Aika ajoin kulee puhuttavan, että Helsinki on todellinen Euroopan takapajula. Mitään kansainvälistä kulttuuria täällä ei ainakaan pysty kokemaan. Käsitys on melkoisen väärä, ainakin juuri tällä hetkellä.
Kansainväliset megatason bändit ovat jo pitkään löytäneet tiensä myös Helsinkiin. Mutta juuri nyt Helsinki on sangen kova musikaalikaupunki. Meno-listoja katsoessa voisi luulla, että ollaan Lontoossa Leicester Squerella. Billy Elliot pyörii kaupunginteatterissa, The Phantom of the Opera vetää täysiä saleja Kansallisoopperassa ja Mamma Miaa tullaan Ruotsista ja Japanista saakka katsomaan Svenska Teaterniin. Harvoin on Helsingissä ollut näin kova kattaus kansainvälisen tason musikaaleja.
Henri Cartier-Bressonin valokuva Berliinin muurista. Kuvalähte: Ateneum.
Helsingissä on nyt myös kansainvälisen tason meganäyttelyitä. Guggenheimin puolustajat ovat huutaneet, että kuka tuo Helsinkiin niitä suuria maailmantähtiä. Ainakin tänä syksynä Ateneum ja Helsingin taidemuseo HAM. (tämä nyt ei ole kannanotto Guggenheimia vastaan)
HAMissa on nähtävillä maineikkaan nykytaiteilijan Ai Weiwein laaja näyttely. Ateneumissa puolestaan syksyn nimi on 1900-luivun tunnetuimpiin valokuvaajiin lukeutuva Henri Cartier-Bresson.
Nyt kannattaa nauttia ja ottaa Helsingin kulttuurisyksystä kaikki irti!
Keskiviikkona tehtiin ympäristökeskuksen johdattamana kävelyretki Kivinokan vanhaan metsään, josta ollaan tekemässä luonnonsuojelualuetta. Kierros oli kaikille avoin. Ryhmä oli pieni, mutta sitäkin innokkaampi.
Kierroksen tarkoituksena oli ideoida luonnonsuojelualuetta ja siellä kulkevia polkuja. Pohdittiin, mistä poluista kannattaa tehdä ns. pääväyliä, mihin kohtaan kaivataan pitkospuita, tarvitaanko opasteita, levähdyspenkkejä, yms.
Yhtä mieltä oltiin siitä, että alue tulee säilyttää mahdollisimman luonnontilaisena ja ihmisen kädenjälki tulisi näkyä mahdollisimman vähän. Merkatut polut pitäisi ihmiset tietyillä reiteillä, eikä lähdettäisi samoilemaan poluilta umpimetsään.
Itse halusin, että polut kulkevat ainakin kolmen ”nähtävyyden” kautta. Hiidenkirnuille tulee päästä, pienelle suolle pitäisi olla polku ja merenrantakallion kautta pitäisi yksi polku mennä. Ympäristökeskuksen luonnoksissa oli nämä otettu jo hyvin huomioon.
Kirjoittelin aikaisemmin tilaisuudesta, jossa esiteltiin Kivinokan metsän suojelua. Se kirjoitus löytyy täältä.
Jos kaikki menee putkeen, niin metsä on parin vuoden sisällä suojeltu.
Onko sukulaisesi tai tuttavasi tulossa Helsinkiin ja kovasti kyselevät matkavinkkejä? Suomenlinna ja Korkeasaari on käyty jo moneen kertaan ja jotain erikoisempaa pitäisi nähdä. Tässä vinkkejä, mitä voit suositella:
1. Kruununvuorenrannan autiohuvilat
Ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka niin kauan kuin vielä on jäljellä. Todellinen kummistuskylä. Lue lisää aiheesta täältä.
2. Mustavuoren luolat
Mustavuorelle louhittiin ensimmäisen maailmansodan aikana juoksuhautoja ja suuria luolia. Mustavuoressa yhdistyy luonto ja historia. Lisää aiheesta täältä.
3. Pasilan kivilinna
Kati Sinenmaa alkoi 1990-luvulla rakentaa kivilinnaa Pasilaan. Löytyy Harwall Arenan läheltä keskeltä pientä metsikköä. Lisää aiheesta täällä.
4. Rautakautinen kylä
Seurasaaren sillan vieressä on Pukkisaari, jossa on hauska rautakautinen kylä. Aikahyppy tuhansien vuosien taakse. Kotisivut täällä.
5. HIFK:n kotipeli
HIFK:n jalkapallojoukkueelle on maan paras kotiyleisö. Stadin Kingit pitää tunnelmaa yllä. Osta ehdottomasti lippu fanikatsomoon Klackeniin. Tässä Youtube-tunnelmaa paikallispelistä:
Paloheinän ulkoilumajalta lähtee kaksi luontopolkua. Toinen on noin 3 kilometrin pituinen ja pidempi on runsaat 7 kilometriä. Olin liikkeelle polkupyörällä, niin valitsin luontopoluista pidemmän. Tarkoitukseni oli tunnelmoida syksyisessä luonnossa ja katsoa miten luonto alkaa valmistautua talveen.
Luontopolku on merkattu ruskeilla käpy-merkeillä ja numeroilla. Matkalla ei ole opastauluja, jotka kertoisivat kustakin kohteesta. Pitää olla joko kännykkä, josta näkee mitä kohteet tarkoittavat, tai sitten opasvihkonen printattuna. Opasvihkosia on ainakin saanut Paloheinän ulkoilumajalta, mutta se oli nyt suljettuna.
