Syksyn kiinnostavimmat elämäkerrat top 10

Kävin läpi kirjakustantajien syyskatalogit ja listasin syksyn etukäteen kiinnostavimmat elämäkerrat ja muistelmat. Lista on hävyttömän mielivaltainen ja subjektiivinen.

Syksyn kiinnostavimmat elämäkerrat, top 10:

1. Tuula Karjalainen: Tove Jansson, lokakuu Tammi

“Tuula Karjalaisen kirjoittama elämäkerta osoittaa, miten Janssonin elämä ja taide nivoutuivat tiiviisti toisiinsa ja miten esimerkiksi Muumilaakso ja sen asukkaat syntyivät toisen maailmansodan aikoihin, jolloin kirjailijan itsensä oli paettava julmaa aikaa mielikuvitukseensa, jonnekin lempeämpään maailmaan.” – kustantaja

2. Antti Alanen & Olaf Möller: Citizen Peter (Peter von Bagh), syyskuu Like

“Citizen Peter tarkastelee Peter von Baghin monipuolista elämänuraa monesta näkökulmasta. Kirja sisältää myös Peter von Baghin omaa, ennen julkaisematonta materiaalia.” – kustantaja

3. Janne Virkkunen: Päivälehden mies, lokakuu WSOY

“Kun Janne Virkkunen, 42, nousi Helsingin Sanomien vastaavaksi päätoimittajaksi vuonna 1991, hänestä tuli yksi vaikutusvaltaisimmista henkilöistä maamme mediaympäristössä. Työ oli verraton seikkailu, joka vei syvälle suomalaiseen yhteiskuntaan; Virkkunen oppi tuntemaan kaikki ne merkittävät ihmiset, jotka omalla työllään ja tavallaan tekevät historiaa.” – kustantaja

4. Viljami Puustinen: Kinston Wall – Petri Wallin saada, lokakuu Like

5. Kirsikka Moring: Tea (Tea Ista – 80 vuotta näyttelijättären elämää), lokakuu WSOY

6. Antero Uitto: Suomensyöjä Otto Wille Kuusinen, syyskuu Paasilinna

7. Matti Salminen: Pentti Haanpään tarina, elokuu Into

8. Paavo Haavikko: Muistelmat vuosilta 1931-1995, lokakuu Art house

9. Tuomo Pietiläinen & tutkiva työryhmä: Wahlroos – epävirallinen elämäkerta, syyskuu Into

10. Lasse Lehtinen, Sanna Ukkola: Vastarannan kiiski – Paavo Väyrysen ihmeellinen elämä, lokakuu WSOY

Lisäksi syksyllä ilmestyy tällaiset teokset, jotka eivät nyt päässeet top 10 -listalle, mutta ovat varmasti lukemisen arvoisia:

Ari Mennander: Teemu (Selänne), syyskuu Otava
Heikki Kahila: Ääneen elettyä elokuu Gummerus
Kurt Nuotio: Karvainen rahastaja, elokuu Otava
Matti Halmeaho: Laulajan testamentti – Veikko lavin taiteilijavuodet 1950-1996, elokuu Art house
Grace Coddington: Grace. Elämäni muodin maailmassa, elokuu, Nemo
Ilkka Mattila: Egotrippi – Aina matkalla jonnekin, syyskuu Minerva
Erkki Aurejärvi: Kovaa peliä – muistelmat, syyskuu, Into
Mikko-Olavi Seppälä, Riitta Seppälä: Alle Tynni – Hymyily, kyynel, laulu, syyskuu Wsoy
Pirkko vekkeli – Ismo Loivamaa: Lumoava Eeva-Kaarina Volanen, lokakuu Minerva

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Tikkaset, Kristo Salminen ja Motörhead-paita

Olen lukenut Henrik Tikkasen osoitetrilogian jo vuosia sitten, mutta Märta Tikkaseen en ole juuri tutustunut (Suurpyytäjän luin nuorenpana, mutten muista siitä mitään). Kunnes kesällä löysin Vermon kirppikseltä kulahtaneena pokkarina Vuosisadan rakkaustarinan. Se olikin hyvä lukea pohjiksi, sillä syksyllä Kansallisteatterissa saa ensi-iltansa näytelmä Vuosisadan rakkaustarinat, joka kertoo Henrik ja Märta Tikkasen elämästä, riidoista ja rakkaudesta – ja kaiketi vähän muustakin. Ensi-ilta 11.9.

Pääparina näyttelevät Petri Manninen ja Cecile Orblin, joita haastattelin syyskuussa ilmestyvään Cult24 Magazineen. Näytelmän herkkupaloina on laulut. Muusikko Antti Uhlenius on säveltänyt lauluja Märta Tikkasen runojen pohjalta. Tässäpä maistiaisena pieni pätkä, jonka Uhlenius ja Orblin esittivät Kansallisteatterin syyskauden avajaistilaisuudessa.

