Nyt menee hieman Helsingin ulkopuolella, mutta satuin piipahtamaan Lohjalla ja ajattelin pikaisesti käydä Lohjan museossa ja kirkossa. Aikatauluni oli kiireinen ja olin aikaisin aamulla liikkeellä. Tietysti museo oli kiinni siihen aikaan. Hieman tutustuin kuitenkin museon ympäristöön.
Sitten jatkoin matkaani kirkolle. Komea keskiaikainen kivikirkko onkin. Sekin oli kiinni.
Hautausmaata kuitenkin kiersin hetken. Saavuin Unhotettujen lohjalaisten muistomerkille. Sarkastinen mieleni heti kysyi, että onko muita olemassakaan? En tunne Lohjalta ketään enkä tiedä ketään lohjalaista julkisuudenhenkilöä. Lähinnä tuntui, että lohjalaiset ovat unhotaneet minut, kun kaikki ovet ovat säpissä.
Kunnes kävelin 10 metriä lisää:
Virolainen oli saanut patsaankin kirkon parkkipaikan viereen.
Katajanokan merimiesten talo oli tässä ja näyttää nyt tältä. Ensimmäisen kerran talo merimiehille rakennettiin 1800-1900-lukujen taitteessa, kun Sailors Home’s Vänner keräsi rahaa, ettei juopottelevien merimiesten tarvinnut kadulla yöpyä.
Sodassa Neuvostoliiton pommit tuhosivat talon, mutta talo rakennettiin uudestaan kymmenisen vuotta myöhemmin (HS:n juttu täällä). Homehtunut talo on nyt purettu pois ja pian paikalle nousee asuintalo. Taloyhtiön nimeksi tulee Helsingin Sailors Home Oy.
Helsingissä on kova kirppisbuumi menossa. Uskon, että kyse on enemmänkin siitä, että ihmiset haluavat tavarasta eroon kuin siitä, että halutaan ostaa. Kirppiksillä on siis ostajan markkinat.
Kävin keväällä Jäähallin kirppiksellä myymässä. Jäähalli oli täynnä myyjiä, kaikki pöydät oli varattu. Mutta vaikeaa oli saada tavaraa kaupaksi. Lastenvaatteita myimme 50 senttiä kappale, mutta juuri kukaan ei vaivautunut edes vilkaisemaan.
Teoriani kirppisten suosiosta on se, että ihmisillä on kaapit täynnä tavaraa, joista halutaan eroon. Vuosien varrella on ostettu kirjoja, joita ei jaksa enää säilyttää hyllyssä. Spotify saa ihmiset luopumaan cd-levyistä. Netfixiä käyttävät myyvät dvd-levyjään. Vaatekaapit pursuavat vaatteita, jotka on ostettu kolme vuotta sitten ja joita on käytetty kaksi kertaa. Lapsilla on hirvittävä määrä leluja. Sitten on kaapin perälle kerääntynyt joukko turhakkeita, kuten greippiveitsi, käyttämätön jumppapallo ja ostoskanavien fitness-välineitä. Ihmiset haluavat eroon tavarasta. Ongelma vaan on siinä, ettei kukaan oikein tarvitse sitä tavaraa. Kirppiksillä käyskentelee ihmisiä kuluttamassa aikaa, eikä tarkoitus ole välttämättä edes ostaa mitään. Myyjät saavat roudata 80 prosenttia tavarastaan takaisin kotiin.Toinen teoriani kirppisten suosiosta on hype. Kaapelitehtaan ja Suvilahden kirppiksille on kevään aikana jonotettu sisään. Kirppisten hypetys saa ihmiset jonottamaan ainakin trendikkäimmille kirppiksille, vaikka minkäänlaista tarvetta tavaralle ei olisikaan. On tendikästä hengailla Suvilahden kirppiksellä ja jakaa kuvia Instagramissa. Jonottamisen jälkeen tavaroista on valmis maksamaankin hieman enemmän, joten ne jonot hyödyttävät myös myyjiä.Samalla kirppikset on jakautuneet. Jäähallin, Malmin ja Vermon kirppikset ovat karvalakkikirppiksiä, joissa tavallinen lähiökansa käy kauppaa. Suvilahdessa ja Kaapelitehtaalla vietetään trendikirppareita, joissa kantakaupungin väki myy vinyylilevyjä ja block-valaisimia.Ja pian on taas se aika, kun pakkaa tulee sotkemaan kesäiset pihakirppikset.
