Kategoria: blog

Päiväretki tuntureilla alkoi Kiilopään majalta noin kello 10 aamulla. Matkan määränpää oli Rautulampi ja sieltä toista reittiä takaisin. Siitä tulee mukava rengasreitti. Matkan suunta vastapäivää.

Suuntasimme ensin kaakkoon kohti Niilanpäätä. Olimme viimeksi retkellä Pyhällä, jossa luontokeskus Naavasta sai retkikarttoja ilmaiseksi, joten olimme suorastaan pöyristyneitä, että Urho Kekkosen kansallispuistossa kartoista perittiin 4 euroa. No, jos on varaa matkustaa Lappiin, niin ehkä 4 euron kartta ei kaada matkabudjettia.

Niilanpäähän saavuttuamme pidimme lyhyen kahvitauon. Niilanpäässä on myös autiotupa, mutta keli oli hieno ja nautimme kahvit ulkona, poronerotteluaidan vieressä.

Jatkoimme matkaa. Seuraavan nähtävyys oli aivan polun vieressä kököttävä riekko. Se ei liikkunut mihinkään, vaikka aivan vieressä sitä ihmettelimme.

Polku nousi yhä korkeammalle tuntureihin. Lähes koko reitti kulki puurajan yläpuolella. Se tarkoitti myös sitä, ettei hyttysiä ja paarmoja juuri ollut, vaikka elettiin pahinta räkkää. Myös navakka tuuli karkoitti hyönteiset.

Matka Niilanpäältä Rautulammelle oli huikea. Tuntureita silmänkantamattomiin. Erään tunturin laella oli vielä lunta, vaikka elettiin keskikesää.

Tuntureilta laskeuduimme Rautulammelle ja pidimme siellä evästauon. Rautulammen tupa oli palanut ja sen tilalla oli suuri teltta, jota lämmitti kamina. Siellä tankkasimme evästä.

Rautulammelta jatkoimme kohti pohjoista Rautupään ja Kutturapään välistä. Maasto oli märkää: suota, pieniä puroja, lampia. Muutaman puron kohdalla jouduimme riisumaan kengät ja kahlaamaan yli.

Siitä pitää antaa erityiskiitos Saariselän aluelle, että reitit ovat erinomaisesti merkattuja. Ei minkäänlaista vaaraa eksyä.

Retkemme päättyi nousuun Kiilopään huipulle. Sieltä on komeat näkymät, mutta päivän aikana ehti nähdä niin paljon hienoja tunturimaisemia, ettei Kiilopään maisemat enää tehneet erityistä vaikutusta.

Kaikkinensa mittariin tuli noin 30 kilometriä, aikaa kuluin noin 9 tuntia.

Vinkki: Kiilopään alueella retkeillessä kannattaa käydä myös Kiilopään savusaunassa. Siitä lisää täällä.

by

Mystikko Ior Bock sai 1980-luvulla päähänsä ryhtyä etsimään Sipoosta Lemminkäisen temppeliä. Hän teki kaivauksia ja räjäytteli kalliota, kunnes rahat loppuivat.

Lähiretkemme Sipooseen jatkuivat, ja tällä kertaa lähdimme etsimään Lemminkäisen temppeliä. Helposti se löytyi, paikka on aivan Vainuddintien vieressä, lähellä Tippaksentien risteystä. Muutama auto mahtuu siihen kerralla parkkiin. Veden täyttämässä luolassa ei paljon nähtävää ollut, mutta sen ympärillä olevat lohkareet, kalliokäytävät ja jyrkänteet olivat näkemisen ja seikkailun arvoiset kohteet. Hieno paikka! Lasten kanssa pitää olla hieman varuillaan.

• 

• 

• 

• 

• 

Suuren vaikutuksen teki myös Gumbostrandin saaristolaiskylä ravintoloineen, satamineen ja kyläkouluineen. Päätimme, että sinne pitää vielä erikseen tehdä retki, kun kesä etenee pidemmälle.

by

Tällä kertaa viikonlopun retkikohde oli Pilvijärvi Sipoossa. Sinne ajoin Helsingistä runsaassa puolessa tunnissa. Aavistelin, että kauniina kevätpäivänä paikalla saattaisi olla tungosta, mutta ei ollut liikaa ruuhkaa. Olin ennakkoon lukenut, että kesäpäivinä Pilvijärven uimarannan parkkipaikat ovat täynnä, ja pysäköinnistä peritään maksu. Nyt mahtui mainiosti.

