Kallion virastotalo on monille tuttu paikka, mutta sen massiivinen virastobratulismi ei ihan kaikkia aina innosta. Joka tapauksessa rakennus on kaupunkilaisia palvellut jo 50 vuotta. Juhlan kunniaksi virastotalon ala-aulassa on esillä talon historiasta kertova näyttely 29.5.2015 saakka.
Virastotalo oli aikanaan suuri rakennusprojekti. Jollain mittareilla jopa suurempi kuin Eduskuntatalo muutamaa vuosikymmentä aikaisemmin.
Virastotalon suunnitteli arkkitehtipariskunta Kaija Ja Heikki Siren, jotka myös suunnittelivat viereisen Ympyrätalon.
FAKTOJA KALLION VIRASTOTALOSTA:
– Taloa rakentamassa oli parhaimmillaan töissä samaan aikaan 350 miestä.
– Betonia tarvittiin taloon 20 miljoonaa litraa.
– Tiiliä kului 250 000 kappaletta.
– Talossa oli valmistuttuaan 1700 ovea ja 3000 ikkunaa.
– Lattiapinta-alaa talossa on yhteensä 25 000 neliömetriä eli noin neljä jalkapallokenttää.
– Talossa oli valmistuttuaan töissä noin 1000 virkailijaa
– Ensimmäiset viisi vuotta (1965-1970) virastotalo toimi myös Helsingin kaupungintalona.
Tänään lanseerataan käyttöön uusi Museokortti. Hieno hanke. Nyt onkin hyvä hetki pohtia, missä ja milloin järjestettiinkään Suomen ensimmäinen taidenäyttely.
Tutustuin viime viikolla Helsingin yliopiston päärakennuksen kipsiveistoskokoelmaan. Veistoksista iso osa on vanhan päärakennuksen pääaulassa, jossa ne ovat kaikkien nähtävillä. Kannattaa poiketa sisään, jos lähistöllä kuljet.
Yliopiston kirjastonhoitaja Virpi Huhtala avaa blogissaan veistoskokoelman taustoja. Hän kirjoittaa, että kokoelma sai alkunsa, kun klassisen filologian apulainen Nils Abraham Gylden lähti opintomatkalle Saksaan vuonna 1834. Matkalla hän ihastui näkemäänsä antiikin taidekokoelmiin ja ryhtyi Helsinkiin palattuaan puuhaamaan vastaavaa.
Näin Helsingin yliopistoon alettiin hankkimaan kipsiveistoksia, jotka ovat kopioita antiikin veistoksista. Ensimmäiset hankinnat olivat Laokoon-ryhmä, Belvederen Apollo ja Versaillesin Diana.
Yliopiston piirustussalissa järjestettiin Suomen ensimmäinen taidenäyttely lokakuussa 1845, jossa oli esillä näitä kipsiveistoksia. Lisäksi esillä oli erään belgialaisen taidekauppiaan maalauksia. Piirustussali sijaitsi tuolloin Fabianinkadulla yksikerroksisessa puutalossa.
Lehdistöäkin näyttely kiinnosti. Kanawa-lehti kirjoitti 1.10.1845:
”Helsingissä on wiime maanantaina awattu se luwattu taitonäyttely akademian kuwaussalissa, mutta waan ulkomaalaisille taitotöille, niin kuin Helsingin Sanomat mainitsewat. Joshan tämä olis ainua sellainen näyttely joka kaipaa taidollisuuden todistuksia kotimaasta. Sillä wähän hyödyttää paljas ihmetteleminen jos se ei synnytä halua itsenäiseen pyrkyyn, eli edes nähtyä jälkiä seuraamaan.”
Mainittakoot vielä, että Suomen Taideyhdistys perustettiin vasta vuotta myöhemmin eli vuonna 1846 ja ensimmäisen näyttelynsä se piti vuonna 1847. Se olikin sitten ensimmäinen näyttely, jossa nähtiin kotimaisten taiteilijoiden teoksia. Taideyhdistys järjesti lukuisia näyttelyitä ja yhdistyksen kokoelmien pohjalta perustettiin Ateneumin taidemuseo, mutta yhdistys ei saanut kunniaa maamme ensimmäisen taidenäyttelyn järjestämisestä. Yliopisto ehti ensin.