Ja tässä vielä kuva Kristo Salmisesta samassa tilaisuudessa. Toissapäivänä uutisoitiin, että Motörhead saapuu Suomeen konsertoimaan joulukuussa. Tosifani pukee saman tien fanipaidan päälle eikä ota sitä pois ennen joulua. No Sleep til’ December!

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Saako toimittaja taputtaa teatterille?

Helsingin Kaupunginteatteri järjesti tilaisuuden, jossa teatteri esitteli syksyn ensi-iltoja. Paikalla oli runsaasti lehdistöä. Tässä pieni videon pätkä syksyn suurensi-illasta Tri Zivagosta. Kaunista laulua, mutta kiinnittäkää huomiota videon loppuhetkiin.


Mikä siinä lopussa niin ihmeellistä oli? Se, että yleisö taputti. Ja vieläpä se, että joukossa olleet toimittajatkin taputtivat.

Nokian tiedotustilaisuudessa heinäkuussa toimittajat taputtivat, kun Stephen Elop esitteli Nokian uuden älypuhelimen. Helsingin Sanomien haastattelussa Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajalta Risto Uimoselta kysyttiin, että menettääkö toimittaja puolueettomuutensa, jos osoittaa suosiota.

“Jos se on hyvän tavan mukaista käytöstä, kuten se kansainvälisissä piireissä joskus on, aplodit saattavat olla loppukiitos. Mutta siitä voi syntyä käsitys, että toimittajat eivät toimi objektiivisesti. Siksi olisi hyvä, että tällaista vältettäisiin,” hän vastasi.

Uimosen mukaan taputtamatta jättäminen on “suomalaisen journalistisen kulttuurin mukaista hyvää käytöstä.”

Menettääkö toimittaja tai kriitikko objektiivisuutensa, jos taputtaa teatteriesitykselle? Onko aplodit kannanotto? Mielestäni ei. Se on kohtelias tapa esiintyvää taiteilijaa kohtaan. Itsekin taputin.

Mutta ehkä on eri asia taputtaa esiintyvälle taiteilijalle kuin puhelimelle.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Syy miksei Hakaniemeen kannata rakentaa parkkihallia

Helsingin kaupunginhallitus käsittelee tänään suunnitelmaa rakentaa parkkihalli Hakaniemen torin alle. En sen tarkemmin nyt puutu asiaan, kunhan totean, että ei mitään järkeä. Miksi ei? No siksi, että siellä on jo parkkihalli. Sisäänkäynti tässä:

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Viinan salakuljettajien jäljillä Vanhankaupunginlahdella


Näytä suurempi kartta

Viikin alueen luontovalvoja Eero Haapanen on kirjoittanut kirjan Sörkän rysäkeisarit – kalastajia, ajureita ja salakuljettajia (SKS), joka on juuri julkaistu. Kirja kertoo Helsingin Vanhankaupunginlahdella asuneesta Karlssonin kalastajasuvusta, joka aikanaan sekaantui myös pirtun salakuljetukseen.

Haapanen esitteli kirjaansa ja vei sekalaisen porukan toimittajia ja kustantajan edustajia tutustumaan salakuljettajien autenttiseen ympäristöön Kuusiluotoon, joka sijaitsee keskellä Vanhankaupunginlahtea.

Tällaisilla veneillä menimme Arabian rannasta Kuusiluotoon.

Veneilyä Vanhankaupunginlahdella.

Ohitimme Kokkoluodon, joka on edelleen salakuljattaja-Karlssonien perillisten hallussa.
Perillä Kuusiluodossa.
Kuusiluoto on käytännössä keskellä Helsinkiä.
Kuusiluodossa on 1930-luvulla rakennettu huvila.
Huvilaa ylläpitää Vanhankaupungin Kulttuuri-Ekologinen Klubi.

Eero Haapanen esittelee vanhaa lentopallokentän paikkaa. Kuusiluodossa oli aikanaan myös suosittu tanssilava.

Vanha spriikeitin.
Mökki Kuusiluodossa, joka on kaiketi piispa Eero Huovisen isän rakentama. Kuusiluotoa vuokrasi aikanaan Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tiedottaja Minttu Nikkilä esittelee vanhaa pirtukanisteria.

Ja lopuksi vielä asiaan kuuluvasti otettiin pienet näkäräiset.

Ja laulettiin snapsilaulut.
Lisää Sörkän rysäkeisareista 6. syyskuuta ilmestyvässä Cult24 Magazinessa.
  
Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Sweet Manillan yllärikeikka ja Zoetrope-esitys Design-museon pihalla

Tänään aamun aloitti Helsingin taiteiden yön tiedotustilaisuus. Helsingin juhlaviikkojen (jonka alaisuudessa Taiteiden yö järjestetään) johtaja Erik Söderblom kertoi, että eräs konsulttifirma oli tehnyt tutkimuksen, jonka mukaan Taiteiden yö on koko Suomen kiinnostavin tapahtuma. Nyt sekin on tutkittu. Söderblom pisti sitten vieläkin paremmaksi.

– Väitän, että Taiteiden yönä Helsinki on maailman kiinnostavin paikka. Kun vain maailma tietäisi, hän sanoi.

En väitä vastaan. Itse kylläkin saan ähkyn jo siitä, kun selaan Taiteiden yön tapahtumakalenteria. Satoja toinen toistaan kiinnostavampia tapahtumia ympäri kaupunkia. Mennäkö katsomaan teatteria Karhusaareen, Pohjois-Haagan taidekahvilaan, Lyhtyjen yöhön Seurasaareen, Kallion kirkon urkumaratoniin vai Vallilaan kuuntelemaan swingiä? Niin hauska, mutta sairaan stressaava tapahtuma.

Taiteiden yön voisi jakaa vaikkapa Taiteiden viikoksi, ja jokaisella taiteenlajilla olisi omat “yönsä”: Kuvataiteitten yö, tanssin yö, teatterin yö, klassisen musiikin yö, sirkuksen yö, kirjojen yö, jne.

Taiteiden yön tiedotustilaisuuden päätti Sweet Manilla -yhtyeen yllätyskeikka (ks. video). Taiteiden yönä yhtyettä voi kuulla Roihuvuoren asukaspuistossa.


Kun Sweet Manilla oli lopettanut, hyppäsin fillarin selkään ja kävin tutustumassa Design-museon ja Arkkitehtuurimuseon väliin avattuun pop up -näyttelyyn. Näyttely on rakennettu tavarahissiin. Kyseessä on sveitsiläissyntyisen Daniel Bumannin näyttely, jossa hän on kuvannut kuuden esineen tarinaa zoetrope-tekniikalla. En ollut täysin vakuuttunut, ymmärsinkö Bumannin ajatuksen ihan täysin (tai ollenkaan). Hän kysyi, mitä mieltä teoksista olin. “Very very intresting,” vakuuttelin.  Tässä pieni videopätkä hissi-galleriasta.

Bumannin Play it -näyttely on avoinna 14.9. asti ja se on ilmainen. Design-museon johtaja Jukka Savolainen kertoikin, että siinä missä muut museot supistavat ilmaista tarjontaansa, Design-museo tulee panostamaan jatkossa entistä enemmän ilmaisiin tapahtumiin. Askel oikeaan suuntaan!

Design-museon johtaja Jukka Savolainen (vas.),
tiedottaja Aila Svenskberg ja taiteilija Daniel Bumann.

Pop up -galleria Design-museon ja Arkkitehtuurimuseon välissä.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Maailman parhaat taiteilijaelokuvat


Kävin katsomassa kauniin elokuvan Renoir, joka saa ensi-iltansa 9. elokuuta. Elokuva kertoo maailmankuulusta taidemaalarista Pierre-Auguste Renoirista ja hänen pojastaan Jean Renoirista, josta sittemmin tuli eräs elokuvahistorian merkittävimmistä ohjaajista.

Renoirin lehdistönäytöksessä elokuvan maahantuojan Cinema Mondon pater noster Mika Siltala heitti haasteen: Keksikää joku toinen isä-poika-pari (tai äiti-tytär, äiti-poika, isä-tytär), joka olisi yhtä merkittävä kuin Pierre-Auguste Renoir ja Jean Renoir. Miltä alalta tahansa. Mutta miinuspisteitä tulee siitä, jos toimivat samalla alalla, kuten Bush senior ja junior. No eihän siitä elokuvan katselusta tahtonut tulla mitään, kun jäin näitä miettimään. Pahan pisti. Ensimmäisenä tuli mieleen Arvo Turtiainen ja Eeva Polttila, mutta ei taida ihan vetää vertoja. Sitten tuli mieleen Jumala ja Jeesus. Se isä-poika-tutkapari päihittänee Renoirit.

Sitten aloin listaamaan päässäni elokuvia, jotka kertovat taiteilijoista. Renoir oli kelpo elokuva ja pääsee Kaikkien aikojen kuvataiteiteilijat -elokuvien listallani sijalle 6.

