Retki Sipoonkorven Nuotiokalliolle

Retki Sipoonkorven Nuotiokalliolle

Tein iltapatikoinnin Sipoonkorvessa. Tarkoitus oli etsiä Nuotiokallio, jossa en ollut ennen käynyt.

Lähdin liikkeelle Kalkkiruukin luontopolulta, josta suuntasin suoraan kohti pohjoista.

Vaelluskengät oli mökillä, joten lenkkareilla lähdin maastoon. 

Ei kestänyt kauaa, kun kävi perinteinen ”pulppaus”.

Ensimmäisenä kävin Brännbergenin lähellä katsomassa hiidenkirnun.

Hiidenkirnulla oli pullopostia lapsilta.

Jatkoin matkaa pohjoiseen ja kiersin Katronträsk-järven.

Sipoonkorpea on sanottu Suomen metsäisimmäksi metsäksi, eikä turhaan. Puut ovat vanhoja ja korkeita.

Kävelin Lindamorsmossen-suoalueen halki. Siltojen ylitys tapahtui omalla vastuulla.

Nuotiokalliota etsiessäni ehdin hieman eksyäkin.

Lopulta saavuin Nuotiokalliolle. Upea paikka. Sata metriä leveä ja kymmenisen metriä korkea kallioseinämä.

Nimensä mukaisesti nuotiotakin oli poltettu.

Magnesiumista päätellen kiipeilijät käyneet valloittamassa Nuotiokalliota.

Nuotiokalliolta kävelin metsän ja peltoaukion halki takaisin lähtöpisteelle.

Noin 4 tunnin ja 12 kilometrin retki. Kengät märkinä ja hyttysten syömänä lämmitin Kivinokassa saunan tai taisi siinä pari oluttakin mennä. Ja pari lasia viiniä. Hyvä retki.

Ennen nukkumaanmenoa ihailin vielä Kivinokan rannalta kaupungin valoja.

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokan kesämaja-alueen puheenjohtaja.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Retkeilyä Nuuksion suurilla järvillä

Retkeilyä Nuuksion suurilla järvillä

20161001_113547

Viikonloppuna tuli tehtyä päiväpatikointi Nuuksion suurten järvien alueella. Ruskaretkelle lähdettiin, mutta eipä siellä juuri ruskaa enää ollut. Hienoja maastoja ja maisemia silti riitti.

Solvallaan jätettiin auto parkkiin ja lähdettiin kohti Ruuhijärveä. Hieman eksyttiin alkumatkasta ja päädyttiin Orajärven rantaan. Orajärvi on Nuuksion erämaisinta seutua ja melkoisen suuri järvi.

20161001_101143

20161001_101319

20161001_102125

Sieltä matka jatkui Ruuhijärvelle, joka on vielä Orajärveäkin suurempi.

20161001_103931

 

Patikoimme takaisin Orajärvelle, jonka eteläreunassa lämmitimme retkikeittimen ja söimme makoisat nakki-italianpadat.

20161001_120307

Orajärveltä lähdimme kohti Urja-järveä, mutta päädyimme Karjakaivo-järven ja Lehmänämpärin laitaan.

20161001_124632

20161001_124148
Tällä retkellä meillä ei ollut ihan tarkkoja suunnitelmia, vaan kuljimme minne nokka näyttää ja välillä paikansimme itsemme Retkikartta.fi-palvelun avulla. Välillä piti kartta ja kompassi ottaa avuksi. Ihan hauskaa retkeillä välillä näin päämäärättömästi.

20161001_101307
Karjakaivolta kävelimme korkean kallion yli Urja-järvelle. Järven rannassa oli partiolaisia majoittumassa. Nuotiopaikan puut olivat melko vähissä.

20161001_125734

20161001_125655

Seuraavaksi kävelimme Kolmperän rantaan ja kiipesimme sen länsipuolella olevan korkean kallion päälle. Meerlammen luolalla käytiin sen jälkeen.

20161001_135114

20161001_135254

Matka päättyi Maahisenpolun näköalapaikalle, josta avautui näkymät yli Pitkäjärven. Siellä joimme vielä termarikahvit ja söimme viinerit. Nams.

20161001_141803

Noin kuusi tuntia meni reissuun ja arviolta noin 15 kilometriä tuli taivallettua. Kaunis syksy on menossa, jatkuisipa vielä pitkään.

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokan kesämaja-alueen puheenjohtaja.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Luonnontilainen Vallisaari kiehtoo historiallaan

IMG_3249

Entinen sotilassaari Vallisaari avautui keväällä suurelle yleisölle. Nyt sinne pääsee vesibussilla ja matka Kauppatorilta kestää noin 15 minuuttia. Kävin tutustumassa saareen jo pari vuotta sitten, ennen kuin se avattiin yleisölle (lue juttu täältä). Nyt olikin mielenkiintoista käydä katsomassa, miltä saari näyttää tusristikohteena.

Osa saaresta on edelleen suljettu ja tiettyihin osiin ei ole mitään asiaa. Saaren ympäri johtaa polku, jonka varrella on opastauluja. Poluilta ei ole lupaa poiketa. Se johtuu siitä, että saaren luonto on arvokasta, eikä sen haluta tuhoutuvan. Toinen syy on vuoden 1937 ruutivaraston räjähdys, jonka jäljiltä saaren maastossa on edelleen räjähteitä.

IMG_3222

IMG_6062

Opastettu reitti on parin kilometrin mittainen. Jos haluaa käydä viereisessä Kuninkaansaaressa, niin mittaa tulee lisää toiset pari kilometriä. Parhaat näköalat on Aleksanterin patterin päältä. Sieltä näkyy koko Helsingin siluetti, Suomenlinna ja aavaa merta horisonttiin saakka.

IMG_3295

IMG_3255

IMG_3260

Alkukesästä saaressa on riittänyt ihmisiä ruuhkaksi saakka. Mutta ainakin heinäkuisena maanantaipäivänä sinne mahtui oikein hyvin. Lautat olivat kyllä täynnä, mutta saaressa ei ollut häiritsevän paljon väkeä.

Palveluita Vallisaareen kaipaisin lisää ja pikaisesti. Nyt siellä on yksi kahvila – Vallisaaren vohvelibaari. Sieltä ei saanut mitään muuta suuhun pantavaa kuin 12 euron vohveleita. Kun kilpailua ei ole, niin toki voi vohveleistakin pyytää ihan mitä vaan.

IMG_3302

Vallisaari on upea paikka, lähes luonnontilainen saari, jolla on kiinnostavaa historiaa. Toivottavasti saaren luonto tuhansine perhosineen ja lepakoineen ei liikaa häiriinny turistimassasta.

