Paikallishistoriaa arkistot - Sivu 4 6:stä

Kesäiset retket Lammassaareen ja Kuusiluotoon

Kuluvana kesänä tuli vierailtua Lammassaaressa parinkiin otteeseen. Ensimmäisellä kerralla vietiin sinne Turusta saapuneet vieraamme. Kävelimme pitkospuita pitkin tuon idyllisen vajaan kilometrin matkan.

Lammassaari on pieni saari keskellä Vanhankaupunginlahtea. Lahden pohjoisosasta lähtee saareen kapeat pitkospuut. Lammassaari oli lähellä Helsingin maantieteellistä keskipistettä, kunnes Sipoosta liitettiin osa Helsinkiin ja sitä mukaa myös keskipiste siirtyi idemmäs.

Lammassaari on tunnettu kesämajoistaan, joita siellä on runsaat sata. Pieniin kesämajoihin ei tule sähköä eikä lämmintä vettä. Majoja saaressa on ollut 1940-luvulta lähtien.

Tässä kesämajassa on kulunut viiniä. Korkeista on saanut mukavat päälliset pöytään ja tuoliin.

Kesämajoja vanhempaa rakennusperimää edustaa saaren korkeimmalla kohdalla oleva Pohjolan pirtti. Raittiusseura Koitto rakensi pirtin aivan 1900-luvun alussa. Sitä on sittemmin hieman laajennettu ja uudistettu. Lammassaaressa järjestettiin säännöllisesti tansseja 1930-luvulta 1960-luvulle. Miss Lammassaari oli myös tapana valita. Nykyään Pohjolan pirttiä vuokrataan häihin ja muihin yksityistilaisuuksiin.

Lammassaaressa on myös lintutorni, ja hyvällä paikalla onkin. Vanhankaupunginlahti on maan kuulu lintujen pesimispaikka ja Natura-suojelualuetta.

Lammassaaresta jatkettiin matkaa läheiseen Kuusiluotoon. Lammassaaren ja Kuusiluodon välissä kulkee myös pitkospuut.

20150809_173427 — Pitkospuut lähtevät hieman huomaamattomasta paikasta.

Nimestään huolimatta Lammassaaressa ei ollut lampaita, mutta Kuusiluodossa niitä oli. Olivat kiinnostuneita satunnaisen matkailijan eväistä.

Portti estää lampaita lähtemästä pitkospuille.

Kalastajasuvut ovat asuttaneet Kuusiluotoa 1800-luvulta alkaen. Kalastajien lisäksi pientä saarta ovat asuttaneet erilaiset yhdistykset, kuten raittiusyhdistys Pyrintö, Hermannin nuorisoseura, Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys ja Suomen posteljooniyhdistys. Kuusiluodossa oli Lammassaaren tapaan tanssilava ja siellä oli myös vuonna 1908 valmistunut suuri kesäsiirtola, joka tuhottiin 1977. 1980-luvulla Veikko Hursti järjesti Kuusiluodossa kesäleirejä alkoholisteille.

Vuodesta 1990 lähtien Kuusiluotoa on hallinnut Vanhankaupungin kulttuuri-ekologinen klubi, joka ylläpitää saaren vuonna 1930 valmistunutta huvilaa. Yhdistykseen kuuluu ekologisesta elämäntavasta, perinnetaidoista ja luonnosta kiinnostuneita ihmisiä.

Yhdistyksen nokkamies Eero Haapanen on kirjoittanut hienon kirjan alueen kalastajasuvusta – Sörkan rysäkeisarit.

Myöhemmin kesällä teimme vielä toisen matkan Lammassaareen ja Kuusiluotoon. Tällä kertaa tulimme soutaen Kivinokasta.

20150809_184249 — Kivinokasta soutaa Lammassaareen noin 15 minuuttia.

Lisätietoa:

Kuusiluodon kotisivut

Raittiusyhdistys Koiton historiaa

Vanhankaupunginlahti Helsingin kaupungin sivuilla

Helsinki palaa – ainakin palomuseossa

Korkeavuoren pelastusasemalla on kovin vähän tunnettu Palomuseo. Palomuseossa pääsee tutustumaan pelastuslaitoksen historiaan. Vanhimmat esineet ovat 1700-luvulta. Mutta Palomuseo on myös jännittävä vierailukohde, jos on kiinnostunut Helsingin paikallishistoriasta. Tässä joitain poimintoja kaupungin tulipalojen historiasta.

