Kirjailija ja kulttuuribloggaaja Pauli Jokisen kotisivut. Artikkeleita, mielipiteitä, arvioita.
Uimakausi alkaa hiljalleen olla käsillä. Helsingissä on lähes 30 virallista uimarantaa. Kaikkihan nyt Hietsun, Mustikkamaaan, Kivinokan ja muut uimarannat tietävät (lista uimarannoista löytyy täältä).
Mutta todelliset sissit eivät mene lähellekään virallisia uimarantoja. He löytävät paljon mielenkiintoisempia paikkoja pulahtaa mereen. Googlen karttapalvelusta löytyy kartta, johon on merkattu hyviä epävirallisia uimapaikkoja.
by 
Majavatie Herttoniemessä tunnetaan erityisesti Henrik Tikkasen osoitetrilogian toisesta osasta. Siitä on paljon aikaa, kun trilogian olen lukenut, mutta muistaakseni Tikkanen kirjoitti, että hänellä oli tapana kavereittensa kanssa istua keittiössä ryyppäämässä ja katsoa ikkunasta mäkihyppyä. Ikkkunasta ei tosin nähnyt kuin hyppyrin keulaan asti, joten piti aina arvuutella kuinka pitkälle hyppy kantoi.
Majavatien päässä on huimat näköalat yli Vanhankaupunginlahden. Maisemia katsellessa miettii, miten kaunis ja luonnonläheinen kaupunki Helsinki on. Samalla miettii, että mikä tonttipula täällä on? Joka puolella pelkkää metsää. No, se tietysti hämää, että Helsinki on rakennettu aika matalaksi ja talojen väliin on jätetty paljon puita, jotka ovat taloja korkeampia.
Alas lahden reunaan Fastholman tietämille laskeutuu portaat. Portaissa on numerot, joiden avulla laskimme, että portaissa 182 askelmaa.
Mäen päällä on vielä hyppyrimäen betoniset jalustat. Hyppyrimäki oli tällä paikalla vuosina 1936-1976.
by 
Suomen ilmailumuseo Vantaalla on hyvä paikka tutustua suomalaisen ilmailun historiaan, mutta se on erinomainen paikka myös sotahistorian harrastajille. Ilmailun historia kun on pitkälti myös sotahistoriaa.
Pihalla vieraan ottaa vastaan kaksi MiG-hävittäjää.
Ulkona on myös tutka. Helsingissä oli sota-aikana kaksi saksalaista tutkamallia, ”Irjat” ja ”Raijat”. Kysäisin museon infosta, että kumpi pihalla on. Pähkäilivät aikansa ja soittelivat, mutta ei tullut vastausta. Kävin vielä tarkemmin katselemassa tutkaa ja siinä luki ”Made in France”. Ei siis ollut Irja eikä Raija.
Museon sisätiloissa on myös runsaasti kiinnostavaa sotahistoriaa. Tämä Messerschmitt saavutti sodassa monta voittoa, mutta putosi vuonna 1946 ilmamaaliammunnoissa Porin edustalle. Lentäjänä toiminut luutnantti Pokela selvisi sukelluksesta hengissä. Porilaiset sukeltajat löysivät koneen ja se nostettiin vuonna 1999.
Tämä Polikarpov on Neuvostoliitossa valmitettu aseistamaton harjoitushävittäjä. Suomen ilmavoimien käytössä 1941-1942 ollut kone on ainoa malliaan maailmassa.
Ilmailumuseo on hieno paikka. Kaksi suurta hallia täynnä lentokoneita, helikoptereita ja muuta ilmailuhistoriaa. Minut sai taas ihan raivoihini se, että museo oli lähes tyhjä. Kesällä, keskellä lomakautta! Milloin museot oppivat markkinoinnin? Tai kyse ei ole niinkään osaamisesta vaan halusta. Ei ole suurta halua tuoda itseään esille. Ilmailumuseolla olisi kaikki mahdollisuudet olla Suomen kärkipään museoita, mutta jos ei ole halua, niin sitten ei ole.
