Joitain viikkoja sitten Green Cap Toursin edustaja otti minuun yhteyttä ja käytiin kahvilla. Heillä oli idea: He alkavat vetää englanninkielisiä kävelyretkiä Kivinokassa. Kohderyhmänä pääasiassa turistit. Mainio ajatus!
Kerroin heille Kivinokasta ja annoin neuvoja, mitä paikkoja kannattaa esitellä ja mitä polkuja pitkin kiertää. Yksi Green Cap Tourisin oppaista tunsi kyllä hyvin Kivinokan jo entuudestaan, sillä hänen äidillään on kesämaja siellä.
Nyt Green Cap Tours on saanut reitit ja opastukset suunniteltua ja opaskierrokset alkavat toukokuussa. Ne kulkevat nimellä Forest Walk. Ensimmäinen kierros on 5.5.
Joten älkää Kivinokan väki ihmetelkö, jos vastaan tulee ulkomaan kieltä puhuvia ihmisiä. He vaan tutustuvat ihanaan kesäparatiisiimme.
Nyt alkaa ensimmäinen kesäni Kivinokan virkistysalueella, aiemmin olen viettänyt kesiä selvitysalueella. Kivinokka on lähes 20 vuotta ollut selvitystilassa, mutta viime syksynä Helsingin kaupunginvaltuusto päätti, että yleiskaavaan Kivinokka merkitään virkistysalueeksi. Tämän eteen on tehty töitä runsaasti viime vuosina.
Kaupunki päätti 2013, että Kivinokka rakennetaan. Isolla porukalla lähdettiin vastustamaan asiaa ja tehtiin kaupungille vastaehdotus. Halusimme, että rakentamisen sijaan aluetta kehitetään virkistysalueena. Sen allekirjoittivat kaikki Kivinokassa toimivat yhdistykset. Esitys löytyy täältä.
Meidän kantamme voitti ja Kivinokka säilyi rakentamattomana.
Kivinokan merkitseminen asemakaavaan virkistysalueeksi tuo varmasti mukanaan muutoksia lähivuosina. Niitähän me olemme ehdottaneetkin rakentamisen sijaan.
Aluelle ryhdytään valmistelemaan asemakaavaa, joka kertoo täsmällisemmin, mitä Kivinokassa jatkossa tulee olemaan. Asemakaavan voidaan esimerkiksi sijoittaa saunan ja muiden uusien rakennusten paikat, suunnitella periaatteet liikenteelle, parkkipaikat, infra, yms.
Asemakaava voi tarkoittaa myös sitä, että Kivinokassa pitää huomioida tulvarajat. Se tarkoittaa, että joitain lähellä rantaa olevia mökkejä pitää siirtää sisämaan suuntaan. Helsingissä tulvaraja on 280 senttiä merenpinnasta. Sen alle ei suositella rakennettavan, vaikka raja ylittyy keskimäärin kerran 200 vuodessa. En tiedä, miten tulvarajat tulisivat koskemaan Kivinokkaa.
Kivinokan alkupää on yleiskaavaan merkitty merellisen virkistyksen ja matkailun alueeksi. Se mahdollistaa sen, että asemakaavaa suunnitellessa sinne voidaan osoittaa paikka esimerkiksi Rastilan leirintäalueen teltoille. Yleiskaava on pikselimössöä, josta ei ota tolkkua, mutta asemakaavassa alueet tarketuvat täsmällisemmin.
Muutoksia on siis varmuudella luvassa, ja niihin pitää varautua. Mutta se on pientä sen rinnalla, jos Kivinokka olisi rakennettu.
Toivotaan, että tulevaisuuden suunnittelussa kuullaan myös meidän äänemme. Hyvin vuoropuhelu kaupungin suunnittelijoiden kanssa on ainakin alkanut.
Hyvää kevään jatkoa kaikki kivinokkalaiset ja muut!
Testasin ensimmäistä kertaa Alepa-fillareita eli kaupunkipyöriä. Pysäkkejä on täksi kesäksi lisätty ja niitä on lähes 140. Pyöriä on 1400.