IMG_3210

IMG_3213

Lisää Vallisaaresta voit lukea täältä:

Luontoon.fi/vallisaari

Vallisaari Wikipediassa

Ylen juttu Vallisaaresta

HS:n juttu Vallisaaresta

Nyt kirjoittaa Vallisaaren räjähdyksestä

Ilta-Sanomien vinkit Vallisaareen

Retkipaikka.fi tutustui Vallisaareen

Cityn juttu Vallisaaresta

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokan kesämaja-alueen puheenjohtaja.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Souturetki Varjosaareen

220

Teimme Kivinokasta souturetken vastarannalle Varjosaareen. Saari sijaitsee Kulosaaren kupeessa, Leposaaren hautausmaan vieressä. Saareen ei ole pääsyä mantereelta. Olen lukenut, että geokätköilijät ovat saarelle kyllä tulleet Leposaaresta, mutta he ovat joutuneet kahlaamaan ruovikossa kainaloita myöten.

Kivinokasta Varjosaareen soutaa alle kymmenessä minuutissa. Saari on suoraan Kivinokan uimarantaa vastapäätä.

Saimme veneen rantaan pieneen poukamaan, jossa on selvästi joskus aikanaan ollut laituri.

219

Varjosaari on pieni autiosaari. Saaren kävelee ympäri muutamassa minuutissa. On saaressa muitakin käynyt, siitä kielii roskat ja nuotiopaikat.

Varjosaaressa on ollut myös asutusta. Saaren korkeimmalla paikalla on ollut rakennus joskus vuosikymmeniä sitten. Talon perustukset ovat vielä jäljellä. Samoin rantaan johtavat portaat.

222

Varjosaaressa on myös yksi kaupungin jännittävimmistä kiipeilypuista. Vanha ja kookas mänty on alkanut kasvaa meren päälle. Jälki rungossa kertoo, että puuhun on joskus iskenyt salama. Kenties salamanisku on kaatanut puun, mutta sitkeästi se on jatkanut eloaan.

223

Artikkeli julkaistu myös KiviNokkailua-blogissa.

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokan kesämaja-alueen puheenjohtaja.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Kaupunkiluonto ja lähimetsät virkistävät

20160514_191609

On tutkittu, että luonnon helmassa stressi helpottaa ja verenpaine laskee. Siksi jo pieni hetki luonnossa tekee hyvää. Ja siksi on tärkeää, että kaikilla on kaupunkiluontoa riittävän lähellä. Monissa paikoissa luonto onkin aivan nurkan takana. Kuten Käpylän itäosassa, josta pääsee parissa minuutissa Kumpulaan.

Kumpulassa on pienehkö metsä, joka on erityisesti lapsille mielenkiintoinen seikkailupaikka. Puoli tuntia seikkailua metsässä virkistää kummasti niin nuorta kuin vanhempaakin. Pitäkää kaavapäättäjät tämä mielessä, kun yleiskaavaa rustaatte kasaan.

20160514_193750

20160514_191558

20160514_193839

20160514_191211

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokan kesämaja-alueen puheenjohtaja.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Kirsikkapuut kukkivat taas Roihuvuoressa

hanami

Roihuvuoren Kirsikkapuisto kukoistaa jälleen. Puisto on hauska kuriositeetti Helsingin puistojen joukossa. Noin 10 vuotta sitten kaupunki sai Helsingissä asuvalta Norio Tomidalta aloitteen japanilaistyylisen puiston perustamiseksi. Kaupunki antoi luvan.

Suomessa asuvat japanilaiset yksityishenkilöt, yritykset ja yhteisöt lahjoittivat puistoon kirsikkapuita. Niitä on puistossa kaikkiaan noin 150.

kirsikkapuisto

Kauneimillaan puisto on nyt keväällä, kun puut kukkivat. Kaupunkilaiset tekevät puistoon kävelyitä ja piknik-retkiä.
Puistossa pidetään vuosittain toukokuussa Hanami-juhlat. Tänä vuonna juhlat ovat 15.5.2016. Juhlissa on esityksiä, ruokaa – ja ihmisiä.

Kävin siellä viime vuonna ja tunsin oloni epämiellyttäväksi ihmismassan keskellä. Eteenpäin ei mahtunut kunnolla kävelemään.
Hatunnosto tapahtuman järjestäjille, mutta itse vierailen puistossa mieluummin juhla-ajan ulkopuolella.

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokan kesämaja-alueen puheenjohtaja.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Patikointia Sipoonkorven Kalkkiruukilla ja Fiskträskillä

20151101_093829

Viikonlopun ulkoiluretki kohtistui tällä kertaa äijäporukalla Sipoonkorpeen. Ajettiin auto parkkiin Kalkkiuunintielle ja kierrettiin Kalkkiruukin luontopolkua.

Luontopolun varrella on laavu ja grillipaikka, mutta tälle kertaa emme pysähtyneet siihen. Aamulla laavulla oli hiljaista, mutta ohitimme sen toistamiseen iltapäivällä, ja silloin oli ihmisiä nuotiolla paistamassa makkaraa.

20151101_094749

Luontopolku on verraten vaativa, jyrkkiä nousuja ja laskuja on paljon. Ei siis mikään lastenvaunu-kohde. Höggbergetin kallioilta on komeat näkymät yli Sotungin peltojen. Kallio nousee merenpinnasta 74 metriä. Se ei kuitenkaan ole Sipoonkorven korkein paikka, vaan alueen pohjoisosassa on vielä korkeampia.

20151101_153430

20151101_152806

20151101_151259

20151101_093122

Luontopolku on runsaat 4 kilometriä pitkä. Se on merkattu vihreä-valkoisin merkein. Metsähallitus voisi pitää merkeistä hieman parempaa huolta. Monissa paikoissa merkit olivat huonossa kunnossa – tai puuttuivat täysin. Ei pitäisi olla kova työ kiertää luontopolku kerran vuodessa ja laittaa merkinnät kuntoon. Arviolta puolen työpäivän homma.

20151101_093148
Tältä luontopolun merkintöjen pitäisi näyttää, mutta…
20151101_155252
…usein ne näyttivät tältä.

Kalkkiruukin luontopolku ei kuitenkaan ollut varsinainen kohteemme, vaan tähtäsimme Sipoonkorven keskiosissa olevalle Fiskträskin järvelle. Matkaa sinne oli luontopolulta noin 5 kilometriä. Luontopolulta lähti Fiskträskin (eli Bakunkärrin) suuntaan pieni polku. Kaikissa polkujen risteyksissä ei ollut opasteita, mutta hieman arpapelilläkin osattiin valita oikeat polut ja löysimme lopulta itsemme Bakunkärrin parkkipaikalta. Siitä oli matkaa Fiskträskin rantaan runsaat kaksi kilometriä.

20151101_124102

20151101_111504
Fiskträskin rannassa oli evästauon paikka. Istuimme rannalla ja nautimme järvimaisemasta.