Kivenheiton päähän avautuu pian Kehäradan asema. Nyt olisi museolla mahdollisuus ottaa itseään niskasta kiinni ja skarpata markkinointia. Turisteja ei pitäisi olla kovin vaikea houkutella, kun museo on yhden pysäkin päässä lentoasemasta. Samoin Helsingistä pääsee museoon suoraan junalla.
Vuonna 2014 museossa kävi runsaat 24 000 maksanutta asiakasta. Se tekee runsaat 60 kävijää per päivä. Melko heikosti noin hienolta museolta. Kävijämäärän pitäisi vähintään kaksin- tai kolminkertaistua Kehäradan myötä. Ilmailumuseo: ottakaa haaste vastaan, 100 000 asiakasta vuonna 2020.
Historiaa 5/5
Lapsiperheille 3/5
Kulttuuria 2/5
Luontoa 1/5
by Juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina teimme Kivinokassa pienen kävelylenkin. Olimme saaneet vinkin, että vanhan metsän hiidenkirnuilla on geokätkö. Päätimme lähteä sitä etsimään.
Geokätköily on harrastus, jossa koordinaattien avulla etsitään piilotettuja rasioita. Rasioissa on usein vihko ja kynä, jonne voi kirjoittaa oman nimensä ja päivämäärän. Siellä voi olla myös joitain pieniä vaihtoesineitä. En ole koskaan geokätköilyä varsinaisesti harrastanut, mutta Wikipedia tietää, että Suomessa on 47 000 geokätköä ja maailmalla yhteensä yli 2 miljoonaa.
Latasimme puhelimeen ammattilaisten tavoin geokätköily-appsin.
Matkalla kohti hiidenkirnuja huomasimme, että luontopolun alussa parkkipaikan tietämissä on myös geokätkö. Mahtoivat ohikulkijat kummmastella, kun pyörimme siinä ympyrää tuijotellen kännykkää. ”Nyt se näyttää, että 5 metriä pohjoiseen. No nyt taas 3 metriä länteen. Mitä ihmettä, taas 12 metriä itään.”
Sitä geokätköä emme koskaan löytäneet.
Matka jatkui kohti hiidenkirnuja. Olen käynyt hiidenkirnuilla aikaisemminkin, mutta aina niitä on yhtä hankala löytää. Eivät ne erityisen vaikeassa paikassa ole, mutta kun ei sitä paikkaa vaan ikinä muista. Muistin, että ne ovat jonkun kallion pohjoisrinteellä (tekisikö joku jo ne viitat sinne?).
Samoilimme aikamme metsässä ja olimme jo luovuttamassa. Yhden kallionnyppylän päätimme vielä kiertää ja sieltähän ne löytyi.
Ja se geokätkökin sieltä löytyi.
Kirjoitimme nimemme kätkön vihkoon.
Jätimme vaihtotavarapusiin Dallapé-pinssin.
Geokätkeilijöitten aapinen ja raamattu on Geocaching.com-sivusto, jolla on yli 6 miljoonaa rekisteröityä jäsentä (nyt minäkin olen yksi heistä). Sivuston mukaan Kivinokassa on neljä geokätköä. Yhtä emme siis löytäneet, hiidenkirnuilla oli yksi ja kaksi muuta ovat Riihellä ja kartanolla. Seuraavaksi etsimään niitä!
by Juhannus on takana. Mutta millainen juhannus! Kivinokassa taisi olla kaupungin parhaat juhannusjuhlat. Vanhat kivinokkalaiset kommentoivat, etteivät ole koskaan nähneet Kivinokassa niin paljon ihmisiä kuin menneenä perjantaina.
Iltapäivä alkoi kokon kokoamisella. Tästä puukasasta ryhdyttiin kokkoa tekemään.
Kymmmenisen tyyppiä meitä siinä oli kokkoa rakentamassa. Näin ne puukasat siirtyivät kottikärryillä rannan toiselle laidalle kokkoon.
Tavaraa oli niin paljon, että päästiin ilahduttamaan juhannusjuhlijoita kahdella kokolla. Niiden kasaamiseen kului lähes kolme tuntia.