Ateneumin takana sijaitsi VPK:n talo, jonka arkkitehti oli Theodor Höijerin suunnittelema – samoin kuin Erottajan paloasemakin. VPK:n talo purettiin vuonna 1967. Palomuseossa on kuva rakennuksesta, tältä se näytti:

VPK:n talon juhla-aulassa oli neljä ritari-patsasta. Niistä kaksi on Palomuseon suojissa. Kaksi muuta on Albertinkadulla sijaitsevassa ravintola Pompierissa.

Palomuseoon on tehty pienoismalli vanhan Ruotsalaisen teatterin palosta. Svenska teatern paloi toukokuussa 1863.

1950- ja 1960-luvulla eläneet muistavat ehkä vielä palokellot, joilla hälytettiin palokunta paikalle tulen päästessä irti. Tämä yksilö oli osoitteessa Itäinen puistotie 7.

Ja tämä kyltti oli jossain Kalliossa.

Palomuseossa on paljon valokuvia historian saatossa sattuneista tulipaloista. Tässä liekeissä on Messuhalli (so. Kisahalli) vuonna 1966.

Tässä puolestaan kuvia Annankadulla sijainneen Tilgmannin kirjapainon palosta vuodelta 1960. Räjähdyksessä sai surmansa kolme palomiestä.

Palomuseon perinneaulassa on seinälaattoihin kaiverrettu niiden henkilöiden nimet, jotka pelastuslaitoksella ovat vuosien varrella työskennelleet. Silmään pisti heti kolmen suomenmestaruuden lätkäjätkä Matti ”Hakki” Hagman.

Paloaseman torni kohoaa 42 metriin maan pinnalta, ja meren pinnasta katsottuna noin 60 metriin.

Torniin ei normaalisti museovieraat pääse, mutta jos ryhmät varaavat opastuksen, niin silloin ryhmä saa kivuta portaat ylös asti. Näkymät ovat hienot. Yhtään paloa ei näkynyt.

Palomuseossa pääsee tutustumaan Helsingin historiaan erinomaisesti myös siksi, että museota ylläpitää ja näyttelyn on suunnitellut paikallishistoriasta kiinnostunut Jari Auvinen. Auvinen on tehnyt lukuisia kirjoja, joista tuorein on keväällä ilmestynyt Puu-Pasilan historiikki.

Helsingin pelastuslaitoksen palomuseo (Korkeavuorenkatu 26)

Avoinna ke ja su 12-16.

Museon kotisivut.

Mustasaaressa valloittavaa paikallishistoriaa ja luontoa

Mustasaari on oivallinen paikka tehdä rentouttava kesäretki. Mustasaari on pienehkö saari Seurasaaresta lounaaseen, aivan Kaskisaaressa kiinni. Kaskisaaresta menee huoltosilta Mustasaareen, mutta se ei ole yleisessä käytössä. Ainoa vaihtoehto päästä Mustasaareen on Valhalla. Se on Taivallahden rannasta lähtevä yhteysalus. Merimatka kestää noin 15 minuuttia (hinta 4 euroa, aikataulut täällä).

Mustasaari on seurakunnan omistuksessa, mutta se on avointa virkistysaluetta. Saari oli muinoin Lauttasaaren lehmien laidunta, kunnes arkkitehti Florentin Granholm hankki sen omakseen 1800-luvun lopulla. Granholm tunnetaan muun muassa Bengtskärin majakan suunnittelijana. Hän suunnitteli myös Mustasaaren päärakennuksen, jossa nykyään toimii ravintola. Kieltolain aikana siellä oli salakapakka.

1930-luvulla Mustasaari siirtyi seurakunnalle, kun nuorisopastori Heimer Virkkunen ihastui saareen talvisella hiihtoretkellään.

Mustasaarella on myös paikka suomalaisen urheilun historiassa. Virkkunen oli Amerikan matkallaan tutustunut lentopalloon ja toi lajin Suomeen. Se tunnettiin silloin vielä kaaripallona. Ensimmäiset lentopallopelit pelattiin Mustasaaressa ja siellä on maamme ensimmäinen lentopallokenttä.

Mustasaaressa on päärekannuksen lisäksi muitakin vanhoja rakennuksia. Stidilodjuksi kutsuttu rakennus sai nimensä siitä, että tarinan mukaan se suunniteltiin Klubi-askin kanteen (Toimituksen huom. Esimerkiksi Kulttuuritalosta liikkuu vastaava legenda). Stidilodju valmistui vuonna 1938. Sen oli tarkoitus palvella kesäkahvilana vuoden 1940 olympialaisissa.