Kevät alkaa olla jo pitkällä ja kesä lähestyy. Samalla lähestyy myös monien (kauhullakin) odottama viljelypalstakausi. Itse yritän taas saada chilit kukkimaan, perheen toinen puolisko saanee hoitaa loput. Retiiseistä tuli viime kesänä yliannostus, nyt voisi kokeilla vaihteeksi jotain muuta. Ehkä valkosipulia.
Saaritoimikunnan palstavastaava Marja Sylman on järkkäämässä lauantaina 9.5. palstaviljelypäivää, jossa on tarkoitus muun muassa antaa vinkkejä viljelijöille (kuulemma joku alan expertti olisi tulossa paikalle kertomaan) ja opastaa maanmuokkauskoneen käytössä.
Maanmuokkauskone on ollut ihan liian vähällä käytöllä. Ei sitä sen takia ole hankittu, että se seisoisi vajassa keväästä syksyyn. Se pitää saada jollain tapaa parempaan käyttöön. Ongelma on siinä, että ei ole ollut oikein henkilöä, joka sitä olisi hoitanut: Opastanut käyttöön, hakenut sen tarvittaessa vajasta, hankkinut bensat, huoltanut, yms.
Jos joku kokee olevansa todellinen maanmuokkauskone-expertti (tai sellaiseksi haluava), eikä pieni vastuu pelota, niin saa ilmoittautua Marjalle maanmuokkauspäivänä (tai peltotoimikunta@kivinokka.fi).
Ja palstat tulee muuten olla viljeltynä toukokuun loppuun mennessä, muuten tulee viikatemies ja vie palstan pois. Näin on kerrottu Helsingin palstaviljelysäännöissä, joita mekin olemme velvollisia noudattamaan. Jonossa on paljon halukkaita viljelijöitä.
Nyt saa myös vuokrata puolikkaita palstoja, jos kokee, että kokonainen on liian suuri hallittavaksi. Hinnat 30 e palsta / 20 e puolikas palsta.
Kivinokan kaunein palsta -valokuvakilpailu on käynnissä jälleen tulevana kesänä. Lisätietoa siitä: kivinokka.fi/valokuvakilpailu.
Tämä on nyt sen verran merkittävä juttu, että poikkeuksellisesti julkaisen KAVIn tiedotteen kokonaisuudessaan:
Suomalainen filmilöytö Ranskasta: Teuvo Tulion kadonnut klassikko herää henkiin
Tuhoutuneeksi uskotun Nuorena nukkuneen (1937) katkelma löytyi Ranskan elokuva-arkiston kokoelmista. Teuvo Tulion legendaarinen varhaistyö herää henkiin ensi kertaa lähes kuuteen vuosikymmeneen.
Ranskalaisen elokuva-arkiston Cinémathèque françaisen kokoelmista löytyi tammikuussa 2015 suomalaisen 1930-luvun elokuvan esityskopion osa, noin 20 minuuttia elokuvan keskeltä. Yhteydenotto Kansalliseen audiovisuaaliseen instituuttiin (KAVI), joka vastaa Suomessa elokuvien arkistoinnista, paljasti että kyseessä on Teuvo Tulion kiitetty ohjaustyö Nuorena nukkunut vuodelta 1937. Jatka lukemista ”Teuvo Tulion kadonnut elokuva löytyi Ranskasta”
Eilen tehtiin perinteinen ja pakollinen Saaritoimikunnan ”natsi-kierros” eli käytiin tarkastamassa, miltä kesämajat näyttävät. Runsaat 3 tuntia ulkoilua ja 380 mökkiä tuli tsekattua. Jos joku näki mustiin pukeutuneen epäilyttävän näköisen pipopäisen hiipparin haahuilevan alueella, niin se olin vaan minä.
