Helsingissä Sompasaaren edustalla saatetaan pian nähdä tekoaaltoja, joiden päällä pääsee surffamaan. Juttelin surffiyrittäjä Jari-Pekka Korjuksen kanssa, joka on mukana tekoaaltohankkeessa. He yrittävät virittää Sompasaareen laitteen, jossa saadaan aikaan suuriakin aaltoja.
Kyseessä on Aalto yliopiston ja Tekesin tukema Artwave-keinoaaltohanke, siis täysin suomalainen prototyyppi.
Korjus kertoi, että viime vuonna he testasivat laitetta Kalasatamassa ja saivat aikaan vyötärön korkuisia aaltoja. Aaltojen kokoa pystytään säätämään ja paljon korkeampiakin aaltoja Korjuksen mukaan laitteella on mahdollista saada.
Tähän väliin ne keinoaallot tulisivat.
Kehittäjät uskovat, että jos keinoaallot eivät Sompasaareen rantaan tyrsky vielä tänä kesänä, niin viimeistään kesällä 2016. Korjuksen mukaan pieniä teknisiä yksityiskohtia vielä pitää viilata.
Tältä se näyttää. YouTube-videolla testataan keinoaaltoja Kalasatamassa syksyllä 2014:
Saaritoimikunta teki kierroksen Kivinokassa Helsingin rakennusviraston ja Staran edustajien kanssa. Kyseinen kierros tehdään joka kevät. Maaomistaja katsastaa tilukset, missä kunnossa paikat ovat ja antaa lopuksi kehotukset (lue: määräykset) mihin toimenpiteisiin tulee ryhtyä.
Aurinko pilkisti puitten välistä ja seurueemme oli hyvällä tuulella. Tapaaminen oli hyvin antoisa ja ajatuksia heräsi puolin ja toisin. Tässä nyt muutama keskeinen kohta, mitä retkellä käsiteltiin:
Rakennusten kunto
Todettiin, että moni Kivinokan yleisistä rakennuksista kaipaa face-liftiä. Monet jopa aika perusteellistakin remonttia. Toivotaan, että ainakin huvimajat, urheilukentän koppi, tanssilava ja vahtitupa saataisiin jo tänä kesänä kuntoon. Näissä kaivataan talkooväkeä. Jos osaat ottaa vasaran käteen oikein päin, niin saa ilmoittautua (saaritoimikunta@kivinokka.fi).
Vieraskasvit
Tästä tuli kaupungilta hyvin tiukkaa ukaasia. Vieraskasvit on saatava kuriin ja kesämajojen pihoille ei saa istuttaa mitään. Piste. Kesämajalaiset voivat auttaa asiaa kolmella tavalla:
1) Älä istuta kesämajasi pihaan mitään
2) Tuhoa kesämajasi lähistöltä kaikki vieraskasvit (kitkentäohje täällä)
3) Osallistu jättipalsami-talkoisiin 13.6. klo 15.
Tässäpä nämä konkreettisimmat asiat. Leikkipaikkoja lapsille toivottiin, katsotaan eteneekö asia tämän hallituskauden aikana.
Kuokka heilui ja hiki valui. Se tekee suomalaiselle kaupunkilaismiehellekin ihan hyvää välillä, että saa kokea olevansa oman elämänsä Koskelan Jussi. Kuokka ja mies oli, suota ei. Suon sijaan oli viljelypalsta. Tämän lähemmäs väinölinnamaista sielunmaisemaa tuskin Kehä III:n sisäpuolella voi päästä.
Lauantaina pidettiin Kivinokan palstalla ”palstatalkoot”. Nyt on palsta taas ihan erinäköinen. Rikkaruohoja kitkettiin ja maanmuokkauskoneella laitettiin palstoja kevätkuntoon (olisi muuten Koskelan Jussi ollut aika kateellinen maanmuokkauskoneesta, sillä olisi suo kääntynyt hieman rippeämmin).
Aurinko paistoi ja kivaa oli. Palstamakkaratkin grillattiin. Tämä oli oikein mukava tapa virallisesti avata palstakausi. Yhdessä. Kyllä siellä palstalla taas ehtii yksin touhuta ja tuskastua. Kimpassa on voimaa!