1. Henri-Georges Clouzot: Le Mystere Picasso
2. Andrei Tarkovski: Andrei Rublev
3. Robert Altman: Vincent & Theo
4. Peter Webber: Tyttö ja helmikorvakoru
5. Exit Through the Gift Shop (Banksy-leffa)
6. Gilles Bourdos: Renoir

Listani saataa olla hieman viitteellinen, sillä tuskin tältä istumalta sain mieleeni edes murto-osaa kaikista merkittävistä taiteilija-elokuvia. Ja Pekka Lehdon Kalervo Palsa -elokuvaa en ole vielä edes nähnyt.

Nyt haastankin puolestani teidät lukijat kertomaan lisää kuvataiteilija-elokuvia. Mitä hyviä tulee mieleen? Tai huonoja? Ja nimenomaan kyse on siis kuvataiteilijoista.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Kekkosta odotellessa


Marja Pyykön ohjaama elokuva Kekkonen tulee! saa ensi-iltansa ensi viikolla. Iltalehti kertoi lööpissä, että “Aake Kalliala ja Jukka Puotila yllättävät: Homoparina Kekkos-elokuvassa.”

No, kirjoitetaan nyt pari muutakin lausetta kyseisestä elokuvasta.

Kekkonen tulee! on hulvaton tapaus. Elokuva kertoo pohjoisesta kylästä, johon presidentti Kekkonen on saapumassa vierailulle. Elokuva rakentuu absurdeista kohtauksista ja vielä absurdeimmista henkilöhahmoista. Tarina on eräänlainen viitteellinen versio Samuel Beckettin näytelmästä Godota odotellessa. Elokuvan lakonisen hulluuden ja vakavuuden yhdistelmä tuo tietyllä tapaa mieleen myös Milos Formanin Tsekkoslovakian ajan varhaistuotannot, kuten elokuvan Palaa Palaa.

Kekkonen tulee! -elokuvan henkilöhahmot on tehty liioitellen ja suuresti, kuten elokuvan käsikirjoittaja Elias Koskimies kertoo Cult24 Magazine -lehden elokuun numerossa (löytyy täältä, juttu sivulla 6).

Hieman jäi mietityttämään, että mitä jos ei olisikaan tehty niin suuresti? Mitä, jos ei olisikaan tehty komediaa, vaan vakavaa draamaa höystettynä pinnan alla muhivalla mustalla tilannekomiikalla? Mitä, jos Matti Ijäs olisi ohjannut tämän elokuvan?

Kekkonen tulee! on hyvä esimerkki kotimaisesta nykyelokuvasta: laadukasta ja teknisesti korkeatasoista viihdettä, jolla ei oli suuria taiteellisia ansioita.

Kekkonen tulee! -elokuvan taustalla oleva Pia Pesosen kirja Urho Kekkonen Strasse antaisi kaiketi kaikki mahdollisuudet tehdä koskettavaa ja tarkkanäköistä kuvausta pohjoisen, lähes eristyksessä olevan kylän arjesta iloista ja suruista. Miten kylä vinksahtaa, kun jotain arkea suurempaa on odotettavissa. Nykyisellään Kekkonen tulee! ei kerro oikein mistään mitään. Hieman samaan tapaan kuin Napapiirin sankarit. Molemmat ovat hyvin viihdyttäviä ja kovin kevyitä, mutta eivät pysty (tai halua) kertoa mitään oleellista kuvaamiensa henkilöiden sielunelämästä.

Kekkonen tulee! kannattaa ehdottomasti katsoa, pelkästään sen herkullisten henkilöiden takia. Iltalehti nosti esiin Kallialan ja Puotilan homoparin, mutta oma suosikkini on ehdottomasti Miina Turusen esittämä piippua poltteleva terveydenhoitaja, joka lopussa…no enpä paljasta.

Kekkonen tulee! ensi-illassa 16.8.2013

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Räjähtävää naisenergiaa galleriakentälle

Olin tänään tutustumassa ennakkoon uuteen galleria Artikaan, joka avataan näinä päivinä Helsingin (epäviralliselle) taidekadulle Uudenmaankadulle. Galleria avataan keväällä lopettaneen galleria BE’19:n tilalle.

Taidegalleria Artikaa pitää 14 naisen joukko. Siellä he ripustivat täyttä häkää avajaisnäyttelyä, kun kävin paikalla. En meinannut ensin saada mitään käsitystä kuka on kukin, kuka hoitaa mitäkin vakanssia, kuka vastaa haastatteluista, jne. kun tätilauma säntäili ympäriinsä portaita, jakkaroita ja tauluja kiikuttaen. Sympaattinen jengi!

Lopulta sain haluamani haastattelun ja sain vielä kaikki paikalla olleet samaan valokuvaankin.

Rohkeita naisia, kun uskaltavat näin epävakaina aikoina perustaa oman gallerian. Hattu kouraan. Mutta enemmän näistä rouvista ja neideistä syyskuun Cult24 Magazine -lehdessä.