Täytyy sanoa, ennakko-odotusten vastaisesti, että yllättävän hyvässä kunnossa kesämajat näyttivät olevan yleisesti. Ja paljon alueella puuhastellaan: remontoidaan, puretaan vanhaa ja rakennetaan uutta.
Mutta sitten on se toinen ääripää. Hylättyjä kesämajoja, joissa on ikkunat rikki ja ovet repsottavat auki. Sydäntä särkee, kun sellaisen ohi kävelee. Sellaiset täytyy saada ehdottomasti parempaan käyttöön.
Monien kesämajojen pihat ovat myös sangen ruokottoman näköiset, kun roskia ja jätettä on heitetty luontoon lojumaan.
Ymmärrän sen jotenkin, että jos ei ole autoa, niin pienempää jätettä on hankala viedä kaatopaikalle. Siis sellaista jätettä, joka ei talousjätteeksi kelpaa ja joka ei isompaa jätelavaakaan täytä.
Oman kesämajan ympäristön siistinä pitäminen on myös naapurin huomioon ottamista. Epäsiisti ympäristö häiritsee monia, mutta ei kukaan kehtaa ja uskalla mennä naapurilleen huomauttamaan asiasta. Siinä on naapurisopu koetuksella sen jälkeen. Eiköhän jokainen huomaa ja ymmärrä, jos oman majan ympäristö on epäsiisti.
Mutta ilouutisia näille: Kivinokan oma Siivouspäivä ja Kirppis järjestetään lauantaina 16.5. Laittakaa kalenteriin! Silloin Kivinokassa on kesämajalaisten käytössä pari jätelavaa, johon voi tuoda jätettä. Pihat siistiksi ja ylimääräinen roju pois luonnosta. Ja lisäksi samaan aikaan järjestetään Kirppis, jossa kesämajalaiset voivat myydä ylimääräistä tavaraansa pois. Ja jos ei mene tavara kaupaksi, niin roskalava odottaa vieressä.
Kirppis tultaneen järjestämään uimarannalla, jonne kaikki mökkiläiset voivat tulla myymään tavaraansa. Ja roskalavat varmaankin tulevat myös olemaan uimarannan tuntumassa. Tarkempia tietoja Kirppiksestä ja Siivouspäivästä tulee lähempänä kyseistä ajankohtaa. Huhu kertoo, että ehkä jotain muutakin ohjelmaa olisi kyseisenä päivänä tarjolla…
Joitain viikkoja sitten kävin Kaapelitehtaalla Teatterimuseossa. Silmiin pisti seinällä oleva Vallilan kesäteatterin juliste. Teatterissa oli ohjelmistossa Jeppe Niilonpoika ja Yks tavallinen Virtanen.
Paikallishistorian harrastajana heti kiinnostuin siitä, että missä teatteri on sijainnut. Eihän sellaista enää ole olemassakaan. Kysyin museon henkilökunnalta, mutta he eivät osanneet sanoa asiaan mitään. Pyysivät laittamaan viestiä Kysy museolta -palveluun. Palvelu on kahdeksan suomalaisen museon palvelu, jossa museon asiantuntijat vastaavat ihmisten kysymyksiin. Oikein mainio palvelu onkin. Jatka lukemista ”Sosiaalinen media paikansi Vallilan kesäteatterin”
Kävin metsäisellä aamukävelyllä professori Liisa Tyrväisen kanssa, joka on perehtynyt luonnon hyvinvointivaikutuksiin. Hän on Metsäntutkimuslaitoksella tutkinut luontoa ja terveyttä. Tutkimusten pohjalta on syntynyt kirja Hyvinvointia metsästä (SKS). Tutkimukset varmasti kiinnostavat kivinokkalaisiakin.
Tyrväinen pitää kaupunkiluontoa äärimmäisen tärkeänä ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Stressin poistajana virkistysalueet ovat kullan arvoisia. Luonnossa tulee liikuttua kuin varkain, ja tottahan toki liikunta on aina hyvästä. Hän kehotti myös tonkimaan maata. Lasten pitää rakentaa majoja, aikuisten marjastaa ja sienestää. Maasta irtoavat mikrobit vaikuttavat uusimpien tutkimusten mukaan vastustuskykyyn ja allergioihin.