Kivinokan puomi-asiassa liikkuu runsaasti huhuja, kuulopuheita ja virheellistä tietoa, kuten nettikeskusteluissa käy ilmi. Kokoan tähän asiaan liittyviä faktoja, jotta keskustelu pysyisi kasassa.
11 faktaa Kivinokan puomista:
Fakta 1: Miten ennen oli. Kivinokkalaiset ry:n alueelle johtavan tien alussa on puomi. Puomi on menneinä kesinä ollut lukossa. Kesälukkoon on ollut Kivinokkalaiset ry:n myöntämä avain vain niillä kesämaja-alueen mökkiläisillä, jotka on luokiteltu jotenkin invalideiksi. Lisäksi avain on ollut muutamilla Saaritoimikunnan ja huoltotoimikunnan jäsenillä. Puomin lukko on ollut kesäisin auki parina viikonloppuna, jolloin on voinut tehdä huoltoajoa kesämajoille.
Fakta 2:Miten nyt on. Kaupunki määräsi viime kesänä, että puomi pitää olla auki. Perusteluja tähän oli kolme: A) Invalidien tulee päästä esteettä alueelle (mm. rannalle, esteettömän luontopolun alkuun, kahvilaan, yms) käyttäen vaikkapa invataksia. B) Pelastusnäkökulma. Pelastuslaitoksen, ambulanssien ja muiden hälytysajoneuvojen tulee päästä esteettä alueelle. C) Missään muuallakaan virkistysalueella ei ole lukittua porttia (ei Saurasaaressa, ei Lauttasaaren kesämaja-alueella…)
Fakta 3: Sopimus? Kivinokkalaiset ry:n entisten päättäjien mukaan puomin lukosta on kaupungin kanssa aikanaan sovittu. Kaupungin edustajan mukaan mitään sopimusta ei ole koskaan tehty. Kaupungin edustaja vastaa kysymykseen, miksi puomi on ollut aikaisempina vuosina kiinni, että ”ei mitään tietoa”.
Fakta 4: Kaupungin tiet. Kivinokan tiet ovat kaupungin hallitsemaa aluetta. Kivinokkalaiset ry on vuokrannut teiden ympärillä olevat kesämaja-alueet, mutta tieverkosta vastaa kaupunki. Heillä siis on juridinen valta päättää tiestä.
Fakta 5: Invalidien pääsy alueelle. Kivinokassa on esteetön luontopolku, joka on tehty invalideille. Heidän tulee totta kai sinne päästä, koska sellainen on tehty. Invalidien tulee päästä myös kaupungin yleiselle uimarannalle. Invalidien tulee päästä vierailemaan kesämajoilla. Tästä ei ole kahta kysymystäkään. Aikasempina vuosina Kivinokkalaiset ry:n kesätyöntekijät ovat käyneet tarvittaessa päästämässä invalidit alueelle muodollista (2 euroa?) korvausta vastaan. Korvaus on otettu siitä vaivasta, jos joutuu kesken työpäivän tulemaan toiselta puolelta Kivinokka avaamaan puomia. Tämä käytäntö ei tule kaupungin mielestä kuuloonkaan. Invalideillä tulee olla esteetön pääsy.
Fakta 6: Keskustelut pelastuslaitoksen kanssa. Saaritoimikunnan edustaja on kuluvana keväänä keskustellut pelastuslaitoksen kanssa Kivinokan turvallisuudesta ja lukkoasiasta. Pelastuslaitoksen viesti oli, että parempi pitää puomi avoinna.
Fakta 7. Ambulanssien pääsy alueelle. Viime vuonna oli pari läheltä-piti-tilannetta, kun ambulanssit eivät päässeet puomin taakse. Pelastushenkilökunta joutui ottamaan jalat allensa.
