Kategoria: Kaupunkikulttuuria

Kuvakaappaus Elisan e-kirjakaupasta.

Yksi suurimmista verotuksellisista epäkohdista maassamme on sähkökirjojen ja perinteisten kirjojen välinen epäsuhta. Tavallisten kirjojen arvonlisävero on 10 prosenttia, mutta sähkökirjojen arvonlisävero on 24 prosenttia. En keksi mitään perustelua tälle. En ainakaan mitään hyvää perustelua. Sähkökirjojen vero pitäisi ehdottomasti saada samalle tasolle perinteisen paperisen kirjan kanssa.

E-kirjat eivät ole Suomessa vielä lyöneet läpi, vaikka muualla maailmassa ne ovat hyvin suosittuja. Esimerkiksi ”pornokirja” Fifty Shades of Gray oli Englannissa äärimmäisen suosittu e-kirjana, sillä kukaan ei kehdannut lukea paperista kirjaa metrossa, mutta e-kirjaa voi hyvin lukea salassa.

Suomessa on kuitenkin merkkejä, että e-kirjan suosio on kasvamaan päin. Hesarissa oli juttu, jossa kerrottiin sähkökirjojen myynnin ja kirjastolainojen kaksinkertaisuteen viime vuonna. Silti myynti oli alle prosentin verrattuna paperiseen kirjaan.

E-kirjat tulevat ennemmin tai myöhemmin lyömään läpi, se on aivan varmaa. Mutta niiden hintaa pitää saada alemmas, ja yksi keino siihen on, että arvonlisäveroa pudotetaan samalle tasolle paperisen kirjan kanssa.

Sähköiset kirjat maksavat aivan liikaa. Esimerkiksi Elisan e-kirjakaupassa Anna-Leena Härkösen kirja Kaikki oikein maksaa 26,90 euroa. En ole missään nimessä valmis maksamaan e-kirjasta yli 20 euroa. En edes yli 15 euroa.

Minulle kirja on vielä tärkeä esine. Kirjaa on kiva pitää kädessä, kirjahylly on hieno sisustuselementti. Kirjoja on kiva hypistellä kädessä, niitä on mukava selailla. Kirjahyllyn edessä on rentouttavaa ihan vaan seistä ja katsella sitä.

E-kirja edustaa pelkkää lukukokemusta. Paperinen kirja paljon muutakin. Siksi en ole valmis maksamaan e-kirjasta lähellekään samaa kuin paperisesta kirjasta.

Minulla ei ole mitään e-kirjoja vastaan. Niiden hintaa vaan pitää saada alemmas.

PS. E-kirjan ehdoton etu on se, että kun sitä lukee mökillä illan pimeydessä, niin ei tarvitse taskulamppua.

by

Helsingissä voi nähdä parhaillaan kaksi Huutoa. Toinen on Edvard Munckin teos Didrichsenin taidemuseossa ja toinen saamelaisen Suohpanterror-ryhmän juliste Taidehallissa.

Kummasta pidät enemmän?

by

Skotlantilainen Santa Paws maistui parhaiten.

Alkutalven aikana olen testaillut erilaisia talvi- ja jouluoluita. Olen pisteyttänyt ne perinteiseen oluenmaistelutapaan, eli pisteitä tulee ulkonäöstä, tuoksusta, suutuntumasta, mausta ja kokonaisuudesta. 50 pistettä on maximi.

Joulu jo meni, mutta talvea on vielä jäljellä, joten tästä ottamaan vinkkejä lopputalvea varten. Lista on tietenkin täysin subjektiivinen, sillä kaikkia mahdollisia joulu- ja talvioluita en halustani huolimatta ole ehtinyt testata.

Best of joulu- ja talvioluet 2014:

1. Brew Dog Santa Paws, 41 pistettä
2. Malmgårdin jouluolut, 38 pistettä
3. Erdinger Schneeweisse, 37 pistettä
4. Prykmestar Talviolut Münchener, 34 pistettä
5. Beerhunters Mufloni Huurupukki, 33 pistettä
6. St Erik’s Julale, 32 pistettä
7. Prykmestar Jouluolut (savu), 31 pistettä
7. Bad Elf Ale, 31 pistettä
9. Samuel Adams Winter Lager, 29 pistettä
10. Lapin Kulta Luomu jouluolut, 28 pistettä
11. Olvin tumma jouluolut, 22 pistettä
12. Lidlin Nobelaner tumma talviolut, 18 pistettä

by

Kuvakaappaus Lisää kaupunkia Helsinkiin -sivuilta.