Kun esimerkiksi saavun tolpan luokse, jossa on numero 3, niin sitten pitää kaivaa opasvihkonen taskusta tai katsoa kännykästä mitä numero 3 tarkoittaa. Tässä tapauksessa se tarkoittaa ”Eläimistöä”. Kännykästä katsoin, että ”Haltialan metsäisestä luontteesta kertoo säännöllisesti pesivät kaksi, kolme kanahaukkaparia sekä satunnaisesti tavatut näätä ja ilves. Elämyksiä ulkoilijalle tarjoavat muutamat metsässä olevat hirvet. Mäyrä ja kettu asustelevat luolissaan monessakin paikassa.”
Reitti kiertää Tuomarinkylän peltojen vierestä. Kaunis näkymä herätti ristiriitaisia ajatuksia. Hienoa, että kaupungin vilinästä pääsee näin nopeasti maalaismaiseman äärelle. Samalla mietin kaupungin huutavaa asuntopulaa ja omia lainanlyhennyksiäni. En jaksanut nyt vaivata päätäni asialla sen enempää, mieluummin nuuhkaisin raitista ulkoilmaa aivojeni verenkiertoon.
Luontopolku sivuaa Haltialan aarnimetsää. Haltialan metsä on noin 300 hehtaarin kokoinen. Väittävät, että olisi Helsingin suurin yhtenäinen metsäalue. Haltialan suojeltu aarnimetsäalue on 22 hehtaaria. Aarnimetsään ei saa polkupyörällä mennä, joten jätin pyörän parkkiin ja lähdin samoilemaan polkuja ja pitkospuita.
Aarnimetsäalue siirtyi Helsingin kaupungin omistukseen vuonna 1934. Alue jätettiin kehittymään kohti luonnontilaa. Liikkuminen on sallittu vain kävellen ja merkityillä poluilla.
Muurahaiset ovat jo vetäytyneet horrokseen. Muutama sinnikäs yksilö vielä kortta kuljetti.
Aarnimetsässä kävelin noin 2 kilometriä, kunnes löysin takaisin pyörälleni. Matka jatkui. Poikkesin hieman luontopolulta, koska halusin käydä Niskalan arboretumissa. Tuomarinkylän kartanon isäntä Jakob Kavaleff perusti arboretumin vuonna 1905. Hän istutti sinne erilaisia puita, sekä kotimaisia että ulkomaisia. Puulajipuisto siirtyi Helsingin kaupungille 1960-luvulla ja se rauhoitettiin luonnonsuojelualueeksi.
Niskalan arboretumissa voit tietokilpailla montako puulajia tunnistat. Puut on merkattu melko huonosti. Tällainen kaupunkilaisyksilö, joka ei erota jalavaa halavasta, kaipaisi hieman selkeämpiä merkintöjä.
Niskalan jälkeen poljin Kuninkaantammentietä Pitkäkoskelle. Pitkäkoski ja sen rannan lehdot ovat myös luonnontilaista suojelualuetta. Komeasti virtasi koski.
Pitkäkosken ulkoilumajalla palkitsin itseni kahvilla ja munkilla.
Sitten vielä loppukiri takaisin kohti Paloheinää.
Haltialan alue on niin laaja, että parhaiten sinne tutustuu polkupyörällä. Haltiala sijaitsee Pohjois-Helsingistä, joten sinne on monista paikoista aika pitkä matka. Olisi hienoa, jos vaikka Paloheinän tai Pitkäkosken ulkoilumajoilla olisi fillareita vuokrattavana. Keskustasta pääsee yhdellä bussilla (bussi 63) suoraan Paloheinään. Sieltä fillari alle ja tutustumaan metsään.
Vanhankaupunginlahden lintuvesi-alueen suunnitelmat etenevät. Ympäristölautakunta esittää alueen hoito- ja käyttösuunnitelmaa vuosille 2015-2024. Suunnitelmaan sisältyy muun muassa Pornaistenniemen tervaleppälehdon ja Mölylän metsien suojelu. Kivinokan vanhan metsän suojeluhanke etenee tämän suunnitelman rinnalla, vaikkei suoranaisesti tähän suunnitelmaan kuulukaan. Koko litania löytyy täältä, ken jaksaa lukea.
Ympäristölautakunta pyysi lausuntoja Vanhankaupunginlahdesta eri järjestöiltä, kuten kaupunginosayhdistyksiltä. Suunnitelmaa pääsääntöisesti kiiteltiin. Lintuyhdistys Tringa oli huolissaan alueen lintujen tilasta ja haluaisi aluetta halkovan voimalinjan pois. Monet kannanotot kaipasivat suojelualueen laajentamista myös Kivinokan suuntaan. Lisäksi kaivattiin palkattua työntekijää, joka katsoisi päältä, että hoito- ja käyttösuunnitelma toteutuisi.