Fakta 8: Putkilukko. Portin tolppaan on aikanaan asennettu putkilukko, jossa lukon avaimet. Tämä ei ratkaise ongelmaa, sillä on usein nähty että pelastushenkilökunnalla ei siitä ole tietoa. Kaikkiin ambulansseihin sitä tietoa on myös vaikea välittää. Usein on käynyt niin, että lukko on rikottu pihdeillä tai sitten alueelle on tultu juoksujalkaa. Tämä on hyvä idea, vaan ei toimi käytönnössä.
Fakta 9. Huoltoajo sallittu. Koska kaupunki Kivinokan maan omistajana ja teiden haltijana määrää, että puomin on oltava auki ja vain huoltoajo on sallittu, tulee tähän tyytyä, kunnes kaupunki jotain toista päättää. Huoltoajo on siis sallittua alueelle halki kesän (huoltoajon määritelmä löytyy täältä.)
Fakta 10. Pysäköinti kielletty. Huoltoajo ei tarkoita, että alueella saa pysäköidä, paitsi aivan lyhytaikaisesti huoltoajoon liittyen. Kaupungin pysäköinninvalvonta käy alueella tekemässä tarkastuksia. Eli kaupunki määrää säännöt ja kaupunki sääntöjä valvoo ja säännönrikkojia tarvittaessa rankaisee. Se on virkamiesten tehtävä, ei kenekään muun. Se miten virkamiehet tehtäväänsä hoitava, on sitten asia erikseen
Fakta 11. Autoilu on lisääntynyt. Kun puomista poistettiin avain viime kesänä, sen jälkeen autoilu Kivinokassa on kaiketi lisääntynyt. Moni tien varren kesämajalainen on näin raportoinut, ja kai heitä on uskominen. Ja onhan se ihan luonnollista. Jos alueelle saa tehdä huoltoajoa, niin varmasti aluelle ajetaan enemmän kuin silloin, jos ei saa tehdä huoltoajoa.
Näillä faktoilla eteenpäin. Näistä faktoista saa sitten olla ihan mitä mieltä tahansa. Tämä on asia, jossa ei ole oikeaa eikä väärä mielipidettä.
Esitellään asiaa kaupungille, jos joku keksii täydellisen kuningasidean, jossa on huomioitu KAIKKI seuraavat asiat:
– Miten invalidit ja invataksit yms. pääsevät alueelle rajoituksetta aina kun haluavat? – Miten paloautoille, ambulansseille, ja poliiseille taataan täysin esteetön pääsy alueelle? – Miten kesämajalaisten huoltoajoon kuulumatonta autoilua saa vähennettyä? – Miten tarpeetonta huoltoajoa saa vähennettyä?
Sain kunnian haastatella grafiikan mestaria ja legendaa Erik Bruunia Antiikki & Taide -lehteen. Suomenlinnassa asusteleva Bruun on 89-vuotias ja työskentelee vielä aktiivisesti. Hän esimerkiksi suunnitteli tulevan kesän Pori Jazzin julisteen. Tiedustelin, että miten tuossa iässä voi vielä olla noinkin viriili.
Hän ryhtyi kertoman tarinaa, miten hän veljensä kanssa rakensi veneen vuonna 1947. Ensin he soutivat pitkiä matkoja Suomen vesillä, kunnes päättivät lähteä ulkomaan matkalle ja soutaa Tukholmaan.
Vene piti hinata ensin Porkkalan läpi, sillä alue oli Neuvostoliiton hallussa. Sen jälkeen matka jatkui Hankoon ja Ahvenanmaalle.
– Ahvenanmaalla poliisi pysäytti meidät ja sanoi, ettei Ruotsiin noin vaan saa mennä ilman lupaa. Soitimme sisäministeriöön, ja siellä yhdistettiin sisäministeri Yrjö Leinolle. Kerroimme, että olemme menossa Tukholmaan venekilpailuun, ja hän lupasi, että faxaa luvan saman tein. Sitten lähdimme soutamaan kohti Tukholmaa. Viiden tunnin päästä olimme jo ylittäneet meren.
Tämä ei kuitenkaan veljeksille riittänyt, vaan kaksikko lainasi Tukholmasta tandemin ja polki Osloon. Ja samaa reittiä takaisin Helsinkiin. Vene on kuulemma edelleenkin tallella.