Galleria Artika, Uudenmaankatu 19-21.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Mikä yhdistää portaita, savupiippua ja Checkpoint Helsinkiä?

Ehkä olet joskus käynyt Lasipalatsin Bio Rexissä elokuvissa. Ja kenties kävellyt Lasipalatsin takana sijaitsevan aukion poikki. Mutta oletko laittanut merkille, että elokuvateatterin parvelle johtavat kierreportaat ja aukion keskellä oleva savupiippu muistuttavat toisiaan?

En minäkään ollut, ennen kuin ravintola Lasipalatsin johtaja asiasta minulle vinkkasi. Haastattelin häntä taannoin erästä kirjaprojektia varten.

Lasipalatsin (valmistunut 1936) arkkitehdit Viljo Revell, Heimo Riihimäki ja Niilo Kokko halusivat että savupiipun muotokieli toistuu myös portaissa.

Taideyhteisö Checkpoint Helsinki aikoo muuten tehdä savupiipun kanssa jonkinlaisen taideprojektin Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26.8.-1.9. “Chimney-projekti muuttaa Lasipalatsin aukion savupiipun menneen ajan muistomerkistä taiteen huutomerkiksi,” juhlaviikkojen sivuilla kerrotaan. Jäädään mielenkiinnolla odottamaan.

Checkpoint Helsingin savupiippu.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Avoin kirje kaupunkisuunnittelulautakunnalle Kivinokasta

Makasin sängyllä kesäisenä yönä Kivinokalla pienessä mökissämme. Otsalampun valossa luin kirjaa Kesämaja appelsiinilaatikoista (2011), joka sisältää hauskoja tarinoita kesänvietosta Kivinokassa sekä kuvailua alueen historiasta.

Kivinokan tulevaisuus on vaakalaudalla. Yksi suunnitelma on, että alue kaavoitetaan kerrostaloalueeksi. Kirjaa lukiessa ymmärsin, että se olisi totaalista perinteiden ja historian kunnioituksen puutetta. Päätin, että aamulla kun herään, kirjoitan kirjeen ja lähetän sen sähköpostilla jokaiselle kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenelle. Pohjana käytin Helsingin Sanomiin kesällä kirjoittamaani yleisönosastokirjoitusta. Tällainen siitä tuli.

AVOIN KIRJE HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNAN JÄSENILLE,
Heinäkuu 2013.

Arvoisa päättäjä,

Tulette tämän valtuustokauden aikana päättämään Helsingin Kivinokan tulevaisuudesta. Vetoan teihin sen puolesta, että Kivinokka säilytettäisiin ulkoilu-, virkistys-, ja mökkeilyalueena ja sen toimintaa sellaisena kehitettäisiin systemaattisesti. Olen kaupunkikulttuuriin keskittynyt toimittaja ja Kivinokan mökkiläinen, ja vetoan teihin molemmissa rooleissa: mökkiläisenä ja monimuotoisen kaupunkikulttuurin puolestapuhujana.

Työväen mökkikylä

Helsinki on elävä kaupunki ja se kaipaa myös monimuotoista vapaa-ajanviettoa. Kivinokan pienet mökit ovat pienituloisemman väen vastine suurille merenrantahuviloille ja kalliille kesämökeille. Kivinokan mökkejä myydään kunnosta ja sijainnista riippuen 10 000 – 30 000 euron hintaan. Mistä muualta pääkaupunkiseudulta (ja lähikunnista) tavallisella työläisellä on varaa hommata kesämökki itselle? Ei mistään. Monilla ei ole varaa ostaa kesämökkiä koko elämänsä aikana, mutta Kivinokasta sairaanhoitajan tai kirvesmiehenkin perhe pystyy pienellä säästämisellä ja kohtuullisella lainalla hankkimaan kesäasunnon itselleen. Jos Kivinokka tuhotaan, vastaavaa paikkaa ei ole sen jälkeen juuri missään.

Ekologinen vaihtoehto

Kivinokka on hyvien kulkuyhteyksien takia myös ekologinen vaihtoehto kesän viettoon. Meidän perhe, kuten monet muutkin, tulee Kivinokkaan metrolla tai polkupyörillä ja vietämme kesää sähköttömässä mökissä. Se on paljon ekologisempaa kuin autolla ajaminen sukumökille toiselle puolelle Suomea. Helsinkiläisillä pitää olla erilaisia paikkoja viettää kesää, ja Kivinokka on olennainen osa elävää ja monimuotoista kaupunkikulttuuria. Kaupunkimökkiläiset myös kuluttavat lähialueen palveluita, ostavat ruokansa, vaatteensa, lautansa, naulansa ja kaasunsa täältä, eivätkä vie rahaa pois Helsingistä. Kivinokasta on myös kiva lähteä keskustaan viettämään “turistipäivää”, käydä museoissa ja kaupoissa ja tulla illaksi takaisin.

