Helsinki on päättämässä Vartiosaaren kohtalosta lähiaikoina. Ennusmerkit näyttävät vahvasti siltä, että saari tullaan rakentamaan.
Vartiosaari on noin neliökilometrin kokoinen saari Itä-Helsingissä Laajasalon kupeessa. Saaressa on vanhoja huviloita ja arvokasta luontoa. Kun alueella olen vuosien aikana käynyt, niin kameraan on aina jotain tarttunut. Kaivoin hieman kuva-arkistoani, ja tällaisia kuvia löytyi Vartiosaaresta.
Vartiosaari on eräs suosikkipaikoistani Helsingissä. Tärkeä osa merellistä Helsinkiä. Olen ainakin kerran kesässä pyrkinyt siellä käymään. Vartiosaaren ongelma on ollut heikko saavutettavuus. Vaikka Laajasalosta voi melkein heittää kiven Vartiosaareen, niin sinne pääseminen vaatii kuitenkin veneen. Siltaa sinne ei ole. Hakaniemestä kulkee yhteysalus pari kertaa päivässä.
Nykyisellään Vartiosaari on turhan vaikeasti tavoitettavissa ja liian pienen porukan käytössä. Save Vartiosaari -liike on ryhtynyt avoimuuden linjalle ja järjestänyt jopa perämoottoriveneellä kuljetuksia saareen. Toivottavasti kyse ei ole pelkästä kampanjasta Vartiosaaren säilytämisen puolesta, vaan aidosta halusta avata aluetta.
Vartiosaari tulisi ehdottomasti säilyttää virkistysalueena. Näin hienoja merellisiä huvila- ja luontoalueita ei kaupungissa ole enää montaa. Mutta sinne pitäisi rakentaa Laajasalosta ja Ramsinniemestä kevyen liikenteen sillat, jotta se palvelisi kaupunkilaisia virkistyskäytössä. Lisäksi sinne pitäisi sitten luoda palveluita, minimissään vessat, uimaranta ja kioski-kahvila.
Sellaisen Vartiosaaren minä mielelläni tulevaisuudessa näkisin.
Muuttolinnut tekevät tuloaan. Helsingin parhaat ja suosituimmat linnuntarkkailupaikat ovat Vanhankaupunginlahden Natura-alueen ympäristössä. Kokeneet lintubongarit tuntevat paikat, mutta jos olet vasta aloitteleva harrastaja, niin tässä kartalla Helsingin lintutornit ja -lavat. Valitse omasti ja sitten vaan tarkkailemaan luontoa! Tornit toimivat muutenkin loistavina näköalapaikkoina.
Punavuoren skumpan litkijät ja metsästys ovat nopeasti ajateltuna kauempana toisistaan kuin Merkurius ja Pluto. Metsästys on lajina sellainen, ettei sitä kovin helposti miellä Kehä I:n sisäpuolelle.
Helsinkiin on kuitenkin perustettu yksi Suomen harvoista metsästyssimulaattoreista. Se sijaitsee Talin keilahallissa, jonne on kantakaupungista vain pari kivenheittoa.
Kävin testaamassa miten metsästyssimulaattori toimii. Suurelle screenille ilmestyy metsämaisema, josta alkaa putkahdella hirviä, karhuja, peuroja ja sorsia. Metsästyskivääriä jäljittelevällä asella ammutaan.
En ole koskenutkaan aseeseen armeijan jälkeen eli pian 20 vuoteen, enkä muutenkaan erityisesti aseista pidä. Mutta metsästyssimulaattori oli sangen koukuttava. Erityisesti siksi, että siinä näki oman tuloskehityksensä koko ajan.
Yhdeksästä sorsasta sain ensimmäisellä kerralla alas pyöreät nolla. Toisella yrityksellä tippui jo kolme virtuaalisorsaa. Ja seuraavalla yrityksellä jo viisi. Kyllä siitä täydellisestä osumasta aika hieno fiilis nousee.
Metsälle minua ei aseen kanssa saa, mutta tätä voisin käydä testaamassa uudestaankin.
Ja tämä sopii vaikka punavuorelaiselle polttariporukalle mainiosti. Skumpat mukaan. Taatusti extremeä.
Vanha sotilassaari Vallisaari Suomenlinnan kupeessa avautuu yleisölle parin vuoden kuluttua. Pari viikkoa sitten sain tilaisuuden käydä tutustumassa saareen. Saari on täynnä arvokasta sotahistoriaa, ja tervehdin lämmöllä sotilassaarten avaamista kaupunkilaisille.