Tyrväisen porukka oli myös tehnyt kenttäkokeen, jossa ihmisiä tutkittiin työpäivän jälkeen kolmessa eri ympäristössä: metsävaltaisessa Keskuspuistossa, puistomaisessa Alppipuistossa ja ydinkeskustassa. Kullakin alueella istuskeltiin 15 minuuttia ja sen jälkeen tehtiin puolen tunnin kävelylenkki.
Koehenkilöiltä mitattiin muun muassa verenpainetta ja sydämen sykevaihtelua. Testin psykologisessa osassa kyseltiin koehenkilöiden mielialan muutoksia ja stressistä elpymistä. Tutkimuksen mukaan Keskuspuistossa ja Alppipuistossa elvyttiin stressistä paljon paremmin kuin keskustassa. Eroja havaittiin jo 15 minuutin istumisen jälkeen.
Ei siis mikään ihme, että Kivinokassa sielu lepää ja sieltä poistuu rentoutuneena. Suosittelen Hyvinvointia matsästä -kirjaa lämpimästi.
Slava! Kunnia on Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä pyörivä näytelmä, jossa juhlavin musiikkiesityksin kommentoidaan suuren naapurimaamme koukeroista nykytilaa ja historiaa.
Puntti Valtonen ja Juha Muje ovat Obeda ja Popeda, Blues Brothers -tyyliin sonnustautuneet veljekset, joiden ympärillä Venäjänmaa elää, kehittyy ja kuolee. Pirkko Saision kirjoittama näytelmä on viittausten aarrearkku. Sieltä voi löytää yhtymäkohtia venäläiseen musiikkiin, maalaustaiteeseen ja kirjallisuuteen, Ukrainan sisäpolitiikkaan, Venäjän homolakeihin, kansainväliseen politiikkaan, Suomen tilanteeseen ja populaarikulttuuriin. Mitä parempi yleissivistys, sen palkitsevampaa on Slava!n seuraaminen.
Lavalla vilahtaa Juri Gagarin, Gerard Depardieu, Iivana Julma, Julia Timosenko, Katariina Suuri ja Potemkin sekä Jeesuksena katosta laskeutuva Conchita Wurst. Monille hahmoille on räätälöity omat lauluosuudet. Jussi Tuurnan musiikki on taattua, mahtipontista ja melodista teatterimusiikkia slaavilaisin maustein.
Juha Mujeen piti jäädä eläkkeelle viime vuonna, mutta niin vain mies vetää taas pääroolia Kansallisteatterin päänäyttämöllä. Ja hyvä niin, sillä Muje on erinomainen näyttelijä, eikä hänen soisi jäävän eläkkelle vielä pitkään aikaan. Puntti Valtosen kanssa he muodostavat Slava!ssa mainion häsläävän pääparin. He ovat lavalla lähes samannäköisiä ja samankokoisia.
Näytelmässä on runsaasti vaikuttavia yksittäisiä kohtauksia. Yksi hienoimpia on näytelmän avaava kohtaus, jossa Volgan lautturit hinaavat orkesteria lavalle. Lavasteet ovat jykevät ja parhaimmillaan musiikkiesityksiin osallistuu noin 20 henkeä.
Slava! on komeaa katsottavaa, mutta näytelmä jää lopulta vain mahtailevaksi viihdespektaakkeliksi vailla syvempää johtoajatusta. Se ampuu hieman joka suuntaan osumatta oikein mihinkään. Näytelmä ei kerro oikein mistään.
Joskus 1970-luvulla tällainen näytelmä olisi ollut rohkea ja sen esittämien olisi saattanut olla lähes mahdotonta. Mutta maailma on muuttunut. Slava! yrittää kerjätä verta nenästään, mutta nykymaailmasta ei löydy tahoja, jotka siihen nenään viitsisivät tirvaista. Ei Venäjän ja Neuvostoliiton kriittisesti pilkkaaminen ole nykyään enää mikään juttu. Jos haluaa kohahduttaa (mitä Slava! eittämättä yrittää), pitää keksiä paljon kovempia keinoja.
