi on hienoa, että Pitkäkosken kaltaisia hiljaisia ja rauhallisia luontoalueita on myös olemassa. Pitkäkoskella sielu lepää – ja ruumis myös, jos ei keskity kuntoiluun.

Tässä kuvakoostetta Pitkäkoskelta:

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Tekijä: Pauli Jokinen

Kirjailija, kulttuuribloggaaja ja kävelyopas.

Kommentit on suljettu.