Ongelmakohdaksi muodostuu saaren luonto. Luontoarvot ovat sotilaskäytön jäljiltä aivan huipussaan. Saaressa on harvinaisia kasveja ja tervaleppälehtoja. Sotilasbunkkereissa majailee lepakoita, ja saari onkin ykkösluokan lepakkoalue. Vallisaaressa on havaittu lähes 1500 perhoslajia, joista iso osa uhanalaisia.
Vallisaari kuuluu Metsähallitukselle. Ja Metsähallitus on päättänyt tehdä saaresta turistikohteen. Tavoitteena on 300 000 kävijää vuodessa. Huima tavoite ja hienoa, että saareen saadaan ihmisiä, mutta 300 000 vuodessa! Se on aivan varmaa, että tuollaisen kävijämäärän jälkeen luontoarvot ovat menneet, vaikka asiaa miten päin kääntelisi.
Jään odottamaan miten Metsähallitus tämän yhtälön ratkaisee.
Tässä kuvia Vallisaaresta:
Vanha koulurakennus.
Kasarmi.
Lampi nimeltä Lampi.
Aleksanterin patteri.
Tapasin saarella sattumoisin Metsähallituksen väkeä.
Usein kun käyn jossain tutussa paikassa, niin otan ihan tietoisen tavoitteen tutustua siihen ”toisin silmin”. Tarkoittaa sitä, että yritän kiinnittää huomiota asioihin, joita en ole ennen laittanut merkille. Silloin paikan näkee ihan uudella tavalla. Eilen tein tämän Suomenlinnassa, ja tässä pieniä havaintoja tuolta kauniilta linnoitussaarelta.
Pieni Mustasaaresta löytyi Tapio Wirkkalan sota-aikana tekemä Suomen Leijona -patsas. Patsas oli tarkoitus pystyttää Petroskoihin (= Äänislinnaan) kaatuneiden muistolle. Kun Karjalasta peräännyttiin sodan loppuvaiheessa, niin graniittiveistosta ei sinne jätetty, vaan tuotiin mukana Suomeen. Sodan jälkeen patsas sai kodin Suomenlinnasta.
Suomen Leijonan vieressä Merisotakoulun seinällä on panssarilaiva Väinämöisen laivakello. Laiva luovutettiin sodan jälkeen Neuvostoliitolle, mutta kello jäi Suomeen.
Piperin kahvilan lähellä maassa on tällainen kullattu lompakko, joka on kiinnitetty betonilaattaan. Missään ei ole kerrottu mistä on kyse, joten kävin kysymässä turisti-infosta. Sieltä kerrottiin, että joku ite-taiteilija on sen sinne tehnyt joskus 10-15 vuotta sitten.
Kustaanmiekassa on tällainen hautakiveä muistuttava paasi, ja siitäkin jouduin turisti-infoa häritsemään. Se ei ole hautakivi, vaan ortodoksien ”matkakirkko”. Syvennykseen laitetaan joku pyhimyksen kuva ja sitten rukoillaan. Peräisin venäläiseltä kaudelta 1800-luvulta.
Urbaani tippukiviluola Kustaanmiekassa. Tippukivet eivät ole sellaisia tuhansia vuosia vanhoja, joita on vanhoissa kalkkikiviluolissa, vaan nämä ovat laastista ja betonista peräisin. Urbaaneja tippukiviä on myös Pitkäsillassa (lue Ylen juttu aiheesta täältä).
Telakan pajarakennuksessa toimii nykyään nuorisotyötä tekevä Club Renata, mutta siellä on jotain vanhaakin jäljellä. Kuten työntekijöiden kellokortteja, leimauslaite ja ilmoitus työntekijöille vuodelta 1983.
Viereisen Vallisaaren ammusvarikolla räjähti vuonna 1937 ja surmansa sai 12 ihmistä. Hauta on Suomenlinnassa Susisaaren ja Kustaamiekan rajakohdassa.
Viikonloppu kului Olympiastadionin hurmoksessa. Lauantaina kävin juoksemassa Helsinki City Runin (hieno kaupunkitapahtuma!) ja sunnuntaina käytiin perheen kanssa Stadion-retkellä, johon kuului nousu Stadionin torniin ja käynti Urheilumuseossa.