20151101_113353

20151101_115057

Fiskträskin jälkeen lähdimme suunnilleen suoraan länteen, tavoitteenamme oli löytää Nuotiokallio ja sen lähistöllä olevat kaksi hiidenkirnua.

Ensin astelimme kuraista metsäautojen tietä pitkin, kunnes kyllästyimme liukastelemaan mudassa ja painuimme metsän puolelle.

20151101_123229

Nyt tarvittiin jo kompassia. Otimme suunnaksi lännen ja annoimme palaa kohti ryteikköä.

20151101_124057

20151101_101441

20151101_140759

Kipusimme korkeiden kallioiden yli, ylitimme puroja, astelimme kosteikoissa. Runsaan puolen tunnin jälkeen olimme aika varmoja, että olemme menneet kompassista huolimatta liikaa etelään. Kun vihdoin löytyi kännykkäkenttää, niin tarkistimme Retkikartta.fi-palvelusta sijaintimme. Olimme täsmälleen oikeassa suunnassa ja hyvin lähellä kohdettamme.

Ensimmäisenä löytyi kaksi hiidenkirnua, jotka olivat samassa kalliossa vain muutaman metrin etäisyydellä toisistaan. Kiipesimme hiidenkirnujen yläpuolella olevan kallion laelle pitämään taukoa.

20151101_134056

Syvyyttä noin metri.
Syvyyttä noin metri.

20151101_135853

Sitten piti löytää Nuotiokallio. Se on noin 10 metriä korkea ja yli 50 metriä pitkä jyrkänne. Väittävät olevan vaikuttavimpien Sipoonkorven nähtävyyksien joukossa. Hetken aikaa pyörimme lähistöllä, mutta emme sitä löytäneet. Sen näkeminen jää seuraavaan kertaan.

Lopulta saimme retkemme päätökseen ennen pimeän laskeutumista. Arviolta patikoimme noin 15 kilometriä.

Suunnilleen tällaisen reitin kuljimme (punaiset viivat):

Kuvakaappaus Metsähallituksen kartasta.
Kuvakaappaus Metsähallituksen kartasta.

Sipoonkorpi on hieno, vanha ja yhtenäinen metsäalue. Sipoonkorvessa on käytännössä kolme opastettua lenkkiä: Kalkkiruukin luontopolku, Ponun perinnepostia ja Fiskträskin kierros. Niistä on hyvä aloittaa tutustumaan Sipoonkorpeen. Jos näiden kolmen polun ulkopuolelle lähtee, niin opasteet ovat melko huonot ja puutteelliset. Jos pääväyliltä poikkeaa sivuun, niin kunnon kartta ja kompassi sekä metsähallituksen Retkikartta.fi-palvelu ovat erittäin käytännöllisiä.

Lue myös: Ponun perinnepostia Sipoonkorven luontopolulla.

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokan kesämaja-alueen puheenjohtaja.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Nuuksion Saarijärveltä löytyy Espoon korkein kohta

Nuuksion Saarijärveltä löytyy Espoon korkein kohta

20151024_102049

Retkemme suuntautui viikonloppuna Nuuksion Saarijärvelle ja tavoitteemme oli saavuttaa järven vieressä oleva Espoon korkein kohta. Lapset olivat reissussa mukana, joten suunnittelin matkan siten, että se on heille sopivan pituinen ja maasto vaihtelevaa, jotta mielenkiinto pysyy yllä.

Ajoimme auton Yli-Takkulan tilan pihalle parkkiin. Se on virallinen parkkipaikka ja siinä on myös lähimetsän opaskartta. Saarijärven tavoittaa hyvin myös Vihdintietä kulkevilla busseilla. Se sijaitsee Luukin ulkoilualueesta pari pysäkkiä Vihdin suuntaan.

Matka alkoi lupaavasti, sillä Yli-Takkulan pelloilla näimme metsäkauriin. Kännykän ehdin repiä taskusta ja epämääräisen kuvankin sain otettua.

Kauris tuolla metsänreunassa.
Kauris tuolla metsän reunassa.
Yli-Takkulan tilalla.
Yli-Takkulan tilalla.

Lähdimme kävelemään pientä metsätietä, joka kulki ensin pellon reunaa ja sitten synkkään metsikköön. Noin 500 metrin jälkeen saavuimme Saarijärven kaakkoisrantaan.

20151024_095620

20151024_100733

20151024_101258

Rannasta matkanteko jatkui pieniä metsäpolkujan pitkin. Kävelimme niemen kärkeen, joka ulottuu kohti järven keskustaa. Kallioilta oli kivat näkymät järvelle.

20151024_101600

20151024_113351

20151024_102254

Niemen jälkeen alkoikin hiljalleen nousu kohti Espoon korkeinta kohtaa, joka on 114 metriä merenpinnasta. Nousu ei ole hirmuisen vaativa, vaan jopa 4-vuotias siihen kykeni, kun hieman auttoi.

20151024_104611

20151024_105752

Korkeimmalla paikalla syötiin eväät. Maisemat eivät juuri siinä kohdassa ole mitenkään erityisen hyvät, sillä korkeat puut estävät näkyvyyden.

Lasten huomio kiinnittyi siihen, että metsässä on paljon erilaisia sammalia.

20151024_110835

20151024_110828

20151024_110713

20151024_110653

Sammalia ihmettelimme aikamme ja lähdimme taivaltamaan takaisin autolle.

Verrattuna vaikkapa Haukkalampeen, täällä päin Nuuksiota saa kulkea hyvin rauhassa, muita ihmisiä ei paljon näy. Eikä näillä main myöskään ole opastettuja polkuja, joten kartta kädessä tai Retkikartti.fi auki kännykässä pitää edetä. Tällä kertaa matka oli lyhyt, eikä ollut pelkoa kännykän akun hyytymisestä, niin apuna oli Retkikartta-palvelu.

Syksy on ollut luontoretkeilijän näkökulmasta kaunis ja lämmin. Kyllä taas kelpasi retkeillä.

20151024_113237

20151024_120216

Lue lisää retkistä Helsingissä ja sen ympäristössä: paulijokinen.fi/kaupunkimatkailua

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokan kesämaja-alueen puheenjohtaja.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Syksyn merkkejä Haltialan aarnimetsässä

20151017_130422

Paloheinän ulkoilumajalta lähtee kaksi luontopolkua. Toinen on noin 3 kilometrin pituinen ja pidempi on runsaat 7 kilometriä. Olin liikkeelle polkupyörällä, niin valitsin luontopoluista pidemmän. Tarkoitukseni oli tunnelmoida syksyisessä luonnossa ja katsoa miten luonto alkaa valmistautua talveen.