Sergelin tori on Tukholman ydinkeskustassa sijaitseva aukio, jonka varmaan kaikki Tukholmassa vierailleet tunnistavat. Aukion alla on kaupungin vilkkain metroasema T-Centralen.
Sergelin tori on saanut nimensä 1700-luvulla eläneen ruotsalaisen kuvanveistäjän Johan Tobias Sergelin mukaan. Sergelin työpaja sijaitsi samalla paikalla, jossa aukio nykyisin on. Hän veisti ja piirsi lukuisia muotokuvia, kuten Kustaa III:n ja säveltäjä Bellmanin muotokuvat.
Mutta miten Sergel liittyy Helsinkiin? Siten, että Sergel sai tehtäväkseen suunnitella Suomenlinnan rakentajan Augustin Ehrensvärdin hautamuistomerkin. Muistomerkki on edelleen Suomenlinnassa.
Kun saapuu raitiovaunulla Katajanokalle, ensimmäinen pysäkki on Tove Janssonin puistossa. Lähes kaikki kävellen Skattalle saapuvat kävelevät Janssonin puiston halki. Puisto tunnettiin vuoteen 2014 saakka Katajanokanpuistona, mutta Tove Jansson -seuran ja Katajanokkaseuran aloitteesta puisto nimettiin kirjailija-taiteilija Janssonin mukaan tämän 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Jansson asui pitkään läheisellä Luotsikadulla.
Puiston istutustyöt aloitettiin vuonna 1897 kaupunginpuutarhuri Svante Olssonin piirrustusten mukaan.
Puistossa on Viktor Malmbergin veistos Vedenkantaja vuodelta 1923. Antiikin veistosmaailmaa jäljittelevä Vedenkantaja on Malmbergin ainoa julkinen veistos Helsingissä.
Joku koirapuiston asiakas on ehkä katsonut Kingi-ohjelmaa.
Puistossa on myös pienehkö leikkipaikka lapsille.
Vanhat arvorakennukset ympäröivät puistoa. Korkea kallion päällä on Uspenskin katedraali, jota pidetään suurimpana ortodoksikirkkona, joka ei ole entisen itäblokin alueella. Katedraalin on suunnitellut venäläinen arkkitehti Aleksei M. Gornostajev ja rakennus valmistui vuonna 1868. Katedraalin kultaisten kupolien kiillon näkee kauas merelle. Jos et ole ortodoksisessa jumalanpalveluksessa koskaan käynyt, niin se on eräänlainen elämys. Kannattaa piipahtaa sisään.
Katedraalin vieressä Rahapajankadulla sijaitsee niin sanottu Dementjeffin kivilinna. Vuonna 1885 valmistuneen rakennuksen on rakennuttanut liikemies Grigori Dementjeff. Dementjeff saapui Suomeen asevelvollisena, ryhtyi rakennusurakoitsijaksi, vaurastui osallistumalla Suomenlinnan rakentamistöihin ja rakennutti runsaasti muitakin rakennuksia. Kirkko palkitsi miehen siten, että Dementjeff valittiin Uspenskin katedraalin isännäksi. Hän kuoli kaksi vuotta suuren kivilinnansa valmistumisen jälkeen.
Dementjeffin linnan viereisessä rakennuksessa Rahapajankatu 3:ssa on muistolaatta, joka kertoo Aleksis Kiven käyneen koulua samalla paikalla. Paikalla sijaitsi niin sanottu ukko Granbergin koulu. Nykyinen rakennus on vuodelta 1915 ja se on arkkitehti Lars Sonckin käsialaa.
Rahapajankadun ja Satamakadun risteyksessä on suurlähetystörakennus. Rakennuksessa asui Mannerheim-ristin ritari Adolf Ehnroot pariinkiin otteeseen. Seinässä on muistolaatta. Vuonna 1897 valmistuneen uusrenessanssia edustavan rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Gustaf Nyström.