Olympiastadion ja sen ympäristö, eli koko Eläintarhan alue, sopii yllättävän hyvin päiväretken kohteeksi. Siellä on paljon tekemistä ja nähtävää. Harvalle tulee edes mieleen tehdä päiväretkeä Eläintarhan mäelle. Kannattaa kokeilla – tässä alue esiteltynä:
1. Olympiastadion
Kaikki Olympiastadionin tuntee. Stadion on arkkitehtien Toivo Jäntin ja Yrjö Lindegrenin funkkismonumentti, joka on ollut Töölössä maamerkkinä vuodesta 1938. Stadion rakennettiin alkujaan vuoden 1940 olympialaisia varten. Kisat peruttiin sodan takia, ja stadion oli sitten olympialaisten näyttämö vasta vuonna 1952. Kisojen avajaiset on stadionin historin juhlavimpia hetkiä. Paavo Nurmi toi olympiasoihdun stadionille yleisön hurratessa ja toinen suuri juoksija Hannes Kolehmainen sytytti tulen. Kolehmaisen mukaan on nimetty myös stadionin vieressä kulkeva pururata – Hannes Kolehmaisen lenkki.
Stadionin seinässä on kaksi marmorilohkaretta. Toinen on yli 2000 vuotta vanhasta stadionista Kreikasta ja toinen Roman Colosseumista.
Noin 40 000 katsojaa vetävällä stadionilla pelataan jalkapalloa, yleisurheillaan ja järjestetään konsertteja. Stadion on Museoviraston suojelukohde.
72 metriä korkeasta Stadionin tornista on huimat näkymät yli Helsingin. Aikanaan torni tunnettiin nimellä maratontorni. Se viittasi siihen, että tornin ilmestyminen näkökenttään on maratonjuoksijoille merkkinä loppukirin alkamisesta.
Näkymät Stadionin tornista.
2. Urheilumuseo
Stadionvierailulla kannattaa myös piipahtaa Suomen Urheilumuseossa. Museo on pieni ja vaatimaton, mutta se toimii hyvin pikaisena sukelluksena Suomen urheilun historiaan. Museo perustettiin 1930-luvulla suuren suksikeräyksen aineistojen tallentajaksi. Museon tehtävänä on tallentaa suomalaisen urheilun kansalliskokoelmaa.
Museossa on muun muassa Matti Nykäsen mitaleja, Jari Litmasen pelipaitoja, Mika Häkkisen ajohaalari, vanhoja keihäitä, luistimia, piikkareita ja paljon muuta.
Museossa on pysyvä perusnäyttely sekä vaihtuvia näyttelyitä. Museon kiertää melko nopeasti läpi. Museota leimaa jonkinlainen kotikutoisuus. Suomalaisen urheilun tarinan voisi esitellä elävämminkin.
Pituushyppääjä Tommi Evilän kisa-asu Helsingin MM-kisoista 2005.
Urheilumuseossa voi jättää terveisiä idoleille.
3. Eläintarhan kenttä
Olympiastadionilta kun lähtee ja kävelee mäen nyppylän toiselle puolelle, saapuu legandaarisen maineen saavuttaneelle Eläintarhan kentälle. Kenttä valmistui 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana ja siellä on juostu lukuisia Suomen- ja maailmanennätyksiä. Kentällä pelattiin Suomen jalkapallomaajoukkueen ensimmäinen peli, vastassa oli Ruotsi ja vuosi oli 1911 (Kuinka ollakaan, Suomi hävisi 2-5). ”Eltsun” kentällä oteltiin myös ensimmäinen yleisurheilun Suomi-Ruotsi-maaottelu. Silloin elettiin vuotta 1925 (Suomi voitti ottelun 99-85!). Eläintarhan kenttä oli urheilun ykkösnäyttämö Helsingissä ennen Olympiastadionin valmistumista.
Eläintarhan kentän paviljongissa on mm. kahvila.
Eläintarhan kentälle voi kuka vaan mennä kokeilemaan mihin aikaan taittuu 400 metriä tai miten pitkälle leijailee pituushyppypaikalla. Jos kenttä ei ole varattu, se on kaikille avoin paikka.
Muistolaatta paviljongin seinässä.
Eläintarhan kentän paviljonkirakennuksen on suunnitellut arkkitehti Karl Hård af Segerstad. Hän oli Helsingin ensimmäinen kaupunginarkkitehti ja tunnettu erityisesti Pitkänsillan pohjoispuolisen alueen arkkitehtinä. Af Segerstad on suunnitellut muun muassa Hakaniemen hallin, Kallion kirjaston ja kivenheiton päässä Eltsun kentästä olevan Eläintarhan koulun. Lisäksi hän suunnitteli komean puutarhurin talon Talvipuutarhaan, joka sijaitsee niin ikään Eläintarhan mäellä. Jatketaan seuraavaksi matkaa sinne.
