Suomenlinna toisin silmin

Oli synkkä ja myrskyinen päivä Suomenlinnassa.

Usein kun käyn jossain tutussa paikassa, niin otan ihan tietoisen tavoitteen tutustua siihen “toisin silmin”. Tarkoittaa sitä, että yritän kiinnittää huomiota asioihin, joita en ole ennen laittanut merkille. Silloin paikan näkee ihan uudella tavalla. Eilen tein tämän Suomenlinnassa, ja tässä pieniä havaintoja tuolta kauniilta linnoitussaarelta.

Pieni Mustasaaresta löytyi Tapio Wirkkalan sota-aikana tekemä Suomen Leijona -patsas. Patsas oli tarkoitus pystyttää Petroskoihin (= Äänislinnaan) kaatuneiden muistolle. Kun Karjalasta peräännyttiin sodan loppuvaiheessa, niin graniittiveistosta ei sinne jätetty, vaan tuotiin mukana Suomeen. Sodan jälkeen patsas sai kodin Suomenlinnasta.

Suomen Leijonan vieressä Merisotakoulun seinällä on panssarilaiva Väinämöisen laivakello. Laiva luovutettiin sodan jälkeen Neuvostoliitolle, mutta kello jäi Suomeen.

Piperin kahvilan lähellä maassa on tällainen kullattu lompakko, joka on kiinnitetty betonilaattaan. Missään ei ole kerrottu mistä on kyse, joten kävin kysymässä turisti-infosta. Sieltä kerrottiin, että joku ite-taiteilija on sen sinne tehnyt joskus 10-15 vuotta sitten.

Kustaanmiekassa on tällainen hautakiveä muistuttava paasi, ja siitäkin jouduin turisti-infoa häritsemään. Se ei ole hautakivi, vaan ortodoksien “matkakirkko”. Syvennykseen laitetaan joku pyhimyksen kuva ja sitten rukoillaan. Peräisin venäläiseltä kaudelta 1800-luvulta.

Urbaani tippukiviluola Kustaanmiekassa. Tippukivet eivät ole sellaisia tuhansia vuosia vanhoja, joita on vanhoissa kalkkikiviluolissa, vaan nämä ovat laastista ja betonista peräisin. Urbaaneja tippukiviä on myös Pitkäsillassa (lue Ylen juttu aiheesta täältä).

Telakan pajarakennuksessa toimii nykyään nuorisotyötä tekevä Club Renata, mutta siellä on jotain vanhaakin jäljellä. Kuten työntekijöiden kellokortteja, leimauslaite ja ilmoitus työntekijöille vuodelta 1983.