1. Rekisteröityminen helppoa
Netissä rekisteröidyin palveluun ja maksoin luottokortilta 25 euroa. Sillä rahalla saa käyttää pyörää koko kesän. Jos haluaa käyttää pyörää HSL:n matkakortilla, niin se pitää ensimmäisellä kerralla näyttää pyörän ohjauslaitteeseen. Pyörän käyttö vaatii myös PIN-koodin, jonka saa rekisteröityessä. Helppo ja nopea homma.
2. Kypärällä vai ilman?
Jos haluaa pyöräillä kypärä päässä, niin omaa kypärää pitää sitten kantaa mukana. Tällä kertaa otin kypärän mukaan. Mutta varmasti usein tulee otettua pyörä telineestä extempore, jolloin on sitten mentävä ilman kypärää. Tai jos lähtee pyörällä kaupungille illanviettoon, niin omaa kypärää pitää sitten kantaa mukana koko illan.
3. Ajettavuus
Kaupunkipyörää on helppo ajaa, ylämäetkin taittuvat sutjakkaasti. Otin pyörän Käpylästä ja ajoin Kallioon. Fillarissa on kolme vaihdetta, mutta valitsemassani pyörässä toimi vain ykkösvaihde. Matkan teko oli aika hidasta, Käpylästä Kallioon 20 minuuttia. Kalliossa vaihdoin pyörää, jossa toimi kaikki vaihteet kunnolla ja sen kanssa pääsi jo hieman vauhdikkaammin etenemään. Satulaa pystyy säätämään ja edessä on kori, jonne saa pienen repun.
4. Saatavuus
Kalliossa kävin kahvilla ja olin vaihtamassa uuteen pyörään. No mutta:
Kävely seuraavalle pysäkille ja:
Netissä on palveluita, jotka kertovat pyörien saatavuuden. Niitä kannattaa käyttää. Välttyy turhalta juoksemiselta. KS. Cityfillarit.fi tai Kaupunkifillarit.fi. Ja Alepa-auto kuskaa pyöriä tyhjiin telineisiin, kun ehtii.
5. Nähtävyys
Keräsin paljon katseita, kun Alepa-pyörällä suhasin kaupungilla. Ne ovat sen verran uusi juttu vielä. ”Ai onko toi nyt se uus kaupunkipyörä,” kyseltiin. On se.
6. Käyttöaika ei riitä
Fillaria saa käyttää 30 minuuttia. Sen jälkeen käytöstä veloitetaan 1 euroa / 30 min. Nyt kun pyöräparkkeja on myös laitakaupungilla kuten Käpylässä ja Haagassa, niin 30 minuuttia ei riitä alkuunkaan. Jos Käpylästä ajaa kaupungille tai vaikkapa Hernesaareen, niin puoli tuntia täyttyy todella äkkiä. Ei ole mahdollista pysähtyä hetkeksi puistopenkille nauttimaan auringosta tai piipahtaa jossain kahvilla. Käyttöaika pitäisi ehdottomasti nostaa tuntiin.
Lopussa pyörän näyttö ilmoittaa ajetut kilometrit ja ajoajan. Sitten se ilmoittaa, että pyörä on onnistuneesti palautettu ja toivottaa päivän jatkoja. Nähdään!
Olihan se ruma. Helsingin jäähalli nimittäin. Muistan kuinka teinipoikana saavuin maakunnasta katsomaan Guns N’ Rosesia. Musiikin lisäksi vaikutuksen teki jäähallin rujo estetiikka. Jos minulta silloin olisi kysytty, Nordiksen olisi voinut purkaa välittömästi. Kuluvana syksynä hallin kohtalo on ollut tapetilla, kun HIFK suunnittelee paikalle Helsinki Garden -monitoimihallia.