4. Talvipuutarha
Talvipuutarha avattiin 1893. Lasisen Talvipuutarhan edustalla on kaunis mäkeen rakenettu ruusutarha, jonka yli avautuu näkymät Töölönlahdelle. Kesäisin maisemaa voi ihailla kahvikuppi kädessä pihakahvilasta.
Talvipuutarhaan on ilmainen sisäänpääsy, ja se on puutarhan perustajan toive. Talvipuutarhan perustaja, kenraalimajuri Jakob Julius af Lindfors lahjoitti rakennuksen Suomen puutarhayhdistykselle, ja lahjoittajan toive oli, että puutarha pysyy avoimena ja ilmaisena kaikille kaupunkilaisille. Rakennuksen on suunnitellut uusrenessanssiin keskittynyt arkkitehti Gustaf Nyström, joka tunnetaan Säätytalon suunnittelijana.
Talvipuutarhassa on yli 200 erikoista kasviaa, iso osa niistä tropiikista. Puutarhassa voi ihailla muun muassa kameliapuita, kääpiöpalmuja, kuningasmagnoliaa ja kaktuksia.
5. Julkinen taide
Eläintarhan mäellä on runsaasti julkista taidetta. Tässä luettelo mitä löytyy:
– Henrik C. Borgströmin muotokuva (tehnyt Walter Runeberg, 1888). Borgström oli Eläintarhan puistoalueen perustaja. Veistos on Vauhtitien eteläpäässä mäen päällä. – Jakob Julius af Lindforsin muotokuva (Walter Runeberg, 1909). Talvipalatsin perustajan patsas on Talvipalatsin edustalla. – Kullervo puhuu miekalleen (C.E. Sjöstrand, 1868). Talvipuutarhan pihalla. – Tahko Pihkala (Nina Sailo, 1987). Olympiastadionin ja talvipuutarhan välissä. – Paavo Nurmi (Wäinö Aaltonen, 1925). Olympiastadionin parkkipaikan vieressä. – Lasse Viren (Terho Sakki, 1994). Kisahallin edessä, kivenheitto Paavo Nurmen patsaalta. – Konsertto Laaksolle (Denize Ziegler, 2001). Kapellimestarikoroke kallion päällä Urheilumuseon vieressä. – Kohokuva (Kalle Räike, 1966). Jättimäinen teräsbetoniveistos Helsingin jäähallin pääsisäänkäynnin ulkoseinällä. – Crescendo / Vuoden 1918 Kansalaissodan muistomerkki (Taisto Martiskainen, 1970). Jäähallin ja Eläintarhan kentän välissä.
Tässä kuvakoostetta veistoksista:
6. Uimastadion
Eläintarhan mäen retken voi päättää uimastadionille, jonka altaassa voi huuhtoa päivän päivän pölyt pois. ”Stadikka” on Helsingin suosituin maauimala, josa käy noin 5000 uimaria päivässä.
Olympiastadionin tapaan Uimastadion valmistui vuoden 1940 olympiakisoihin, joita ei sitten pidetty. Sodan aikana maauimala oli silli- ja juuresvarastona. Vuoden 1952 olympialaisissa sillit olivat vaihtuneet huippu-uimareihin. Uimastadionin on suunnitellut arkkitehti Jorma Järvi.
Uimastadion nähtynä Stadionin tornista.
PS. Mistä johtuu Eläintarhan nimi? Eihän alueella ole eläintarhaa eikä ole koskaan ollutkaan! Selitys: Eläintarhan mäestä tehtiin kansanpuisto 1800-luvulla, ja sen esikuvana oli Tukholman Djurgården. Aikanaan paikka oli myös yksi vaihtoehto eläintarhalle, joka lopulta rakennettiin Korkeasaareen. Nimi Eläintarha jäi kuitenkin sitkeästi elämään.
Eläintarhan mäestä saisi brändättyä kunnollisen päiväretkikohteen. Brändäys pitäisi aloittaa siitä, että mäelle asetettaisiin kunnolliset kyltit ja kartat, joissa on kerrottu mitä kaikkea mäellä on. Yhdet käyvät uimassa, toiset Talvipuutarhassa, kolmannet Stadionin tornissa, neljännet Kisahallissa. Mutta harva edes ajattelee, että asioita ja nähtävyyksiä voi yhdistää ja alueella voi kuluttaa vaikka koko päivän.
