blog arkistot - Sivu 23 35:stä

Taas yksi museo vähemmän Helsingissä – jääkö joku kaipaamaan?

Helsinki on jälleen yhden museon köyhempi kaupunki. Nimittäin Suomen Lähestysseuran museo Kumbukumbu lopetti toimintansa vuoden 2014 lopussa. Kumbukumbun kokoelmat on luovutettu Museovirastolle. Esinekokoelma, noin 9 000 esinettä, liitetään osaksi Suomen kansallismuseoon kuuluvan Kulttuurien museon kokoelmia ja kuvakokoelma, noin 160 000 kuvaa, osaksi Museoviraston kuvakokoelmia.

Kumbukumbu sijaitsi Tähtitorninmäellä. Tiesin sen olemassaolon, mutta koskaan en siellä käynyt. Enkä kyllä tunne ketään muutakaan joka olisi käynyt. Joten jääkö kukaan museota kaipaamaan? Ei media ainakaan suurista mielenilmauksista raportoinut, kun museo ovensa sulki. Mainitsiko yksikään media ylipäänsä koko asiasta?

Mutta sääli silti, museolla oli varmasti oma pieni paikkansa tässä maailmassa. Tiedotteessa kerrotaan:

”Suomen Lähetysseuran museon noin 9 000 esineen kokoelmissa on esineitä yli 20 maasta eri puolilta maailmaa. Huomattava osa on Kiinasta ja Namibiasta. Esineet kertovat sekä eri kulttuureista että Suomen Lähetysseuran historiasta. Ne kertovat myös suomalaisten kontakteista muihin kulttuureihin jo 150 vuoden takaa.

Museon esineistä ainutlaatuisia Suomessa ovat 1800-luvun lopulta olevat kiinalaiset esineet, kuten silkit. Vanhimpia esineitä ovat kiinalaiset rahat, joiden on arvioitu olevan Chou-dynastian ajoilta (1122–825 eaa.).

Ambomaalta tuoduista vanhoista esineistä useat ovat harvinaisuuksia Namibiassakin, joten niillä on myös huomattavaa kansainvälistä arvoa. Erittäin merkittävä on lähetyssaarnaaja Martti Rautasen kansatieteellinen kokoelma nykyisen Pohjois-Namibian alueelta.”

Laitanpa tähän loppuun nyt vielä hieman listaa Helsingissä sijainneista museoista, jotka ovat viime vuosina lopettaneet toimintansa:

– Cygnaeuksen galleria
– Tuomarikylän kartanomuseo
– Automuseo
– Lastenmuseo
– Postimuseo

Veneilijän vaikea Kivinokka

Jatkan hieman Kivinokka-kyselyn purkamista ja komentointia. Nyt pari sanaa niinkin epäajankohtaisesta aiheesta kuin veneilystä.

Veneellä Kivinokassa käydään hyvin vähän. Kesämajalaisista 5 % käy Kivinokassa veneellä ja ei-kesämajalaisista vain 1 % (se taitaa olla Haapasen Eero, joka Kuusisaaresta silloin tällöin Kivinokkaan soutelee, terveisiä Eerolle! Alla hänen tyylinäytteensä parin vuoden takaa).

Pienet veneilylukemat selittyvät sillä, että Kivinokassa ei ole kunnollisia laitureita, joihin voisi rantautua. Heimankin isommalla veneellä on hankala päästä Kivinokkaan (jos nyt ei huomioida kartanon venekerhoa).

Tämä on suoranainen häpeä, sillä Kivinokka on meren rannalla ja Helsinki on merellinen kaupunki, jossa liikutaan veneillä paljon. On todellinen harmi, ettei Kivinokka ole kunnolla saavutettavissa mereltä käsin. Voisi melkein sanoa, että Kivinokka on meriliikenteeltä niin eristyksissä, ettei nokka kunnolla edes kuulu osaksi merellistä Helsinkiä.

En tiedä tarkkaan historiaa, että miksi veneliikenne on joskus muinoin päästetty näivettymään.

Mutta esimerkiksi tällainen puu-betoni-laituri, jollainen on Vallisaaressa, voisi olla oikein hyvä (kuva alla, siitä tosin näkyy laituri aika huonosti). Siihen saisi useamman veneen kiinni samaan aikaan.

Tai sitten tällainen pontonilaituri, joka on Iso Vasikkasaaressa (tässäkin kuvassa näkyy laituri aika huonosti).

Tällaisiin laitureihin olisi mahdollista kiinnittyä vesibusseillakin. Olisi aika hienoa, jos vesibussiliikenteen Kivinokkaan saisi jonain päivänä elvytettyä.