Lausuntoja tuli noin 20 yhdistykseltä ja ne löytyvät myös ylläolevasta linkistä. Lausuntoja tuli mm. luonnonsuojeluyhdistyksiltä, Koitolta, Kuusiluodon porukalta, kulosaarelaisilta, Viikki-Seuralta ja jopa Roihuvuori-seuralta. Mukana myös meidän Kivinokkalaiset ry:n lausunto. Huomioni kiinnittyi siihen, että Ponnistus, JHL ja siirtolapuutarha eivät ole lausuneet asiasta mitään. Laiskuutta, pohdin hetken mielessäni. Mutta sitten huomasin, että ei näiltä yhdistyksiltä ollut edes pyydetty lausuntoa. Onko kaupunki unohtanut heidät kokonaan?
Kivinokkalaiset ry sai sitten tällä kertaa edustaa koko Kivinokkaa. Meidän lausuntomme löytyy myös ylläolevasta linkistä, mutta liitän sen myös tähän:
”Kivinokkalaiset ry toteaa, että he ovat Natura- ja suojelualueen lähinaapureita, joten suunnitelmat yleisöpalveluiden kehittämisestä ovat tärkeitä. Esitetyt parannukset, kuten opastetaulut, polkupyöräverkostot, esteettömät polut, lintujen tarkkailumahdollisuuksien lisääminen ja monipuolistaminen, maisemankatselupaikkojen parantaminen sekä viestinnän kehittäminen ovat tarpeen. Polkupyöräreitistön kehittämistä on kuitenkin tarkoin suunniteltava, ja yhdistyksen mukaan reitistön ei tarvitse kaikkialla kulkea rannan tuntumassa.
Kivinokkalaiset ry pitää tärkeänä luonnonsuojelualueiden laajentamista. Samalla tulisi ohjata liikkujia niin, että kulkemisesta olisi mahdollisimman vähän haittaa luonnolle. Tämä edellyttää luontoselvitysten tekemistä ja niiden pohjalta harkintaa siitä, miten liikkuminen järjestetään.
Hoito- ja käyttösuunnitelman tekemisessä Kivinokkalaiset ry pitää hyvänä sitä, että luontoselvitysten ja maastokäyntien avulla on selvitetty luonnon tilaa ja kehityssuuntaa sekä sitä, että yleisön tietoja ja näkemyksiä on koottu palveluiden parantamiseksi.
Kivinokkalaisten mukaan on hyvä, että jo nyt rantaniittyjä laidunnetaan ja niitetään, ja että toimintaa on tarkoitus lisätä. Matalan meren umpeenkasvun estämiseksi ruoppaus saattaa olla tarpeen.
Osallistavaa suunnittelua Kivinokkalaiset ry pitää tarkoituksenmukaisena ja nykyaikaisena tapana suunnitella ja kehittää kaupunkia, ja yhdistys ilmoittaa olevansa valmis osallistumaan suunnitteluun.
Esittelijä toteaa, että Vanhankaupunginlahden alueen kulkureitistön kehittäminen on herättänyt keskustelua yleisötilaisuuksissa ja asiasta on tullut palautetta ympäristökeskukseen. Varsinkin suojelualueilla rannat tulee säilyttää mahdollisimman luonnontilaisina. Reitistö on myös suunniteltava siten, että tarvitsee kaataa mahdollisimman vähän metsää. Myös eläinten liikkuminen tulee ottaa huomioon. Kuten aiemmin kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunnon yhteydessä on todettu, suunnittelu vaatii vielä eri tahojen yhteistyötä, jotta erilaisia kulkutapoja käyttävät voisivat mahdollisimman sujuvasti liikkua alueella.”
MUISTUTUS: Ensi viikolla sitten luontoretki Kivinokan vanhaan metsään, jossa kerätään ideoita, miten sitä parhaiten suojeltaisiin. Kaikki mukaan 21.10.2015 klo 16-18. Lähtö luontopolun alusta.
Mikä onkaan mukavampi tapa viettää arki-ilta kuin pähkinöiden pureskelu pubivisassa. Sopivan haastava visa, hyvä porukka ja muutama olut kyytipojaksi on erittäin koukuttava yhdistelmä.
Meillä on ollut tapana käydä manantaisin Olutravintola Sivukirjaston visassa Kalliossa. Olemme käyneet siellä porukalla jo useamman vuoden ajan. Kokoonpano hieman vaihtelee viikosta toiseen. Sivukirjaston visa on sopivan hankala, voitto ei todellakaan tule kuin Manulle illallinen.
Meidän porukka on sellainen eri sortin humanisteista koostuva remmi, jolla on kohtuullista yleissivistystä usealta alalta. Silti olemme voittaneet Sivukirjaston visan vain kerran kaikkien näiden vuosien aikana. Kolmen parhaan joukkoon yltäminenkin on ollut työlästä. Tämä kertoo siitä, että Sivukirjaston visassa on erittäin kova taso.
Eilen taas oltiin visailemassa, tällä kertaa kolmen hengen tiimillä. Visan vetäjä Ismo oli laatinut kiperiä kysymyksiä kisailijoiden päänmenoksi. Sivukirjasto on myös siitä hyvä paikka käydä visailemassa, sillä siellä on hyvä olutvalikoima.
Loppusijoituksemme oli eilen kuudes. Kisassa oli 12 joukkuetta. Tiesimme kaikki mitä oli tiedettävissä, ja muutaman kerran arvasimmekin oikein. Kisa meni osaltamme ihan mukiinmenevästi, mutta ei vaan tällä kertaa ollut rahkeita parempaan.