Satamakadulla on Pauligin vanha kahvipaahtimo. Katajanokan asukkaat saivat aikoinaan tottua kahvin tuoksuun, sillä alueella oli parhaimmillaan jopa kolme kahvipaahtimoa.
Satamakadun ja Luotsikadun risteyksessä on niin sanottu Tallbergin talo, joka valmistui 1898. Rakennus on sikäli merkittävä suomalaisen arkkitehtuurin historiassa, että se on legendaarisen arkkitehtikolmikon Eliel Saarisen, Herman Geselliuksen ja Armas Lindgrenin ensimmäinen yhteinen suunnittelutyö. He on ovat sittemmin suunnitelleet muitakin jugendrakennuksia Katajanokalle.
Luotsikadun toisella puolella on linnamainen Aeoluksen rakennus, joka on arkkitehti Selim A. Lindqvistin suunnittelema. Rakennus valmistui 1903.
Etelään mentäessä puistoa reunustaa Keskon rakennus. Vuonna 1940 valmistuneen rakennuksen suunnitteli arkkitehti Toivo Paatela.
Puiston eteläreunassa on entinen rahapaja. Kun autonominen Suomi sai oman rahan, markan, niin pääkaupunkiin piti saada myös rahapaja. Sellainen valmistui Katajanokan rantaan uusklassismia suosivan arkkitehdin E. B. Lohrmannin suunnittelemana. Ensimmäinen tuotantoerä oli 30 000 kappaletta yhden pennin rahoja. Rahapajan vieressä on Alvar Aallon suunnittelema Enson pääkonttori.
Tove Janssonin puiston kupeessa on myös mainio italialainen kahvila Signora, joka kesäisin toimii myös puiston lippakioskilla.
Jos kaipaa väkevämpää, niin kivenheiton päässä Kruunuvuorenkadulla on oluthuone Poseidon.
Jouduin perheen painostuksesta paikkaan, jossa en ollut koskaan ennen käynyt: Aleksanterinkadun Lindexiin. Naisten vaatteitten sijaan käänsin katseeni kohti kattoa, ja huomasin, että siellä on komeita kattofriisejä.
Rakennus valmistui vuonna 1914 henkivakuutusyhtiö Salaman hulppeaksi liikepalatsiksi. Suunnittelijana oli arkkitehti Onni Tarjanne, joka tunnetaan muun muassa Kansallisteatterin suunnittelijana.
Nykyisin vaateliike Lindex toimii rakennuksen kahdessa alimmassa kerroksessa. Lindexin sisätiloissa on jäljellä vielä kattokoristeita ja muuta vanhaan aikaan viittaavaa, jotka saattaa huomata, jos irrottaa katseensa hetkeksi vaatetelineistä. Salaman henki elää yksityiskohdissa.
Tältä sisätilat näyttivät 1910-luvulla (kuva: Eric Sundström/Finna):
Salaman rakennuksen paikalla Aleksanterinkatu 15:ssä oli aikaisemminkin liikerakennus. Vuosina 1874-1913 paikalla olleessa talossa sijaitsi muun muassa Hanna Herlinin leikkikalukauppa. Vanhasta talosta lisää HS:n jutussa.
Abba-museon uusi vetonaula on aidonkokoiset silikoninuket.
Kävin Tukholman uudessa Abba-museossa. Museo avattiin pari vuotta sitten Djurgårdenille, ja se on todellinen Abba-fanien taivas. Museosta löytyy Visitors-levyn kansikuvassa ollut helikopteri, Lasse Hallströmin filmikamera jolla hän kuvasi 1970-luvulla Abba-elokuvaa, Bennyn Waterloo-saappaat ja paljon muuta mukavaa.
Eräällä seinällä on kartta, jossa on esitelty Abban kiertueet. Monissa maissa nelikko ehti käydä. Suomessa Abba esiintyi vain kerran.
Esiintyminen tapahtui 20.1.1975 Finlandia-talossa. Myöhemmin illalla yhtye nousi vielä Hesperian yökerhon lavalle.