Lisäksi Bruun kertoi pyöräreissusta, joka kulki Kööpenhaminasta Pariisiin.
– Tällaista kaikkea pitää elämässä tehdä, jotta pysyy 90-vuotiaana vielä virkeänä ja työkykyisenä, Bruun totesi.
Bruun on ajankohtainen juuri nyt, sillä hän on huhtikuun alussa avatun Sello Gallerian ensimmäinen taiteilija. Galleria on Espoossa Leppävaarassa kauppakeskus Sellossa. Bruunin näyttely on siellä 14.6.2015 asti.
Didrichsenin taidemuseo kärsii Munch-krapulasta massiivisen Edvard Munch -näyttelyn jälkeen. Sijaiskärsijäksi on joutunut Pauno Pohjolainen (s. 1949), jonka Mandoliinimiehen matka -näyttely museossa on käynnissä. Näyttely ei vaan Munchin yleisöruuhkan jälkeen tunnu vetävän kävijöitä.
Tilanne on Pohjolaiselle sikäli kohtuuton, että näyttely on erinomainen ja kaipaisi ehdottomasti suurempaa huomiota ja nostetta.
Pohjolainen teki taiteilijadebyyttinsä vuonna 1975 Kuopiossa. Hän nousi maamme eturivin taiteilijoiden joukkoon ja uran kruununa on Ars Fennica -palkinto vuodelta 1997. Didrichsenin taidemuseo esittelee Pohjolaisen töitä runsaan 30 vuoden ajalta.
Kriitikko Otso Kantokorpi ehti jo kritisoida näyttelyn ripustusta, ja oli sitä mieltä, ettei Pohjolaisen suuria teoksia kannattaisi edes esitellä Didrichsenin museon kaltaisessa ahtaassa tilassa (kirjoitus täällä). Olen tyystin eri mieltä. Mielestäni Pohjolaisen teokset sopivat mainiosti Didrichsenin kodinomaiseen miljööseen.
Pohjolainen käyttää töissään paljon puuta ja hänen teoksissaan on usein uskonnollinen pohjavire. Uskonnolliset aiheet ja puun käyttö tuovat teoksiin ikiaikaista mystiikkaa.
Etenkin Pohjolaisen uudemmat suuret puuteokset saavat aivot raksuttamaan erilaisia mielleyhtymiä. Vanha kaupunki -teos johdattaa ajatukset muinaisiin puukaupunkiyhteisöihin, Ristin kuolema johdattaa ajatukset nietzscheläiseen filosofiaan. Suuri ja lähes musta Lähtevien laivojen satama -teos puolestaan saa ajattelemaan tummaa taivasta, mysrkyävää merta ja merellä aikojen saatossa menehtyneitä.
Pohjolaisen näyttely on suppeahko, mutta hyvin inspiroiva.
Arvio: 4/5
Pauno Pohjolaisen näyttely Mandoliinimiehen matka Didrichsenin taidemuseossa 9.8.2015 asti.
Punavuoren skumpan litkijät ja metsästys ovat nopeasti ajateltuna kauempana toisistaan kuin Merkurius ja Pluto. Metsästys on lajina sellainen, ettei sitä kovin helposti miellä Kehä I:n sisäpuolelle.
Helsinkiin on kuitenkin perustettu yksi Suomen harvoista metsästyssimulaattoreista. Se sijaitsee Talin keilahallissa, jonne on kantakaupungista vain pari kivenheittoa.
Kävin testaamassa miten metsästyssimulaattori toimii. Suurelle screenille ilmestyy metsämaisema, josta alkaa putkahdella hirviä, karhuja, peuroja ja sorsia. Metsästyskivääriä jäljittelevällä asella ammutaan.
En ole koskenutkaan aseeseen armeijan jälkeen eli pian 20 vuoteen, enkä muutenkaan erityisesti aseista pidä. Mutta metsästyssimulaattori oli sangen koukuttava. Erityisesti siksi, että siinä näki oman tuloskehityksensä koko ajan.
Yhdeksästä sorsasta sain ensimmäisellä kerralla alas pyöreät nolla. Toisella yrityksellä tippui jo kolme virtuaalisorsaa. Ja seuraavalla yrityksellä jo viisi. Kyllä siitä täydellisestä osumasta aika hieno fiilis nousee.