Kaupunkitoimittajien yhdistys on valinnut Vuoden kaupunkilaisen, joka vuoden aikana on pyyteettömällä tavalla edistänyt asukkaitten hyvinvointia. Vuonna 2014 Vuoden kaupunkilainen on helsinkiläinen kaupunkisuunnitteluaktiivi Mikko Särelä.

Särelä oli viisi vuotta sitten perustamassa Facebook-ryhmää Lisää kaupunkia Helsinkiin. Hän oli ryhmän ensimmäinen jäsen ja moderaattori aina viime päiviin saakka. Ryhmässä on nyt 5700 jäsentä.

Kaupunkitoimittajien yhdistys perusteli Särelän valintaa mm. seuraavasti:

”Valintakokous kiitteli keskusteluryhmän uusia avauksia, osallistujien tavatonta aktiivisuutta vaihtoehtoisten suunnitelmien kehittäjänä sekä näkökulmien runsautta keskustelussa. Ryhmä ei pelkästään keskustele tai hymistele yhden aatteen mukaisesti.

Moderaattorit ovat kyenneet pitämään ryhmän keskustelun sivistyneena ja asiallisena. Tämä on ansio aikoina, jolloin ylilyönnit sosiaalisessa mediassa ovat pikemminkin normi kuin poikkeus.”

Kuulun itsekin Kaupunkitoimittajien yhdistykseen ja osoittaa äärimmäistä passiivisuutta ja typeryyttä, että en muistanut osallistua Vuoden kaupunkilaisen äänestämiseen. Siksi täytyy tyytyä tähän valintaan. Eikä se ole lainkaan hullumpi. Särelän Lisää kaupunkia Helsinkiin on ylivoimaisesti asiallisin ryhmä, johon olen Facebookissa törmännyt. Keskustelu pysyy fiksuna, keskustelijat ovat ymmärtäneet ryhmän mission ja säännöt, keskustelu pysyy aisoissa eikä rönsyile liikaa.

Kun on aikansa seurannut ala-arvoista keskustelua jossain kaupunginosa-ryhmissä tai huuhaa-sivuilla, niin on virkistävää käydä Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmässä seuraamassa hyvin moderoitua Facebook-keskustelua. Tulkoon jäsenmääränne lisääntymään ja keskustelu jatkumaan kiivaana.

Onneksi olkoon, Mikko Särelä.

PS. Särelän blogi löytyy täältä.

by

Jarkko Martikaisen levy osui ja upposi. Kuva: Sony Music.

Koska  kaikki muutkin listaavat vuoden 2014 parhaita levyjä, en malttanut olla listaamatta omia suosikkejani. Tässäpä kuluvan vuoden parhaat.

Kotimaiset:
1. Jarkko Martikainen: Koirien taivas
2. Milla Rumi: Ilot, halut ja valheet
3. Jukka Nousiainen: Huonoa seuraa
4. Maritta Kuula: Kuuluisaa sukua
5. Pietarin Spektaakkeli: Rakkauteen
6. Atomirotta: /
7. Tundramatiks: Ajo
8. Kaj Chydenius & Minja Koski: Myrskylinnut
9. Mopo: Beibi
10. Samuli Putro: Taitekohdassa

Ulkomaalaiset:
1. Jack White: Lazaretto
2. Blues Pills: Blues Pills
3. Cloud Nothings: Here and Nowhere Else
4. Eric Clapton & Friends: The Breeze – An Appreciation of JJ Cale
5. Leonard Cohen: Popular Problems
6. Brian Setzer: Rockabilly Riot
7. Rival Sons: Great Western Valkyrie
8. Tom Petty: Hypnotic Eye
9. Slash: World On Fire
10. Pink Floyd: The Endless River

Ja tässä linkkejä muiden tekemiin listoihin:

MTV3:n musiikkitoimittaja Sami Ruokankaan lista. 
Helsingin Sanomien toimittajien listat.
Radio Helsingin valintoja.
Soundin kriitikoiden valinnat – kotimaiset. 
Soundin kriitikoiden valinnat – ulkomaalaiset. 
Rumban lista – kotimaiset. 

by

Rahat jäivät nyt jakamatta. Kuva: Wikimedia Commons.

Varsinaisia tunareita liikkeellä Vantaalla ja Espoossa. Ei voi muuta todeta.

Vantaan Viihdeorkesteri jäi ilman Vantaan kaupungin tukea, koska jättivät hakemuksen myöhässä. Vantaan vapaa-ajan lautakunta hylkäsi myöhästyneen hakemuksen. Orkesteri haki 132 000 euroa.