Pilvijärvi on hieno paikka, tulee mieleen Nuuksion järvet. Järven ympäri kiertää polkuja, ja sen kiertää runsaassa tunnissa. Rannalla on suuria kallioita, ja korkeuserot ovat melko suuret. Kalliolta on hienot näkymät järvelle. Kosteissa paikoissa taas on pitkospuut.

Rantakalliolla oli mukavaa pysähtyä syömään itse tehtyjä karjalanpiirakoita. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka.

• 

• 

• 

• 

• 

by

Lähdimme Sipooseen etsimään kahta luolaa. Kohteena oli Sipoon saaristo. Ajoimme Helsingistä noin kolme varttia Löparön saarelle. Ensimmänen kohteemme oli Paimenenluola, jonne suunnistimme apunamme Tuomo Kesäläisen Uudenmaan luolat -kirja.

Tiet kapenivat kapenemistaan, ja ohittivat Löparön kartanon. Lopulta saapuimme määränpäähän. Kohde löytyi helposti, se oli aivan Linduddenintien varressa.

Kyseessä on lohkareluolasto: valtavia kiven järkäleitä, joiden raoissa luolamaisia tiloja. Suurin kammion on noin kymmenen metriä pitkä ja muutaman metrin korkea. Vaikuttava paikka.

• 

• 

• 

• 

• 

Jatkoimme matkaa, määränpäänä toinen Löparön saaren luola. Mutta ikävä kyllä sinne johtava tie on yksityistietä ja suljettu ketjulla. Lapset olivat matkassa, joten emme lähteneet kävellen etsimään luolaa.

Otimme käyttöön suunnitelma B:n. Lähdimme etsimään Sipoon mantereelta Djurstenenin luolaa. Jätimme auton Boxvägenin varteen parkkiin, koska jouduimme kävelemään lähes omakotitalojen pihoja pitkin.

Lopulta löysimme kallion, jossa lohkareluolat piti olla. Vastaan tuli muutama lohkare, ja kohde vaikutti lievältä pettymykseltä. Mutta vähän matkan päässä edessämme oli omakotitalon kokoisia lohkareita, joiden alla lippaluolia ja onkaloita. Sitä olisi voinut tutkia pitkäänkin. Hieno geologinen kohde, ja rauhoitettu luontokohde.

by

Retkipäivä Itä-Helsingissä Kasakalliolla. Lähdimme metsään Talosaarentien parkkipaikalta. Muutamat harhapolut käveltiin, mutta metsä on sen verran pieni, ettei pieni eksyminen haittaa. Lopulta löysimme korkean kallion, jonka laella on pronssikautinen hauta. olimme Kasakallion eli Kasabergetin huipulla.

Kyseessä on yksi Helsingin hienoimmista näköalapaikoista. Sieltä on upeat näkymät moneen suuntaan, etenkin pohjoiseen Sipoonkorven suuntaan. On mainittu, että näkymät ovat kuin Kolilla. Ehkä hieman liioiteltua, mutta oikeansuuntainen vertaus.

Metsässä kulkee polkuja ristiin rastiin, ja niitä pitkin oli mukavaa harhailla.

• 

• 

• 

• 

Kasakallion jälkeen ajoimme vielä Talosaaren ulkoilualueelle, joka alkaa ratsastuskeskuksen vierestä. Siellä teimme muutaman kilometrin kävelyn meren rantaan ja takaisin. Hieno 1800-luvun kartanokin siellä on.

by

Kirjahylly on eräänlainen sivistyksen symboli. Mutta yhä harvemmassa kotitaloudessa enää löytyy kirjahyllyjä. Sisustuslehtien kuvastossa kirjahylly on ollut katoavaa kansanperinnettä. Konmaritus ja minimalistinen sisustustyyli ovat poistaneet kirjat asunnoista.