Tiesimme mm. missä paloi hotelli viime viikonloppuna, mihin maahan meni rauhan Nobel, kuka suomalainen on voittanut tasan 2 Stanley Cupia, millä vuosikymmenellä on tehty elokuva Kaunotar ja Kulkuri, kuka on kirjoittanut Ruton, mikä on egoismin vastakohta, missä kaupunginosassa sijaitsee Ahtisaaren aukio, mihin kyyn myrkky vaikuttaa, mikä on komisario Palmun etunimi, yms.
Sitä vastoin emme tieneet missä käytetään kultivaattoria, mikä kirjaimerkki on tilde, missä on venevalmistamo Nautor, mille materiaalille kirjoitettiin USA:n itsenäisyysjulistus, mikä oli soitetuin live-biisi Suomessa 2014, millä maalla on maailman 2. suurimmat kultavarannot, mikä on asukasluvultaan Suomen pienin kunta, yms.
Moni joukkue nämäkin tiesi, joten onnea voittajille. Ensi viikolla uusi yritys.
Viikonloppuna käytiin Sipoonkorvessa luontoretkellä. Tällä kertaa asenne oli tyystin toinen kuin toissa viikon 55 kilometrin Nuuksio-patikoinnilla. Nyt oli lapset mukana ja kierrettiin vain pieni luontopolku.
Ajoimme auton Sipooseen Byabäckeniin. Länsitien laidalla on pysäköintialue, josta lähtee noin 1,5 kilometrin pituinen luontopolku. Polun alussa on kartat Sipoonkorvesta.
Kuvakaappaus Metsähallituksen kartasta.
Sipoonkorpi on 19 neliökilometrin kokoinen kansallispuisto, joka on perustettu vuonna 2011. Metsähallitus ei ole Sipoonkorpeen paljonkaan opasteita ja palveluita vielä ehtinyt hankkia, ja jossain kohtaa rahatkin taisivat loppun kesken.
Mutta pari merkittyä luontopolkua siellä on. Toinen sijaitsee Vantaan Sotungin lähellä ja on pituudeltaan 4-5 kilometriä. Valitsimme tällä kertaa tämän lyhyemmän, joka sijaitsee kansallispuiston pohjoisosassa. Luontopolku on merkattu punaisilla merkeillä.
Luontopolku tottelee nimeä Ponun perinnepostia. Luontopolun varrella on postilaatikoita, joissa on postikortteja ja muita tervehtyksiä. Kortteja lähettelevät muun muassa sammakot ja Meri Taimen. Yksi kortti opasti pajupillin tekoon. Korttien idea ei täysin avautunut.
Luontopolun alussa on heti jyrkkä ja pitkä nousu. Vaikka polku on pituudeltaan melko lyhyt, se ei ole ihan heikkokuntoisimmille tarkoitettu. Korkeuserot ovat suuret. Lastenvaunuilla luontopolun pääsee kiertämään vaivatta, jos vaan jaksaa työntää ylämäkeä.
Luontopolkua reunustaa korkeat kalliot, synkät kuusimetsät ja näyttävä koivikko.
Polun varrella on Ängesbölen nuotiopaikka. Nuotiopaikan vieressä on vessa ja puuliiteri. Omia grillihiiliä ei tarvitse mukaan, kuten esimerkiksi Uutelassa ja muissa Helsingin kaupungin paikoissa. Helsingin kaupunki on ottanut puuvarastot grillipaikoilta pois ilkivallan ja varkauksien takia. Korvessa samoilijat tuntevat vastuunsa.
Nuotio oli jo kuumana, kun saavuimme paikalla. Nuoret miehet olivat siellä telttailemassa ja pitivät tulta yllä. Grillasimme makkarat.
Luontopolku on pituudeltaan siis noin 1,5 kilometriä. Se on puoliympyrän muotoinen, joten se ei pääty alkupisteelle. Polun loputtua viimeiset noin 500 metriä pitää kävellä autotien reunaa, jotta pääsee takaisin autolle. Vaikka ollaan keskellä kansallista perinnemaisemaa, niin autotiellä käveleminen hieman syö retken viehätystä.
Kesällä tuli käyväistyä Stansvikissa Laajasalossa. Kivinokkalaisena minua kovasti kiinnostaa Stansvikin kesämajojen kohtalo ja olenkin asiaa sivusilmällä seurannut. Kesällä satuin pyörimään kulmilla ihan muista syistä, mutta päätin käydä Stansvikissa lounaalla ja samalla kiertelin kesämaja-alueita.
Stansvikin kartanon ympäristössä on kaksi kesämaja-aluetta. Aluetta hallinnoi ammattiyhdistys Jyty Helsinki, johon kuuluu kaupungin työntekijöitä. Kartanolla on pitkä historia, johon voi tutustua täällä.
Stansvikin kartanon alue on ollut kaupungilla 1930-1940-lukujen taitteesta lähtien. Sinne on rakennettu kaksi kesämaja-aluetta, Vanhakylä ja Uusikylä. 23 mökin Vanhakylä on rakennettu vuonna 1953 ja muutamaa vuotta myöhemmin rakennettiin 30 mökin Uusikylä.
Kaupunki on nyt tuhoamassa Uuttakylää. Suunnitelmissa on, että Kruunuvuorenrannan uusien asuinalueiden asukkaat tarvitsevat virkistysalueita ja Uusikylä tullaan purkamaan ja sen tilalle perustetaan yleinen puisto. Uudenkylän mökit siirretään Vanhaankylään, joka näin ollen tiivistyisi.