Vuonna 1966 valmistunut jäähalli on oman aikansa tuote. Samanlainen betonimöhkäle kuin monet muut 1950-1970-luvuilla valmistuneet rakennukset. Suuri yleisö on aina kammoksunut niitä. Laajaa kansainvälistä mainetta niittäneen arkkitehdin Viljo Revellin suunnittelema Makkaratalo on valittu kaupungin rumimpien rakennusten joukkoon. Revellin suunnittelemaa KOP-kolmiota on arvosteltu Turun rumimmaksi taloksi. Betonibrutalismin ystävät ovat harvassa.
Olen viime aikoina alkanut omituisella tavalla pitää 50 vuotta vanhoista betonirakennuksista. Nordis satulakattoineen ja lasiseinineen on viehättävä ja täynnä muistoja. Hallin sisäänkäynnin päällä on Kalle Räikän suunnittelema teräsbetoninen taideteos Kohokuva, joka on syöpynyt kaikkien ohikulkijoiden mieliin.
Vanhat betoniset vesitornit ovat olennainen osa kaupunkikuvaa. Vieläkin harmittaa poliitikkojen ja virkamiesten yhteinen typeryys, jonka takia Lauttasaaren vesitorni purettiin pois viime vuonna. Se oli tärkeä maamerkki ja Suomen ensimmäinen sienenmuotoinen vesitorni.
Makkaratalosta voidaan olla montaa mieltä, mutta sekin on tärkeä osa kaupungin rakennushistoriaa. Samoin Merihaka ja Itä-Pasila, jotka ovat erittäin haluttuja asuinalueita. Kallion kolossimainen virastotalo herättää kunnioitusta. 1960-luvulla pieni ei ollut kaunista.
Betonibrutalismia ollaan hiljalleen ymmärretty myös suojella, ja aivan syystä. Ei niitä sen takia pidä suojella, että ne olisivat kauniita ja miellyttäisivät kaikkien silmää. Niitä pitää suojella esimerkkinä aikansa rakentamisesta. Helsingin viehätys on siinä, että rakennuskannassa on historiallisia kerrostumia.
Jäähalli on ehdottomasti säästettävä osana Stadin historiaa. Luulisi ainakin HIFK:n sen ymmärtävän.
Loppuvuodesta tulin Tallinnasta Länsisatamaan. Taksijono oli satoja metrejä pitkä, viharatikaksi nimetty 9-raitiovaunu täyttyi humalaisten lisäksi kaljalaatikoista. Ruotsiin ja Tallinnaan liikennöivät matkustaja-alukset tulevat lähes Helsingin keskustaan. Samoin muut suuret risteilyalukset. Laivat parkkeeraavat Katajanokalle, Eteläsatamaan, Hernesaareen ja Länsisatamaan. Mikseivät ne voisi ajaa Vuosaareen?
Vuosaareen valmistui uusi tavarasatama vuonna 2008. Konttiliikenne siirtyi sinne Helsingin kantakaupungista, jolloin rannat vapautuivat kaupunkimaiselle rakentamiselle. Vain matkustajalaivat jäivät kantakaupunkiin. Jos matkustajaliikenne siirrettäisiin Vuosaareen, vapautuisi lisää tilaa asuntorakentamiselle ja virkistysalueille. Ei ole montakaan syytä, miksi matkustaja-aluksilla pitäisi päästä kantakaupunkiin.
Vuosaareen menee jo metro. Sen jatkaminen satamaan saakka ei liene mahdoton ponnistus. Metrolla pääsisi keskikaupungille lähes yhtä nopeasti kuin Länsisatamasta. Nyt Rautatieasemalta ajaa Vuosaareen metrolla 20 minuutissa. HSL:n reittioppaan mukaan raitiovaunulla Länsisatamasta Rautatieasemalle pääsee 15 minuutissa. Ero on lähes mitätön. Vuosaaressa olisi varmasti myös paremmat pysäköintitilat kuin Länsistamamassa tai Katajanokalla.
Helsingin keskustasta on ennenkin siirretty joukkoliikennettä pois. Lentoliikenne alkoi Katajanokan kärjestä. Matkustajamäärän kasvaessa rakennettiin lentokenttä Malmille vuonna 1936. Bussiterminaali siirrettiin Kampissa maan alle, jotta saatiin maan päällistä tilaa ihmisille.