Samaan aikaan Kivinokan neidot laittoivat juhlapaikkaa kuntoon. Tanssilava ja penkit oli maalattu, heinäseipäät rakennettu ja kukkasia ripustettu koristeeksi. Kaunista!
Kahvinkeittäjät, makkaranpaistajat ja leipien myyjät saapuivat paikalle hyvissä ajoin.
Hieman ennen kello kuutta juhla oli valmiina alkamaan. Ylen toimittaja ja kameramies kysyivät minulta, että missä se ohjelmassa lupailtu lipunnosto tapahtuu, Ohjelman mukaan lippu piti nostaa klo 18. Kello oli 17.57. Tajuttiin, että ei ole ketään nakitettu lipppua nostamaan. Ja missä lippu on? Ja missä lipputanko? Äkkiä etsimään niitä. Ja löytyiväthän ne lopulta ja tilannetta seurannut järjestysmies kiipesi lippua nostamaan. Se oli solmittu siten, että se jäi puoleen tankoon. Pienen taistelun jälkeen lippu saatiin ylös ja juhannus avattua.
Nimimerkki Hannamarihoi näytti kuvanneen lippusähläystä Instagramiin. Heh,
Rajamäen pojat aloitti soittamalla Dallapé-kivellä ja sitten he kiersivät ympäri Kivinokkaa. Sen jälkeen aloitti Dallapé. Ranta oli täynnä juhannusväkeä. Jonkun arvion mukaan paikalla oli 3000 henkeä, jonkun arvion mukaan enemmänkin.
Ihmisillä oli hauskaa, ilma suosi eikä pienintäkään järjestyshäiriötä havaittu. Tämä mies riemuitsee arpajaisvoitosta:
Kokko syttyi kello 21, Instagramit ja facebookit täyttyivät ihmisten Kivinokka-kuvista. Tässä pari esimerkkiä:
Sen verran tuhdit kokot oli, että seuraavana aamuna klo 11 aikaan vielä nousi savua. Optimistisimmat yrittivät vielä nakkejakin siinä grillata.
Erinomaisen hieno ilta. Kiitosta on tullut järjestäjille paljon. Ihmiset ovat olleet suorastaan haltioituneita juhannusillan tunnelmasta Kivinokassa. Paras palaute tuli Dallapé-yhtyeeltä: ”Otetaanko ensi vuonna uusiksi?” Ei minulla ainakaan ole mitään sitä vastaan.
Kiitoksia kaikille tapahtuman järjestämiseen osallistuneille, illan orkesterille, loistavalle yleisölle ja kaikille, jotka tekivät tästä ikimuistoisen juhannuksen. Se ei ollut kangastusta.
by Kivinokassa järjestettiin viime viikonloppuna pieni kirjahetki, jonka teemana oli Helsinki-aiheiset kirjat. Julisteessa tapahtuma sai mahtipontisen nimen Kivinokan kirjapäivä, mutta mistään varsinaisesta päivästä ei ollut kyse, vaan pienestä kirjatuokiosta.
Paikalla omista kirjoistaan olivat kertomassa Eero Haapanen, Maarit Verronen ja Laura Salama. Minä juonsin keskustelun parhaan kykyni mukaan.
Haapanen esitteli kirjansa Sörkan rysäkeisarit, joka kertoo Vanhankaupunginlahdella eläneestä kalastajasuvusta. Verronen kertoi Sulhanen-kirjastaan, jossa käydään läpi pienen Sulhasen saaren historia. Salama on Kivinokan kesämajalaisia, ja hän on tehnyt päiväkirjamaisen teoksen Kesä Kivinokassa, joka sisältää myös runsaasti Lauran piirroksia. Näitä kirjoja suosittelen lämpimästi kesälukemiseksi.
Ajatus kirjatapahtumasta sai alkunsa keväällä. Olen itse innokas paikallishistorian harrastaja ja luen paljon Helsinkiin liittyvää kirjallisuutta. Keväällä Saaritoimikunnassa syntyi idea, että jos kutsutaan Helsingistä kirjoittaneita ajankohtaisia kirjailijoita kertomaan teoksistaan. Eero, Maarit ja Laura suostuivat mielellään.