Kiertelin sekä Uudenkylän että Vanhankylän puolella. Lähinnä tuli mieleen Kivinokasta JHL:n alue. Viehättävää seutua.
Pariskunta kertoi kadehtivansa kivinokkalaisia ja sitä, miten me saimme pelastettua alueen rakentamiselta ja osasimme hyödyntää mediaa. Otin kiitokset nöyränä vastaan.Erään majan pihalla jäin juttelemaan vanhemman pariskunnan kanssa. Krister Söderman esitteli itsensä ”vanhimmaksi stanvikilaiseksi”. Hän on viettänyt Stansvikissa aikaa mökkialueen historian alkuhämäristä saakka.
Södermanilla oli vielä optimismia, että Stansvikin alue saisi jäädä nykyiselleen. He ovat tehneet paljon luontoselvityksiä, joiden mukaan alueen luonto on ainutlaatuista. Stansvikilaiset ovat ainakin kerran käyneet vierailulla Kivinokassa, jolloin Kivinokka kaikille -liikkeen aktiivit antoivat neuvoja ja tukea kamppailussa kaupunkia vastaan. Toivotin kovasti onnea taisteluun ja jatkoin kierrostani.
Stansvikissa tuli vastaan paljon asioita, joita minä puolestaan kivinokkalaisena kadehdin. Kuten tällaisia:
Kesällä tuli käyväistyä Stansvikissa Laajasalossa. Kivinokkalaisena minua kovasti kiinnostaa Stansvikin kesämajojen kohtalo ja olenkin asiaa sivusilmällä seurannut. Kesällä satuin pyörimään kulmilla ihan muista syistä, mutta päätin käydä Stansvikissa lounaalla ja samalla kiertelin kesämaja-alueita.
Stansvikin kartanon ympäristössä on kaksi kesämaja-aluetta. Aluetta hallinnoi ammattiyhdistys Jyty Helsinki, johon kuuluu kaupungin työntekijöitä. Kartanolla on pitkä historia, johon voi tutustua täällä.
Stansvikin kartanon alue on ollut kaupungilla 1930-1940-lukujen taitteesta lähtien. Sinne on rakennettu kaksi kesämaja-aluetta, Vanhakylä ja Uusikylä. 23 mökin Vanhakylä on rakennettu vuonna 1953 ja muutamaa vuotta myöhemmin rakennettiin 30 mökin Uusikylä.
Kaupunki on nyt tuhoamassa Uuttakylää. Suunnitelmissa on, että Kruunuvuorenrannan uusien asuinalueiden asukkaat tarvitsevat virkistysalueita ja Uusikylä tullaan purkamaan ja sen tilalle perustetaan yleinen puisto. Uudenkylän mökit siirretään Vanhaankylään, joka näin ollen tiivistyisi.
Kiertelin sekä Uudenkylän että Vanhankylän puolella. Lähinnä tuli mieleen Kivinokasta JHL:n alue. Viehättävää seutua.
Kaikki puheenaiheet eivät Stansvikissakaan ole sallittuja.
Tanssilava.
Erään majan pihalla jäin juttelemaan vanhemman pariskunnan kanssa. Krister Söderman esitteli itsensä ”vanhimmaksi stanvikilaiseksi”. Hän on viettänyt Stansvikissa aikaa mökkialueen historian alkuhämäristä saakka.
Pariskunta kertoi kadehtivansa kivinokkalaisia ja sitä, miten me saimme pelastettua alueen rakentamiselta ja osasimme hyödyntää mediaa. Otin kiitokset nöyränä vastaan.
Södermanilla oli vielä optimismia, että Stansvikin alue saisi jäädä nykyiselleen. He ovat tehneet paljon luontoselvityksiä, joiden mukaan alueen luonto on ainutlaatuista. Stansvikilaiset ovat ainakin kerran käyneet vierailulla Kivinokassa, jolloin Kivinokka kaikille -liikkeen aktiivit antoivat neuvoja ja tukea kamppailussa kaupunkia vastaan. Toivotin kovasti onnea taisteluun ja jatkoin kierrostani.
Stansvikissa tuli vastaan paljon asioita, joita minä puolestaan kivinokkalaisena kadehdin. Kuten tällaisia:
Silakkamarkkinat on niitä tapahtumia, joissa joka vuosi pitää käydä. Jotenkin se on hienoa käydä tapahtumassa, jota on ylläpidetty 1700-luvulta lähtien. Markkinoilla käynti on tavallaan osallistumista historian jatkumoon.
Usein menen silakkamarkkinoille pelkästään tunnelman takia, sillä meidän huushollille markkinoilla on kovin vähän annettavaa.
Perheessämme minun lisäkseni kukaan muu ei suostu maistamaankaan silakkaa. Viime vuoden markkinoilta jääkaapissa oli vielä puoli purkkia silakkaa jäljellä. Mutta tulipa nyt taas ostettua kaksi purkkia lisää: kraavisilakkaa ja suutarinsilakkaa Merikarvialta. Niillä pärjää taas ensi syksyyn saakka.
Kuvassa olevan alttaritaulun teki taiteilija Robert Wilhelm Ekman. Maalauksen nimi on Jeesus siunaa lapsia. Ekman teki maalauksen Helsingin Tuomiokirkon alttaritauluksi 1840-luvulla. Ekman oli hyvin suosittu alttaritaulujen tekijä, ja hän teki alttaritaulut muun muassa Oulun, Porin, Vaasan, Paimion ja Sauvon kirkkoihin.