Kivinokan kyselyn tuloksiin pääsee tutustumaan täällä.

Nikulat ja rivitalot

Aloitin muutama päivä sitten aamun smoothiella emeritaprofessori Riitta Nikulan kanssa. Istuimme Tapiolassa ja keskustelimme rivitaloista. Nikula on kirjoittanut kirjan suomalaisen rivitalon historiasta.

Kerrassaan mielenkiintoinen opus. Rivitaloasuminen ja -arkkitehtuuri on saanut melkoisen vähän huomiota osakseen. Nikulan kirja paikaa tätä aukkoa.

Tapiolassa olimme siksi, että kävimme katsomassa Nikulan entistä kotia Iltaruskontiellä. Hän asui perheineen Heikki ja Kaija Sirenin suunnittelemssa talossa yli 20 vuotta. Nikulan kolmesta pojasta kaksi on hyvinkin tunnettuja julkisuudessa: Jone Nikula toimittajana ja Idols-tuomarina, Stuba puolestaan on Helsingin kulttuurijohtaja. Oli hauskaa kuunnella Riitan tarinoita, kun hän kertoi poikien ristiretki-leikeistä ja lumilinnoista ja majan rakentamisista.

Nikulan kirjaan on päätynyt grafiikantyö, jonka Stuba on tehnyt 13-vuotiaana. Kuva esittää heidän Tapiolan kotiaan. Tältä näyttää Helsingin kulttuurijohtajan teos vuosien takaa:

Eikä näistä Nikuloista niin vaan eroon päässyt. Matkalla takaisin työhuoneelle autoradiossa oli päällä tietenkin Radio Rock ja Jonen aamuvuoro.

PS. Hauska sattuma. Olimme Riitta Nikulan kanssa Tapiolassa Aschan-kahvilassa, ja siitä tuli sitten tietenkin puheeksi kahvilan kotikaupunki Turku. Kuinka ollakaan, satuimme molemmat olemaan alkujaan Turusta. Nikula kävi Puutarhakadulla koulua, itse asuin monta vuotta kivenheiton päässä Rauhankadulla – toki aivan eri vuosikymmenillä.

Arvio: Pepin anarkismi viihdyttää koko perhettä

Kuva: Mirka Kleemola / HKT

Helsingin kaupunginteatterin kevään nimi Suurella näyttämöllä on Peppi Pitkätossu. Kaikkihan nyt Astrid Lindgrenin Pepin tuntee. Tuon hurmaavan ja väkivahvan punatukan, joka asuu Huvikummussa Herra Tossavaisen ja Pikku-Ukon kanssa.

Näytelmä alkaa, kun Peppi saapuu hevosineen Huvikumpuun ja tutustuu pian naapurin lapsiin Tommiin ja Annikaan. Näytelmässä käydään episodimaisesti läpi kirjoista ja tv:stä tuttuja kohtauksia: Peppi selättää sirkuksen voimamiehen, härnää sosiaaliviranomaisia ja poliisia, päihittää ilkeät roistot ja tapaa lopulta merirosvo-isänsä.

Pepin viehätys perustuu lasten unelmiin. Kukapa ei haluaisi asua yksin isossa talossa ilman vanhempia. Peppi on anarkisti, joka haastaa järjestäytyneen, kaavoihin kangistuneen ja byrokraattisen yhteiskunnan, ja ottaa siitä niskalenkin mennen tullen. Tämän kuvion näytelmä ajaa oikein hyvin.

Peppiä mainostetaan ”koko perheen näytelmänä”. Usein ”koko perheen näytelmät” ovat lasten juttuja, jotka eivät paljoa anna aikuisille. Pepin kohdalla on toisin, sillä mukana on pieniä herkkupaloja myös perheen vanhemmille. Esimerkiksi tällainen dialogi:

– Oletko sinä Peppi Pitkätossu?
– Kuka muu muka?
– Älä soita poskea!

Samoin aikuisia naurattaa se, että rosvot puhuvat Turun murretta tai merirosvot viheltävät Kokki Kolmosen tunnaria. Peppi tarjoaa myös aikuisille nostalgiahuuruisen matkan lapsuuden sankarin maailmaan.

Näytelmän komeat lavasteet muuttuvat vaivattomasti Huvikummusta merirosvolaivaksi. Näytelmän musiikki on mainiota ruotsalaista rantajazzia. Säveltäjinä ovat Georg Riedel ja Jan Johansson. Yksikään biisi ei tosin jää päähän soimaan siten, että sen vielä myöhemmin muistaisi.