Talin kartano Sijainti: Talin Puistotie Mitä toimintaa: Helsingin Golfklubin omistuksessa Ravintola/kahvila: On, Ravintola Talin kartano Erikoista: Pihalla Helsingin paksuin puu
Suora on vaikuttavan näköinen. 500 metriä lankasuoraa ja kapeaa tietä, jota reunustaa korkeat koivut. Toisella puolella tietä vihertää golfkentät ja oikealla puolella on Talin siirtolapuutarha.
Suoran päässä on vanhat pylväät, jotka kertovat paikalla oleen joskus jykevät portit. Vieressä virtaa Mätäjoki. Se on nimestään huolimatta enemmänkin pieni puro. Mätäjoki lähtee Vantaalta, kiemurtelee halki Länsi-Helsingin ja laskee Isoon Huopalahteen.
Täällä joki soljuu Talin kartanon sivuitse ja halki golfkentän, joka ympäröi kartanoa joka suunnalta. Kartano on Suomen vanhimman golfseuran, vuonna 1932 perustetun Helsingin Golfklubin päämaja.
Vaikka kartano kuuluu golfklubille, se on kaikille avoin paikka. Kartanossa on tasokas kahvila-ravintola, jossa voi nauttia kahvit ja pullat tai sitten lounaan. Myös a la carte -lista löytyy. Aurinkoisena päivänä voi istua terassilla.
Kartanon historia ulottuu 1600-luvulle, mutta nykyinen empire-tyylinen kartano torneineen rakennettiin 1800-luvulla. Samaan aikaan valmistui kartanoa ympäröivä maisemapuisto. Päärakennuksen lisäksi alueella on kartanon tilanhoitajan asunto, viljamakasiini ja muita piharakennuksia. Kivinen viljamakasiini pihalla on 1700-luvun puolelta.
Vaikka kartanon historia ulottuu 1600-luvulla, niin varsinaisesti tila muodostui kartanoksi 1770-luvulla, jolloin sotakomissaari Gabriel Nyberg yhdisti Jönsasin, Reimarsin ja Martisin tilat. Nybergin vaimon Helena Christinan kerrotaan istuttaneen omin käsin ne koivut, jotka muodostavat kartanolle tulevan pitkän koivukujan.
Helsingin kaupungille Talin kartano siirtyi vuonna 1932, ja pian se olikin jo golfaajien hallussa. Nykyisen golfkentän ja Talin jalkapallokenttien kohdalla oli 1920-luvulta 1950-luvulle saakka kansainväliset mitat täyttävä laukkarata. Siellä kilpailtiin vielä Helsingin vuoden 1952 olympialaisissakin.
Kartanon pihalla on Helsingin paksuin puu, ympäryysmitaltaan yli kuusimetrinen tammi. Puu on rauhoitettu luonnonmuistomerkki.
Tänään tein lasten kanssa retken Pitkäkoskelle. Olen pari kertaa lenkkeillyt siitä ohi, mutta koskaan aikaisemmin en ole varsinaisesti tutustunut alueeseen. Paikka on oikein mukava retkikohde.
Koski on Vantaanjoessa ja kosken toinen puoli on Helsinkiä ja toinen puoli Vantaata. Kosken ympäristö on hienoa luonnonsuojelualuetta, jossa kulkee polkuja ja siltoja. Kosken varrella on näköalatasanteita ja aluetta ympäröi seiväsaita.
Pitkäkosken alue on myös suosittu kuntoilijoiden keskuudessa. Siellä on kuntoilupaikkoja, haltiapolku ja talvisin hiihtolatuja. Pitkäkoski on Keskuspuistossa, joten sieltä on suora ulkoilureittiyhteys lähes Helsingin keskustaan saakka.
Pitkäkoskella on myös ulkoilumaja, jossa on kahvila. Tiedustelin kahvilan pitäjältä paikan historiasta, ja hän kertoi, että kahvilarakennus on viereisen vesilaitoksen vanha työmaaruokala, ja se on peräisin 1940-50-lukujen taitteesta.
Pitkäkosken ja Vantaanjoen vartta kulkee Kuninkaantammentie. Se on saanut nimensä tammesta, jonka on tarinan mukaan istuttanut Ruotsin kuningas 1600-luvulla. Tammi on edelleen olemassa ja se on rauhoitettu luonnonmuistomerkki. Tammi löytyy osoitteesta Kuninkaantammentie 20.