Vanhaa huvilaa kutsutaan Tyttöjen taloksi, sillä se on aikanaan toiminut tyttöjen majapaikkana. Rakennus on valmistunut kahdessa osassa vuosina 1888 ja 1903.

Sympaattinen pieni kappeli sijaitsee kivenheiton päässä päärakennuksesta. Se rakennettiin 1930-luvulla poikien majoitustilaksi. Alttarikivenä toimii keittiön palvelijoiden vanha porraskivi 1800-luvulta.

Mustasaaressa on miellyttävä hiekkaranta, jossa saa aikaa kulumaan lasten kanssa. Rannan vieressä on leikkipaikka.

Mustasaaren ympäri kiertää polku. Saaren kiertää noin 15 minuutissa. Jos hyvää tuuri käy, voi kedolla nähdä lampaita.

Pastori Ilmo Launis on tehnyt vuonna 1938 kalliokirjoituksen ”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.” Teksti on vain vaivoin luettavissa Stidilodjun viereisessä lipputankokalliossa.

Mustasaaresta pääsee pientä siltaa pitkin myös naapurisaareen, Hevossaareen. Hevossaari on asumaton. Saaren rannassa on valtava siirtolohkare ja hyvät merinäkymät Lauttasaaren suuntaan.

Mustasaaressa menee mukavasti koko päivä. Aika menee kuin siivillä, kun kiertelee saarta, maleksii uimarannalla ja käy välillä ravintolassa syömässä ja kahvilla. Pitää muistaa vaan ehtiä viimeiseen vesibussiin, joka lähtee noin klo 18 maissa.

Lisätietoa:

Mustasaaren esittely seurakunnan sivuilla.

Laajalahden Etyk-surmista 40 vuotta

Etyk-juhlallisuudet olivat Kalastajatorpalla.

Vuonna 1975 Helsingissä järjestettiin suuri Etyk-kokous, jonka 40-vuotisjuhlaa tänä kesänä vietetään. Harva kuitenkaan muistaa kokouksen aikana sattunutta välikohtausta, jossa kaksi miestä sai surmansa.

Etyk-vieraat olivat heinäkuisena iltana kokoontuneet Kalastatatorpalle juhlaillalliselle. Turvatoimet olivat mittavat. Laajalahdella päivysti myös merivartioston veneitä.

Yhdessä merivartioston veneistä oli ylikersantti Hirvonen ja merivartija Mikkonen. Venettä vastaan oli ajanut mutkitellen moottorivene, jonka merivartioston vene päätti pysäyttää. He näyttivät pysähdysmerkkiä, jota vene ei totellut. Mikkonen oli ampunut valopistoolilla laukauksen, joka osui vahingossa vastaan tulevaan veneeseen. Vene syttyi palamaan. Kaksikko yritti sammuttaa venettä, mutta eivät saaneet tulta talttumaan.

Paikalle tuli poliisivene ja yhdessä he saivat palon sammumaan. Veneen pohjalta löytyi palanut vainaja. Hirvonen ja Mikkonen vietiin kuulusteluihin. Kerrotaan, että miehet haisivat alkoholille. He kertoivat nauttineensa muutaman oluen.

Lehdistö alkoi kutsua tapausta Etyk-surmaksi.

Pari päivää myöhemmin Laajalahdesta löytyi toinen vainaja. Tapauksen tutkinta jatkui.

Selvisi, että tapahtumahetkellä Hirvosella oli veressä alkoholia 1,13 promillea ja Mikkosella 1,04 promillea. Selvisi myös, että heillä oli ollut kyydissä pari naista. He olivat käyneet viemässä naiset ensin rantaan ja sitten vasta tulleet sammuttamaan palavaa venettä.

Veneestä löytyneen vainajan kuolinsyy oli palovammat. Hän oli ollut vahvassa humalassa. Vedestä löytynyt vainaja oli pudonnut veneestä ja hukkunut. Hän oli myös ollut tukevassa humalassa.

Hirvosen ja Mikkosen todettiin olleen virantoimituksessa alkoholin vaikutuksen alaisena sekä syyllistyneen ruorijuoppouteen. Mikkosen todettiin syyllistyneen varomattomaan valopistoolin käyttöön. Miesten todettiin laiminlyöneen pelastustoimet. Mikkonen sai 9 kk ehdollista, Hirvosen tuomiosta ei ole tietoa.

Tarkempi selostus tapahtumasta löytyy rikosaiheiselta Hejac-sivulta.