Jeesus siunaa lapsia -maalaus ei kuitenkaan Helsingin Tuomiokirkkoon (silloin vielä Nikolainkirkko) kelvannut. Keisari Nikolai I ei maalauksesta pitänyt, vaan hän halusi kirkkoon venäläisen T. K. von Neffin maalauksen Jeesuksen ristiltäotto. Keisarin sana oli laki ja von Neffin maalaus koristaa Tuomiokirkon alttaria edelleenkin.
Ekmanin alttarimaalaus sai kodin sitten Vanhasta kirkosta, joka oli valmistunut hieman ennen Tuomiokirkkoa. Vanhassa kirkossa kun ei alttaritaulua ollut lainkaan, vaan sen tilalla oli Carl Ludvig Engelin suunnittelema kullattu risti.
Ehkä Von Neffin maalaus sopii paremmin suomalaiseen sielunmaisemaan. Se on synkkäsävyisempi kuin Ekmanin kirkasvärinen maalaus. Se myös kuvaa synkempää aihetta.
Tätä kirjoittaessa jalkani ovat täynnä vesikelloja, olkapäät hiertymiä ja selkä on mustelmilla. Tulin juuri kotiin kahden päivän Nuuksion retkeltä, jossa tuli ystäväni kanssa taivallettua noin 55 kilometriä. Tässä kokemuksia matkalta.
PÄIVÄ 1:
Olimme valinneet reitiksi Reitti 2000:n. Se on patikointireitti, joka starttaa Helsingin Laaksosta, menee Keskuspuiston kautta pohjoiseen ja lopulta kiertää lenkin Nuuksiossa. Reitin koko pituus on 110 kilometriä. Meillä oli kaksi päivää aikaa, joten emme koko reittiä voineet vaeltaa. Reitti 2000 on lasson muotoinen ja päätimme kiertää lasson silmukkaosan. Se on pituudeltaan runsaat 50 kilometriä ja kulkee Nuuksion alueella. Reitin kartta löytyy täältä.
Ajoimme autolla Luukin ulkoilualueen parkkipaikalle (Lahnuksen Shelliltä piti matkalla hakea vielä sinappia) ja niin retkemme käynnistyi lauantaina aamulla klo 9.20. Lähdimme kiertämään Reitti 2000:n silmukkaa myötäpäivään, vaikka se on suunniteltu kierrettäväksi vastapäivään. Valitsimme myötäpäivää kiertämisen siksi, että emme olleet aivan varmoja, jaksammeko tuota 50 kilometriä kahdessa päivässä. Noin 30-35 kilometrin kohdalla Salmen ulkoilualueelta pääsisi tarvittaessa bussilla takaisin autolle Luukkiin. Jos hyytyisi vastapäivää kiertäessä, niin sieltä ei pääsisi autolle sitten millään.
Lähdimme kävelemään. Ensimmäinen etappimme oli Pirttimäki noin 8 kilometrin päässä Bodominjärven rannalla. Otimme tavoitteen bongata 10 eri eläinlajia kahden päivän aikana.
Igelträskin pikkujärvi.
Reitti 2000 on merkattu sinivalkoisin merkein, mutta niiden ongelma paljastui aika nopeasti. Merkkejä ei ole uusittu aikoihin, ne ovat aika huonossa kunnossa ja joskus kokonaan tippuneet pois. Lisäksi reitti on suunniteltu kierrettäväksi toiseen suuntaan, joten risteyksiin tultaessa ei aina ollut ihan tarkkaa tietoa mihin suuntaan pitäisi lähteä. Reitti Pirttimäelle oli kuitenkin melko selkeä, vain kerran menimme harhaan ja lisäkävelyä tuli ehkä vajaa kilometri. Se olikin avauspäivän ainoa harharetki.
Näin sen merkin pitäisi olla, mutta……näin se usein oli.
Avausosuus oli aika hiljainen, ei montaa eräretkeilijää tullut vastaan. Heppa tuli.
Pirttimäellä pääsimme noin 2 tunnin kävelyn jälkeen. Siellä maistui kahvion kaffe ja pulla.
Seuraava etappi oli Solvalla ja Haltia. Etapin pituus noin 8 kilometriä. Se oli helppokulkuista pientä metsätietä koko matka. Korkauseroja alkoi olla hyvin paljon. Nousut vetivät reidet hyvin hapoille. Matkaan meni aikaa noin 1,5 tuntia.
Haltiassa piti teipata jo jalkoja, joissa alkoi olla vesikelloja. En omista varsinaisia vaelluskenkiä, vaan patikoin lenkkareissa. Ne ovat kuluneet ja jalkaan muotoutuneet, mutta silti hiersi pahasti.
Haltiasta suuntasimme kohti Haukkalampea, opasteet näyttivät matkan olevan 4,6 kilometriä. Korkesuseroja tuli entisestään lisää. Suurimpiin nousuihin oli rakennettu portaita. Ihmisiä liikkui tällä välillä jo aika paljon, ja myös turisteja tuli vastaan. Haukkalammen alue on Nuuksion suosituinta seutua.
Hymy hyytyy, kun taas on yksi ylämäki edessä.Haukkalammen opastupa.