Helsinki on tiiviisti rakennettua kaupunkia (kuten kuuluukin olla), ja sen vastapainoksi on hienoa, että Pitkäkosken kaltaisia hiljaisia ja rauhallisia luontoalueita on myös olemassa. Pitkäkoskella sielu lepää – ja ruumis myös, jos ei keskity kuntoiluun.
Sijainti: Linnanrakentajantie 12 Mitä toimintaa: Museo Ravintola/kahvila: On, Wanha Mylly Erikoista: Kartanolle kehitelty ”suomenruotsalainen vastine Seurasaarelle”.
Herttoniemen kartanon päärakennus on 1810-luvulta, ja sen on suunnitellut arkkitehti Pehr Granstedt. Sitä ennenkin paikalla on ollut kartanorakennus ja 1700-luvulla Kartanon alueella oli Suomen ensimmäinen posliinitehdas.
Kartanon historiaan kuuluu lukuisia nimekkäitä Helsingin historian henkilöitä Johan Sederholmista lähtien. Mutta kartanon tunnetuin isäntä on Carl Olof Cronstedt, joka omisti kartanon kahteen otteeseen 1700-1800-lukujen taitteessa. Vara-amiraali Cronstedt muistetaan Suomenlinnan komentajana, joka luovutti linnoituksen venäläisille Suomen sodassa ilman taistelua. Tarinan mukaan Cronstedt sai venäläisiltä lahjuksia ja Herttoniemen kartanon ja Tammisalon välinen salmi ei jäädy koskaan, kun pohjalla kimaltaa Cronstedtin venäläisiltä saamat kultarahat.
Herttoniemen kartanon alueelle suunniteltiin 1920-luvulla ulkoilmamuseota, joka olisi ikään kuin ”suomenruotsalainen Seurasaari”. Pihalle tuotiin Knusbackan maatilan rakennukset Sipoosta. Mutta siihen se museoprojekti jäi. Knusbackan rakennukset ovat kartanon pihalla edelleen museona.
Kartanon puutarha on myös tutustumisen arvoinen ja hieno paikka piknikille. Puutarha on englantilaistyyppinen ja sen huvimajat ovat Carl Ludvig Engelin suunnittelemia.
Kartanon pehtoorin tuvassa on ravintola Wanha Mylly.
Mökkinaapurimme Helsingin Kivinokassa kertoi, että joskun menneinä vuosina hänellä oli tapana tehdä koiransa kanssa lenkkejä Viikin rannoilla Vanhankaupunginlahdella. Hän kertoi, että siellä on kallioon raaputettu jotain tekstejä, ja aika ajoin paikalle oli tuotu kukkasia. Hän epäili, että ne liittyvät jotenkin kansalaissotaan.
Kiinnostuin asiastaa, ja eräänä iltana päätimme puolisoni ja tyttäreni kanssa lähteä niitä kalliokirjoituksia etsimään. Täsmällistä tietoa ei ollut missä nämä kalliot sijaitsevat, mutta muistin että mökkinaapurimme puhui Mölylästä. Mölylää ei kartasta löytynyt, mutta Kivinokan historiikkia luettuani olin jäänyt käsitykseen, että Mölyläksi kutsuttu alue on pieni niemenkärki, joka sojottaa Herttoniemen kohdalta kohti Vanhankaupunginlahtea. Mölylä on Kivinokan ja Lammassaaren tapaan ollut 1900-luvun alkupuolella työväestön mökkeilyseutua, ja nimestä päätellen alueella ei ollut hirveän hiljaista.
Ei muuta kuin pyörät alle ja kohti Mölylää etsimään kalliokirjoituksia. Ensin ohitimme Saunalahden. Vanhankaupunginlahti on hyvin matalaa, lähes joka paikassa ottaa jalat pohjaan. Mutta kuulin tarinan, että Saunalahden kohdalle oli sodan aikana tippunut pommi ja siinä kohtaa on nelisen metriä syvää. 1970-luvulla joku nuorukainen oli pudonnut jäihin juuri siinä kohdassa ja hukkunut. Huono tuuri.
Saunalahti
Seuraavaksi ohitimme pitkät portaat, jotka johtavat Vanhankaupunginlahdelta ylös Herttoniemen Majavatielle (tuttu Henrik Tikkasen osoitetrilogiasta). Taannoin olin portaiden yläpäässä ihailemassa maisemia, kun mies tuli lenkkeillen portaita ylös. Hän väitti, että portaissa on 150 askelmaa. Onkohan kyseessä kaupungin pisimmät portaat?