Metsälle minua ei aseen kanssa saa, mutta tätä voisin käydä testaamassa uudestaankin.
Ja tämä sopii vaikka punavuorelaiselle polttariporukalle mainiosti. Skumpat mukaan. Taatusti extremeä.
Tänään järjestin Helsingin matkailutoimisto Visit Helsingin pyynnöstä heille Kulttuurisuunnistuksen. Aurinko hymyili kilpaa kilpailijoitten kanssa. Visit Helsingin jengi tuntee jo pelkästään työnsä puolesta kaupungin niin hyvin, että hieman jännitin saanko laadittua sellaisia tehtäviä, jotka eivät ole liian helppoja heille. Kaiketi onnistuin siinä ihan hyvin, ainakin palautteesta päätellen.
Kulttuurisuunnistus vei heidät Stockmannille, Ruotsalaiseen teatteriin, erään juoksijan haudalle, Wäinö Aaltosen kotitalolle ja lopulta Puotilan kartanolle.
Instagram-kuvassa voittanut joukkue (lähes kokonaan mahtunut kuvaan).
Ostin kausikortin HIFK:n jalkapallojoukkueen kotipeleihin. En ole koskaan ollut HIFK:n fani. Mutta voiko minusta tulla sellainen? Ja miten joukkueen faniksi ylipäänsä tullaan?
Nähdäkseni jonkun joukkueen faniksi voi tulla kolmella tavalla. 1) Joukkueen faniksi ”synnytään.” 2) Joukkue tulee sydämeen nuorena. 3) Päätös ryhtyä faniksi.
1) Joukkueen faniksi synnytään. Tämä tapahtuu usein siten, että perheen vanhemmmat (tai ainakin toinen vanhemmista) ovat jonkun joukkueen kannattajia, ja lapset käyvät pienestä pitäen vanhempien kanssa katsomassa pelejä. Tämä on hyvin tyypillistä esimerkiksi Englannin tai Espanjan jalkapallossa. Perheellä on traditio käydä säännöllisesti katsomassa suosikkijoukkueen pelejä, usein jopa monen sukupolven voimalla. Suomalaisessa futiksessa tätä näkyy aika vähän, jääkiekossa jonkin verran. Itselläni ei ole tällaista taustaa.
2) Joukkue tulee sydämeen nuorena. Tämä lienee se kaikkein yleisin tapa. Nuorena pelataaan koulujen välitunnilla lätkää tai futista ja silloin valitaan se oma jengi. Itse oli 1 vs. 1 -peleissä aina TPS. Porissa syntynyt kaverini oli Ässät. Joukkue voi valikoitua myös sen takia, että päätyy junnuna pelaamaan vaikkapa HJK:n juniorijoukkkueeseen, ja sen jälkeen kannattaa klubia koko elämänsä.
Nuorena myös usein nähdään tv:stä ensimmäiset futismatsit ja sieltä löytyy ne barcelonat ja chelseat, joita alkaa kannustaa. Minun joukkueekseni valikoitui Manchester United vuonna 1986. Olen ollut ManU-fani siitä lähtien ja olen edelleen. Yritän katsoa kaikki pelit, joita maksukanavat näyttää. Myös Old Traffortilla olen käynyt katsomassa peliä. ManU on kenties tärkein joukkue elämässäni.
TPS on jäänyt. Jääkiekkoa en ole seurannut enää vuosiin lajin pömpöösin ja itseriittoisen imagon takia. Nuorena olin Turun torilla mesturuusjuhlissa monet kerrat, mutta vuoden 2010 mestaruus ei tuntunut enää oikein miltään. Jalkapallo-TPS:ää symppaan, mutta en menettänyt yöuniani, kun joukkue putosi divariin. ManUn putoaminen divariin olisi suurempi shokki. Tämä on asia, jolle ei oikein mahda mitään.