Abban jäsenet ovat kylläkin esiintyneet Suomessa sooloartisteina. Jo ennen Abbaa Agnetha ja Frida kävivät Suomessa soolokeikoilla ja miehet kävivät omien bändiensä kanssa. Frida on esiintynyt Suomessa myös Abban hajoamisen jälkeen.
Jos et Abbaa sattunut silloin 1970-luvulla näkemään Finlandia-talolla, niin tunnelmaan pääsee nyt Mamma Mia -musikaalissa Svenska Teaternissa.
Pitkästä aikaa kävin lenkkeilemässä Vanhankaupungin maisemissa eli siellä josta Helsinki on saanut alkunsa.
Ensimmäisenä päädyin Annalan kentälle Koskelan raitiovaunuvarikon viereen. Kentän ylätasanteella on kivi, johon on kiinnitetty muistolaatta. Laatta kertoo, että kentällä on perustettu urheiluseura Toukolan Teräs vuonna 1932. Perustavassa kokouksessa oli paikalla lähinnä Arabian työntekijöitä.
Matka jatkui Kustaa Vaasan moottorien toiselle puolle ja Annalan kartanon pihan läpi. Viehättävä vanha miljöö. Kartanon ympäristö kauniine istutuksineen on paljon hienompi kesällä kuin varhain keväällä.
Helsingin ensimmäisen kirkon paikka. Kun Helsinki perustettiin 1550 Vanhaankaupunkiin, niin alue oli täynnä pieniä puuhökkeleitä. Puukirkko kohosi kaupungin laidalla ja erottui varmasti edukseen pienessä kaupunkipahasessa. Kirkon yhteydessä oli myös hautausmaa. Nykyään kirkon ääriviivat on rajattu kivillä ja keskellä on Hans van Sandenin hautakivi (kopio alkuperäisestä). Van Sanden oli aikanaan kaupungin mahtimiehiä, tunnettu Hollannista lähtöisin ollut porvari. Oman aikansa Hjallis Harkimo.
Helsingin perustamisen muistomerkki.
Jalat ovat maitohapoilla, kun nousen Vanhankaupungin korkeimman kallion päälle. Sieltä on hienot näkymät Vanhankaupunginlahdelle. Kallion korkeimmalla paikalla on Birger Brunilan toteuttama muistomerkki, jolla muistetaan Kustaa II Aadolfin maapäiviä, jotka Helsingissä pidettiin vuonna 1616. Muistomerkki on paljastettu kuninkaan 300-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1932.
Tällainen jumppaväline oli tuotu kallion päälle.
Vantaanjoen suulla koski kuohusi. Tässä paljon meteliä aiheuttanut pato. Pitääkö se purkaa, jotta kalat pääset nousemaan koskea ylös vai säilyttää arvokkaana teollisuushistoriallisena jäänteenä (HS:n juttu täällä)? Lenkillä yritin asiaa pähkäillä ja tulin siihen tulokseen, että minulla ei ole vielä tarpeeksi faktoja olemassa, jotta voisin ottaa kantaa. En esimerkiksi tiedä, mikä on se kalojen määrä, jotka loukkaantuvat tai saavat surmansa padossa. Onko määrä merkittävä vai vähäinen?
Matka jatkui Arabianrantaan, joka on tunnettu julkisesta taiteesta. Sitä tulee vastaan jokaisessa kadunkulmassa, sisäpihoilla, porraskäytävissä, talojen seinissä. Suosikkikaupunginosiani. Kuvan taideteoksen tekijää ja nimeä en kylläkään tiedä, sillä veistoksessa ei lukenut.
Iltalenkkini päättyi Toukolaan, jossa bongasin Toukolan seurakuntatalon seinässä Michael Schilkinin Perhe-reliefin. Kaunis päätös lenkille.
Risto Ryti on presidenteistämme saanut kenties eniten kunnianosoituksia Helsingissä. Nopeasti laskettuna seitsemän.