Mielelläni jatkan tätä perinnettä myös tulevaisuudessa. Kenties joskus kirjahetki laajenee oikeaksi ”kirjapäiväksi”, jossa on mukana myös muuta ohjelmaa. Punaisena lankana pitäisin kuitenkin mielelläni Helsinki-aiheiset kirjat.
Ilmoitelkaa, jos tulee ideoita miten tapahtumaaa voisi kehittää. Oheisjuttuja, kilpailuja, yms…
Toisaalta tällainen pieni kirjahetki oli myös oikein kiva ja viihtyisä. Ei sitä väkipakolla tarvii laajentaa.
Kiitos vieraille ja hyvälle yleisölle!
by Kesän seksihelteitä odotellessa on aika valita kaupungin eroottisimmat patsaat. Tässä 15 ehdokasta, jossa silmänruokaa sekä miehille että naisille. Mitkä ovat suosikkisi?
1. Walter Runebergin veistämä Apollon ja Marsyas Ateneumin eteisessä. Mitä lienee Marsyaksella mielessä?
2. Postityttö Postitalon ala-aulassa.
3. Viktor Janssonin veistämä Convolvulus Kaisaniemen puistossa. Mallina tiettävästi kuvanveistäjän tytär Tove Jansson.
4. Diana metsästää ilkosillaan Kolmikulmassa Erottajalla.
5. Mantan nyt tuntee kaikki.
6. Kolme alastonta seppää lienee naisten mieleen.
7. Nyrkkeilyssä kehon kieli ratkaisee. Nyrkkeilijät ovat Paasivuoren puistikossa Siltasaaressa.
8. Herkkä Jäähyväiset (Au Revoir). Mies on selvästi lähdössä, kenties vieressä siintävälle merelle. Villa Ensin edessä Merikadulla Eirassa.
9. Paavo Nurmi juoksee tietysti ilman vaatteita.
10. Viktor Janssonin veistämässä Taistelijassa rambomaisia piirteitä. Tästä sixpackistä suomalaiset rantaleijonat voisivat ottaa oppia.
11. Haavoittunutta urheilijaa esittävä veistos Käpylässä.
12. Naisten vesileikkiä Pasilassa. Veistoksen tehnyt Maija Nuotio.
13. Viheltävä Helsinkiläinen Iso-Roballa voi herättää erinäköisiä mielleyhtymiä.
14. Ilmatar ja sotka -veistoksen Ilmatar. Sibelius-puistossa Töölössä.
15. Vedenneito taistelee tursasta vastaan Yrjönkadulla.
by Kivinokan Studio-rakennuksen kätköistä löytyi vanha valokuva-albumi. Albumissa oli runsaasti kuvia, joista ainakin vanhat kivinokkalaiset löytävät paljon tuttuja.
Tässä muutamia esimerkkejä kuvista. Joku heitti ajatuksen ilmaan, että näistä voisi oikein valokuvanäyttelyn järjestää. Huom! Klikkaamalla kuvia saat niistä suurempia.
by 
Eilen 10.6. oli Helsingin ympäristökeskuksessa tilaisuus, jossa kerrottiin Kivinokan metsän suojeluhankkeesta. Tilaisuudessa sai esittää ideoita ja ajatuksia aiheesta.
Kivinokan vanha metsä siis aiotaan suojella, ja sinne perustetaan luonnonsuojelualue. Vaikka metsä on pieni (13 hehtaaria), niin siellä on runsaasti arvokasta luontoa. Metsä on erityisesti arvokas kääpäalue, ja siellä on tavattu lähes 100 eri kääpälajia.
Metsän arvoista tilaisuudessa oli kertomassa Esa Lammi Ympäristösuunnitelu Envirosta, ja ympäristökeskuksen edustajana tilaiduudessa oli kaupunkiekologi Hanna Seitapuro.