Pääosassa Peppinä vuorottelevat Anna-Riikka Rajanen ja Maija Koivisto. Itse näin version, jossa vuorossa oli Anna-Riikka Rajanen. Hän hoitaa roolinsa energisesti ja vauhdikkaasti. Edes Rajasen yli-ikäisyys ei haittaa. Toisin on Tommin ja Annikan kohdalla. Keski-ikää lähestyvä Raili Raitala ja 1980-luvulla syntynyt Petrus Kähkönen ovat Annikana ja Tommina uskottavuuden rajoilla.

Peppi-näytelmän suurin ongelma on se, ettei se muodosta kunnollista ehjää tarinaa. Näytelmässä pitäisi olla alkutilanteessa jokin jännite (esim. saako pääpari toisensa, saako paha palkkansa, yms.), jota lähdetään ratkomaan. Ja näytelmän jokainen kohtaus sitten johdattaa lähemmän ja lähemmäs ratkaisua. Tällaista jännitettä Pepissä ei ole lainkaan.

Kaikkinensa Peppi on hyvää viihdettä – sekä lapsille että aikuisille.

Arvio: 4/5

Peppi Pitkätossu – Tervetuloa Huvikumpuun, Helsingin kaupunginteatterissa, ensi-ilta 15.1.2015

Toivoa tuomassa Malmille

Malmin lentokentän puolustajat elävät tukalia hetkiä. Kenttää ollaan sulkemassa ja tilalle suunnitellaan asuntoja. Kivinokka oli vuosi sitten hieman vastaavassa, yhtä katastrofaalisessa tilanteessa.

Kivinokka saatiin säilymään rakentamiselta. Malmin lentokentän puolustajat järjestivät Malmin lentoasemalla eilen keskustelutilaisuuden, jossa he kartoittivat tilannetta ja pohtivat mihin toimenpiteisiin ryhtyvät. He olivat kutsuneet minut paikalle pitämään pienen luennon siitä, miten Kivinokka pelastettiin.

Tietysti haluan antaa heille toivoa, ja kävin kertomassa miten me se tehtiin. Olivat silminnähden vaikuttuneita siitä, miten Kivinokka homman hoiti kotiin.

Kenties meidän tarinasta voi olla heille jotain apua ja oppia. Kaupunkilaisilla pitää olla unelmia ja niiden eteen pitää taistella. Oli lopputulos mikä tahansa, niin ainakin voi sanoa, että yritettiin kaikkemme. Se on tärkeintä.

Miten Hietalahden hallista saadaan elävä?

Hietalahden halliin etsitään jälleen uusia vuokralaisia. Hallia ylläpitävän Tukkutorin mukaan entistä laajemmalla skaalalla.

Tukkutorin tiedotteen mukaan halliin voi tulla esimerkiksi ravintoloita, kahviloita, take away -paikkoja, perinteisiä ruokakauppiaita, toimitiloja tarvitsevia käsityöläisiä tai uusia yrittäjiä, jotka tarvitsevat showroomin tuotteilleen.

Tukkutorin toimitusjohtaja Timo Taulavuori innostaa uusia yrittäjiä halliin. ”Hietsuun on helppo tulla kauppiaaksi, koska asiakasvirta on jo olemassa ja hallin nykyisten yrittäjien verkostoon pääsee helposti mukaan”.

Markkinapuhetta, sanon minä. Uskon, että Hietsuun on vaikea tulla kauppiaaksi, koska riittävää asiakasvirtaa ei ole.

Halli on kamppaillut jo pitkään olemassaolostaan erilaisilla konsepteilla. On ollut perinteistä kauppahallia, antiikkia ja ruokaa. Oikeastaan mikään ei ole toiminut. Monet kauppiaat siirtyivät takaisin Vanhaan kauppahalliin, kun sen remontti valmistui viime vuonna. Juttelin taannoin hallin kauppiasyhdistyksen johtajan kanssa, joka itsekin pyöritti myymälää Hietsussa. Hän ei keksinyt mitään syytä jäädä sinne, vaan lähti Etelärantaan Vanhaan kauppahalliin.

Suurin syy Hietsun vaikeuksiin on se, ettei ole asiakkaita. Se johtuu taas siitä, että halli ei markkinoi itseään. En minä ainakaan tarkkaan tiedä mitä siellä nykyään on myynnissä: saako sieltä lounasta, matkamuistoja, tuoretta leipää, kalaa, kahvia? Mitä sellaista sieltä saa, mitä en saa muualta? En tiedä yhtään syytä miksi menisin sinne.