Hesperian Esplanadilla Etu-Töölössä on Rytin muistomerkki. Sen teki taiteilija Veikko Myller ja teos paljastettiin vuonna 1994. Veistos on nimeltään Vastuun vuodet ja sen koukeroiden on katsottu kuvaavan Rytin vaikeita aikoja Suomen johdossa. Oli sota, kiihkeät neuvottelut Neuvostoliiton kanssa, sotasyyllisyysoikeudenkäynti, vankila. Mielestäni Rytin muistomerkki on onnistunein veistos, joka presidenteistä Helsinkiin on tehty (saman puiston toisessa päässä on muuten Relander).
Joka kaipaa Rytistä näköispatsasta, löytää sen Porista. Se on taiteilija Sofia Saaren tekemä. Patsaan pienoismalli löytyy Katajanokan entisen vankilan ja nykyisen hotellin käytävältä. Ryti oli Katajanokalla vangittuna ja hänen sellinsä oven pielessä on myös kyltti muistuttamassa asiasta.
Ryti Katajanokalla.
Kolme Rytin kotitaloa on saanut muistolaatan seinäänsä. Ne ovat Kaivopuistossa Itäinen puistotie 3:ssa, Töölössä Cygnaeuksenkatu 2:ssa ja Pohjoisesplanadi 33:ssa. Pohjoisesplanadin ja Mikonkadun kulmassa oleva laatta tosin kertoo vain, että Ryti työskenteli kyseisessä talossa, mutta tehdessäni kirjaa Muistolaattabongarin opas, olin yhteydessä erääseen Rytin sukulaiseen, ja hän kertoi että Ryti vaimoineen myös asui samassa talossa.
Patsaitten ja muistolaattojen lisäksi Rytiä on muistettu vielä yhdellä tavalla: Risto Rytin katu löytyy Kulosaaresta.
Katajanokan merimiesten talo oli tässä ja näyttää nyt tältä. Ensimmäisen kerran talo merimiehille rakennettiin 1800-1900-lukujen taitteessa, kun Sailors Home’s Vänner keräsi rahaa, ettei juopottelevien merimiesten tarvinnut kadulla yöpyä.
Sodassa Neuvostoliiton pommit tuhosivat talon, mutta talo rakennettiin uudestaan kymmenisen vuotta myöhemmin (HS:n juttu täällä). Homehtunut talo on nyt purettu pois ja pian paikalle nousee asuintalo. Taloyhtiön nimeksi tulee Helsingin Sailors Home Oy.
Joitain viikkoja sitten kävin Kaapelitehtaalla Teatterimuseossa. Silmiin pisti seinällä oleva Vallilan kesäteatterin juliste. Teatterissa oli ohjelmistossa Jeppe Niilonpoika ja Yks tavallinen Virtanen.
Paikallishistorian harrastajana heti kiinnostuin siitä, että missä teatteri on sijainnut. Eihän sellaista enää ole olemassakaan. Kysyin museon henkilökunnalta, mutta he eivät osanneet sanoa asiaan mitään. Pyysivät laittamaan viestiä Kysy museolta -palveluun. Palvelu on kahdeksan suomalaisen museon palvelu, jossa museon asiantuntijat vastaavat ihmisten kysymyksiin. Oikein mainio palvelu onkin. Jatka lukemista ”Sosiaalinen media paikansi Vallilan kesäteatterin”
Malmin lentoaseman kohtalo on ollut vaakalaudalla, ja yleisesti on pidetty aika varmana, että asema kaavoitetaan asunnoiksi. Nyt kuitenkin sekä Helsingin ympäristölautakunta että yleisten töiden lautakunta ovat lausuneet lentoaseman säilyttämisen puolesta (lisää aiheesta täältä).
Ympäristölautakunnan mukaan rakentamispäätös tuhoaisi arvokkaan kulttuuriympäristön.
Ja siitähän tässä on kysymys.
Malmin lentoasema on World Monuments Fundin (WMF) listalla tärkeänä arkkitehtuurisena ja kulttuuriperinnön kohteena. Yleishyödyllinen WMF listaa uhanalaisia moderneja kulttuurikohteita ympäri maailmaa. Malmin lentoasema on ainoa kohde, joka Suomesta on päässyt WMF:n listalle (kaikki maailman kohteet löytyvät täältä kartalta).