Deko-lehden tuoreen artikkelin mukaan kirjahylly on tekemässä paluun ja se on sisustuselementtinä jälleen trendikäs. Hieno juttu, mutta aviisi oli sikäli väärässä, että kirjahylly ei ole sisustuselementti. Se on ikkuna muihin maailmoihin ja henkiseen kasvuun.

Kirjastot ovat kovaa vauhtia siirtyneet järjestelmään, jossa ne ovat kirjojen nouto- ja palautuspaikkoja. Netistä voi etukäteen varata kirjan ja ilmoituksen saavuttua kirjan voi hakea. Suuntausta ei voi pitää mielekkäänä. Etenkin Oodin kirjavalikoima hyllyissä on surkea.

Parasta kirjastoissa on se, että siellä voi kulkea hyllyjen lomassa ja selailla kirjoja. Sattumalta vastaan tulee kirjoja, joiden olemassaolosta et edes tiennyt. Vastaan tulee kirjoja, jotka avaavat uusia ja yllättäviä näköaloja.

Italialainen kirjailija Umberto Eco totesi aikanaan: ”Sen sijaan, että kirjaston käyttäjä joutuisi tilaamaan tarvitsemansa teokset kortiston tai tietokonerekisterin avulla, hänen tulee vapaasti saada liikkua hyllyjen välissä, valikoida ja kosketella kirjoja.”

Econ mukaan tuntemiemme kirjojen verukkeella löydämme tuntemattomia. Samasta syystä laaja kotikirjasto on arvokas.

Viisaan lentävän lauseen mukaan huone ilman kirjoja on kuin huone ilman ikkunaa. Ilman niitä ei ole näkymiä. Siksi olen ripotellut kirjoja joka puolelle. Niitä on keittiössä, vessassa ja jopa autossa on kaiken varalta Herman Hesseä.

Kirjoitus on julkaistu alkujaan Metro-lehdessä

by

Taannoin Suomessa arvostettiin laaja-alaista sivistystä. Oli työväensivistysliikkeitä, perustettiin työväen teattereita, lukupiirejä ja kansalaisopistoja. Katsottiin, että sivistys versoaa ruohonjuuritasolta. Toisaalta oli kotikirjastoissaan viihtyvä sivistysporvaristo.

Nykyään työväensivistysliike ja sivistysporvaristo loistavat poissaolollaan. Sivistyjän tilalle on tullut suorittaja, jonka arvo mitataan työelämässä. Toki edelleen käydään kielikursseilla, mutta takaraivossa kytee ajatus: miten tämä voisi auttaa minua uralla? Sivistystä ei hankita sivistyksen takia, vaan sen takia, että siitä saattaa olla hyötyä työelämässä.

Usein vaativa työ vie voimat, eikä illalla jaksa edes lähteä taidehistorian luennolle tai teatteriin, vaan sen sijaan hypätään sohvalle, jossa tosi-tv turruttaa aivosolut.

Aikanaan sivistysaatteen taustalla oli snellmanilainen ajatus, että yksilön tulee kehittyä ja kasvaa laaja-alaiseksi ihmiseksi ja kansalaiseksi. Fakkierikoistuminen oli jonkinlainen pahe.

Nyt laaja-alainen sivistys on unohtunut, ja fakkierikoistuminen on kova juttu. Ihaillaan ihmisiä, jotka menestyvät työelämässä, koska osaavat jonkun tietyn jutun erinomaisesti: hän saattaa olla huippuunsa viritetty koodaaja, verkostoituja tai data-analyytikko. Ennen ihailtiin Eino Leinoa tai Katri Valaa, nykyään Supercellin ja Rovion menestyjiä. Kouluissa ylikorostetaan matematiikkaa taideaineiden kustannuksella, koska matikka hyödyttää enemmän yritysmaailmaa.

Sivistyksen laiminlyönti johtaa ymmärtämättömyyteen. Nettikeskusteluiden perusteella on helppo huomata, että ymmärrämme toisiamme entistä vähemmän. Seuraavaksi kun olet kirjoittamassa kommenttia iltapäivälehden Facebook-sivuille, kirjoita sen sijaan runo.

Kirjoitus on julkaistu alkujaan Metro-lehdessä

by