Kaupungin pitäisi hallin omistajana panostaa hallin markkinointiin entistä enemmän. Kertokaa minulle jossain mediassa joku syy, miksi Hietsun halliin menisin. Kun saan sen yhden syyn mennä, niin ehkä kävisin sitten toistekin.

Ja silloin kauppiaillakin on syy olla siellä, kun on maksavia asiakkaita.

Romanit saivat liputuspäivän – mutta millä liputetaan?

Romanien kansainvälinen lippu.

Helsingissä aletaan jatkossa liputtamaan myös Romanien kansallispäivänä, joka on 8. huhtikuuta. Hieno kädenojennus kaupungilta vähemmistöryhmää kohtaan.

Liputus tapahtuu kaupungintalolla. Aikaisemmin on kaupungintalolla liputettu saamelaisten, tanskalaisten, norjalaisten, ruotsalaisten, ahvenanmaalaisten ja islantilaisten kunniaksi. Näiden lisäksi on liputettu luonnollisesti yleisinä liputuspäivinä.

Romanien liputuspäivä sai tuulta alleen valtuutettu Tuomas Wallgrenin aloitteesta.

Yhteen kysymykseen en löytänyt vastausta kaupunginhallituksen asiakirjoista: Millä lipulla romanien kansallispäivänä liputetaan?

Muiden kansallispäivien kohdalla liputetaan sekä Suomen lipulla että vieraan maan lipulla. Ja esimerkiksi saamelaisten kansallispäivänä liputetaan Suomen lipulla ja saamelaisten heimolipulla.

Romaneilla on oma kansainvälinen lippunsa (kuva yllä), joka hyväkstyttiin romanien kansainvälisessä konfrenssisa Lontoossa vuonna 1971. Liehuuko 8. huhtikuuta kaupungintalolla romanien lippu vai pelkästään Suomen lippu? Jäädään jännityksellä odottamaan.

EDIT 13.1.2015 klo 13.00:
Kaupungin politiikassa mukana häärivä Nyholmin Henkka kiirehti kertomaan Facebookissa, että kyllä se juuri yllä oleva lippu on, joka salossa tulee liehumaan.

Enemmistö tulee Kivinokkaan kävellen tai pyöräillen

Vankkuri kävi Kivinokassa vielä toissa kesänä.

Kivinokkaa koskeva kysely saatiin vihdoin ja viimein purettua ja pakettiin. Tulen blogissani hieman kommentoimaan ja tulkitsemaan kyselyn tuloksia.

Ensimmäisenä sohaisen ampiaispesää ja kommentoin lyhyesti kohtaa, jossa kysyttiin Kivinokkaan liikkumisesta.

Kesämajalaisista suurin osa käyttää julkisia, kävelee tai pyöräilee. 50 % vastaajista käyttää autoa ainakin silloin tällöin. Se pikkuisen yllätti, että niinkin vähän ihmiset tulevat mökeilleen autolla. Jotenkin kuvittelin, että lähes kaikilla on auto ja autottomat ovat selkeässä vähemmistössä. Mutta hyvä näin.

Se yllätti vielä enemmän, että ei-kesämajalaisista vain 19 % saapuu Kivinokkaan omilla autoilla. Tuota prosenttia olisin aavistellut paljon suuremmaksi. Mutta se on todella ilahduttavaa, että suurin osa tulee fillarilla tai kävellen. Eräs vastaaja toivoi ”vierailijoille parkkipaikkoja. Nyt mökkiläiset eivät salli, että satunnainen kävijä pysäköi parkkipaikalle.” Tällaista ongelmaaa en tunnista, sillä Kivinokan iso parkkipaikka on kaikkien käytössä, se ei ole mikään kesämajalaisten yksityisalue.

Toki sen ymmärtää, että kesämajalaiset käyttävät muita Kivinokan kävijöitä enemmän autoa, sillä monilla on paljon raskasta kannettavaa mökilleen.

Kivinokan parkkipaikalla johtavalla pienellä hiekkatiellä liikkuvat kaikki sulassa sovussa keskenään: autot, pyörät, lastenvaunut, lenkkeilijät. Kesämajalaisista enemmistö haluaisi erottaa autoliikenteen ja kevyen liikenteen toisistaan. Tästä ollaan Facebookissa keskusteltu ennenkin. Yksi vaihtoehto olisi ohjata joko autot tai kevyt liikenne kartanon kautta. Siinä on toki omat ongelmansa, mutta en nyt tässä puutu niihin sen enempää. Helpointa voisi olla lähteä liikkeelle siitä, että kevyt liikenne menisi kartanon kautta.