Kenties jonain päivänä päästään viharatikan sijaan vihametrolla Vuosaaren satamaan. Mutta sen aika ei ole vielä. Alkuvuodesta valmistuu uusi 40 miljoonan euron terminaali Länsisatamaan. Kaupunki haluaa edelleen laivat keskustaan.
Kävin hiljattain kävelyllä Eläintarhanmäellä. Olympiastadionin remonttia katsellessani mietin taas kerran, miten upea ja historiallinen alue on kyseessä. Miksei sitä hyödynnetä enemmän esimerkiksi matkailussa?
Eltsun alue on kuin urheiluhistorian ulkoilmamuseo. Kaikki on jo valmiina. Myös tarinat.
Eläintarhan kentällä pelattiin Suomen kaikkien aikojen ensimmäinen jalkapallomaaottelu. Ruotsi voitti 5-2 vuonna 1911. Kymmenisen vuotta myöhemmin kentällä kisailtiin ensimmäinen yleisurheilun Suomi-Ruotsi-ottelu. Aiheesta kertova muistolaattakin löytyy paviljongin seinästä.
Uimastadion valmistui jo vuoden 1940 olympiakisoihin. Kisat peruuntuivat sodan takia ja uima-altaat toimivat sillivarastona sota-aikana. Viereinen Olympiastadion ei esittelyjä kaipaa. Monien arvokisojen sekä jalkapallo- ja jääkiekkopelien näyttämö avautuu entistä ehompana vuonna 2019. Stadionin torniin voi kiivetä katsomaan, miltä alue näyttää lintuperspektiivistä.
Vanhassa jäähallissa on lätkän lisäksi nähty paljon muutakin. ”Pakilan puutarhuri” Pekka Kokkonen nyrkkeili siellä EM-tittelistä vuonna 1967. Vallilan oma poika Gunnar Bärlund puolestaan tyrmäsi Arno Kölblinin vuonna 1935 Kisahallissa, joka silloin tunnettiin Messuhallina. Jalkapallostadionilla on pelattu Euroopan Liigaa ja viereiselle Bollikselle on parhaimmillaan ahtautunut 20 000 katsojaa. Sekin on pieni määrä, jos vertaa legendaarisiin Eläintarhan ajoihin, jonka ennätys on 82 000 katsojaa.
Eltsun alueella on myös Lasse Virenin, Paavo Nurmen ja Lauri ”Tahko” Pihkalan patsaat.
Alueelle pitäisi saada opastauluja, joiden avulla voi suunnistaa kohteesta toiseen. Luonnollisesti kierros päättyisi Urheilumuseoon. Vaatii pientä brändäystä ja Eltsusta saadaan urheilun Seurasaari.
Kannelmäessä on kahdessa paikassa edustavat rakennelmat ensimmäisen maailmansodan linnoituksia. Niitä on aivan junaradan vieressä korkean kallion päällä ja sen lisäksi Pelimannintien ja Klaneettitien välisellä mäellä. Jälkimmäiset ovat oikein hyvin säilyneitä.
Tässä alla hieman kuvia alueelta. Seuraa Sotaretkellä helsingissä -kirjani valmistumista myös Instagramissa #sotaretkellähelsingissä
Junaradan tieltä on purettu linnoitteita. Radan reunalla kannattaa olla hyvin varovainen.
Sotaretkellä Helsingissä -kirjaani varten kävin tutustumassa Myllypuron ja Koskelan tykkipattereihin. Molemmet on rakennettu 1910-luvulla osaksi Viaporin maalinnoitusta.
Myllypuron patterit ovat ulkoilualueella aivan kävelytien reunassa. Niihin on helppo tutustua. Suojahuoneet on muurattu umpeen, mutta pienistä aukoista niihinkin pääsee kurkkimaan.
Koskelassa on paikat kahdelle tykille. Molemmat tykkiasemat ovat veden peitossa ja aidattu. Lähistöllä on syvä rotko, jonka perälle suunniteltiin luolaa, mutta työt jäivät kesken.