Suomenlinnan kirkko ennen ja nyt

Suomenlinnan kirkko autonomian aikana. #suomenlinna #helsinki

Kuva, jonka Pauli Jokinen (@paulijokinen) julkaisi 9. 06ta 2015 klo 6.41 PDT

Suomenlinnan kirkko näyttää nykyään tältä. Itsenäisyyden alkuaikoina ei pidetty sopivana, että mereltä tulijoita ottaa vastaan venäläinen ortodoksikirkko, ja se sitten aika väkivalloin runnottiin tämän näköiseksi. Historiaa ja rakennustaidetta ei paljoa kunnioitettu.

kirkko

Aleksanterinkadun hienoimmat ovet – top 5

20150602_113556 — Pohjolan talon sisäänkäynti.

Helsingin tunnetuimmalla liikekadulla Aleksanterinkadulla on vieri vieressä vanhoja arvorakennuksia. Ja niissä upeita sisäänkäyntejä. Valitsin hienoimmat.

1. Lundqvistin talo (Aleksanterinkatu 13)
Lundqvistin talo on Helsingin ensimmäisiä liiketaloja ja jugend-arkkitehtuurin helmi. Rakennuksen on suunnitellut Selim A. Lindqvist ja sisäänkäyntiä koristavat patsaat on Robert Stigellin käsialaa.

2. Pankkitalo (Aleksanterinkatu 36B)
Vanhan pankkitalon sisäänkäyntiä vahtii leijonat. Yhdyspankin talon suunnitteli Gustaf Nyström. Ennen ylintä ikkunarivistöä on joukko Walter Runebergin veistoksia.

3. Pohjolan talo (Aleksanterinkatu 44)
Vakuutustyhtiö Pohjolan talon suunnitteli arkkitehdit Saarinen, Gesellius ja Lindgren. Kansallisromantiikkaa henkivän talon koristelusta vastasi kuvataiteilija Hilda Flodin.

4. Valtioneuvoston linna (Aleksanterinkatu 3)
Engelin empire-arkkitehtuuria. Rakennuksen pääsisäänkäynti on Senaatintorin puolella, mutta myös Aleksanterinkadun sisäänkäynti on valloittava – kuin antiikin Roomasta.

5. Salama (Aleksanterinkatu 15)
Vakuutustyhtiö Salaman entisen liiketalon vaikuttava sisäänkäynti. Suunnittelija Onni Tarjanne.

Miksi Pasila on Böle?

Aina kun menen junalla Pasilan ohi, niin mietin, että miksi Pasila on ruotsiksi Böle. Tai miksi Böle on käännetty Pasilaksi? Kumminpäin vaan, mutta mitään logiikkaa en ole asiaan keksinyt.

Hesari kirjoitti jutun keväällä ilmestyneestä kirjasta, joka käsittelee Puu-Pasilan historiaa. Artikkelissa tätä oli hieman avattu:

”Pasila rakentui paljolti siellä sijainneiden Böhlen (Böle) ja Fredriksbergin tilojen maille. Fredriksbergin tilan voutina toimi pitkään Carl Pasila, jonka nimeä alettiin käyttää Fredriksbergin mukaan nimetyn rautatieaseman suomenkielisenä vastineena.”

Eli Fredriksbergistä alettiin käyttää suomalaista nimeä Pasila. Mutta Pasila ei kuitenkaan kääntynyt ruotsiksi Fredriksberg vaan Böle. En vieläkään ymmärrä täsmälleen tuota logiikkaa, johtuen siitä ettei sellaista siinä taida olla. Alueella oli Pasilan ja Bölen tilat, joista toinen valikoitui alueen suomenkieliseksi nimeksi ja toinen ruotsinkieliseksi. Eivät siis ole käännöksiä toisistaan, vaan kaksi eri nimeä.

Vielä en ole lukenut Jari Auvisen kirjaa Puu-Pasila – Idylli rautatien varrella, mutta se on kyllä hankintalistan kärkipäässä.

Kaupungin komeimmat atlantit – Top 7

Atlanteiksi kutsutaan rakennusten seinissä olevia veistoksia, jotka kannattelevat esimerkiksi parvekkeita. Usein atlantit ovat lihaksikkaita mieshahmoja, sillä sana tulee kreikan jumaltaruston Atlas-jättiläisestä, joka kannatteli harteillaan maapalloa.

Atlantteja tehtiin Helsingin rakennuksiin etenkin uusrenessanssi- ja jugend-kausilla, eli runsaat 100 vuotta sitten.