Ei-kesämajalaiset eivät kokeneet suureksi ongelmaksi sitä, että kaikki käyttävät samaa pientä hiekkatietä. 2/3 oli tyytyväisiä vallitsevaan tilanteeseen.

Kesämajalaisten enemmistö (64 %) kaipaa Kivinokkaan parempia julkisen liikenteen yhteyksiä. Ei-kesämajalaisista myös noin puolet (47 %) halusi parempia yhteyksiä. Olisiko joku kaupunginosalinja ratkaisu tähän? Eräs vastaaja kommentoi, että nykyinen Kipparlahden silmukkaan tuleva linja (linja 81 Kulosaari-Herttoniemi) on hyödytön, ”eikä vie mistään mihinkään”. Se on ihan totta, olisi paljon parempi, jos linja tulisi Kipparlahden silmukkaan suoraan keskustasta.

Eräs vastaaja (joka ei ollut kesämajalainen) kommentoi osuvasti: ”Liikenne on saanut suhteettoman suuren painoarvon keskusteluissa, ja antaa kesämajalaisista riitaisan kuvan.”

Olen hänen kanssaan hyvin paljon samaa mieltä. Liikenne on saanut keskusteluissa suhteettoman painoarvon, sillä eipä siinä loppujen lopuksi mitään todella suuria ongelmia ole ollut, noin niin kuin maailman mittakaavassa. Keskustelu voi antaa välillä kesämajalaisista riitaisan kuvan, ja sekin on väärä kuva, sillä eihän me oikeasti riitaisaa väkeä olla, päinvastoin: iloista, reipasta ja oikein mukavaa jengiä ollaan.

Ongelmat on tehty ratkaistavaksi, ei riideltäväksi.

Kyselyn tuloksiin pääsee tutustumaan täällä.

Ps. Ja nyt lähden ratkomaan ongelmia Saaritoimikunnan kokoukseen. Kilometrin pituinen esityslista, toivottavasti pääsee ennen puolta yötä kotiin.

5 havaintoa antiikkimessuilta

Helsingin Kaapelitehtaalla on käynnissä Antiikki,- taide ja keräilymessut. Kävin tutustumassa messuihin ja tässä 5 havaintoa tapahtumasta.

1. Ikääntyvät kauppiaat
Tiskin takana on runsaasti harmaita panttereita. Jututin messuisäntä Hannu Tienhaaraa, joka totesi, että usein vanhin tavara joka osastolta löytyy on myyjä. Monilla osastoilla se piti paikkansa. Mistä nuorta verta antiikki- ja taidemarkkinoille?

2. Taidekaupan hiipuminen
Missä kaikki kuvataide? Heikko taloustilanne on ajanut antiikki- ja taidekauppiaat ahtaille. Etenkin se näkyy taidekaupassa. Messuisäntä Tienhaara harmitteli, että taidekauppiaita on messuilla noin puolet siitä, mitä normaalisti on ollut.

3. Osastojen sisustus
Ennen vanhaa oli tapana, että messuosastot sisustetaan kuin antiikkiliikkeet. Niistä tehtiin pieniä antiikkikauppoja. Oli kustavilaisia kaappeja, peilejä, tauluja. Vaan ei ole enää. Kauppiaat eivät oikein taida jaksaa enää panostaa osastoon niin paljon. Ne ovat aika tavallisia messuosastoja, jossa on pöytä ja pöydällä tavaraa myynnissä.

4. Huonekalujen vähäisyys
Antiikkihuonekaluja ei ole myynnissä lähes ollenkaan. Yksi syy on, että kauppa ei käy. Eräs kaarinalainen kauppias kertoi, että kävi hiljattain Vantaalla messuilla ja peräkärryn kanssa toi antiikkihuonekaluja myyntiin. Yksikään ei mennyt kaupaksi.
Toinen syy on se, että Kaapelitehtaalle tullaan raitiovaunulla ja metrolla. Yritä siinä sitten raahata rokokoo-kaappia raitiovaunulla kotiin.

5. Hypistelyä
Monet tulevat messuille katsomaan tavaraa, ikään kuin kyseessä olisi näyttely. Tavaroita hypistellään ja ihastellaan, mutta raha ei kuitenkaan vaihda omistajaa. Itse kuulun myös näihin hypistelijöihin.

Messuisäntä Hannu Tienhaarakin hieman hypistelee.