Malmin lentoasema on myös kansainvälisen arkkitehtuurin suojelujärjestän Docomomon listalla. Barcelonassa päämajaansa pitävä Docomomo on keskittynyt säilyttämään modernia arkkitehtuuria. Modernia arkkitehtuuria kun on ollut tapana tuhota, kun ei olla vielä ymmärretty modernismin arvoa. Suomesta on Malmin lentoaseman lisäksi Docomomon listalle päässyt muun muassa Olympiastadion, Paimion parantola ja Finlandia-talo.
Malmin lentoasema on Docomomon listalla kiitoteineen.
Kyllä se hieman surettaa, jos tällainen tärkeä suojelumerkintä kylmästi sivuutetaan. Silloin voidaan pohtia, että mikä merkitys on tärkeitten kulttuurikohteiden, rakennusten ja kulttuuriympäristöjen suojelulla.
Onko suojelumerkintä vain leima paperissa, jonka voi tarvittaessa rypistää ja heittää roskiin?
Akseli Gallen-Kallelan susikoira Kova söi possun. Kuva: Gallen-Kallelan museo.
Kävin pitkästä aikaa Akseli Gallen-Kallelan museossa Espoon Tarvaspäässä. Nikolai Roerichin näyttelyn ohella mieleen jäi tarina, jonka näyttelypäällikkö Anne Pelin kertoi. Hieman lisätietoa kaivoin vielä Tarvaspää-kirjasta.
Akseli Gallen-Kallela rakennutti Tarvaspään taiteilija-ateljeen ja muutti vaimoineen sinne asumaan 1910-luvulla.
Samaan aikaan Havis Amanda -patsaan veistäjänä tunnettu kuvataiteilija Ville Vallgren asusteli Pariisissa, ja oli mennyt onnettomiin naimisiin naisen kanssa, joka juopotteli ja käytti kokaiinia. 27-vuotias vaimo näyttää nelikymppiseltä, väitettiin. Tarinan mukaan Vallgren pakeni vaimoaan ikkunan kautta, vaihtoi pari pronssiesinettä käteiseen ja pääsi lopulta takaisin Suomeen.
Suomessa Vallgren tapasi Viivi Paarmion ja he ihastuivat toisiinsa. Tämä oli ilouutinen Gallen-Kalleloille, sillä kerrotaan että Paarmio oli ollut Akselin kimpussa vuosikausia, eikä ollut jättänyt tätä rauhaan. Kun Gallen-Kallela rakennutti Tarvaspään, niin eiköhän Paarmio ollut ostanut tontin siitä läheltä.
Paarmio ja Vallgren muuttivat sitten sinne lähes Tarvaspään naapuriin. Paarmion ja Gallen-Kalleloiden suhde oli hyvin viileä, eikä rouva ollut tervetullut Tarvaspäähän.
Pariskuntien suhteet olivat koetuksella myös siksi, että Gallen-Kallelan susikoirat Kova ja Kiivas kävivät raatelemassa Vallgrenin ja Paarmion lemmikkipossut kuoliaaksi.
Tarvaspää-kirjassa kerrotaan, että Vallgren arvioi possut 125 markan arvoisiksi per kappale, ja hän karhusi rahoja Gallen-Kallelalta. Vallgrenin kirje Gallen-Kallelalle lokakuussa 1913:
”Parahin veli, Et lähettänytkään minulle viikko sitten lupaamaasi 250 markan shekkiä. tarvitsen rahat. Toivon, että lunastat lupauksesi. Ystävällisin terveisin, Ville Vallgren.”
Ne taiteilijat!
Niin, ja se Roerichin näyttely on oikein kiinnostava. Suosittelen.
Lähes 400 kuvaa Akseli Gallen-Kallelan valokuvakokoelmasta on julkaistu vapaaseen käyttöön Flickr-sivustolla. Valokuvakokoelma koostuu Gallen-Kallelan itsensä kokoamista ja osin ottamistakin kuvista. Kokoelmaa säilytetään Gallen-Kallelan Museossa, jossa alkuperäiset vedokset on digitoitu.