Brechtiläinen loppuratkaisu oli melko heppoinen. Brechtiläinen vieraannuttaminen (jossa usein juoni keskeytyy, näyttelijät kommentoivat käsikirjoitusta yleisölle, yms.) on äärimmäisen kulunut tehokeino, ja sitä pitää nykyään käyttää hyvin harkiten, jotta sillä olisi vaikutusta. Slava!:n kirjoittaja Pirkko Saisio ja Laura Jäntti edustavat sukupolvea, jolle brechtiläisyys oli todella kova juttu. Nykypolvi kaipaa siihen päivitystä ja uusia raikkaita tulokulmia, hyvänä esimerkkinä Q-teatterin Jotain toista -näytelmä.
Arvio: 2/5
Slava! Kunnia Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä.
Kevät on jo saapunut Kivinokkaan. Viime sunnuntaina käytiin mökillä ensimmäistä kertaa syksyn jälkeen ja puuhasteltiinkin siellä sitten samalla koko päivä.
Toki muutaman kerran tuli talvella piipahdettua ja tarkastettua, ettei ikkunoita ole rikottu. Naapurimökkiläisen kanssa kävimme suunnilleen vuorotellen Kivinokassa läpi talven ja raportoitiin toisillemme, että mökillä on kaikki kunnossa.
Aika monet sissit ovat Kivinokassa jo viettäneet öitäkin. Eräs kolmelapsinen perhekin oli siellä yötä viikonloppuna. Yöllä olivat heränneet lisäämään puita kaminaan ja kuulemma hyvin oli pärjätty.
Meillä kun ei ole majassa mitään lämmitystä, niin vielä saadaan odottaa tovi, että yöksi voi jäädä.
Tässä ihmetellään maasta puskevaa sinistä krookusta.
Haravoitiin lehdet pihalta ja siivottiin.
Grilli kaivettiin varastosta ja syötiin ”kesän” ekat makkarat.
Varastoon oli joku eläin, ehkä orava, tehnyt talven aikana pesän. Otin sen varovasti sieltä ulos. Tyhjä oli.
Ranta oli jo täynnä porukkaa, vaikka oli vasta maaliskuun puoliväli! Ihmiset potkivat palloa ja nauttivat auringosta. Muutenkin oli paljon porukkaa liikkeellä. Parkkipaikka oli lähes täynnä autoja.
Ne, jotka eivät vielä ole talven jälkeen Kivinokkaan ehtineet, niin sinne vaan reippaasti tutkimaan kevään merkkejä. Kivinokassa paistaa aina aurinko.
Tämän näyttelyn eteen on nähty vaivaa, sitä on valmisteltu huolella monta vuotta. Ja se näkyy kaikessa: esillepanossa, esineiden määrässä ja laadussa, interaktiivisissa osioissa.
Musiikkia! Kaupungin soivat muistot on Helsingin kaupunginmuseon tuorein näyttely, joka on Hakasalmen huvilassa. Siinä missä musiikkiin keskittyneet näyttelyt ja museot usein keskittyvät esittelemään soittimia tai jotain tiettyä säveltäjää, on kaupupunginmuseo valinnut toisen tien. Musiikkia!-näyttely kertoo musiikista tavallisten kaupunkilaisten näkökulmasta. Se karkoittaa näyttelystä kaiken elitismin ja tekee siitä helposti lähestyttävän.
Näyttely jatkaa samalla tutulla linjalla kuin esimerkiksi 1950-luvun Helsinkiin sukeltanut menestysnäyttely Rasvaletti, joka päättyi viime joulukuussa. Rasvaletti sai kaupunkilaiset haltioitumaan vanhoilla valokuvilla, joista jokainen löysi jotain tuttua liittyen omaan lapsuuteen ja nuoruuteen. Kukapa ei hyvien muistojen parissa viihtyisi?
Musiikkia!-näyttely on samanlainen nostalgiapalanen, josta kaupunkilaiset voivat löytää monia yhtymäkohtia omaan elämäänsä. Jokainen Lepakossa käynyt voi tunnistaa Lepakon vanhan oven. Jokainen on joskus nähnyt katusoittajan. Jokainen muistaa koulujen laulutunnit. Yksi muistaa Hurriganesin keikalla Kaivarissa 1980, toinen kansantanhujuhlat Töölön pallokentällä 1960.