”Kuoleman portaat”
Sitten käännyimme kohti pientä niemeä, jonka uskoin olevan Mölylä. Kapea tie johti lintutornille.
Lintutorni.
Kaunis mutta sairas puu.
Lintutornin lähettyvillä oli vanha talo piharakennuksineen ja saunoineen. Vaikka melko hyvin tunnen Helsinkiä, tällaisessa paikassa en ollut koskaan käynyt. Luulin, että kyseessä on vain luonnontilainen asumaton pieni niemi.
Pihalla vanhempi rouva poimi marjoja, joten kävin häntä hieman jututtamassa. Hän kertoi, että hänen isoisänsä on talon rakentanut noin sata vuotta sitten. Nyt se toimii naisen ja hänen sisarustensa kesäpaikkana. Alueella on kuulemma ollut jopa viisi asuinrakennusta, mutta enää on kaksi jäljellä, ja niistäkin toinen hylätty ja autio.
Rakennukset ovat aivan lahden rannalla.
Lisäksi hän kertoi, että niemen kärki on isolta osin kirkon omistuksessa, ja sinne suunniteltiin hautausmaata. Aikeesta luovuttiin, kun alue paljastui liian kosteaksi.
Näille main suunniteltiin hautausmaata, mutta aie kirjaimellisesti vesittyi.
Mutta tärkein asia, jonka sain selville oli se, että me emme suinkaan olleet Mölylässä. Mölylä on vasta seuraava niemenkärki. Paikka, jossa nyt olimme, on nimeltään Fastholma. Fillarit alla ja matka jatkui.
Ohitimme pienen lammen…
…ja palstaviljelmät.
Tie Mölylään kulki ohi Herttoniemen hyppyrimäen (jonka mäkiennätys on muuten Toni Niemisellä) ja viljelypalstan. Sitten pyöräilimme pientä metsätietä ja lopulta löysimme meren rannalta kalliot.
Rantakallio Mölylässä.
Paikalla ei ole avovettä, vaan kaislikkoa silmän kantamattomiin. Joskus muinoin kalliolle on tultu veneillä, sillä kalliossa on vielä paikka, johon veneen saisi kiinni. Mölylään tultiin varmaan telttailemaan ja mökkeilemään lahden yli veneillä.
Enää ei veneellä pääse lähellekään.
Kun tarpeeksi etsimme, lopulta löysimme kalliosta kirjoituksia. Olimme löytäneet oiken paikan. Kirjoitukset ovat lähes meren rajassa.
Tekstejä on kaikkiaan neljä, ja osasta saa vain vaivoin selvää. Yhdessä tekstissä lukee kaiketi ”GG Gson 1811” (Gson tarkoittanee esim. Gustafsson).
Toisessa tekstissä lukee ”AL 1811”.
Kolmannessa on ”1800” ja ehkä ”PG BC”
Neljännessä tekstissä puolestaan lukee ”Ville 10.6.” Tämä vaikutti melko tuoreelta kirjoitukselta.
Tekstit eivät kylläkään liity kansalaissotaan (1918), eivätkä mihinkään muuhunkaan sotaan. Suomen sotakin päättyi 1809. Olisivatko nämä esimerkiksi hukkuneita? Olisivatko GG Gustafsson ja AL hukkuneet lähistölle vuonna 1811? Vaikea sanoa. Asiasta pitänee ottaa selvää. Jäi pahasti kaivelemaan mieltä.
Kommentoi tähän alle ihmeessä, jos sinulla on tietoa asiasta.
Ja tässä vielä kartalla alue, josta kirjoituksen paikat löytyvät (Ja nyt vasta huomasin, että kyllähän Google Mapsista löytyy Mölylä, olisi pitänyt printtikarttojen sijaan luottaa heti alussa digikarttaan).
Vierailen Seurasaaren ulkomuseossa ainakin kerran kesässä. Viime kesä oli poikkeus, enkä käynyt kertaakaan. Nyt kävin taas vuoden tauon jälkeen ja siellä oli tapahtunut huikeita asioita: Iisalmen pappila ja Kahiluodon kartano olivat avautuneet yleisölle ja myös aikaisemmin kiinni ollut metsästäjän maja sillan pielessä oli avautunut kahvilana.
Metsästäjän maja.
Iisalmen pappila.
Kahiluodon kartano.
1920-luvulta peräisin oleva kirkkoaitta oli saanut uutta lavastusta. Joku humoristi oli käynyt asettamassa aurinkolasit pöydälle.