Haukkalammelle saavuimme noin 1,5 tunnin kävelyn jälkeen. Haukkalammen opastuvalla täytimme vesipullot ja sitten kävelimme viereiselle Mustalammelle tekemään lounasta. Trangialla valmistettiin pastaa. Pussipasta on ehkä maailman parasta ruokaa tuollaisissa olosuhteissa. Mustalammen keittokatos oli täynnä porukkaa, joten siirryimme suosiolla ranta-aurinkoon.
Ruuan jälkeen nostimme rinkat selkään ja nokka kohti pohjoista eli Kattilaa. Matkaa vajaat 4 kilometriä. Tämä väli oli hidasta etenemistä, sillä reitti oli pitkälti pientä juurikkoista metsäpolkua. Välillä piti neuvoa hukassa olevia partiolaisia ja väistellä maastopyöräilijöitä.
Kattilassa pidettiin pieni vessa- ja juomatauko. Vetemme alkoi huveta, mutta Kattilassa ei ollut vesipisteitä. Piti siis pärjätä ja juoda säästellen.
Kattilan funkkistyylinen päärakennus ja vanha puhelinkoppi.
Kattilasta oli vielä parin kilometrin matka Takalan laavuun, jonka olimme suunnitelleet yöpaikaksi. Matkalla pohdimme, että jos kaikista maailman muusikoista saisi valita yhden sinne viihdyttämään meitä, niin kuka se olisi. Tom Waits, Lady Gaga, Tuomari Nurmio ja Martti Talvela (rip) saivat vahvaa kannatusta.
Saavuimme laavulle noin klo 18.30. Takana noin 25 kilometriä. Olimme lukeneet, että laavu on suosittu yöpymispaikka, joten hieman jännitimme mahdummeko joukkoon. Laavuun mahtuu noin 6-8 henkeä nukkumaan. Varuiksi olimme ottaneet teltan mukaan. Mutta hyvinhän sinne tällä erää mahtui. Siellä oli perhe pienen tytön kanssa, mutta he lähtivät kotiin yöksi. Munkkiniemessä asuva graafisen suunnittelun opiskeilija yöpyi laavussa kanssamme. Sytytimme nuotion, grillasimme makkaraa ja paransimme maailmaa. Viereisestä purosta saimme lisää vettä.
Takalan laavu on saanut nimensä Takalan tilasta, joka on paikalla sijainnut joskus 1900-luvun alkupuolella. Kuuro tilan emäntä Riikka viljeli mäkistä peltoa tyttäriensä kanssa.
Menimme nukkumaan noin klo 22 aikaan väsyneenä päivän kävelystä. Yöllä heräsin siihen, kun metrin päässä ollut folio liikkui ja lähti kulkemaan pois laavusta. Hiiri tai rotta kävi viemässä suklaat.
PÄIVÄ 2:
Heräsimme aamulla klo 9. Olimme nukkuneet noin 11 tunnin yöunet. Ei se kyllä mitenkään laatu-unta ollut, kierimistä ja pyörimistä lähinnä. Mutta kylmä ei ollut. Aamulla lämmitimme trangialla kahvit ja puurot.
Myös vieraskirjaa piti täyttää ja hauskaa oli lueskella muidenkin tekstejä.
Jalat oli pakko teipata jälleen. Vesikellot kantapäissä olivat suuret. Olin jo edellisenä päivänä kävellyt viimeiset 10 kilometriä päkiöillä. Sellaista vammaisen näköistä korkokenkäkävelyä.
Lähdimme klo 10.30 kohti Salmen ulkoilualuetta. Matkaa 6 kilometriä. Suurta ja näyttävää ruskaa ei tänä vuonna ole ollut, ei käsittääkseni missään päin Suomea. Lehdet ovat keltaisia, mutta sellaista sateenkarimaista ilotulitusta metsän lehtipuut eivät tarjoa.
Salmessa kävimme täyttämässi vesivarastomme. Matkaa Luukkiin oli vielä yli 20 kilometriä, ja tämä taisi olla viimeinen vesipiste ennen maalia.
Matkaa Luukkiin oli tosiaan vielä runsaat 20 kilometriä. Lähdimme taivaltamaan. Matka jatkui Vihdintien pohjoispuolelle. Maisemista päätellen olimme poistuneet luonnonsuojelualueelta.
Täällä hävitimme sitten Reitti 2000:n sinivalkoiset merkinnät. Reitti kulkee monen kunnan alueella ja jokaisella kunnalla on vastuu omalla alueella olevista merkinnöistä. Nyt tulee moitteita Vihdille. Merkit ovat todella puutteelliset.
Taas kerran neljän tien risteys: Mikä suunta pitäisi valita? Paremman puutteessa haetaan tietoa roskiksesta.
Eksyimme reitiltä ja yht’äkkiä tiekin päättyi. Lähdimme pellon poikki taivaltamaan.
Kun vihdoin paikansimme itsemme, niin olimme monta kilometriä pois Reitti 2000:lta. Ja mikä pahinta, järkevin vaihtoehto edetä oli kävellä noin 5 kilometriä asfalttitien reunaa. Se oli tylsää ja masentavaa. Lisäksi jalat olivat jo todella muusina. Rakkojen takia piti kävellä kantapäitä säästellen ja tämä kävelytyyli toi rakkoja muualla jalanpohjiin ja kävelytyyli myös teki polvet kipeiksi. Kävelin kuin Monty Pythonin Minister of Silly Walks.