Juutalaiset valtaavat Helsingin toiseksi vanhimman talon

Kruununhakaan on tulossa juutalaisen kulttuurin keskus. Kaupunki vuokraa Suomen Chabad Lubavitch ry:lle entisen Tulli- ja pakkahuoneen Mariankadun ja Aleksanterinkadun risteyksessä.

1750-luvulta peräisin oleva rakennus on kantakaupungin toiseksi vanhin rakennus. Vain Sederholmin talo on vanhempi. Rakennuksen on suunnitellut Samuel Berner, jota pidetään Suomen rakennushistorian ensimmäisenä varsinaisena arkkitehtina.

Olen käynyt talossa, kun siellä toimi Suomalaisen kirjallisuuden seura. Komea ja arvokas rakennus. Rakennuksen historiaa täällä.

Yhden toiveen esitän juutalaiselle järjestölle: Pitäkää talo avoinna yleisölle. Olisi hienoa, että noin historialliseen rakennukseen pääsisi tutustumaan koska tahansa.

Ja toiveeni käynee toteen, jos Suomen Chabad Lubavitchin suunnitelmat toteutuvat. Yhdistys näet suunnittelee, että talon alakerta olisi näyttelytilana ja muissa tiloissa järjestettäisiin mm. luentoja, koulutusta ja tapahtumia. Hienoa!

Piirustuksia neuvostolasten elämästä

Neuvostoliitossa lasten elämä oli aikalailla erilaista kuin täällä lännessä. Lasten ja nuorten taidekeskus on järjestänyt kansainvälisiä piirustuskilpailuja, ja sinne lähetettiin taannoin piirustuksia myös itärajan takaa.

Kävin viikonloppuna WeeGee-talossa Espoossa, ja siellä lelumuseo Hevosenkengässä oli esillä tätä kuvasatoa 1980-luvulta. Hauskoja ja surullisia yhtä aikaa.

Ira Melnikova, 12-vuotta: Rakennamme kaupunkia (1987)

Kostja Sthshipilov, 10-vuotta: Äitini on kolhoosin työnjohtaja (1980)

Alan Kalmanov, 12-vuotta: Aamuvuoro (1975).

Vaida Milevitshute, 12-vuotta: Pioneerien kokous (1987)

Ilja Trishkov, 11-vuotta: Rauha ja ystävyys (1987).

Lapset elivät Neuvostoliitossakin satumaailmoissa. Realismiahan olisi ollut se, että Suomi-CCCP-ottelun valotaululla olisi ollut 0-8. Osoittaa todellista rauhaa ja ystävyyttä, että pieni Ilja Trishkov on jättänyt tuon yksityiskohdan huomioimatta.

Avoin vastine HS:n toimittajalle

Kuvakaappaus HS:n jutusta.

Arvoisa toimittaja Tuomas Niskakangas,

Olet tämän päivän Helsingin Sanomissa tarttunut tärkeään aiheeseen eli kaavoittamiseen ja sen kankeuteen Helsingissä. Asia on erittäin keskeinen koko Helsingin ja sen ympäristön kannalta.

Olit käyttänyt esimerkkinä Kivinokkaa (”Täällä kelpaisi asua”). Eikä siinä mitään, kaupungissa on monia alueita, joita ei ole rakennettu ja ”jossa kelpaisi asua”.

Mutta haluaisin kiinnittää huomiota kohtaan, että Kivinokan rakentaminen kaatui kesäasuntojen omistajien vastustukseen. Luot tekstissä kivinokkalaisista kovin nimby-kuvan, ja siitähän ei missään nimessä ole kysymys.

Kivinokan rakentamista vastusti Kivinokan kesämajojen omistajien lisäksi hyvin moni muukin. Kivinokan rakentamista vastustavaan adressiin laittoi nimensä yli 7000 ihmistä. Kivinokan rakentamista vastustaneessa Kivinokka kaikille -liikkeessä oli monia muitakin henkilöitä kuin kesämajalaisia. Kaupunkisuunnittelulautakunta ja kaupunginhallitus vastustivat Kivinokan rakentamista. Joten aika monet muutkin kuin kesämajalaiset halusivat säilyttää Kivinokan uniikin ja perinteikkään miljöön.

Ja ainoa poliitikko, jonka sitaatit olet juttuun ottanut, on kokoomuksen edustaja, joka kannattaa Kivinokan rakentamista. Mihin unohdit enemmistön, eli kaikki muut puolueet? Kokoomus oli ainoa puolue, joka kannatti rakentamista. Olet valinnut aika asenteellisen näkökulman juttuun.