– Vantaan Viihdeorkesteri on yksi kaupunkimme merkittävimmistä kulttuuri-instituutioista. Orkesteritoiminnan ja konserttien jatkuminen Vantaalla ei ole mahdollista ilman toiminta-avustusta, toteaa tiedotteessa kulttuurijohtaja Annukka Larkio.

Vantaalla siis lyödään hanskat tiskiin, jos Larkion kommenteista jotain voidaan päätellä.

Espoossa ei olla yhtään sen fiksumpia. Tapiolan kuoro jäi ilman kaupungin avustusta, kun toiminnanjohtajan virheen takia hakemus myöhästyi. Kuoro jäi ilman 115 000 euron tukea.

Tapiolan kuoron kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Reija Hyvärinen kertoo Länsiväylä-lehdelle, että kuoron ei anneta hajota, vaan toiminta jatkuu jollain tapaa ensi vuonnakin.

- Tämän yli päästään. Käytämme omaa pääomaa, hankimme tuloja laulamalla ja kuluja on tietysti myös karsittava, Hyvärinen kertoo Länsiväylälle.

Miten moista sähläämistä voi päästä edes tapahtumaan? Miten näin tärkeistä avustuksista voidaan myöhästyä? Täysin anteeksiantamatonta puuhastelua.

Eniten käy sääliksi Vantaan viihdeorkesterin soittajia ja Tapiolan kuoron laulajia. Heihin nämä tunaroinnit kaikkein kipeimmin iskee. Toiseksi eniten käy sääliksi yleisöä. Molemmat organisaatiot ovat tarjonneet laadukkaita konsertteja.

Jos Espoon ja Vantaan kaupungeilla olisi yhtään pelisilmää, myöhästyneet hakemukset olisi hyväksytty. Tietenkin säännöt pitää olla kaikille samat, mutta pienet mokat voi joskus antaa anteeksi. Se osoittaa inhimillisyyttä ja kulttuuriystävällisyyttä. Toistuvista tai tahallisista mokista pitääkin rangaista. Nyt tukien epääminen osoittaa kaupugilta vain sen, että päättäjät eivät arvosta kyseisiä organisaatioita niin paljon, että voisivat antaa pienen virheen anteeksi. Pienen virheen, joka on tekijälleen kovin kohtalokas.

Vantaa mainostaa: ”Musiikki on kaikkialla.” Niinpä, kaikkialla paitsi Vantaan viihdeorkesterin konserteissa.

by

Tammikuun alussa järjestettävä Lux Helsinki julkisti tänään ohjelmansa. Tapahtuman nimikkoteos on Ishmail Sandstroemin Mandala, joka nähdään Kansallismuseon pihalla. Mandaloiden materiaalina ovat diabetestarvikkeet, kuten insuliinikynät, ruiskut ja piikit, sokeriliuskat sekä testineulat. Ne on valaistu led-valoin.

Kaikki 17 teosta löytyy Lux Helsingin kotisivuilta.

Lux Helsinki on joka kerta osannut yllättää, useimmiten positiivisesti. Valojen lisäksi mieleen on jäänyt pakkanen, kohmeiset sormet ja ihmismassat. Mutta onhan se hienoa, että talvipakkasellakin ihmiset saadaan liikkeelle. Tässä Lux Helsinki onnistuu kenties paremmin kuin mikään muu tapahtuma.

Lux Helsinki on elävän kaupungin symboli. Valoa talveen!

Tässä hieman fiilistelyä parin vuoden takaa:

by

Hole on tutustunut puistossa asuvaan laitapuolen kulkijaan Josephiin. Hole meni taas kerran kyselemään tältä juopolta, että oliko tämä nähnyt erästä naista puistossa. Tällä kertaa Josephilla oli seuraa.

Joseph:

”Mikke ja minä tässä kommentoimme, kun mies talutti tyttöä miedän ohitsemme, että tyttöhän on hyvänen aika jopa vielä pahemmassa humalassa kuin me. Luulen, että Mikke kadehti häntä nimenomaan sen takia. Hehheh. Tervehti Mikkeä. Hän on Suomesta.”

Mikke makasi toisella penkillä ja oli jo hyvän aikaa sitten ollut sen illan osalta valmista tavaraa.