Rinnekotisäätiön viereisen golfkentän reunalla pidimme evästauon. Sieltä olisimme päässeet autollemme Luukkiin bussilla. Olimme taas Reitti 2000:n varrella, ja sitä pitkin kävelyä olisi vielä noin 10 kilometriä. Molemmilla alkoi olla jalat jo ihan hellänä. Päätimme kuitenkin taivaltaa silmukan loppuun saakka. Vaikka ryömien.
Loppumatkasta muistimme tavoitteemme bongata 10 eri eläinlajia. Muistelimme, mitä olimme nähneet: muurahaisen, etanan, oravan, hyttysen, koppakuoriaisen, linnun ja kalan. Aika surkeaa, vain seitsemän. Jos lasketaan ei-lunnonvaraiset eläimet, niin koiran, hevosen ja lehmän nähtyämme saimme sen vaaditut 10 kasaan.
Karhua ei nähty, mutta voisiko tämä olla karhun jätöksiä?Myrskyn tuhoja.Mustlammella. Ei pidä sekoittaa Mustalampeen.Hauklampi. Ei pidä sekoittaa Haukkalampeen.
Lopulta saavuimme Luukkiin klo 17.10. Olimme taivaltaneet päivän aikana 30 kilometriä. Yhteensä kahden päivän aikana noin 55 kilometriä.
YHTEENVETOA:
Nuuksio ei ole Kuusamo, eikä Reitti 2000 Karhunkierros. Nuuksio on omalla tavalla kiehtova ja hieno paikka. Nuuksiossa on hyvin vaihtelevaa maastoa ja maisemaa: On aarnimetsää, kangasmetsää, järviylänköä, suota, maalaismaisemaa, metsälampia ja asfalttitietä. Yksi parhaista asioista on se, että sieltä pääsee kotiovelle 20 minuutissa. Ei tarvitse hotelliöitä, lentoja tai pitkiä automatkoja.
Reitti 2000 on mukava ja urbaani patikkareitti, mutta yksi vaatimus: Merkit ja opasteet kuntoon!
Reitistä voisi brändätä sellaisen, että jokainen pääkaupunkiseutulainen ottaisi kunnia-asiakseen kiertää sen vähintään kerran elämässä.
Keskuspuistossa on tullut lenkkeiltyä satoja kertoja. Maunulan majalla on tullut juotua kahvia ja syötyä munkkeja. Mutta koskaan aikaisemmin en ollut testannut Maunulan majan saunaa.
Kuluneella viikolla suuntasin jälleen lenkkini keskuspuistoon. Keskuspuisto on syksyn tullen erityisen kaunis ympäristö kuntoiluun. Kevyttä hölkkää ja muutamia mäkivetoja. Vähän jumppaa kuntoilulaitteilla. Sopivasti hikeä pintaan.
Lenkin jälkeen kävin testaamassa Maunulan majan lenkkisaunan. Sauna on avoinna kaikille keskiviikkoisin. Miesten vuoro on 16.30 – 18.30 ja sen jälkeen naiset pääsee löylyyn.
Sauna on puulämmitteinen ja hyvin terhakat löylyt sieltä sai. Pukuhuoneen puolelle tai terassille pääsi nauttimaan energiajuomaa. Kunnioittaakseni muita saunojia, en viitsinyt kuvata sisätiloissa. Saunassa oli minun lisäkseni 5 muuta ukkoa, joten ei siellä suurta ruuhkaa ollut.
Oikein mukava tapa päättää lenkki. Täytyy ehdottomasti käydä uudestaankin.
Punavuoressa Tarkk’ ampujankadulla on talo, jossa tehdään julkisivuremonttia. Pressuun oli kiinnitetty mainos: Götan maailma -omituista antiikkia.
Mielenkiinto heräsi ja pakkohan sinne oli mennä käymään. Kun astuin ovesta sisään, oli kuin olisin siirtynyt ajassa johonkin 1800-luvun hämärään. Johonkin tyystin epätodelliseen maailmaan. Sherlock Holmes -maailmaan.
Götan maailmassa on myynnissä todellakin ”omituista antiikkia”, kuten mainosteksti lupasi. Lähes kaikki myynnissä oleva tavara on 1800-luvulta. Liikkeestä löytyi muun muassa valtava täytetty merikilpikonnan pää Englannista, synnytyslääkärin setti Saksasta ja kuppaussetti Suomesta.
Götan maailma on kiehtova paikka, jopa aavistuksen pelottava. Varmasti yksi kaupungin erikoisimmista kaupoista. Yksi kysymys jäi mietityttämään: Kuka tällaista tavaraa oikein ostaa?
Pohjois-Haagassa on suuri kivi, joka on haljennut keskeltä kahtia. Kiveä kutsutaan Prinsessankiveksi. Tarina kertoo, että paha noita sulki kauniin prinsessan kiven sisään. Rohkea prinssi halkaisi kiven ja vapautti prinsessan. Samalla hän sai puoli valtakuntaa, toisin sanoen puoli Haagaa eli Pohjois-Haagan.
Toisen tarinan mukaan kivestä olisi yritetty louhia kivimurskaa läheiselle tykkitielle. Tämä kuulostaa jo uskottavammalta.
Prinsessankivi löytyy Runar Schildtin puiston Lassilan päädystä.
by 