Tässä listattuna Helsingin komeimmat atlantit:

1. Ohranan talon atlantit (Korkeavuorenkatu 21)
Niin sanotun Ohranan (Venäjän salainen poliisi) talon parveketta kannattelee neljä jykevää miestä. Taitavat pyyhkiä hikeä otsaltaan. Atlantit on tehnyt kuvanveistäjä Robert Stigell.

2. Lääkärien talon sammakko (Kasarmintori)
Kasarmintorin reunalla olevassa Lääkärien talossa on pieni sammakko joutunut kovan paikan eteen. Raukka kannattelee massiivista pylvästä. Ilme kertoo kaiken.

3. Wreden pasaasi (Aleksanterinkadun ja Mikonkadun kulma)
Lähes yhtä miehekkäät atlantit kuin Ohranan talossa. Toiset neljä löytyy vielä saman rakennuksen Mikonkadun puolelta. Atlanttien tekijäksi on jossain lähteissä arveltu Robert Stigelliä.

4. Sudet vahdissa (Lönnrotinkadun ja Yrjönkadun kulma)
Suden näköiset atlantit vahtivat sisäänkäyntiä Lönnrotinkadun ja Yrjönkadun kulmatalossa.

5. Erottajankadun kaksikko (Erottajankatu 2)
Arkkitehti Theodor Höijerin suunnittelman uusrenessanssitalon kulmassa kaksi miesatlantia kannattelee suurta erkkeriä.

6. Eteläesplanadin parivaljakko (Eteläesplanadi 24)
Erottajankadun taloa vastapäätä on niin ikään Theodor Höijerin suunnittelema talo, jossa on kaksi miesatlantia. Nämä ovat myös Robert Stigellin veistämiä (Stigell on varmaan tehnyt puolet Helsingin atlanteista).

7. Bulevardin kaunokaiset (Bulevardin ja Annankadun risteys)
Bulevardille katselee kaksi hyvin tyyliteltyä atlantia. Niistä ei ihan tarkkaan ota selvää, ovatko miehiä vai naisia vai ei kumpaakaan.

Tiesitkö: Sininen suora jatkuu Helsingistä Tampereelle

Helsingin päärautatieaseman laiturialueella on maassa sininen viiva. Kyseessä on taideteos nimeltä Sininen suora, ja sen on tehnyt Kimmo Kaivanto. Suoran sininen väri alkaa olla jo hieman haalistunut, kun ihmiset ovat vuosia kävelleet sen yli. Tietämättä lainkaan, että tallovat taideteosta.

Suora kulkee täsmälleen etelä-pohjoissuuntaisesti. Jos suoraa jatkaa kohtisuoraa pohjoiseen, tullaan ensin Tampereelle ja Tampere-taloon. Taideteoksesta käy ilmi, että Tampere-taloon on matkaa 157,3 kilometriä. Jos jatkaa siitä vielä pidemmälle, niin ennemmin tai myöhemmin päädytään Kaaresuvannon (918,1 km) ja Jäämeren (1123,1 km) halki Huippuvuorille, jonne on Helsinsin rautatieasemalta matkaa 1990 kilometriä.

Kävin viime viikolla Tampere-talossa ja siellähän se Kaivannon Sininen suora jatkui. Siellä se ei ollut enää pelkkä suora, vaan siihen liittyy erilaisia veistoksia.

Taiteilija Kaivanto on tehnyt paljon julkista taidetta Helsinkiin, mutta alkujaan hän oli Tampereen miehiä. Nuorena miehenä 1950-luvulla hän suunnitteli Tampereen Tapparan kirveslogon. Vuonna 1932 syntynyt Kaivanto menehtyi vuonna 2012. Huippuvuorille hän ei siis koskaan ehtinyt viimeistelemään Sinistä suoraansa.

Neuvostosotilaiden hauta Kivikossa

Helsingissä Kivikossa on vanha neuvostoliittolaisten sotilaiden hauta. Paikka on melko vaikeasti löydettävissä, sillä sinne ei ole kunnollisia opasteita. Paikalle löytää, kun menee Kivikonkaarta pitkin Sortti-aseman ohi ja jatkaa vielä noin 500 metriä. Sitten pitää pysähtyä elintarvikefirma Caternetin rakennuksen kohdalla. Hauta ei näy tielle.

Tämän jälkeen pitää kävellä rohkeasti Caternetin parkkialueen takana olevaan metsään. Hauta on metsän laidalla. Kivinon ulkoilupuistosta menee haudalle myös polku.