Historiallinen Kivinokka

Kivinokka on täysin uniikki mökkialue lähellä pääkaupungin keskustaa. Kivinokassa on mökkeilty ja telttailtu jo 1900-luvun alusta alkaen. Monet mökit ovat vielä alkuperäisiä 1940- ja 1950-luvun mökkejä, jotka on tehty kaupunginarkkitehti Hilding Ekelundin piirrustusten pohjalta. Ne ovat aivan yhtä arvokas osa Helsingin arkkitehtuurin historiaa kuin Ekelundin suunnittelemat lippakioskit. Kivinokan aluetta pitäisikin käsitellä ikään kuin ulkoilmamuseona. Monet Kivinokan mökkiläiset ovat viettäneet siellä kesiään 60-70 vuotta. Toiset taas ovat rakentaneet hiljattain uusia mökkejä. Siellä historia ja nykypäivä kohtaavat. Ei sellaista arkkitehtoonista ja henkistä miljöötä saa tuhota.

Kasvojen kohotusta

Kivinokkaa pitäisi kehittää ja elävöittää entisestään. Vaikka helsinkiläisiä tulee Kivinokkaan ulkoilemaan, rannalle, kahville ja lintuja bongailemaan, niin alue pitäisi saada yhä enemmän kaikkien helsinkiläisten käyttöön, ei vain mökkiläisten. Se vaatii yhteistä ideointia ja ponnistelua sekä kaupungilta että kivinokkalaisilta. Kivinokkaan voisi rakentaa rantaravintolan, vierasvenesataman, vesibussiyhteyden, grillipaikkoja, jäätelökioskin suositulle rannalle, rantasaunan ja avantouintia, alueen historiasta kertovia tauluja/kylttejä, leikkipaikkoja lapsille, yms. Kivinokka olisi myös turisteille hyvin eksoottinen paikka.

Juhannusjuhlissa oli tänä kesänä enemmän väkeä kuin 50 vuoteen, väittivät vanhat kivinokkalaiset. Kaupunkilaiset siis osaavat tulla sinne, kun siellä tapahtuu. Enemmän pitäisi järjestää tapahtumia kaikille helsinkiläisille; lavatansseja lisää (tanssilava kun on jo olemassa), talviriehaa, valokarnevaaleja, tapahtumia lapsiperheille, yms. Kivinokan urheilukentät ovat hyvin vajaakäytössä. Kaupunki voisi kunnostaa ne: kentillä voisi järjestää koulujen urheilukilpailuja, palloliitto kaipaa kipeästi jalkapallokenttiä, rantalentopalloa, yleisurheilua. Kivinokassa mahdollisuudet ovat rajattomat.

Lisää mökkejä

Kivinokassa on monta sataa mökkiä. Mutta siellä on niin paljon tilaa, että joukkoon mahtuisi helposti lisää mökkejä. Nyt mökit ovat vain omistusmökkejä helsinkiläisille, mutta alueelle voisi tehdä myös erilaisia mökkejä: osaomistusmökkejä, vuokramökkejä yms.

Arvioisin, että alueen mökeistä noin 10-20 prosenttia on sellaisia, jotka on käytännössä hylätty: pihat ovat kasvaneet umpeen, katto on täynnä sammalta, maalit rapistuneet. Kenties kuuluvat jollekin perikunnalle tai vanhuksille, jotka eivät jaksa enää mökkeillä. Sille asialle pitäisi pystyä tekemään jotain. “Hylätyt” ja hoitamattomat mökit pitäisi jotenkin vaikka pakkohuutokaupata eniten tarjoavalle, ja mökin omistajalle sitten 80 % kauppahinnasta. Halukkaita tulijoita olisi varmasti paljon.

Kivinokan rakantaminen asuinalueeksi ei ratkaise Helsingin asunto-ongelmaa suuntaan eikä toiseen, mutta tuhoaa uniikin ja historiallisen mökkiympäristön. Asuinaluetta on puolustettu metron läheisyydellä. Uskonpa, että asuinalueen hintataso tulisi sellaiseksi, että siellä asuisi lähinnä yksityisautoilijoita. Ja juuri metron läheisyys puoltaa Kivinokan paikkaa mökkikylänä: Kesämökki johon pääsee julkisilla on niin arvokas ja ainutlaatuinen asia, ettei sellaista ole varmaan missään muualla koko maailmassa.