Kuvissa rouva Mary Gallen hiihtää Malmilla ja Gallen-Kallela tapaa Maksim Gorgin Esplanadilla. Kuvia on Meksikoa myöten.
Kuvien joukossa on myös ajoittamattomia tai epäselviä kuvia. Gallen-Kallelan Museo kutsuu kuvien katsojat tunnistamaan henkilöitä ja paikkoja, tilanteita ja ajankohtia kommentoimalla kuvia sivustolla.
Kuviin pääsee tutustumaan täällä. Hyvää tutkimusmatkaa!
Helsinki on jälleen yhden museon köyhempi kaupunki. Nimittäin Suomen Lähestysseuran museo Kumbukumbu lopetti toimintansa vuoden 2014 lopussa. Kumbukumbun kokoelmat on luovutettu Museovirastolle. Esinekokoelma, noin 9 000 esinettä, liitetään osaksi Suomen kansallismuseoon kuuluvan Kulttuurien museon kokoelmia ja kuvakokoelma, noin 160 000 kuvaa, osaksi Museoviraston kuvakokoelmia.
Kumbukumbu sijaitsi Tähtitorninmäellä. Tiesin sen olemassaolon, mutta koskaan en siellä käynyt. Enkä kyllä tunne ketään muutakaan joka olisi käynyt. Joten jääkö kukaan museota kaipaamaan? Ei media ainakaan suurista mielenilmauksista raportoinut, kun museo ovensa sulki. Mainitsiko yksikään media ylipäänsä koko asiasta?
Mutta sääli silti, museolla oli varmasti oma pieni paikkansa tässä maailmassa. Tiedotteessa kerrotaan:
”Suomen Lähetysseuran museon noin 9 000 esineen kokoelmissa on esineitä yli 20 maasta eri puolilta maailmaa. Huomattava osa on Kiinasta ja Namibiasta. Esineet kertovat sekä eri kulttuureista että Suomen Lähetysseuran historiasta. Ne kertovat myös suomalaisten kontakteista muihin kulttuureihin jo 150 vuoden takaa. Museon esineistä ainutlaatuisia Suomessa ovat 1800-luvun lopulta olevat kiinalaiset esineet, kuten silkit. Vanhimpia esineitä ovat kiinalaiset rahat, joiden on arvioitu olevan Chou-dynastian ajoilta (1122–825 eaa.). Ambomaalta tuoduista vanhoista esineistä useat ovat harvinaisuuksia Namibiassakin, joten niillä on myös huomattavaa kansainvälistä arvoa. Erittäin merkittävä on lähetyssaarnaaja Martti Rautasen kansatieteellinen kokoelma nykyisen Pohjois-Namibian alueelta.”
Laitanpa tähän loppuun nyt vielä hieman listaa Helsingissä sijainneista museoista, jotka ovat viime vuosina lopettaneet toimintansa:
Kruununhakaan on tulossa juutalaisen kulttuurin keskus. Kaupunki vuokraa Suomen Chabad Lubavitch ry:lle entisen Tulli- ja pakkahuoneen Mariankadun ja Aleksanterinkadun risteyksessä.
1750-luvulta peräisin oleva rakennus on kantakaupungin toiseksi vanhin rakennus. Vain Sederholmin talo on vanhempi. Rakennuksen on suunnitellut Samuel Berner, jota pidetään Suomen rakennushistorian ensimmäisenä varsinaisena arkkitehtina.
Olen käynyt talossa, kun siellä toimi Suomalaisen kirjallisuuden seura. Komea ja arvokas rakennus. Rakennuksen historiaa täällä.
Yhden toiveen esitän juutalaiselle järjestölle: Pitäkää talo avoinna yleisölle. Olisi hienoa, että noin historialliseen rakennukseen pääsisi tutustumaan koska tahansa.
Ja toiveeni käynee toteen, jos Suomen Chabad Lubavitchin suunnitelmat toteutuvat. Yhdistys näet suunnittelee, että talon alakerta olisi näyttelytilana ja muissa tiloissa järjestettäisiin mm. luentoja, koulutusta ja tapahtumia. Hienoa!
by 