Luontopolku on merkattu ruskeilla käpy-merkeillä ja numeroilla. Matkalla ei ole opastauluja, jotka kertoisivat kustakin kohteesta. Pitää olla joko kännykkä, josta näkee mitä kohteet tarkoittavat, tai sitten opasvihkonen printattuna. Opasvihkosia on ainakin saanut Paloheinän ulkoilumajalta, mutta se oli nyt suljettuna.

Kun esimerkiksi saavun tolpan luokse, jossa on numero 3, niin sitten pitää kaivaa opasvihkonen taskusta tai katsoa kännykästä mitä numero 3 tarkoittaa. Tässä tapauksessa se tarkoittaa ”Eläimistöä”. Kännykästä katsoin, että ”Haltialan metsäisestä luontteesta kertoo säännöllisesti pesivät kaksi, kolme kanahaukkaparia sekä satunnaisesti tavatut näätä ja ilves. Elämyksiä ulkoilijalle tarjoavat muutamat metsässä olevat hirvet. Mäyrä ja kettu asustelevat luolissaan monessakin paikassa.”

20151017_122204

20151017_122223

Reitti kiertää Tuomarinkylän peltojen vierestä. Kaunis näkymä herätti ristiriitaisia ajatuksia. Hienoa, että kaupungin vilinästä pääsee näin nopeasti maalaismaiseman äärelle. Samalla mietin kaupungin huutavaa asuntopulaa ja omia lainanlyhennyksiäni. En jaksanut nyt vaivata päätäni asialla sen enempää, mieluummin nuuhkaisin raitista ulkoilmaa aivojeni verenkiertoon.

20151017_123143

20151017_130958

Luontopolku sivuaa Haltialan aarnimetsää. Haltialan metsä on noin 300 hehtaarin kokoinen. Väittävät, että olisi Helsingin suurin yhtenäinen metsäalue. Haltialan suojeltu aarnimetsäalue on 22 hehtaaria. Aarnimetsään ei saa polkupyörällä mennä, joten jätin pyörän parkkiin ja lähdin samoilemaan polkuja ja pitkospuita.

20151017_123742

20151017_123756

20151017_124711

Aarnimetsäalue siirtyi Helsingin kaupungin omistukseen vuonna 1934. Alue jätettiin kehittymään kohti luonnontilaa. Liikkuminen on sallittu vain kävellen ja merkityillä poluilla.

20151017_124553

20151017_130821

20151017_124938

Muurahaiset ovat jo vetäytyneet horrokseen. Muutama sinnikäs yksilö vielä kortta kuljetti.

20151017_122603

Puut tiputtivat lehtiään. Kuulosti sateen ropinalta.

20151017_125629

Aarnimetsässä kävelin noin 2 kilometriä, kunnes löysin takaisin pyörälleni. Matka jatkui. Poikkesin hieman luontopolulta, koska halusin käydä Niskalan arboretumissa. Tuomarinkylän kartanon isäntä Jakob Kavaleff perusti arboretumin vuonna 1905. Hän istutti sinne erilaisia puita, sekä kotimaisia että ulkomaisia. Puulajipuisto siirtyi Helsingin kaupungille 1960-luvulla ja se rauhoitettiin luonnonsuojelualueeksi.

Niskalan arboretumissa voit tietokilpailla montako puulajia tunnistat. Puut on merkattu melko huonosti. Tällainen kaupunkilaisyksilö, joka ei erota jalavaa halavasta, kaipaisi hieman selkeämpiä merkintöjä.

20151017_132037

20151017_132207

20151017_132258

Niskalan jälkeen poljin Kuninkaantammentietä Pitkäkoskelle. Pitkäkoski ja sen rannan lehdot ovat myös luonnontilaista suojelualuetta. Komeasti virtasi koski.

20151017_134257

20151017_134540

20151017_134530

Pitkäkosken ulkoilumajalla palkitsin itseni kahvilla ja munkilla.

20151017_135220

20151017_135614

Sitten vielä loppukiri takaisin kohti Paloheinää.

20151017_142038

Haltialan alue on niin laaja, että parhaiten sinne tutustuu polkupyörällä. Haltiala sijaitsee Pohjois-Helsingistä, joten sinne on monista paikoista aika pitkä matka. Olisi hienoa, jos vaikka Paloheinän tai Pitkäkosken ulkoilumajoilla olisi fillareita vuokrattavana. Keskustasta pääsee yhdellä bussilla (bussi 63) suoraan Paloheinään. Sieltä fillari alle ja tutustumaan metsään.

Linkkejä:
Haltialan luontopolun esite

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokan kesämaja-alueen puheenjohtaja.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
Ponun perinnepostia Sipoonkorven luontopolulla

Ponun perinnepostia Sipoonkorven luontopolulla

20151010_110244
Viikonloppuna käytiin Sipoonkorvessa luontoretkellä. Tällä kertaa asenne oli tyystin toinen kuin toissa viikon 55 kilometrin Nuuksio-patikoinnilla. Nyt oli lapset mukana ja kierrettiin vain pieni luontopolku.

Ajoimme auton Sipooseen Byabäckeniin. Länsitien laidalla on pysäköintialue, josta lähtee noin 1,5 kilometrin pituinen luontopolku. Polun alussa on kartat Sipoonkorvesta.

Kuvakaappaus Metsähallituksen kartasta.
Kuvakaappaus Metsähallituksen kartasta.

Sipoonkorpi on 19 neliökilometrin kokoinen kansallispuisto, joka on perustettu vuonna 2011. Metsähallitus ei ole Sipoonkorpeen paljonkaan opasteita ja palveluita vielä ehtinyt hankkia, ja jossain kohtaa rahatkin taisivat loppun kesken.

Mutta pari merkittyä luontopolkua siellä on. Toinen sijaitsee Vantaan Sotungin lähellä ja on pituudeltaan 4-5 kilometriä. Valitsimme tällä kertaa tämän lyhyemmän, joka sijaitsee kansallispuiston pohjoisosassa. Luontopolku on merkattu punaisilla merkeillä.

20151010_105918

20151010_110022

Luontopolku tottelee nimeä Ponun perinnepostia. Luontopolun varrella on postilaatikoita, joissa on postikortteja ja muita tervehtyksiä. Kortteja lähettelevät muun muassa sammakot ja Meri Taimen. Yksi kortti opasti pajupillin tekoon. Korttien idea ei täysin avautunut.

20151010_111339

20151010_112605

Luontopolun alussa on heti jyrkkä ja pitkä nousu. Vaikka polku on pituudeltaan melko lyhyt, se ei ole ihan heikkokuntoisimmille tarkoitettu. Korkeuserot ovat suuret. Lastenvaunuilla luontopolun pääsee kiertämään vaivatta, jos vaan jaksaa työntää ylämäkeä.
Luontopolkua reunustaa korkeat kalliot, synkät kuusimetsät ja näyttävä koivikko.

