Arkkitehtuurikierros 1950-luvun Pohjois-Haagassa

20150511_202626

Pohjois-Haaga on hyvin tyypillinen sodanjälkeinen lähiö. Alue on rakennettu pääosin 1950-luvulla ja toteutettu silloisten lähiörakennuksen ihanteitten mukaan. Korttelit on rakennettu väljästi ja se luo alueelle puutarhakaupunginosan tunnelmaa. Myöhemmin Pohjois-Haagaa on täydennysrakennettu.

Rintamamieskerrostalot

Pohjois-Haagaa ryhdyttiin rakentamaan 1940- ja -50-lukujen taitteessa. Ensimmäisessä vaiheessa valmistui Linnaleirin aukion myymäjä- ja asuinkeskittymä sekä sen pohjoispuolella oleva asuinalue. Tällä alueella on sellaisia harvinaisuuksia kuin rintamamieskerrostaloja. Moni tietää rintamamiestalot, mutta harva rintamamieskerrostaloja. Rintamieskerrostaloja varten perustettiin asuntoyhtiöitä vain alle 60 koko Suomeen. Niistä merkittävä osa on Pohjois-Haagassa. Näitä taloja on muun muassa Santavuorentiellä ja Poutuntiellä.

20150513_103253

Hakavuoren kirkko

Kun Pohjois-Haaga alkoi olla valmis, piti alueelle tietysti kirkko saada. Hakavuoren kirkko valmistui 1960-luvulla. Kirkon alttaritauluna on Harry Kivijärven veistos. Kirkon suunnittelija, arkkitehti Eevi Aho asui ainakin muutama vuosi takaperin vielä kirkon naapurissa.

20150511_202440

Ohjaajantien rivitalot

Ohjaajantien tunnelmalliset rivitalot on suunnitellut arkkitehti Kurt Simberg. Taloista on näkymät Aino Ackten puistoon.

20150511_202341

Ohjaajantien pitkä talo

Ohjaajantiellä on varmasti eräs Helsingin pisimmistä asuintaloista. Ihan Käpylän Käärmetalon pituinen se ei taida olla, mutta todella pitkä kuitenkin. Suunnittelijoina toimivat arkkitehdit Kaj Englund ja Aulis Blomstedt.

20150511_202011

Pitkä talo tarvii pitkän autotallin. Tuonne mahtuu pidempikin limusiini.

20150511_202116

Tolarin koulu

Tolarin koulun eli Pohjois-Haagan ala-asteen suunnitteli arkkitehti Martti Välikangas. Välikangas on suunnitellut lisäksi muun muassa Elannon rakennuksia Hämeentien varteen, puu-Käpylää ja olympiakylää. Onpa hän suunnitellut myös Ruskeasuon ratsastushallin ja Yrjönkadun uimahallinkin.

20150511_201648

Muuntajat

Pohjois-Haagassa liikkuessa ei voi olla törmäämättä punatiilisiin sähkömuuntajiin. Niitä on lukuisia ja niiden arkkitehdiksi on mainittu Yrjö Dunderfelt. Muuntajat on rakennettu 1950-luvun alkupuolella. Vastaavia muuntajia on muuallakin Helsingissä.

20150511_201819

Ostari

Pohjois-Haagan ostari on yksi Helsingin vanhimmista. Airi Seikkala-Viertokankaan suunnittelema ostari valmistui vuonna 1959. Ostarille suunniteltiin alkujaan myös elokuvateatteria, mutta sellaista sinne ei koskaan tullut. Ennen tätä ostaria pohjoishagalaisia palveli Thalian aukion ja Linnaleirin aukion liikkeet.

20150511_201000

Ida Aalbergin tien kotkanpesät

Pohjois-Haagasta viimeisenä 1950-luvulla valmistui Ida Aalbergin tien ja Aadolf Lindforsin tien ympäristöt. Näille leimaa-antavaa on harvinaisen korkeat kerrostalot. Ida Aalbergin tien 12-kerroksiset tornitalot olivat valmistuessaan kaupungin korkeimpia.

20150511_200710

Teuvo Pakkalan tien alue

1970-luvulla Maunulassa paloi puutaloja ja asukkaille piti saada äkkiä uusia rakennuksia. Tarina kertoo, että tähän tarpeeseen syntyi Teuvo Pakkalan tien alue. Rakennusyhtiö Haka rakennutti alueen vuosina 1971-1973. Aluetta on käytetty usein esimerkkinä nopeasta elementtirakentamisesta. Kun nostokurjen laittoi keskelle pihaa, niin sillä sai samalla rakennettua neljä taloa. Harmonista ruutukaavaa.

teuvo

Ammattikoulu

Ilkantiellä sijaitsevan Pohjois-Haagan ammattikoulun suunnittelivat Timo ja Tuomo Suomalainen. Koulu valmistui vuonna 1969. Suomalaisen arkkitehtiveljeksiä ei muisteta erityisesti tästä koulusta, vaan Temppeliaukion kirkosta.

IMG_7606

Valkea Talo

Ammattikoulua vastapäätä sijaitsee Valkea talo, joka on kuulovammaisten keskus. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Jaakko Laapotti ja se valmistui vuonna 1987.

20150513_103618

Valkean talon valtavat mittasuhteet näkee, kun menee ala-aulaan katsomaan sen pienoismallia.

20150513_103716

Lue myös: Historiakierros Pohjois-Haagassa

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Tekijä: Pauli Jokinen

Kirjailija, kulttuuribloggaaja ja kävelyopas.