Luonnonsuojelualueen perustaminen etenee käytännössä näin. Ensin perustetaan ns. ohjausryhmä, jossa ovat osallisina ympäristökeskus ja rakennusvirasto. Enviro ja Esa Lammi on pestattu tekemään ohjausryhmälle metsän hoito- ja käyttösuunnitelmaa. Homma etenee suht’ ripeästi, sillä metsän alue on aika hyvin tutkittu. Metsän linnut, lepakot, kasvit, geologia, yms tunnetaan aika hyvin, joten tällaisten asioiden kartoittamiseen ei mene paljon aikaa.
 |
| Luontopolku kulkee vanhan metsän halki. |
Syksyllä järjestetään sitten uusi yleisötilaisuus, jossa kaupunkilaiset saavat äänensä kuuluviin (sinne voisi muuten joku kivinokkalainenkin tulla, ei ollut eilen montaa tuttua naamaa tilaisuudessa).
Hoito- ja käyttösuunnitelma valmistunee ensi vuoden alkuun mennessä. Se liitetään osaksi suojeluhakemusta, joka jätetään Ely-keskukselle. Hakemus lähtee vielä lautakuntakierroksille ja lopulta kaupunginhallitus päättää asiasta.
Suojeltava alue on vanha metsä, jonka rajat näkyy alla olevassa kartassa. Raja menee aivan Ponnistuksen kentän vierestä ja muutama kesämaja on ihan rajan tuntumassa. Jokunen kesämaja saa siis luonnonsuojelualueen takapihalleen.
Eilisessä tilaisuudessa heitettiin ilmaan ajatuksia ja huolia metsään liittyen. Tässä muutamia:
– Metsässä liikkuminen. Tehdäänkö sinne polut, jonne liikkujat ohjataan? Pitkospuut? Hiekkapolut?
– Kivinokan ”kansallispuisto”. Portit molempiin päihin, ja sitten tiet/pitkospuut niiden väliin. Tämä oli oma suosikkini.
– Hämmästeltiin miksei ohjausryhmässä ole kaupunkisuunnitteluvirastoa. Viraston edustaja vastasi, ettei Kivinokkaa varsinaisesti uhkaa mikään, kun kaavaluonnoksessakin se on virkistysalueena, joten he tekevät kyllä yhteistyötä ryhmän kanssa, mutta eivät ole varsinaisesti ryhmässä mukana.
– Vapaana olevat koirat ja kissat. Todettiin ettei ole erityisen suuri ongelma Kivinokassa.
– Huoli siitä, että vedetäänkö metsän rantaa pitkin pyörätiet, kuten kaupunki on jossain joskus linjannut. Tuskin tulee toteutumaan, jos alue suojellaan.
– Huoli metsän roskaamisesta. Valistuksen kautta eteenpäin.
– Kivinokan kuuluisan testamentinkin perään kyseltiin (ei siitä sen enempää).
Kaikkinensa hieno juttu. Seurataan miten homma etenee.
by Suomenlinnan kirkko näyttää nykyään tältä. Itsenäisyyden alkuaikoina ei pidetty sopivana, että mereltä tulijoita ottaa vastaan venäläinen ortodoksikirkko, ja se sitten aika väkivalloin runnottiin tämän näköiseksi. Historiaa ja rakennustaidetta ei paljoa kunnioitettu.
by 
Helsingin tunnetuimmalla liikekadulla Aleksanterinkadulla on vieri vieressä vanhoja arvorakennuksia. Ja niissä upeita sisäänkäyntejä. Valitsin hienoimmat.
1. Lundqvistin talo (Aleksanterinkatu 13)
Lundqvistin talo on Helsingin ensimmäisiä liiketaloja ja jugend-arkkitehtuurin helmi. Rakennuksen on suunnitellut Selim A. Lindqvist ja sisäänkäyntiä koristavat patsaat on Robert Stigellin käsialaa.
2. Pankkitalo (Aleksanterinkatu 36B)
Vanhan pankkitalon sisäänkäyntiä vahtii leijonat. Yhdyspankin talon suunnitteli Gustaf Nyström. Ennen ylintä ikkunarivistöä on joukko Walter Runebergin veistoksia.