Musiikkia!-näyttelyssä jokaisella huoneella on oma teemansa. Yksi huone esittelee oopperaa ja klassista musiikkia, toinen fanikulttuuria, yhdestä huoneesta on tehty musiikkiluokka. Kenties mieleenpainuvin huone on kirkkomusiikkia esittelevä huone. Pienestä huoneesta on tehty kappeli, jossa on asiaankuuluvat seinä- ja kattomaalaukset.
Näyttelyssä on tärkeä rooli myös interaktiivisilla osioilla. Koulun musiikkitunneilta tuttuja lauluja voi esittää SingStar-versioina tai sitten voi testata oman musiikkimakunsa.
Näyttelyn tarjonta on jopa liiankin runsas ja yltäkylläinen. Monista asioista saisi enemmän irti, jos yhteen asiaan olisi keskitytty enemmän ja syvällisemmin. Mutta kaikkinensa Musiikkia!-on hyvin suunniteltu näyttelypaketti. Harvoin tavallisen kaduntallaajan musiikkikokemukset on näin perusteellisesti nostettu framille.
Mikään kiire Hakasalmen huvilaan ei ole, sillä näyttely on auki vuoteen 2017 saakka.
Arvio: 4/5
Musiikkia! Kaupungin soivat muistot -näyttely Hakasalmen huvilassa Helsingissä.
Toiset tytöt -elokuva perustuu neljän nuoren tytön videopäiväkirjoihin. Ohjaaja Esa Illi on niistä muokannut episodimaisen fiktioelokuvan.
Elokuva kertoo neljästä kaveruksesta, jotka kokevat aikuistumisen tuskaa kukin tahoillaan. Tehdään niitä tyypillisiä nuoruuden virheitä: dokataan, kokeillaan pilveä, tullaan raskaaksi.
Elokuvan pääosissa ovat Sara Soulié, Ida Vakkuri, Misa Lommi ja Bahar Tokat. Ohjaaja Esa Illi on aikaisemminkin tehnyt viihdyttäviä draamaelokuvia, joissa näyttelijät saavat ison roolin (Apinajuttu, Broidit). Toiset tytöt -elokuvassa nuoret näyttelijät tekevät luontevat roolit Illin ohjauksessa. Nelikkosta kukaan ei erotu voimakkaasti edukseen, vaan kaikki tekevät tasaisen varmaa työtä.
Toiset tytöt on kuin tyttöjen versio Kohta 18 -elokuvasta. Maarit Lallin ohjaama Kohta 18 kertoi nuorten poikien elämästä ja putsasi pokaalipöydän Jussi-gaalassa pari vuotta sitten. Toiset tytöt tulee tuskin samaa temppua tekemään, sillä se ei yllä yhtä elämänmakuiseksi ja autenttiseksi nuorisokuvaukseksi. Kohta 18 -elokuvan dokumentaarinen ote piti paremmin otteessaan.
Siinä missä viime aikoina elokuvissa on saanut tottua Turun ja Naantalin maisemiin, niin Toiset tytöt on leimallisesti Helsinki-elokuva. Helsinki on tärkeässä osassa tarinaa, ja Esa Illi kuvaajineen käyttää kaupunkia hyvin hyväkseen. Suomenlinna, Kivinokka, Töölönlahti ja muut merelliset kaupunkimiljööt ovat kauniisti esillä.
Toiset tytöt on mukavaa ajan vietettä, jota on helppo katsoa ja helppo unohtaa.
Kulttuuritehdas Korjaamolla toimiva Korjaamo Galleria lopettaa nykymuotoisen näyttelytoimintansa huhtikuun lopussa. Viimeisiksi näyttelyiksi jäävät 27. maaliskuuta avautuvat Tamara Piilolan Ten Years Later ja Maija Tammen Milky Way. Näyttelyt päättyvät 26. huhtikuuta.