Kesäisin terveisin,
Pauli Jokinen

Ja laitetaanpa tähän loppuun pieni slideshow Kivinokan kesästä:

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Kirjatorit lopetettu Helsingissä – harmin paikka

Olin aamulla menossa Tennispalatsiin elokuviin ja ajattelin piipahtaa Lasipalatsin Kirjatorin kautta. Mutta Kirjatori olikin lopetettu Lasipalatsissa, liikehuoneisto oli tyhjä.

Kun tuli takaisin Cult24-lehtemme toimitukseen, niin myyntitykkimme kertoi, että oli sattumoisin ollut aamulla puhelinyhteydessä Kirjatorin toimitusjohtajan kanssa. Johtaja oli sanonut, että Kirjatorit on Helsingistä lopetettu kokonaan, ja luonnehtinut Kirjatoria enää lähinnä “pöytälaatikkofirmaksi.”

Kirjatorin kotisivuilla kerrotaan näin:

“Olemme lopettaneet Helsingin myymälämme Asematunnelissa, Lasipalatsissa ja kauppakeskus Columbuksessa, Turun myymälämme Hansan kauppakeskuksessa, Tampereen myymälämme Hämeenkadulla, Lahden myymälämme Kauppakeskus Karismassa ja Kuopion myymälämme Kauppakeskus Sektorissa. Toimintaame jatkavat yhä kauppakeskus Sellon Kirjatori, Jyväskylän Kirjatori kauppakeskus Forumissa sekä Kouvolan ja Lappeenrannan Kirjatori-myymälämme

Lisäksi Kirjatorin myyntipisteitä on avattu Filmtown-myymälöihin. Turun Eerikinkadulla, Piispanristissä sekä Kuopion Filmtownissa on jo Kirjatori-osastot!”

Harmi. Olen vuosien varrella tehnyt Kirjatorilla monia loistavia kirjalöytöjä, kuten tämän Laura Kolben ja Samu Nyströmin kirjan Helsinki 1918 – Pääkaupunki ja sota (Minerva), jonka ostin viidellä eurolla.

Olen kevään ja kesän aikana laittanut merkille, että muitakin kirjakauppoja on lopetettu. Lasipalatsissa oli kirjakauppa (jonka nimeä en muista, siinä Kirja kerrallaan-puodin paikalla) alle puoli vuotta kunnes lopetti. Pohjois-Haagassa Thalian aukiolla pitkään toiminut kirjakauppa lopetti keväällä, Toisella linjalla ollut kirjadivari lopetti. Eletään vaikeita aikoja. Ostakaa ihmiset kirjoja!
Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Jussi 69:n suurin urheilusuoritus

The Jussi 69.

MTV3:n järjesti tilaisuuden, jossa se esitteli syksyn ohjelmistoa lehdistölle. Paikalla oli liuta Maikkarin syksyn staroja, joita oli mahdollisuus jututtaa. Siellä oli myös The 69 Eyes -yhtyeen rumpali ja tämän syksyn Idolsin tuomari Jussi 69. Ajattelin, että kysäisen vaihteeksi jostain muusta kuin musiikista, joten tiedustelin miehen kovinta urheilusuoritusta. Vastaus kuului näin:

“Meidän keikka Sao Paolossa. Keskipäivän aurinko paistoi, meillä oli nahat päällä ja siellä oli jotain 34 lämmintä. Keikka kesti tunnin ja 10 minuuttia areenalla, jossa ilma seisoi. Pyörryin kyllä, mutta teknikko kaatoi päälleni ämpärillisen vettä ja sitten jatkettiin.”

Että näin. Oma historiani The 69 Eyes -bändin kanssa juontaa jopa parinkymmen vuoden taakse. 1990-luvun alussa ostin Turun Kultatalon toisessa kerroksessa olleen levykaupan alelaarista 69 Eyesin singlen, joka oli lohkaistu yhtyeen ensimmäiseltä levyltä (taisi olla jopa julkaistu ennen ensimmäistä levyä). Vinyylisinglen a-puolella oli Elvis-cover Burning Love erittäin svengaavana versiona ja b-puolella biisi Juicy Lucy. Vieläkin kyseinen lätty on jossain levykaappini kätköissä.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Guggenheim keskelle merta


Guggenheimia puuhataan jälleen Helsinkiin. Koska Guggenheim on vähintään yhtä paljon turismihanke kuin taidehanke, niin museoon saapuvien turistien määrän tulisi olla korkea, jotta siitä olisi hyötyä Helsingin talousalueelle. Yksi asia, jolla turistien määrään voi vaikuttaa, on mahdollisen museorakennuksen sijainti.

Tehdään kerrankin jotain rohkeaa ja poikkeuksellista: Rakennetaan Guggenheim johonkin Helsingin edustan saarista. Sieltä on vapautumassa monia sotilassaaria, joten niistä joku joutaa mainiosti Guggenheimin kodiksi. Esimerkiksi Vallisaari tai Isosaari olisi hieno paikka museolle.