Koskelassa on myös useita valmistuneita luolia. Ne ovat kuitenkin aidattu ja lukittu.
Seuraa kirjan valmistumista myös Instagramissa #sotaretkellähelsingissä
Tällä kertaa Sotaretkellä Helsingissä -kirjan tekeminen vei Munkkiniemeen, jossa on sekä ensimmäisen maailmansodan että toisen maailmansodan aikaiset tykkipatterit. Ne löytyvät Gert Skytten puistosta ja sen takana olevan kallion laelta.
Ensimmäisen maailmansodan aikaisen tykkipatterin oheen rakennettiin myös kaksi luolaa.
Kallion päällä on tykki muistona Helsingin suurpommituksista.
Seuraa kirjan tekemistä myös Instagramissa #sotaretkellähelsingissä
Elokuussa tuli tehtyä päiväretki Nuuksion Suolikas-järven ympäri. Retki lähti käyntiin aamutuimaan Yli-Takkulan tilan parkkipaikalta. Sieltä kävelimme kauniin Saarijärven rantaan.
Saarijärveltä matka jatkui kohti Suolikasta. Matkalla kiipesimme kalliolle, jossa on Espoon korkein kohta (114 metriä merenpinnasta).
Matkan teko oli jotenkin yllättävän hidasta. Maasto oli vaihtelevaa ja korkeuserojakin oli aika reippaasti.
Suolikkaan ja pienen Sarkkisen välinen kannas on eräs Nuuksion jännittävimmistä kohdista. Järvien väli on lyhimmillään vain noin 30 metriä.
Suolikkaan luoteispäässä on pieni pätkä yksityisalueena, joten piti käydä Vihdintien kautta kiertämässä takaisin metsään. Järven pääty on lähes suota.
Suolikas on ikiaikainen järvi, entinen vuono. Etenkin järven päätyä kohden mentäessä sen vuonomaisuudet korostuvat. Järvi on hyvin kapea ja pitkä. Ja kenties Nuuksion kaunein.
Suolikkaalta poikkesimme Valkealammen telttapaikalle, jossa grillasimme lihapiirakat ja makkarat.
Lopuksi kävimme vielä Pöksynhaaran eli Mustalammen telttapaikan kautta.
Kaikkiaan erittäin onnistunut retki. Reittivalinnat olivat hyvät, eikä kertaakaan edes eksytty. Suolikkaan kiertäminen oli todella erämiehen ja -naisen touhua, sillä kahdeksan tunnin retken aikana näimme kaksi ihmistä. Plus kaksi käärmettä. Suolikkaan kierros ei näytä kartalla erityisen pahalta, mutta yllättävän paljon siihen meni aikaa.
Viikonloppuna tuli tehtyä päiväpatikointi Nuuksion suurten järvien alueella. Ruskaretkelle lähdettiin, mutta eipä siellä juuri ruskaa enää ollut. Hienoja maastoja ja maisemia silti riitti.
Solvallaan jätettiin auto parkkiin ja lähdettiin kohti Ruuhijärveä. Hieman eksyttiin alkumatkasta ja päädyttiin Orajärven rantaan. Orajärvi on Nuuksion erämaisinta seutua ja melkoisen suuri järvi.
Sieltä matka jatkui Ruuhijärvelle, joka on vielä Orajärveäkin suurempi.
Patikoimme takaisin Orajärvelle, jonka eteläreunassa lämmitimme retkikeittimen ja söimme makoisat nakki-italianpadat.
Orajärveltä lähdimme kohti Urja-järveä, mutta päädyimme Karjakaivo-järven ja Lehmänämpärin laitaan.
Tällä retkellä meillä ei ollut ihan tarkkoja suunnitelmia, vaan kuljimme minne nokka näyttää ja välillä paikansimme itsemme Retkikartta.fi-palvelun avulla. Välillä piti kartta ja kompassi ottaa avuksi. Ihan hauskaa retkeillä välillä näin päämäärättömästi.