Kivinokka on tärkeä virkistysalue monille muillekin kuin kesämajalaisille. Se on tärkeä henkireikä etenkin herttoniemeläisille, kulosaarelaisille ja monille muille itähelsinkiläisille. Teettämämme kyselyn mukaan Kivinokkaan tullaan ympäri Helsinkiä ja myös kaupungin ulkopuolelta. Se ei siis missään nimessä ole vain kesämajalaisten paikka.

Siellä voi käydä uimassa, vaeltaa luonnossa, kalastaa, kävellä luontopolulla, pelata jalkapalloa yms. Tarkemmin voit tutustua alueen monipuolisuuteen Visit Kivinokka -sivulla.

Kivinokka kaikille -liike pyrki avaamaan aluetta yhä suuremmalle yleisölle, joten nimbyilystä ei ole kyse. Kyse on historallisen alueen ja kulttuuriperinteen varjelemisesta ja alueen kehittämisestä.

Valitettavaa, että leimaat kirjoituksessa kivinokkalaiset nimbyiksi. Sitä leimaa olemme yrittäneet kaikin mahdollisin keinoin välttää ja häivyttää. Tällaiset kirjoitukset valtakunnan johtavassa päivälehdessä valitettavasti vaikeuttaa kovasti tätä pyrkimystämme ja ovat vahingollisia Kivinokalle.

Joko et ole riittävän tarkasti seurannut Kivinokan tilannetta tai sitten viestimme ei ole mennyt perille.

Parhain terveisin,
Pauli Jokinen
Kivinokka kaikille -liike

Kivinokan uusi ”sylkykuppi”

Saaritoimikunta 2015. Vasemmalta: Lauri Kiukas, Anna Kähkönen, J Salonen, Marjut Kuopus, Pauli Jokinen, Soile Rusanen ja Tuuli Laukkanen. Marja Sylman puuttuu kuvasta.

Kivinokkalaisten Saaritoimikunta (eli hallitus) järjestäytyi, ja minut valittiin puheenjohtajaksi. Kiitos luottamuksesta! Vähän epäröin pestin vastaanottamista. Lähinnä siksi, että entisiltä puheenjohtajilta olen saanut hieman sen käsityksen, että aika lailla sylkykupiksi siinä joutuu. Kaiken hyvän ja kauniin vastapainona.

Mutta ovat muutkin siinä hommassa kestäneet, niin eiköhän minunkin nahkani pari puraisua kestä. Vaakakupissa painoi voimakkaammin kunnioitus ja arvostus tehtävää kohtaan. Kivinokka on osa Stadin historiaa, jolla on pitkä ja jännittävä menneisyys työväestön kesänviettopaikkana. Tradition juuret ulottuvat aikaan, jolloin isoisänikään ei ollut vielä syntynyt. Jos tarjoutuu tilaisuus päästä tällaisen hienon alueen puheenjohtajaksi, niin kovin hankala siitä on kieltäytyä. Once in a lifetime.

Saaritoimikunnassa toimiminen on erityisen jännittävää juuri näinä aikoina, kun Kivinokka elää muutoksen hetkiä. Pääsee aitiopaikalta seuraamaan alueen kehittymistä ja ennen kaikkea pääsee vaikuttamaan siihen. Muutos on aina hidasta, niin Kivinokassakin. Mitään ei tapahdu tässä ja nyt. Asiat etenevät pienin askelin. Enemmän olenkin kiinnostunut siitä, millainen Kivinokka on 5, 10 tai 15 vuoden päästä.

Kokoustamista Herttoniemen Gurkhassa.

Alexanderstubbmaisesti listaan 3 pointtia, jotka ovat omat ohjenuorani puheenjohtajana:

1. Avoimuus. Se tarkoittaa kahta asiaa. Haluan että Kivinokan kesämajalaiset ovat ajantasalla mitä Kivinokassa tapahtuu. Se hoituu avoimella tiedottamisella, Facebookilla, nettikirjoittamisella, keskustelemalla, yms (rohkeasti vaan hihasta kiinni, jos on asiaa). Toinen asia avoimuudessa liittyy Kivinokan alueen avoimuuteen. Haluan että Kivinokassa on sellainen ilmapiiri, että kaikki ovat sinne tervetulleita. Aika hyvin tämä toteutuu jo nyt, kiitos kesämajalaisille!

2. Kasvojenkohotus. Etenkin nyt kun lehdet ovat pois puista, paljastuu aika karulla tavalla miten moni kesämaja on harmittavan huonosti hoidettu. Pihoissa ja rannoilla on roskia. Ei ole kenenkään etu, että Kivinokassa on autioita ja hylättyjä kesämajoja. Ne pitää saada parempaan käyttöön. Lisäksi pitää saada kaupunki mukaan kehittämään aluetta. Pientä faceliftiä sinne ja tänne, lapsille leikkipaikkaa, grillauspaikka, urheilukentille lisää käyttäjiä, yms.