Että näin. Jos ulkomaalaisessa kirjassa esiintyy suomalainen, niin tietenkin se on se eniten humalassa oleva rantojen mies, eikä suinkaan maahanmuuttaja, joka olisi edennyt urallaan vaikkapa poliisipäälliköksi.

by

Kirjoitin blogissani lokakuussa grafiikantyöstä, jonka joku nainen oli tuonut Kansallismuseoon ja kertonut sen esittävän Kivinokkaa (lue kirjoitus täältä). Epäilin tätä vahvasti, sillä kuva ei näytä yhtään siltä, että se olisi Kivinokasta.

Aloin selvitellä taideteoksen taustoja. Teoksen on signeerannut Pentti Manninen ja vuosi on 1956. Googlaamalla Mannisesta löytyi pari espanjankielistä linkkiä, ei muuta. Toisessa kerrottiin, että Mannisen teoksia olisi Ateneumissa. Tiedustelin Atenumista, mutta siellä vastattiin, että kokoelmissa ei ole kenenkään Pentti Mannisen teoksia.

Mannisesta löytyi siis vain kaksi espanjankielistä sivua. Toisessa hän esiintyi nimellä Pentti Manninen Honka. Oli siis mahdollista, että mies asustaa Espanjassa jollain toisella nimellä. Jos nyt sattuu olemaan hengissä enää.

Eräs blogini lukija kirjoitti minulle ja epäili kuvan olevan Herttoniemen kartanosta. Sama lukija (kiitos hänelle!)  jatkoi salapoliisityötä ja löysi espanjan-suomalaisten lehden, jossa esiintyy taiteilija Benito Honka. Taiteilija Benito Hongalla on myös kotisivut, josta käy ilmi, että Benito Honka on yhtä kuin Pentti Manninen. Kotisivut löytyvät täältä.

Kotisivujen lopussa on kuva pariskunnasta Riitta ja Benito Honka, joka on otettu vuonna 2013 Fuengirolassa. Ainakin silloin taiteilija oli vielä hengissä.

Kirjoitin sähköpostia kotisivuilla olevaan osoitteeseen ja tiedustelin grafiikantyöstä. Benito Hongan poika vastasi minulle. Hän kertoi, että isä ei käytä tietokonetta eikä sähköpostia, mutta lupasi näyttää lähettämääni valokuvaa isälle. Hän kertoi myös, että ”isä on tosi arvostettu espanjalaisissa taidepiireissä ja palkittukin siellä”.

Muutamien viikkojen kuluttua Beniton eli Pentin poika vastasi, että on näyttänyt kuvaa isälleen. Vahvistivat, että kyseessä on Beniton tekemä grafiikan työ.

Mutta mitä paikkaa se kuvaa? Se jäi vielä epäselväksi. Benito ei tarkkaan muistanut mitä maisemaa oli kuvannut 1950-luvulla, mutta muisti paikan olevan oikealla puolella tietä kun mennään Herttoniemen suuntaan.

On siis ihan mahdollista, että kuva on Herttoniemen kartanosta. Täytyy lähteä vertailemaan.

by

Jani Leinonen saa näyttelyn Kiasmaan ensi syksynä. Leinonen pyrkii itsetietoisesti ja määrätietoisesti kohahduttamaan ja herättämään huomiota. Huomiotaide voisi olla osuva termi Leinosesta puhuttaessa. Kaikki muistavat ainakin Ronald McDonaldin kaappauksen parisen vuotta sitten.

Leinosen huomiotaide on kuitenkin useimmiten hyvin mielenkiinstoista, johtuen siitä että hän on miettinyt ideansa loppuun asti ja toteutanut ne huolella. Toisin kuin monet muut taiteilijat (enkä nyt tarkoita etteikö intuitiolla ja flow’lla saisi aikaan myös hyvää taidetta).

Kiasmassa Leinosen näyttely on nimeltään Tottelemattomuuskoulu. Tiedotteessa näyttelyä kuvataan näin:    

”Kiasmassa syyskuussa avautuva näyttely rakentuu uuden teoksen, Tottelemattomuuskoulun, ympärille. Tottelemattomuuskoulu on oikea koulu, mutta myös metafora koko näyttelylle, joka on samalla katsaus Jani Leinosen tähänastiseen tuotantoon. Koulun opettajiksi rehtori Leinonen kutsuu tunnettuja suomalaisia ja kansainvälisiä mielipidevaikuttajia ja aktivisteja. Oppilaiksi pääsevät kaikki näyttelyvieraat.”

Mielenkiintoiseksi näyttelyn tekee myös se, että luultavasti en ole koskaan nähnyt Leinosen yksityisnäyttelyä. Eipä muuta kuin huomio syksyllä Tottelemattomuuskouluun.

by