20151010_110336

20151010_120955

20151010_121520

20151010_110525

Polun varrella on Ängesbölen nuotiopaikka. Nuotiopaikan vieressä on vessa ja puuliiteri. Omia grillihiiliä ei tarvitse mukaan, kuten esimerkiksi Uutelassa ja muissa Helsingin kaupungin paikoissa. Helsingin kaupunki on ottanut puuvarastot grillipaikoilta pois ilkivallan ja varkauksien takia. Korvessa samoilijat tuntevat vastuunsa.

Nuotio oli jo kuumana, kun saavuimme paikalla. Nuoret miehet olivat siellä telttailemassa ja pitivät tulta yllä. Grillasimme makkarat.

20151010_112809

20151010_113340

20151010_113121

20151010_114024

Luontopolku on pituudeltaan siis noin 1,5 kilometriä. Se on puoliympyrän muotoinen, joten se ei pääty alkupisteelle. Polun loputtua viimeiset noin 500 metriä pitää kävellä autotien reunaa, jotta pääsee takaisin autolle. Vaikka ollaan keskellä kansallista perinnemaisemaa, niin autotiellä käveleminen hieman syö retken viehätystä.

20151010_130552

20151010_123952

Linkkejä:
Sipoonkorpi Luontoon.fi-palvelussa.
Sipoonkorven kartta.

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokan kesämaja-alueen puheenjohtaja.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Vierailu Stansvikin kesämaja-alueella

Kesällä tuli käyväistyä Stansvikissa Laajasalossa. Kivinokkalaisena minua kovasti kiinnostaa Stansvikin kesämajojen kohtalo ja olenkin asiaa sivusilmällä seurannut. Kesällä satuin pyörimään kulmilla ihan muista syistä, mutta päätin käydä Stansvikissa lounaalla ja samalla kiertelin kesämaja-alueita.

Stansvikin kartanon ympäristössä on kaksi kesämaja-aluetta. Aluetta hallinnoi ammattiyhdistys Jyty Helsinki, johon kuuluu kaupungin työntekijöitä. Kartanolla on pitkä historia, johon voi tutustua täällä.

Stansvikin kartanon alue on ollut kaupungilla 1930-1940-lukujen taitteesta lähtien. Sinne on rakennettu kaksi kesämaja-aluetta, Vanhakylä ja Uusikylä. 23 mökin Vanhakylä on rakennettu vuonna 1953 ja muutamaa vuotta myöhemmin rakennettiin 30 mökin Uusikylä.

Kaupunki on nyt tuhoamassa Uuttakylää. Suunnitelmissa on, että Kruunuvuorenrannan uusien asuinalueiden asukkaat tarvitsevat virkistysalueita ja Uusikylä tullaan purkamaan ja sen tilalle perustetaan yleinen puisto. Uudenkylän mökit siirretään Vanhaankylään, joka näin ollen tiivistyisi.

Kiertelin sekä Uudenkylän että Vanhankylän puolella. Lähinnä tuli mieleen Kivinokasta JHL:n alue. Viehättävää seutua.

Pariskunta kertoi kadehtivansa kivinokkalaisia ja sitä, miten me saimme pelastettua alueen rakentamiselta ja osasimme hyödyntää mediaa. Otin kiitokset nöyränä vastaan.Erään majan pihalla jäin juttelemaan vanhemman pariskunnan kanssa. Krister Söderman esitteli itsensä ”vanhimmaksi stanvikilaiseksi”. Hän on viettänyt Stansvikissa aikaa mökkialueen historian alkuhämäristä saakka.

Södermanilla oli vielä optimismia, että Stansvikin alue saisi jäädä nykyiselleen. He ovat tehneet paljon luontoselvityksiä, joiden mukaan alueen luonto on ainutlaatuista. Stansvikilaiset ovat ainakin kerran käyneet vierailulla Kivinokassa, jolloin Kivinokka kaikille -liikkeen aktiivit antoivat neuvoja ja tukea kamppailussa kaupunkia vastaan. Toivotin kovasti onnea taisteluun ja jatkoin kierrostani.

Stansvikissa tuli vastaan paljon asioita, joita minä puolestaan kivinokkalaisena kadehdin. Kuten tällaisia:

Lounasravintola

Laiturit

Venevaja

Tenniskenttä

Keittokatos ja grilli

Rantasauna

Palju

 

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokan kesämaja-alueen puheenjohtaja.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather
55 kilometrin ruskapatikointi Nuuksiossa

55 kilometrin ruskapatikointi Nuuksiossa

20151003_155208

Tätä kirjoittaessa jalkani ovat täynnä vesikelloja, olkapäät hiertymiä ja selkä on mustelmilla. Tulin juuri kotiin kahden päivän Nuuksion retkeltä, jossa tuli ystäväni kanssa taivallettua noin 55 kilometriä. Tässä kokemuksia matkalta.

PÄIVÄ 1:

Olimme valinneet reitiksi Reitti 2000:n. Se on patikointireitti, joka starttaa Helsingin Laaksosta, menee Keskuspuiston kautta pohjoiseen ja lopulta kiertää lenkin Nuuksiossa. Reitin koko pituus on 110 kilometriä. Meillä oli kaksi päivää aikaa, joten emme koko reittiä voineet vaeltaa. Reitti 2000 on lasson muotoinen ja päätimme kiertää lasson silmukkaosan. Se on pituudeltaan runsaat 50 kilometriä ja kulkee Nuuksion alueella. Reitin kartta löytyy täältä.

20151003_091340

Ajoimme autolla Luukin ulkoilualueen parkkipaikalle (Lahnuksen Shelliltä piti matkalla hakea vielä sinappia) ja niin retkemme käynnistyi lauantaina aamulla klo 9.20. Lähdimme kiertämään Reitti 2000:n silmukkaa myötäpäivään, vaikka se on suunniteltu kierrettäväksi vastapäivään. Valitsimme myötäpäivää kiertämisen siksi, että emme olleet aivan varmoja, jaksammeko tuota 50 kilometriä kahdessa päivässä. Noin 30-35 kilometrin kohdalla Salmen ulkoilualueelta pääsisi tarvittaessa bussilla takaisin autolle Luukkiin. Jos hyytyisi vastapäivää kiertäessä, niin sieltä ei pääsisi autolle sitten millään.

Lähdimme kävelemään. Ensimmäinen etappimme oli Pirttimäki noin 8 kilometrin päässä Bodominjärven rannalla. Otimme tavoitteen bongata 10 eri eläinlajia kahden päivän aikana.

20151003_093102

20151003_105051
Igelträskin pikkujärvi.