Korjaamolla on ollut runsaasti hyviä näyttelyitä, joista päällimmäisenä mieleen tulee Riiko Sakkisen, Hannes Heikuran ja Heikki Marilan näyttelyt viime vuosilta.
Galleriatoiminta on bisnestä ja siihen vaikuttaa markkinatalouden lait. Taidekauppa on tällä hetkellä alamaissa, joten sillä varmaankin on jotain tekemistä gallerian sulkemisen kanssa.
Gallerian lopettaminen on harmi, sillä se oli hyvä galleriatila ja oikeassa ympäristössä muun kulttuurin keskellä.
Korjaamo suunnittelee, että galleriatilaan tulee jatkossa tapahtumatoimintaa. Avara päätila tulee toimimaan tapahtumien, puhetilaisuuksien ja elokuvien näyttämönä.
Varhain AIDSiin kuollut yhdysvaltalainen valokuvaaja Robert Mapplethorpe (1946-1989) tunnetaan erityisesti julkkisten muotokuvista ja homoja esittävistä mustavalkokuvista.
Kiasman uusi näyttely esittelee yli 200 legendaksi kohonneen Mapplethorpen kuvaa. Mapplethorpe eli taide- ja kulttuuriväen keskellä 1970- ja 1980-lukujen New Yorkissa. Hän asui pitkään Patti Smithin kanssa, ja kuvasi myös Smithiä paljon. Yksi tunnetuimmista kuvista on Patti Smithin Horses-debyyttilevyn kansi.
Kiasman näyttely jakautuu useaan osaan. Suurta yleisöä kiinnostanee eniten Mapplethorpen julkkiksia esittävät kuvat. Hän tunsi runsaasti kulttuurieliittiä ja taiteilijoita, ja kuvasi heitä runsaasti. Kiasmassa seinällä ovat muun muassa Richard Gere, Truman Capote, Susan Sarandon, Grace Jones, Deborah Harry, Yoko Ono ja Andy Warhol.
Toinen huomiota herättävä kokonaisuus koostuu sadomasokismia melko avoimesti esittelevistä kuvista. Mapplethorpe kuvaa miehen elintä lähikuvissa, ja näyttelyssä varoitetaan, ettei osio sovellu alle 18-vuotiaille. Tässä esimerkki (Silmät kiinni alle 18-vuotiaat):
Mapplethorpen kuvat herättivät aikanaan paljon pahennusta, eikä niitä kaikkialla maailmassa olisi edelleenkään soveliasta esittää. Tosin Kiasman näyttelyyn ei ole päätynyt kaikkein shokeeraavimpia kuvia.
Mapplethorpen valokuvia peitää suma, joka syntyy hänen valtavasta maineestaan. Mutta mitä tuon sumuverhon takaa paljastuu? Tyhjää.
Mapplethorpen ikoniset julkkisvalokuvat ovat hyvin tyhjiä. Niissä ei ole juuri mitään sisältöä. Eikä myöskään tunnetta. Jos kuvissa ei olisi julkkiksia, niin harva niistä jaksaisi kovasti innostua.
Sadomasokismikaan ei jaksa teemana häkellyttää, joten nekin valokuvat ovat lähinnä pieni tuokio modernin valokuvauksen historiaa.
Mutta sitä ei sovi kiistää, etteikö Mapplethorpella ole suvereenia visuaalista silmää. Valokuvat on rajattu millimetrin tarkasti ja asetelmat on geometrisen harmonisia. Tässä mielessä näyttelyn visuaalisesti upeinta antia ovat hänen tutkielmansa ihmiskehosta, jotka ovat veistoksellisia ja kauniita. Mustat miesvartalot on laitettu asentoihin, joista käy ilmi Mapplethorpen taidehistorian tuntemus.
Myös Mapplethorpen varhaiset polaroid-kuvat ovat kiinnostavampia kuin myöhemmät julkkisten muotokuvat. Polaroid-kuvissa on rosoisempaa ja arkipäiväisempää otetta. Niissä on sitä tunnetta ja intohimoa, josta Mapplethorpe tunnetaan.
Mapplethorpe on niin kovan luokan nimi, että näyttely kannattaa käydä katsomassa jo pelkän yleissivistyksen vuoksi. Viimeksi miehen tuotantoa nähtiin laajemmin Suomessa 1990-luvulla, jolloin näyttely järjestettiin Turussa.