Uutta rekvisiittaa pöydällä.
Satunnainen Seurasaari-päivä tarjosi myös yllätyksiä. Saaressa oli käsityöpäivät ja Matleenan markkinat. Käsityöläisiä laidasta laitaan oli tekemässä ja myymässä tuotteitaan. Kävi niin kuin minulle käy markkinoilla aina: käsityöläisiä ja käsityötuotteita on oikein hauskaa katsoa, mutta harvoin tulee mitään ostettua. Ei tullut nytkään.
Käsityömarkkinat.
Sitten oli vuorossa nukketeatteriesitys (joka on muuten taiteenlajina kovin aliarvostettu ja mediassa liian vähän huomioitu) Alastalon salissa, Eevastiina ja lokinpoika. Esitys oli toteutettu pitkälti samalla porukalla, joka on aikaisempina kesinä Seurasaaressa esittänyt loistavaa Puupoika-esitystä. Alastalon salissa, Eevastiina ja lokinpoika oli mukaelma Volter Kilven klassikosta Alastalon salissa. Itse kuulun siihen valtavaan enemmistöön, joka ei tuota tiiliskiveä ole lukenut – toisin kuin esityksen tekijät: Ohjaaja Elina Lajunenon lukenut kirjan jo kahdesti ja tunnustautuu faniksi, näyttelijä Timo Väntsi omistaa jopa ”Olen lukenut Alastalon salissa” -t-paidan, toinen näyttelijä Merja Pöyhönen luki teoksen keväällä, musiikista vastaava Olli Kari on lukenut kaikki Volter Kilvet jo teini-iässä ja nukeista ja lavastuksesta vastaava Outi Herrainsilta on lukenut teoksen ihan oikeassa kajuutassa. Näin kerrotaan esityksen käsiohjelmassa.
Alastalon salissa, Eevastiina ja lokinpoika oli mukava kesäinen klassikkopäivitys. Vaikka yleisössä oli paljon lapsia, uskon että aikuiset saivat esityksestä kuitenkin enemmän irti. Kannattaa käydä katsomassa, esityksiä elokuun 11. asti.
Alastalon salissa.
Seurasaaren lipunmyyntikioski ja sen vieressä oleva toinen lähes identtinen rakennus ovat myös hauska osa Helsingin taloushistoriaa ja kulttuurihistoriaa – ne näet ovat Helsingin vanhimmat kioskirakennukset ja ne on siirretty Seurasaareen Eläintarhan alueelta. Satunnaiset turistit eivät asiaa tosin tiedä, sillä siitä ei ole sanallakaan missään mainittu. Vinkki Seurasaaren porukalle: Laittakaa kioskien viereen kyltti, joka kertoo niiden historiasta, kuten muidenkin rakennusten yhteydessä on.
Vanhat kioskirakennukset.
Seurasaaren jälkeen tuli vielä piipahdettua Tamminiemien Cafe Adjutantissa, jossa on Rosa Liksomin Kekkos-aiheinen näyttely. Liksomin naivistinen tyyli tuntuu tuoreelta vuosi vuoden jälkeen. Maalauksista ei oikein saa kuvaa ihaileeko vai kritisoiko ne kohdettaan. Uskon, että Liksomilla itselläänkin taitaa olla ristiriitainen suhde Kekkoseen.
Liksomin Kekkos-taidetta.
Samalla tuli vielä tarkastettua Tamminiemi, joka remontin jäljiltä avattiin avattiin viime vuonna. Huomioni keskittyi lähinnä huoneiden seinillä oleviin hienoihin taideteoksiin. Seinät ovat täynnä kotimaista huipputaidetta, kuten Reidar Särstöniemeä ja Essi Renvallia. Joskus täytyy tehdä Tamminiemeen vierailu, jolla voi keskittyä pelkästään rakennuksen taiteeseen.
Essi Renvallin veistos Tamminiemessä.
Vielä retken lopulla ohitimme 1970-luvulla puretun Villa Solhemin portaat. Portaiden yläpäässä on taulu, jossa on valokuva edesmenneestä Villa Solhemista ja vuodet, jolloin se on siinä paikallaan ollut. Enpä tiedä, mikä tekee Solhemista niin merkittävän, että sen kunniaksi on tarvinnut erikseen muistotaulu pystyttää. Olen kirjoittanut jonkin verran Meilahden historiasta, mutta Solhemin taustoista en tiedä mitään. Asia pitänee korjata.
by 