3. Viihtyvyys. Kivinokasta pitää saada viihtyisä paikka. Monille se sitä jo onkin, ainakin minulle. Mutta yllättävän monille ei tunnu olevan. Sen verran moni kesämajakin on vajaakäytössä. Mitä paremmin Kivinokassa viihtyy, sitä enemmän siellä vietetään aikaa. Ja tämäkin taas liittyy Kivinokan kehittämiseen. Myös erilaiset ja eri-ikäisille suunnatut tapahtumat saavat ihmisiä viihtymään Kivinokassa. Enkä nyt tarkoita suuria massatapahtumia, vaan pieniä juttuja jotka keräävät ihmisiä yhteen. Kuka alkaisi vetää sauvakävelyretkiä senioreille? Sunnuntaisin kello neljän tietokilpailuja Maijan kioskilla? Kuka järjestäisi mökkipeliturnauksen (petankkia, krokettia, mölkkyä)? Yhteislaulua tanssilavalla? Kaikkea hauskaa voi keksiä. Estraadi on vapaa, en minä ainakaan ole esteenä.

Näillä eväillä vuoteen 2015. Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

E-kirjojen verotusta pitää saada pienemmäksi

Kuvakaappaus Elisan e-kirjakaupasta.

Yksi suurimmista verotuksellisista epäkohdista maassamme on sähkökirjojen ja perinteisten kirjojen välinen epäsuhta. Tavallisten kirjojen arvonlisävero on 10 prosenttia, mutta sähkökirjojen arvonlisävero on 24 prosenttia. En keksi mitään perustelua tälle. En ainakaan mitään hyvää perustelua. Sähkökirjojen vero pitäisi ehdottomasti saada samalle tasolle perinteisen paperisen kirjan kanssa.

E-kirjat eivät ole Suomessa vielä lyöneet läpi, vaikka muualla maailmassa ne ovat hyvin suosittuja. Esimerkiksi ”pornokirja” Fifty Shades of Gray oli Englannissa äärimmäisen suosittu e-kirjana, sillä kukaan ei kehdannut lukea paperista kirjaa metrossa, mutta e-kirjaa voi hyvin lukea salassa.

Suomessa on kuitenkin merkkejä, että e-kirjan suosio on kasvamaan päin. Hesarissa oli juttu, jossa kerrottiin sähkökirjojen myynnin ja kirjastolainojen kaksinkertaisuteen viime vuonna. Silti myynti oli alle prosentin verrattuna paperiseen kirjaan.

E-kirjat tulevat ennemmin tai myöhemmin lyömään läpi, se on aivan varmaa. Mutta niiden hintaa pitää saada alemmas, ja yksi keino siihen on, että arvonlisäveroa pudotetaan samalle tasolle paperisen kirjan kanssa.

Sähköiset kirjat maksavat aivan liikaa. Esimerkiksi Elisan e-kirjakaupassa Anna-Leena Härkösen kirja Kaikki oikein maksaa 26,90 euroa. En ole missään nimessä valmis maksamaan e-kirjasta yli 20 euroa. En edes yli 15 euroa.

Minulle kirja on vielä tärkeä esine. Kirjaa on kiva pitää kädessä, kirjahylly on hieno sisustuselementti. Kirjoja on kiva hypistellä kädessä, niitä on mukava selailla. Kirjahyllyn edessä on rentouttavaa ihan vaan seistä ja katsella sitä.

E-kirja edustaa pelkkää lukukokemusta. Paperinen kirja paljon muutakin. Siksi en ole valmis maksamaan e-kirjasta lähellekään samaa kuin paperisesta kirjasta.

Minulla ei ole mitään e-kirjoja vastaan. Niiden hintaa vaan pitää saada alemmas.

PS. E-kirjan ehdoton etu on se, että kun sitä lukee mökillä illan pimeydessä, niin ei tarvitse taskulamppua.

Wäinö Aaltosen veistokset Helsingissä – Top 10

Helsingissä on runsaasti Wäinö Aaltosen veistoksia. Aaltonen on kenties 1900-luvun merkittävin kuvanveistäjä maassamme. Helsingin katukuvaan hän on vaikuttanut ehkä enemmän kuin kukaan toinen taiteilija. Tässä kymmenen hienointa Aaltosen julkista veistosta Helsingissä.

1. Päivän sarastus, Rauhankatu