Alejandro Gonzalez Inarritun ohjaama Birdman palkittiin neljällä Oscarilla (paras elokuva, ohjaus, alkuperäiskäsikirjoitus, kuvaus). Tässä neljä päällimmäistä huomiota elokuvasta.
1. Michael Keatonin paluu
1980- ja 1990-luvuilla pinnalla ollut Michael Keaton tekee huiman paluun Birdmanin pääosassa. Hän näyttelee unohdettua näyttelijää, joka on muinoin tehnyt hittirooleja Birdman-supersankarina, ja nyt yrittää pelastaa uraansa teatterissa. Eddie Redmayne voitti parhaan miespääosan Oscarin elokuvasta Kaiken teoria, mutta ei olisi ollut ollenkaan väärin myöntää sitä Keatonille.
2. Birdman kuin Batman
Birdman vertautuu elokuvassa Batmaniin, Keatonin esittämä näyttelijä Riggan Thompson häneen itseensä. Elokuva on kuin räätälöity Keatonille. Keaton muistetaan erityisesti Batmanin roolista, mutta sen jälkeen hänen uransa on ollut laskukiitoa muutamaa poikkeusta (mm. Jackie Brown) lukuunottamatta. Riggan Thompson on samassa tilanteessa: kaikki muistavat hänet vain vanhoista Birdman-elokuvista. Hän kuulee Birdmanin äänen päässään, ei pääse menneisyyttään pakoon. Vaikea kuvitella kenelle tämä rooli sopisi paremmin kuin Keatonille, vaikka hän onkin kiistänyt yhteydet Birdmanin ja Batmanin välillä.
Birdmanin sisarelokuva viime vuosilta on The Wrestler, jossa Michael Keatonin aikalainen Mickey Rourke nostettiin takaisin huipulle vapaapainijana. Nyt kun Keaton ja Rourke on kaivettu naftaliinista, niin jää nähtäväksi, ovatko he 2010-luvun tähdenlentoja vai saako heidän uransa uutta nostetta.
3. Taidetta virtuaalimedian varjossa
Keatonin esittämä Riggan Thompson yrittää pelastaa uransa tekemällä Raymond Carver -näytelmää Broadwaylla. Hän yrittää tehdä suurta ja merkittävää taidetta, mutta ei oikein saa huomiota. Birdmanin varjo on liian suuri. Thompson ei ole Facebookissa eikä Twitterissä, eikä ymmärrä sosiaalisen median lainalaisuuksista mitään. Kerran hän jää kalsarit jalassa pihalle ja joutuu kävelemään kaupungin halki. Ihmisten kuvaamat videot alkavat levitä netissä. Birdman alasti sateessa -videot keräävät satoja tuhansia katseluja, ja saavat näin moninkertaisen huomion verrattuna Thompsonin teatteriesitykseen.
Kuinka tavallista nykyään. Suurissa ja pienissä nyrkkipajoissa tehdään paljon merkittävää taidetta, jota kukaan ei huomaa, koska se ei saa huomiota sosiaalisessa mediassa ja sitä ei voi jakaa. Tässä mielessä Birdman on myös kelvollista some-analyysia.
4. Yhden otoksen elokuva
Birdman on kuvattu ikään kuin yhdellä otoksella. Toteutustapa on hyvin jännittävä, vaikkakaan ei mitenkään uusi. Tunnetuin ”yhden otoksen” elokuva lienee Hitchcockin Köysi. Birdmanissa on leikkauksia, joten se ei todellisuudessa ole yhdellä otoksella kuvattu, vaikka sellaisen vaikutelman haluaa antaakin. Tapa on haastava kuvaajan lisäksi näyttelijöille, joille ajoitus on yhtä tärkeää kuin teatterissa. Lisää haastetta katsojille puolestaan tulee siitä, kun alkaa bongailla mahdollisia leikkaussaumoja.
Elokuvan kuvannutta Emmanuel Lubenzkia ei turhaan palkittu parhaan kuvauksen Oscarilla.
by 