Paikalle on haudattu 34 neuvostosotilasta vuosina 1941-1944. Suurin osa sotilaista oli Mellunkylässä sijainneen sotavankileirin vankeja. Suomi-Neuvostoliitto-Seura pystytti muistomerkin haudalla vuonna 1946. Muistomerkissä on laatta, johon on kirjoitettu haudattujen nimet.

Hauta on aidattu ja näyttää olevan hyvin hoidettu.

Maunulan vanhan ampumaradan jäänteet

Keskuspuistossa Maunulan majan lähistöllä on tällainen betonirakennelma. Sen enempää ajattelematta yhdistin rakennelman ensimmäisen maailmansodan linnoituslaitteisiin. Mutta sitten tajusin, että tämä bunkkeri on suuren kallion etelärinteessä. Linnoitusrakennelmat louhittiin pääasiassa kallioitten pohjois-, itä- tai länsirinteisiin, sillä vihollisen kuviteltiin tulevan sisämaasta kohti kaupunkia.

Miksi tämä on etelärinteessä? Havaitsin olevani keskellä Maunulan entistä ampumarataa, joten tämä taitaakin olla osa ampumarataa, eikä suinkaan liity mitenkään venäläisten linnoitusrakennelmiin.

Maunulan ampumarata sijaitsi Maunulan majan pohjoispuolella. Metsässä on edelleen niin paljon lyijyjäämiä, että marjastus ja sienestys on alueella kielletty.

Ampumarata toimi vuosina 1914-1962. Maunulan maja oli ampumaseuran käytössä.

Lähistöllä oli muitakin ampumaratoja. Pohjois-Haagassa Teuvo Pakkalan tien alueella oli Kiffenin ampumarata 1920-luvulta 1940-luvulle. Rata oli Pohjoismaitten suurin.

Nykyisen Hotelli Haagan paikkeilla oli Huopalahden ampumarata. Siellä kisattiin vuoden 1952 olympialaisissa. Maunulan ampumarata oli oympialaisissa harjoitusratana.

Näiden lisäksi Helsingissä on ollut ulkoampumaradat ainakin Malmilla ja Viikissä. Nykyään ei taida olla enää yhtään, jos ei Santahaminan sotilaskäytössä olevaa ampumarataa lasketa.

Etelä-Haagan muistomerkit ja taideteokset

Tällä kertaa kiertelin Etelä-Haagaa ja teemana oli alueen muistomerkit ja taideteokset. Tällaista tuli vastaan:

Haagan kauppalan muistolaatta (Kauppalankuja 7)
Nuorisotalon seinässä on muistolaatta, joka kertoo talon historiasta. Talossa toimi muun muassa Haagan kauppalan kanslia ja rahatoimisto ennen kuin Haagasta ja Huopalahdesta tuli osa Helsinkiä 1940-luvulla.

Wredet (Kauppalantie 15)
Kauppalantieltä lähtee kerrostalon takapihalta vanhat portaat kallion päälle. Kallion etelärinteessä on K.A. Wreden ja Gertrud Wreden muistomerkki. Paikalla on sijainnut pariskunna kotitalo, joka on purettu 1950-luvulla. He olivat Haagan huvilayhdyskunnan ensimmäisiä ja merkittävimpiä asukkaita. K. A. Wrede oli tunnettu arkkitehti, joka on suunnitellut mm. Aleksanterinkadun ja Pohjoisesplanadin välisen kauppakujan sekä Turun vanhan kaupunginkirjaston.

Sankarihautausmaa (Sankaritie)
Haagan kauppalan sankarihautausmaalle on haudattu 44 vainajaa. Emil Filen on tehnyt näyttävän veistoksen, joka esittää haavoittunutta sotilasta.

Kotiseutukuuset (Sankaritie)
Rauhan ja kotiseuturakkauden vertauskuvaksi isutettiin kuusia vuonna 1982.

Tähystäjä (Kauppalanpuisto)
Taiteilija Ukri Merikannon veistos Kauppalanpuistossa.

Saksalaisten sotilaiden hauta (Korppaantie)
Korppaantienja Lapinmäentien risteyksessä on hautamuistomerkki. Paikalle on haudattu vuonna 1918 Helsingin valtauksessa kuolleet saksalaiset sotilaat Arthur Beukert ja Kurt Seibt.

Valekuutio (Isonnevantie 8)
SYKin pihalla on taiteilija Anssi Asunnan tekemä taideteos Valekuutio. Taideteos paljastettiin koulun 100-vuotisjuhlan yhteydessä 1986. Taiteilija Asunta oli myös SYKin kuvaamataidon opettajana.