20151003_104405

Reitti 2000 on merkattu sinivalkoisin merkein, mutta niiden ongelma paljastui aika nopeasti. Merkkejä ei ole uusittu aikoihin, ne ovat aika huonossa kunnossa ja joskus kokonaan tippuneet pois. Lisäksi reitti on suunniteltu kierrettäväksi toiseen suuntaan, joten risteyksiin tultaessa ei aina ollut ihan tarkkaa tietoa mihin suuntaan pitäisi lähteä. Reitti Pirttimäelle oli kuitenkin melko selkeä, vain kerran menimme harhaan ja lisäkävelyä tuli ehkä vajaa kilometri. Se olikin avauspäivän ainoa harharetki.

20151003_094207
Näin sen merkin pitäisi olla, mutta…
20151003_103217
…näin se usein oli.

Avausosuus oli aika hiljainen, ei montaa eräretkeilijää tullut vastaan. Heppa tuli.
20151003_095718
Pirttimäellä pääsimme noin 2 tunnin kävelyn jälkeen. Siellä maistui kahvion kaffe ja pulla.
20151003_114356
Seuraava etappi oli Solvalla ja Haltia. Etapin pituus noin 8 kilometriä. Se oli helppokulkuista pientä metsätietä koko matka. Korkauseroja alkoi olla hyvin paljon. Nousut vetivät reidet hyvin hapoille. Matkaan meni aikaa noin 1,5 tuntia.

20151003_125522

20151003_134350
Haltian Luontokeskuksessa pysähdyimme täyttämään vesipullot.
20151003_142450

20151003_135327
Haltiassa piti teipata jo jalkoja, joissa alkoi olla vesikelloja. En omista varsinaisia vaelluskenkiä, vaan patikoin lenkkareissa. Ne ovat kuluneet ja jalkaan muotoutuneet, mutta silti hiersi pahasti.

Haltiasta suuntasimme kohti Haukkalampea, opasteet näyttivät matkan olevan 4,6 kilometriä. Korkesuseroja tuli entisestään lisää. Suurimpiin nousuihin oli rakennettu portaita. Ihmisiä liikkui tällä välillä jo aika paljon, ja myös turisteja tuli vastaan. Haukkalammen alue on Nuuksion suosituinta seutua.

20151003_142625

20151003_144839

20151003_145503

20151003_150336

20151003_145346
Hymy hyytyy, kun taas on yksi ylämäki edessä.
20151003_153643
Haukkalammen opastupa.

Haukkalammelle saavuimme noin 1,5 tunnin kävelyn jälkeen. Haukkalammen opastuvalla täytimme vesipullot ja sitten kävelimme viereiselle Mustalammelle tekemään lounasta. Trangialla valmistettiin pastaa. Pussipasta on ehkä maailman parasta ruokaa tuollaisissa olosuhteissa. Mustalammen keittokatos oli täynnä porukkaa, joten siirryimme suosiolla ranta-aurinkoon.

20151003_164423

20151003_155208

20151003_160638

20151003_162000
Ruuan jälkeen nostimme rinkat selkään ja nokka kohti pohjoista eli Kattilaa. Matkaa vajaat 4 kilometriä. Tämä väli oli hidasta etenemistä, sillä reitti oli pitkälti pientä juurikkoista metsäpolkua. Välillä piti neuvoa hukassa olevia partiolaisia ja väistellä maastopyöräilijöitä.
20151003_172801

20151003_171137
Kattilassa pidettiin pieni vessa- ja juomatauko. Vetemme alkoi huveta, mutta Kattilassa ei ollut vesipisteitä. Piti siis pärjätä ja juoda säästellen.
20151003_175557

20151003_180329
Kattilan funkkistyylinen päärakennus ja vanha puhelinkoppi.

Kattilasta oli vielä parin kilometrin matka Takalan laavuun, jonka olimme suunnitelleet yöpaikaksi. Matkalla pohdimme, että jos kaikista maailman muusikoista saisi valita yhden sinne viihdyttämään meitä, niin kuka se olisi. Tom Waits, Lady Gaga, Tuomari Nurmio ja Martti Talvela (rip) saivat vahvaa kannatusta.

Saavuimme laavulle noin klo 18.30. Takana noin 25 kilometriä. Olimme lukeneet, että laavu on suosittu yöpymispaikka, joten hieman jännitimme mahdummeko joukkoon. Laavuun mahtuu noin 6-8 henkeä nukkumaan. Varuiksi olimme ottaneet teltan mukaan. Mutta hyvinhän sinne tällä erää mahtui. Siellä oli perhe pienen tytön kanssa, mutta he lähtivät kotiin yöksi. Munkkiniemessä asuva graafisen suunnittelun opiskeilija yöpyi laavussa kanssamme. Sytytimme nuotion, grillasimme makkaraa ja paransimme maailmaa. Viereisestä purosta saimme lisää vettä.

20151003_190425
Takalan laavu on saanut nimensä Takalan tilasta, joka on paikalla sijainnut joskus 1900-luvun alkupuolella. Kuuro tilan emäntä Riikka viljeli mäkistä peltoa tyttäriensä kanssa.

Menimme nukkumaan noin klo 22 aikaan väsyneenä päivän kävelystä. Yöllä heräsin siihen, kun metrin päässä ollut folio liikkui ja lähti kulkemaan pois laavusta. Hiiri tai rotta kävi viemässä suklaat.

PÄIVÄ 2:

Heräsimme aamulla klo 9. Olimme nukkuneet noin 11 tunnin yöunet. Ei se kyllä mitenkään laatu-unta ollut, kierimistä ja pyörimistä lähinnä. Mutta kylmä ei ollut. Aamulla lämmitimme trangialla kahvit ja puurot.
20151004_092910
Myös vieraskirjaa piti täyttää ja hauskaa oli lueskella muidenkin tekstejä.
20151004_092038
Jalat oli pakko teipata jälleen. Vesikellot kantapäissä olivat suuret. Olin jo edellisenä päivänä kävellyt viimeiset 10 kilometriä päkiöillä. Sellaista vammaisen näköistä korkokenkäkävelyä.
20151004_095122
Lähdimme klo 10.30 kohti Salmen ulkoilualuetta. Matkaa 6 kilometriä. Suurta ja näyttävää ruskaa ei tänä vuonna ole ollut, ei käsittääkseni missään päin Suomea. Lehdet ovat keltaisia, mutta sellaista sateenkarimaista ilotulitusta metsän lehtipuut eivät tarjoa.
20151004_113736

20151004_114744
Salmessa kävimme täyttämässi vesivarastomme. Matkaa Luukkiin oli vielä yli 20 kilometriä, ja tämä taisi olla viimeinen vesipiste ennen maalia.
20151004_115056

20151004_120043
Matkaa Luukkiin oli tosiaan vielä runsaat 20 kilometriä. Lähdimme taivaltamaan. Matka jatkui Vihdintien pohjoispuolelle. Maisemista päätellen olimme poistuneet luonnonsuojelualueelta.