3) Päätös ryhtyä faniksi. Voiko faniksi päättää ryhtyä? Tämä on kaikkein epätodennäköisin tapa tulla faniksi, muttei täysin mahdoton. Esimerkiksi sellaista on sattunut, että joku on muuttanut ulkomaille töihin johonkin pieneen kaupunkiin ja ajankuluksia alkanut käydä peleissä ja tätä kautta tullut faniksi.
Olen muutamia kertoja käynyt katsomassa West Hamin pelejä, ja seuran värikäs historia ja nykyisyys on alkanut kiinnostaa. Seuraan tarkoin joukkueen tekemisiä ja pelejä. Jos en näe peliä, niin ainakin kokoonpanot ja tulokset katson aina. Luen West Ham-blogeja ja uutissivuja. Ja joukkueen seuraaminen on paljon mielenkiintoisempaa, kun tutustuu pelaajien taustoihin, joukkueen taktisiin kuvioihin ja seuraa keskustelupalstojaa. Siitä syntyy itseään ruokkiva kierre. Mutta voinko kutsua itseäni West Ham -faniksi? Enpä oikein. Seuraan suurennuslasilla West Hamin edesottamuksia, mutta varsinainen fani en ole. ManU-fani olen. Sen huomaa siitä, että ManUn tappiot ottavat aina päähän, mutta West Hamin tappiot eivät juuri sureta (koska ne kuuluvat West Hamilla jotenkin asiaan).
Luutavasti suhteeni HIFK:n futisjengin kanssa tullee olemaan hieman samanlainen kuin West Hamin kanssa. Seuraan tarkoin joukkueen tekemisiä, tutustun valmentaja Honkavaaran taktisiin kuvioihin ja käyn mahdollisimman paljon peleissä. Koskaan aikaisemmin en ole HIFK:n futismatsissa käynyt, mutta silti voin kokea joukkueen tärkeänä. Futis-HIFK:sta voi tulla minulle tärkeä seura, mutta tuskin minusta intohimoista fania tulee. Tosin onhan niitä ihmeellisempiäkin asioita maailmassa tapahtunut.
Syitä, miksi päädyin kannattamaan HIFKta:
– Altavastaaja. On hienoa, että Helsinkiin saadaan taas paikallisotteluita. Olen monesti altavastaajien puolella, ja toivon että HIFK nousisi jonain päivänä tasapäisesti haastamaan HJK:n, ettei klubi ylpisty liikaa.
– Historia. Paikallishistorian harrastajana tietysti kannatan HIFKiä, sillä onhan se nyt vanhin seura pääsarjassa. Ainoana seurana se on perustettu 1800-luvun puolella. Jos Veikkausliigasta joku jengi pitää valita, niin ehdottomasti HIFK.
– Urbaani seura. HIFK on osa stadilaista mentaliteettia, ja leimallisesti urbaani seura. Kuulin, että HFK:n pelaajista vain yhdellä on auto (en tiedä huhun todenperäisyyttä). Futis on tärkeä osa kaupunkikulttuuria.
– Tekemisen meininki. HIFK:lla on hyvä meininki päällä ja positiivinen energia ympärillään. Sitä on ilo seurata.
Helsingissäkin on vihdoin ymmärretty asiakaspalvelun merkitys. Veikkaan, että sateenvarjojen hävikki on melko pientä. Tyytyväinen asiakas kiittää palauttamalla varjon. Ei tarvinnut tällä kertaa lainata, kun taivas oli sininen, mutta pidän kyllä mielessä. Kuva on Kluuvin parkkihallista.
Helsingissä on kova kirppisbuumi menossa. Uskon, että kyse on enemmänkin siitä, että ihmiset haluavat tavarasta eroon kuin siitä, että halutaan ostaa. Kirppiksillä on siis ostajan markkinat.
Kävin keväällä Jäähallin kirppiksellä myymässä. Jäähalli oli täynnä myyjiä, kaikki pöydät oli varattu. Mutta vaikeaa oli saada tavaraa kaupaksi. Lastenvaatteita myimme 50 senttiä kappale, mutta juuri kukaan ei vaivautunut edes vilkaisemaan.