Karjakaivolta kävelimme korkean kallion yli Urja-järvelle. Järven rannassa oli partiolaisia majoittumassa. Nuotiopaikan puut olivat melko vähissä.
Seuraavaksi kävelimme Kolmperän rantaan ja kiipesimme sen länsipuolella olevan korkean kallion päälle. Meerlammen luolalla käytiin sen jälkeen.
Matka päättyi Maahisenpolun näköalapaikalle, josta avautui näkymät yli Pitkäjärven. Siellä joimme vielä termarikahvit ja söimme viinerit. Nams.
Noin kuusi tuntia meni reissuun ja arviolta noin 15 kilometriä tuli taivallettua. Kaunis syksy on menossa, jatkuisipa vielä pitkään.
Paloheinässä on helppo tutustua ensimmäisen maailmansodan linnoituksiin. Siellä on yhdyskäytävät raivattu runsas kymmenen vuotta sitten ja rakennettu siltoja ja polkuja helpottamaan kulkua.
Kävin tutustumassa paikkaan ja valokuvaamassa valmistellessani Sotaretki Helsingissä -kirjaani. Tällä kertaa lapset pääsivät mukaan. Nämä taisteluhaudat ovat olleet jo sata vuotta suosittuja leikkipaikkoja pääkaupunkiseudun penskojen keskuudessa.
Seuraa kirjan valmistumista myös Instagramissa #sotaretkellähelsingissä
Paloheinässä Keskuspuiston puolella on toinenkin linnoitusrakennelma. Se on paljon huonommassa kunnossa.
Ja vielä lopuksi piipahdus Pakilan Hyvän Paimenen kirkon vieressä.
Helsinki sodassa -kirjan tekeminen vei tutustumaan Mäkkylän Komendantinmäelle. Mäkeä kiertää Viaporin maalinnoituksen yhdyskäytävät ja tulipesäkkeet 1910-luvulta. Kallion alarinteeseen on louhittu myös kolme luolaa, joihin pääsee tutustumaan vapaasti. Vastaan tulleet äiti ja poika olivat etsimässä yhdessä luolassa olevaa geokätköä. Ilman taskulamppua luoliin ei ole asiaa.
Kallion päällä on muistomerkki, joka kertoo siellä olleen 2. maailmansodan aikaan valonheitinpatteri.
Samalla reissulla tuli pistäydyttyä myös Pitäjänmäen sankarihautausmaalla.
Seuraa kirjani valmistumista myös Instagramissa #sotaretkellähelsingissä
Pitäjänmäen Patterimäki on yksi parhaista ja helpoimmista paikoista tutustua 1. maailmansodan linnoitusrakennelmiin. Mäki on vain parin minuutin kävelyn päässä Pitäjänmäen asemalta. Siellä on myös aiheesta kertovat opastaulut. Patterimäellä oli toisen maailmansodan aikaan tykkipatteri, jonka perustuksia on edelleen hyvin nähtävillä. Lisäksi mäellä voi tutustua URSAn tekemään aurinkokunnan pienoismalliin (opastaulu on tosin poistettu, toivottavasti tulee takaisin).
Seuraa Sotaretkellä Helsingissä -kirjani valmistumista myös Instagramissa #sotaretkellähelsingissä
Tuleva kirjani Sotaretkellä Helsingissä vei minut viikonloppuna Vantaalle Honkanummen hautausmaalle.
Vantaan vankilan takana, aivan Lahden moottoritien vieressä on Saksalaisten sotilaiden hautausmaa. Metsäiselle hautausmaalle on haudattu yli 300 toisessa maailmansodassa kaatunutta saksalaista. Myös kuusi ensimmäisessä maailmansodassa kaatunutta on saanut viimeisen leposijansa Honkanummella. Lisäksi hautausmaalle haudattiin 201 merisotilasta, jotka hukkuivat kahden hävittäjäaluksen upotessa vuonna 1944 Porkkalan edustalla.
Tässä muutamia kuvia. Seuraa kirjani valmistumista Instagramissa #sotaretkellähelsingissä.
by 