20151004_125439
Täällä hävitimme sitten Reitti 2000:n sinivalkoiset merkinnät. Reitti kulkee monen kunnan alueella ja jokaisella kunnalla on vastuu omalla alueella olevista merkinnöistä. Nyt tulee moitteita Vihdille. Merkit ovat todella puutteelliset.

20151004_123725
Taas kerran neljän tien risteys: Mikä suunta pitäisi valita? Paremman puutteessa haetaan tietoa roskiksesta.

Eksyimme reitiltä ja yht’äkkiä tiekin päättyi. Lähdimme pellon poikki taivaltamaan.

20151004_131425

Kun vihdoin paikansimme itsemme, niin olimme monta kilometriä pois Reitti 2000:lta. Ja mikä pahinta, järkevin vaihtoehto edetä oli kävellä noin 5 kilometriä asfalttitien reunaa. Se oli tylsää ja masentavaa. Lisäksi jalat olivat jo todella muusina. Rakkojen takia piti kävellä kantapäitä säästellen ja tämä kävelytyyli toi rakkoja muualla jalanpohjiin ja kävelytyyli myös teki polvet kipeiksi. Kävelin kuin Monty Pythonin Minister of Silly Walks.

20151004_135028

Rinnekotisäätiön viereisen golfkentän reunalla pidimme evästauon. Sieltä olisimme päässeet autollemme Luukkiin bussilla. Olimme taas Reitti 2000:n varrella, ja sitä pitkin kävelyä olisi vielä noin 10 kilometriä. Molemmilla alkoi olla jalat jo ihan hellänä. Päätimme kuitenkin taivaltaa silmukan loppuun saakka. Vaikka ryömien.

20151004_151703
Loppumatkasta muistimme tavoitteemme bongata 10 eri eläinlajia. Muistelimme, mitä olimme nähneet: muurahaisen, etanan, oravan, hyttysen, koppakuoriaisen, linnun ja kalan. Aika surkeaa, vain seitsemän. Jos lasketaan ei-lunnonvaraiset eläimet, niin koiran, hevosen ja lehmän nähtyämme saimme sen vaaditut 10 kasaan.

Karhua ei nähty, mutta voisko tää olla karhun jätöksiä?
Karhua ei nähty, mutta voisiko tämä olla karhun jätöksiä?
Myrskyn tuhoja.
Myrskyn tuhoja.
Mustlammella. Ei pidä sekoittaa Mustalampeen.
Mustlammella. Ei pidä sekoittaa Mustalampeen.
Hauklampi. Ei pidä sekoittaa Haukkalampeen.
Hauklampi. Ei pidä sekoittaa Haukkalampeen.

Lopulta saavuimme Luukkiin klo 17.10. Olimme taivaltaneet päivän aikana 30 kilometriä. Yhteensä kahden päivän aikana noin 55 kilometriä.

YHTEENVETOA:

Nuuksio ei ole Kuusamo, eikä Reitti 2000 Karhunkierros. Nuuksio on omalla tavalla kiehtova ja hieno paikka. Nuuksiossa on hyvin vaihtelevaa maastoa ja maisemaa: On aarnimetsää, kangasmetsää, järviylänköä, suota, maalaismaisemaa, metsälampia ja asfalttitietä. Yksi parhaista asioista on se, että sieltä pääsee kotiovelle 20 minuutissa. Ei tarvitse hotelliöitä, lentoja tai pitkiä automatkoja.

Reitti 2000 on mukava ja urbaani patikkareitti, mutta yksi vaatimus: Merkit ja opasteet kuntoon!

Reitistä voisi brändätä sellaisen, että jokainen pääkaupunkiseutulainen ottaisi kunnia-asiakseen kiertää sen vähintään kerran elämässä.

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokan kesämaja-alueen puheenjohtaja.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Maunulan majan saunassa lenkkihiet pois

maunulan maja2

Keskuspuistossa on tullut lenkkeiltyä satoja kertoja. Maunulan majalla on tullut juotua kahvia ja syötyä munkkeja. Mutta koskaan aikaisemmin en ollut testannut Maunulan majan saunaa.

Kuluneella viikolla suuntasin jälleen lenkkini keskuspuistoon. Keskuspuisto on syksyn tullen erityisen kaunis ympäristö kuntoiluun. Kevyttä hölkkää ja muutamia mäkivetoja. Vähän jumppaa kuntoilulaitteilla. Sopivasti hikeä pintaan.

maunula maja

Lenkin jälkeen kävin testaamassa Maunulan majan lenkkisaunan. Sauna on avoinna kaikille keskiviikkoisin. Miesten vuoro on 16.30 – 18.30 ja sen jälkeen naiset pääsee löylyyn.

maunulan maja3

Sauna on puulämmitteinen ja hyvin terhakat löylyt sieltä sai. Pukuhuoneen puolelle tai terassille pääsi nauttimaan energiajuomaa. Kunnioittaakseni muita saunojia, en viitsinyt kuvata sisätiloissa. Saunassa oli minun lisäkseni 5 muuta ukkoa, joten ei siellä suurta ruuhkaa ollut.

maunulan maja4

Oikein mukava tapa päättää lenkki. Täytyy ehdottomasti käydä uudestaankin.

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokan kesämaja-alueen puheenjohtaja.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Kesäiset retket Lammassaareen ja Kuusiluotoon

20150629_184247

Kuluvana kesänä tuli vierailtua Lammassaaressa parinkiin otteeseen. Ensimmäisellä kerralla vietiin sinne Turusta saapuneet vieraamme. Kävelimme pitkospuita pitkin tuon idyllisen vajaan kilometrin matkan.

Lammassaari on pieni saari keskellä Vanhankaupunginlahtea. Lahden pohjoisosasta lähtee saareen kapeat pitkospuut. Lammassaari oli lähellä Helsingin maantieteellistä keskipistettä, kunnes Sipoosta liitettiin osa Helsinkiin ja sitä mukaa myös keskipiste siirtyi idemmäs.

20150629_190312

20150629_172242

Lammassaari on tunnettu kesämajoistaan, joita siellä on runsaat sata. Pieniin kesämajoihin ei tule sähköä eikä lämmintä vettä. Majoja saaressa on ollut 1940-luvulta lähtien.

20150809_172718

Tässä kesämajassa on kulunut viiniä. Korkeista on saanut mukavat päälliset pöytään ja tuoliin.
Tässä kesämajassa on kulunut viiniä. Korkeista on saanut mukavat päälliset pöytään ja tuoliin.

Kesämajoja vanhempaa rakennusperimää edustaa saaren korkeimmalla kohdalla oleva Pohjolan pirtti. Raittiusseura Koitto rakensi pirtin aivan 1900-luvun alussa. Sitä on sittemmin hieman laajennettu ja uudistettu. Lammassaaressa järjestettiin säännöllisesti tansseja 1930-luvulta 1960-luvulle. Miss Lammassaari oli myös tapana valita. Nykyään Pohjolan pirttiä vuokrataan häihin ja muihin yksityistilaisuuksiin.