Teoriani kirppisten suosiosta on se, että ihmisillä on kaapit täynnä tavaraa, joista halutaan eroon. Vuosien varrella on ostettu kirjoja, joita ei jaksa enää säilyttää hyllyssä. Spotify saa ihmiset luopumaan cd-levyistä. Netfixiä käyttävät myyvät dvd-levyjään. Vaatekaapit pursuavat vaatteita, jotka on ostettu kolme vuotta sitten ja joita on käytetty kaksi kertaa. Lapsilla on hirvittävä määrä leluja. Sitten on kaapin perälle kerääntynyt joukko turhakkeita, kuten greippiveitsi, käyttämätön jumppapallo ja ostoskanavien fitness-välineitä. Ihmiset haluavat eroon tavarasta. Ongelma vaan on siinä, ettei kukaan oikein tarvitse sitä tavaraa. Kirppiksillä käyskentelee ihmisiä kuluttamassa aikaa, eikä tarkoitus ole välttämättä edes ostaa mitään. Myyjät saavat roudata 80 prosenttia tavarastaan takaisin kotiin.Toinen teoriani kirppisten suosiosta on hype. Kaapelitehtaan ja Suvilahden kirppiksille on kevään aikana jonotettu sisään. Kirppisten hypetys saa ihmiset jonottamaan ainakin trendikkäimmille kirppiksille, vaikka minkäänlaista tarvetta tavaralle ei olisikaan. On tendikästä hengailla Suvilahden kirppiksellä ja jakaa kuvia Instagramissa. Jonottamisen jälkeen tavaroista on valmis maksamaankin hieman enemmän, joten ne jonot hyödyttävät myös myyjiä.Samalla kirppikset on jakautuneet. Jäähallin, Malmin ja Vermon kirppikset ovat karvalakkikirppiksiä, joissa tavallinen lähiökansa käy kauppaa. Suvilahdessa ja Kaapelitehtaalla vietetään trendikirppareita, joissa kantakaupungin väki myy vinyylilevyjä ja block-valaisimia.Ja pian on taas se aika, kun pakkaa tulee sotkemaan kesäiset pihakirppikset.
Kevät alkaa olla jo pitkällä ja kesä lähestyy. Samalla lähestyy myös monien (kauhullakin) odottama viljelypalstakausi. Itse yritän taas saada chilit kukkimaan, perheen toinen puolisko saanee hoitaa loput. Retiiseistä tuli viime kesänä yliannostus, nyt voisi kokeilla vaihteeksi jotain muuta. Ehkä valkosipulia.
Saaritoimikunnan palstavastaava Marja Sylman on järkkäämässä lauantaina 9.5. palstaviljelypäivää, jossa on tarkoitus muun muassa antaa vinkkejä viljelijöille (kuulemma joku alan expertti olisi tulossa paikalle kertomaan) ja opastaa maanmuokkauskoneen käytössä.
Maanmuokkauskone on ollut ihan liian vähällä käytöllä. Ei sitä sen takia ole hankittu, että se seisoisi vajassa keväästä syksyyn. Se pitää saada jollain tapaa parempaan käyttöön. Ongelma on siinä, että ei ole ollut oikein henkilöä, joka sitä olisi hoitanut: Opastanut käyttöön, hakenut sen tarvittaessa vajasta, hankkinut bensat, huoltanut, yms.
Jos joku kokee olevansa todellinen maanmuokkauskone-expertti (tai sellaiseksi haluava), eikä pieni vastuu pelota, niin saa ilmoittautua Marjalle maanmuokkauspäivänä (tai peltotoimikunta@kivinokka.fi).
Ja palstat tulee muuten olla viljeltynä toukokuun loppuun mennessä, muuten tulee viikatemies ja vie palstan pois. Näin on kerrottu Helsingin palstaviljelysäännöissä, joita mekin olemme velvollisia noudattamaan. Jonossa on paljon halukkaita viljelijöitä.
Nyt saa myös vuokrata puolikkaita palstoja, jos kokee, että kokonainen on liian suuri hallittavaksi. Hinnat 30 e palsta / 20 e puolikas palsta.
Kivinokan kaunein palsta -valokuvakilpailu on käynnissä jälleen tulevana kesänä. Lisätietoa siitä: kivinokka.fi/valokuvakilpailu.