Guggenheimin lisäksi saareen voisi rakentaa ravintolan ja kahvilan. Lautat ja vesibussit kuljettaisivat matkustajavirtaa Kauppatorilta ja Hakaniemestä. Siinä tulisi töitä myös uusille vesibussiyrittäjille.
Kesäinen vesibussireitti voisi samalla matkalla koukata Korkeasaaren ja Suomenlinnan kautta. Talvella Guggenheimiin voisi hiihtää jäitä pitkin. Tämä olisi suurta eksotiikkaa turisteille. Samalla he tutustuisivat Helsingin kauniiseen saaristoon, joka juuri tällä hetkellä on säälittävässä vajaakäytössä.

Guggenheim keskellä merta olisi sellainen nähtävyys, josta puhuttaisiin ympäri maailmaa.

Museoissa koetaan taidetta tai opitaan historiasta. Silti museo jää usein mieleen arkkitehtuurinsa tai sijaintinsa takia. Parhaat kokonaiselämykseni olen saanut juuri museoista, jotka ovat arkkitehtuuriltaan kiinnostavia, kuten Dali-museo Figueresissa tai arkkitehti Daniel Libeskindin suunnittelema juutalaismuseo Berliinissä. Myös sellaiset museot ovat tehneet vaikutuksen, jotka ovat jotenkin erikoisessa paikassa, kuten Fondation Maeghtin museorakennus korkean mäen päällä Saint-Paul-de-Vencen pikkukylässä tai Fernand Leger -museo Biotin kylässä Etelä-Ranskassa.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather

Tarvitaanko keskustakirjastoa?

Kirjaston arkkitehtuurikilpailun voittanut työ.

Hölmöläisten puuhalta vaikuttaa. Nimittäin keskustakirjaston kustannuslaskelmien tekeminen. Ainahan se menee niin, että suurten rakennushankkeiden budjetit paisuu alkuperäisistä suunnitelmista, kun eteen tulee yllättäviä menoja. Mutta miten on mahdollista, että Töölönlahdelle suunnitellun keskustakirjaston budjetti nousi kuukaudessa 15-20 miljoonaa, vaikkei edes rakentamista ole aloitettu?

Kesäkuussa kaupunki arvioi kirjaston hinnaksi noin 75 miljoonaa euroa, mutta yht’äkkiä heinäkuussa budjetti onkin jo paisunut yli 90 miljoonaan (asiasta kirjoittaa HS). Syitä äkkinäiseen hinnannousuun on kolme: tontille tehtävät maanrakennus- ja paalutustyöt nostavat hintaa 6 miljoonalla, sisustukseen menee toiset 6 miljoonaa ja mahdollisen Keskustatunnelin takia pitää louhia maata 3 miljoonalla eurolla. Tuskin yllätykset jäävät tähän.

Miten ihmeessä kirjaston alkuperäiseen budjettiin ei ole sisällytetty sellaisia asioita kuin pohja- ja paalutustyöt sekä kirjaston sisustus? Ovatko virkamiehet ajatelleet, ettei iso talo lahden rannalla tarvitse paalutusta (etenkin kun alueelle on rakennettu jo paljon taloja, joista voi ottaa esimerkkiä)? Ja miksi tulee yllätyksenä, että kirjasto pitää myös sisustaa?

Ja sitten Keskustatunneli. Kaavan mukaan tunneli tulisi menemään kirjaston alta, joten sille pitäisi louhia tilat valmiiksi, vaikka ei ole mitään takeita siitä, että tunneli tulee koskaan toteutumaan. Pahimmassa tapauksessa siinä menee 3 miljoonaa kankkulan kaivoon. Ja tunnelia on suunniteltu jo pitkään; miten se voi tulla yllätyksenä, että linjaus kulkee suoraan kirjaston alta?

Herää kysymys, että tarvitaanko keskustakirjastoa lainkaan, varsinkaan tässä taloustilanteessa. Tietysti uusi keskustakirjasto olisi hieno ja varmasti löytäisi kävijänsä (etenkin jos se olisi toteutettu samalla tyylillä kuin Turun uusi pääkirjasto, ja koska nykyinen pääkirjasto on sijoitettu niin idioottimaiseen paikkaan kuin Pasila). Mutta Helsingin nykyinen kirjastojärjestelmä on mielestäni oikein toimiva, kattava ja palvelee kaupunkilaisia hyvin. Uusi kekustakirjasto olisi kiva, vaan ei missään nimessä välttämätön.

Perussuomalaiset ovat ainoana puolueena esittänyt kannan, että nykyisessä taloustilanteessa uusi kirjasto on liian kallis. Tällä kertaa kallistun komppaamaan heitä.

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmailby feather