Pohjolan pirtti.
Pohjolan pirtti.

Lammassaaressa on myös lintutorni, ja hyvällä paikalla onkin. Vanhankaupunginlahti on maan kuulu lintujen pesimispaikka ja Natura-suojelualuetta.

Näkymä lintutornista.
Näkymä lintutornista.

Lammassaaresta jatkettiin matkaa läheiseen Kuusiluotoon. Lammassaaren ja Kuusiluodon välissä kulkee myös pitkospuut.

20150809_173427
Pitkospuut lähtevät hieman huomaamattomasta paikasta.

Nimestään huolimatta Lammassaaressa ei ollut lampaita, mutta Kuusiluodossa niitä oli. Olivat kiinnostuneita satunnaisen matkailijan eväistä.

20150629_184228

Portti estää lampaita lähtemästä pitkospuille.
Portti estää lampaita lähtemästä pitkospuille.

Kalastajasuvut ovat asuttaneet Kuusiluotoa 1800-luvulta alkaen. Kalastajien lisäksi pientä saarta ovat asuttaneet erilaiset yhdistykset, kuten raittiusyhdistys Pyrintö, Hermannin nuorisoseura, Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys ja Suomen posteljooniyhdistys. Kuusiluodossa oli Lammassaaren tapaan tanssilava ja siellä oli myös vuonna 1908 valmistunut suuri kesäsiirtola, joka tuhottiin 1977. 1980-luvulla Veikko Hursti järjesti Kuusiluodossa kesäleirejä alkoholisteille.

Vuodesta 1990 lähtien Kuusiluotoa on hallinnut Vanhankaupungin kulttuuri-ekologinen klubi, joka ylläpitää saaren vuonna 1930 valmistunutta huvilaa. Yhdistykseen kuuluu ekologisesta elämäntavasta, perinnetaidoista ja luonnosta kiinnostuneita ihmisiä.

Yhdistyksen nokkamies Eero Haapanen on kirjoittanut hienon kirjan alueen kalastajasuvusta – Sörkan rysäkeisarit.

Myöhemmin kesällä teimme vielä toisen matkan Lammassaareen ja Kuusiluotoon. Tällä kertaa tulimme soutaen Kivinokasta.

20150809_184249
Kivinokasta soutaa Lammassaareen noin 15 minuuttia.

Lisätietoa:

Kuusiluodon kotisivut

Raittiusyhdistys Koiton historiaa

Vanhankaupunginlahti Helsingin kaupungin sivuilla

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokan kesämaja-alueen puheenjohtaja.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather

Mustasaaressa valloittavaa paikallishistoriaa ja luontoa

20150627_155455

Mustasaari on oivallinen paikka tehdä rentouttava kesäretki. Mustasaari on pienehkö saari Seurasaaresta lounaaseen, aivan Kaskisaaressa kiinni. Kaskisaaresta menee huoltosilta Mustasaareen, mutta se ei ole yleisessä käytössä. Ainoa vaihtoehto päästä Mustasaareen on Valhalla. Se on Taivallahden rannasta lähtevä yhteysalus. Merimatka kestää noin 15 minuuttia (hinta 4 euroa, aikataulut täällä).

20150627_120102

20150627_121610
Mustasaari on seurakunnan omistuksessa, mutta se on avointa virkistysaluetta. Saari oli muinoin Lauttasaaren lehmien laidunta, kunnes arkkitehti Florentin Granholm hankki sen omakseen 1800-luvun lopulla. Granholm tunnetaan muun muassa Bengtskärin majakan suunnittelijana. Hän suunnitteli myös Mustasaaren päärakennuksen, jossa nykyään toimii ravintola. Kieltolain aikana siellä oli salakapakka.

20150627_121902
1930-luvulla Mustasaari siirtyi seurakunnalle, kun nuorisopastori Heimer Virkkunen ihastui saareen talvisella hiihtoretkellään.

Mustasaarella on myös paikka suomalaisen urheilun historiassa. Virkkunen oli Amerikan matkallaan tutustunut lentopalloon ja toi lajin Suomeen. Se tunnettiin silloin vielä kaaripallona. Ensimmäiset lentopallopelit pelattiin Mustasaaressa ja siellä on maamme ensimmäinen lentopallokenttä.

20150627_151118
Mustasaaressa on päärekannuksen lisäksi muitakin vanhoja rakennuksia. Stidilodjuksi kutsuttu rakennus sai nimensä siitä, että tarinan mukaan se suunniteltiin Klubi-askin kanteen (Toimituksen huom. Esimerkiksi Kulttuuritalosta liikkuu vastaava legenda). Stidilodju valmistui vuonna 1938. Sen oli tarkoitus palvella kesäkahvilana vuoden 1940 olympialaisissa.

20150627_124058
Vanhaa huvilaa kutsutaan Tyttöjen taloksi, sillä se on aikanaan toiminut tyttöjen majapaikkana. Rakennus on valmistunut kahdessa osassa vuosina 1888 ja 1903.

20150627_124018
Sympaattinen pieni kappeli sijaitsee kivenheiton päässä päärakennuksesta. Se rakennettiin 1930-luvulla poikien majoitustilaksi. Alttarikivenä toimii keittiön palvelijoiden vanha porraskivi 1800-luvulta.

20150627_161136
Mustasaaressa on miellyttävä hiekkaranta, jossa saa aikaa kulumaan lasten kanssa. Rannan vieressä on leikkipaikka.

20150627_150659

20150627_151045
Mustasaaren ympäri kiertää polku. Saaren kiertää noin 15 minuutissa. Jos hyvää tuuri käy, voi kedolla nähdä lampaita.

20150627_160929

20150627_160848
Pastori Ilmo Launis on tehnyt vuonna 1938 kalliokirjoituksen ”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.” Teksti on vain vaivoin luettavissa Stidilodjun viereisessä lipputankokalliossa.

20150627_124612
Mustasaaresta pääsee pientä siltaa pitkin myös naapurisaareen, Hevossaareen. Hevossaari on asumaton. Saaren rannassa on valtava siirtolohkare ja hyvät merinäkymät Lauttasaaren suuntaan.
20150627_155857

20150627_153211

20150627_153706

Mustasaaressa menee mukavasti koko päivä. Aika menee kuin siivillä, kun kiertelee saarta, maleksii uimarannalla ja käy välillä ravintolassa syömässä ja kahvilla. Pitää muistaa vaan ehtiä viimeiseen vesibussiin, joka lähtee noin klo 18 maissa.

Lisätietoa:

Mustasaaren esittely seurakunnan sivuilla.

 

Kirjoittaja on kaupunkikirjailija, bloggaaja ja Kivinokan kesämaja-alueen puheenjohtaja.
Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailby feather