Tämä on nyt sen verran merkittävä juttu, että poikkeuksellisesti julkaisen KAVIn tiedotteen kokonaisuudessaan:
Suomalainen filmilöytö Ranskasta: Teuvo Tulion kadonnut klassikko herää henkiin
Tuhoutuneeksi uskotun Nuorena nukkuneen (1937) katkelma löytyi Ranskan elokuva-arkiston kokoelmista. Teuvo Tulion legendaarinen varhaistyö herää henkiin ensi kertaa lähes kuuteen vuosikymmeneen.
Ranskalaisen elokuva-arkiston Cinémathèque françaisen kokoelmista löytyi tammikuussa 2015 suomalaisen 1930-luvun elokuvan esityskopion osa, noin 20 minuuttia elokuvan keskeltä. Yhteydenotto Kansalliseen audiovisuaaliseen instituuttiin (KAVI), joka vastaa Suomessa elokuvien arkistoinnista, paljasti että kyseessä on Teuvo Tulion kiitetty ohjaustyö Nuorena nukkunut vuodelta 1937. Jatka lukemista ”Teuvo Tulion kadonnut elokuva löytyi Ranskasta”
Eilen tehtiin perinteinen ja pakollinen Saaritoimikunnan ”natsi-kierros” eli käytiin tarkastamassa, miltä kesämajat näyttävät. Runsaat 3 tuntia ulkoilua ja 380 mökkiä tuli tsekattua. Jos joku näki mustiin pukeutuneen epäilyttävän näköisen pipopäisen hiipparin haahuilevan alueella, niin se olin vaan minä.
Täytyy sanoa, ennakko-odotusten vastaisesti, että yllättävän hyvässä kunnossa kesämajat näyttivät olevan yleisesti. Ja paljon alueella puuhastellaan: remontoidaan, puretaan vanhaa ja rakennetaan uutta.
Mutta sitten on se toinen ääripää. Hylättyjä kesämajoja, joissa on ikkunat rikki ja ovet repsottavat auki. Sydäntä särkee, kun sellaisen ohi kävelee. Sellaiset täytyy saada ehdottomasti parempaan käyttöön.
Monien kesämajojen pihat ovat myös sangen ruokottoman näköiset, kun roskia ja jätettä on heitetty luontoon lojumaan.
Ymmärrän sen jotenkin, että jos ei ole autoa, niin pienempää jätettä on hankala viedä kaatopaikalle. Siis sellaista jätettä, joka ei talousjätteeksi kelpaa ja joka ei isompaa jätelavaakaan täytä.
Oman kesämajan ympäristön siistinä pitäminen on myös naapurin huomioon ottamista. Epäsiisti ympäristö häiritsee monia, mutta ei kukaan kehtaa ja uskalla mennä naapurilleen huomauttamaan asiasta. Siinä on naapurisopu koetuksella sen jälkeen. Eiköhän jokainen huomaa ja ymmärrä, jos oman majan ympäristö on epäsiisti.
Mutta ilouutisia näille: Kivinokan oma Siivouspäivä ja Kirppis järjestetään lauantaina 16.5. Laittakaa kalenteriin! Silloin Kivinokassa on kesämajalaisten käytössä pari jätelavaa, johon voi tuoda jätettä. Pihat siistiksi ja ylimääräinen roju pois luonnosta. Ja lisäksi samaan aikaan järjestetään Kirppis, jossa kesämajalaiset voivat myydä ylimääräistä tavaraansa pois. Ja jos ei mene tavara kaupaksi, niin roskalava odottaa vieressä.
Kirppis tultaneen järjestämään uimarannalla, jonne kaikki mökkiläiset voivat tulla myymään tavaraansa. Ja roskalavat varmaankin tulevat myös olemaan uimarannan tuntumassa. Tarkempia tietoja Kirppiksestä ja Siivouspäivästä tulee lähempänä kyseistä ajankohtaa. Huhu kertoo, että ehkä jotain muutakin ohjelmaa olisi kyseisenä päivänä tarjolla…
by 