Kummikaupunki (Kylätie)
Strömstadin puistossa on kivenlohkare, jossa on laatta. Laatassa on teksti: ”Tämän puiston kaupunki on nimennyt vuonna 1952 Strömstadin puistoksi Haagan ruotsalaisen kummikaupungin kunniaksi.”

Piti oikein tarkistaa missä päin tämä Strömstad oikein sijaitsee. Sehän on pieni 6200 asukkaan kunta Länsi-Götanmaalla. Eikä se ole siis kaupunki lainkaan, vaan kunta. Eikä ole Haagan kauppalaakaan enää. Maailma muuttuu.

Turre (Steniuksentie 20)
Turvakodin pihalla on Turre ja hänen koppinsa. Veistoksen on tehnyt taiteilija Timo Ruokolainen vuonna 1996.

Stop Töhryille (Orapihlajatie)
Orapihlajatien ja junaradan välissä on Stop töhryille -hautapaasi. Siitä voi lukea lisää täältä.

Sotilaallinen Liisanpuistikko

Liisanpuistikko on pieni vehreä levähdyspaikka Kruununhaan itäreunalla. Kaupunginarkkitehti Hilding Ekelundin 1940- ja 1950-lukujen taitteessa suunnittelema vanha lippakioski oli jo auki ja siellä tuli nautittua kevään ensimmäiset lippiskahvit ja -pullat.

Sama yrittäjä pitää kioskia jo seitsemättä vuotta. Valitteli kovasti sitä, että kaupunki aikoo kilpailuttaa kioskit, eikä tulevaisuudesta tiedä mitään. Vuosi kerrallaan menty viime aikoina. Toivottavasti kaupunki lopettaa poukkoilun kioskien kilpailuttamisen kanssa ja antaa kioskiyrittäjille kunnolla pidempiä sopimuksia. Pitäähän heidänkin pystyä suunnittelemaan toimintaansa ja elämäänsä hieman pidemmällä tähtäimellä.

Liisanpuistikon paikalla oli 1800-luvulla tori ja paikka kulki Elisabethintori-nimellä vuoteen 1928 asti, jolloin nimi muutettiin Liisanpuistikoksi. Nimensä paikka on saanut keisari Aleksanteri I:n puolison, keisarinna Elisabethin (Liisan) mukaan.

Puiston keskipisteenä on Pellingin retken muistomerkki. Veistos kuvaa polvistunutta sotilasta. Teoksella muistetaan Pellingin taistelua, joka käytiin vuoden 1918 sodan aikana. Valkoiset pakenivat jäätä pitkin Pellingin saareen, joka sijaitsee Porvoon edustalla. Pellingissä käytiin taisteluita, ja monet valkoiset saivat surmansa. Kaatuneiden nimet on kirjattu patsaan jalustaan. Muistomerkin ovat tehneet Gunnar Finne ja Armas Lindgren ja se on paljastettu vuonna 1921.

Liisanpuistikon sotaisa historia jatkuu Liisankadun ja Maurinkadun kulmassa, jossa on Sotamuseon punatiilinen rakennus. Sotamuseo on erittäin mielenkiintoinen paikka, jos on yhtään kiinnostunut sotahistoriasta. Se on vaan harmittavan huonosti tunnettu museo.

Museon rakennuksella on pitkä historia. Valtavan kokoinen rakennus valmistui vuonna 1882 arkkitehti Evert Lagerspetzin suunnittelmana. Lagerspetz oli tunnettu erityisesti kasarmirakennusten suunnittelijana. Rakennuksessa toimi alkujaan Uudenmaan tarkk’ampujapataljoona.

Aikaisemmin 1800-luvulla Sotamuseon rakennuksen paikalla sijaitsi Otto Wilhelm Klinckowströmin uusgoottilainen palatsi. Klinckowström oli mielenkiintoinen tapaus: keisarin hovimestari, vapaaherra, kenraaliluutnantti ja ties mitä. Tietosanakirja Facta luonnehtii miestä: ”Hän oli sekä seikkailija että grand seigneur, sekä kelvoton lurjus että hovimies, ja siis loistava seuramies ja rakastettava liehakoitsija, kaunis, aistikas ja henkevä – mutta täysin luonteeton ja kaikkia siveyskäsityksiä vailla.”

Sotahistoriasta kertoo vielä Liisanpuistikon eteläreunaa kulkeva Maneesikatu. Se on saanut nimensä venäläisen vallan aikaisesta hevosmaneesista, joka sijaitsee korttelin verran sisämaahan päin.

Liisanpuistikkoa reunustaa lukuisat arvotalot. Liisankadun ja Maurinkadun risteyksessä on niin sanottu Donnerin talo, joka on ollut vuosikymmeniä Donnerin kulttuurisuvun hallussa.

Donnerin talon vieressä oleva vaaleanpunainen Suomelan talo on vuodelta 1911. Sitä seuraa niin sanottu Elisabethin jugenlinna, joka on arkkitehti Gustaf Estlanderin käsialaa vuodelta 1903.

Maneesikatua reunustaa 1920-luvun klassismia henkivä liike- ja asuintalo. Pohjoisarannan kulmassa oleva lähetystörakennus on talon huipulla olevan tekstin mukaan vuodelta 1884.

Jos Liisanpuistikko alkaa käydä ahtaaksi, niin sieltä kävelee 5 minuutissa Tervasareen. Tervasaaresta lisää toisella kertaa.

Vuoden 1959 partiotytön surma ei unohdu

Hannu Talvio kirjoitti romaanin siskonsa surmasta. Talvio oli 9-vuotias, kun hänen 14-vuotias isosiskonsa surmattiin vuonna 1959. Muistotilaisuus järjestettiin Meilahden kirkossa, joka täyttyi ihmisistä. Se oli suuri mediatapaus. Seppo Heikinheimo raportoi tilaisuudesta Helsingin Sanomiin.

Talvio palasi ensimmäistä kertaa vuoden 1959 jälkeen Meilahden kirkkoon, kun haastattelin häntä Hesariin (haastattelu löytyy täältä).

Talvion Ulla-siskon kuolema oli hyvin sattumanvarainen. Hän oli partiotyttöjen kanssa hiihtämässä Nurmijärvellä ja he näkivät tulessa olevan talon. Tytöt riensivät apuun. Talon renki oli mennyt sekaisin päästään ja surmannut talon emännän ja sytyttänyt talon palamaan. Kun partiotytöt tulivat auttamaan, renki ampui Ullan pihamaalle. Muut tytöistä pääsivät pakoon. Lisäksi renki surmasi erään sivullisen miehen.

Talvio kirjoittaa kirjassaan myös tapauksesta, joka sattui samoilla kulmilla tasan 60 vuotta aikaisemmin. Silloinkin renki oli pimahtanut ja yön pimeydessä surmannut talon 7 asukasta. Hän oli tappanut kirveellä kaikki omiin sänkyihinsä. Myös pienet lapset.

Talvio kertoo käyneensä kyseisillä kulmilla, mutta siellä ei ole näistä rakennuksista enää mitään jäljellä. Rauhallista omakotitaloseutua nykyään. Kirjassa hän ei käytä Nurmijärven tapahtumapaikoista oikeita nimiä. ”Ettei ala talojen hinnan laskea.”

Talvion kirja Kolme sadonkorjaajaa on oikein sujuva esikoisromaani, suosittelen.

Jääkäriliikkeen muistolaatat Helsingissä

Jääkäriliike käynnistyi Suomessa ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä vuonna 1914. Jääkäriliike värväsi salaa jääkäreitä, joita koulutettiin Saksassa. Värvätyistä muodostettiin Jääkäripataljoona 27. Jääkärilikkeen tarkoituksena oli Suomen irrottaminen Venäjän ikeestä.

Helsinki oli keskeinen kaupunki liikkeen syntyhistoriassa. Helsingin keskustassa on kolme jääkäriliikettä muistavaa muistolaattaa.

Nylands Nationin talossa Kaartinkaupungissa on muistolaatta, joka kertoo, että ajatus jääkäriliikkeestä syntyi tässä talossa 27.10.1914. Jääkäriliike ei siis syntynyt täällä, vain pelkkä idea. Tämä on varmaan Helsingin ainoa muistolaatta, joka kertoo, että joku sai idean tässä paikassa (seuraavaksi kiinniteteään varmaankin laatta paikkaan, jossa saatiin idea lähteä tuonne Nylands Nationin talolle).

Sitten päästään jo asiaan. Ostrobotnian seinässä on laatta, jossa kerrotaan, että jääkäriliike PERUSTETTIIN täällä. Liikkeen syntyyn johtanut kokous pidettiin talossa noin kuukausi sen jälkeen kun idea oltiin saatu eli 20.11.1914. Muistolaatta on pääoven vieressä.

Kolmas muistolaatta on Liisankadulla niin sanotussa Karjalaisten talossa. Siellä toimi Metsätoimisto eli salainen jääkärivärväystoimisto vuonna 1915.