3. Pohjolan talo (Aleksanterinkatu 44)
Vakuutustyhtiö Pohjolan talon suunnitteli arkkitehdit Saarinen, Gesellius ja Lindgren. Kansallisromantiikkaa henkivän talon koristelusta vastasi kuvataiteilija Hilda Flodin.
4. Valtioneuvoston linna (Aleksanterinkatu 3)
Engelin empire-arkkitehtuuria. Rakennuksen pääsisäänkäynti on Senaatintorin puolella, mutta myös Aleksanterinkadun sisäänkäynti on valloittava – kuin antiikin Roomasta.
5. Salama (Aleksanterinkatu 15)
Vakuutustyhtiö Salaman entisen liiketalon vaikuttava sisäänkäynti. Suunnittelija Onni Tarjanne.
by 
Luonnontieteellisessä museossa (ent. Eläinmuseo) tulee jälkikasvun painostuksesta käytyä aika ajoin. Näyttelyeläimet ja -luurangot on tullut nähtyä jo monet kerrat, joten päätin kiinnittää tällä kertaa huomiota muihin asioihin.
Kahvilassa tulee vastaan täytetty kaksipäinen vasikka. Vasikka eli 1930-luvulla Suurpellon kartanossa Hyvinkäällä. Erittäin harvinainen epämuodostuma.
Museon arkkitehtuuri on erittäin kiehtovaa. Uusbarokia edustava rakennus valmistui vuonna 1913 ja sen arkkitehtinä oli venäläinen Lev Shishko.
Rakennuksen sisääntuloaula kaariholveineen ja pääportaikko ovat erityisen näyttäviä. Portaikko on kaupungin hienoimpia.
Kolmannessa kerroksessa sijaitsi ortodoksikappeli ja pieni kirkkosali. Nykyään tilassa esitellään suomalaista luontoa. Kirkkosalin kohdalla rakennuksen katolla oli suuri risti, joka on sittemmin poistettu.
Seinällä on vanhoja valokuvia kappelista ja kirkkosalista.
Ylhäällä on suuri juhlasali, jossa esitellään muinaiseläimiä. Itsenäisyyden alkuvuosina rakennuksessa toimi kadettikoulu. Juhlasalissa järjestettiin kadettitanssiaisia kahdesti vuodessa.
Juhlasalin parvella on valokuvanäyttely rakennuksen historiasta.
Vessassa puolestaan on kuva, jossa sotilaspojat istuvat huussissa.
Ulkoseinässä on muistolaatta, joka muistuttaa kadettikoulun ajoista.
Kaipaisin kovasti opaskierrosta, jossa perehdyttäisiin erityisesti rakennuksen historiaan. Kuulemma sellaista ei järjestetä. Pitänee ensi kerralla keskittyä jälleen eläimiin.
Lue myös: Suomen myrkyllisimmät hämähäkit elävät Eläinmuseossa.
Luonnontieteellisen museon kotisivut täällä.
by 
Aina kun menen junalla Pasilan ohi, niin mietin, että miksi Pasila on ruotsiksi Böle. Tai miksi Böle on käännetty Pasilaksi? Kumminpäin vaan, mutta mitään logiikkaa en ole asiaan keksinyt.
Hesari kirjoitti jutun keväällä ilmestyneestä kirjasta, joka käsittelee Puu-Pasilan historiaa. Artikkelissa tätä oli hieman avattu:
”Pasila rakentui paljolti siellä sijainneiden Böhlen (Böle) ja Fredriksbergin tilojen maille. Fredriksbergin tilan voutina toimi pitkään Carl Pasila, jonka nimeä alettiin käyttää Fredriksbergin mukaan nimetyn rautatieaseman suomenkielisenä vastineena.”
Eli Fredriksbergistä alettiin käyttää suomalaista nimeä Pasila. Mutta Pasila ei kuitenkaan kääntynyt ruotsiksi Fredriksberg vaan Böle. En vieläkään ymmärrä täsmälleen tuota logiikkaa, johtuen siitä ettei sellaista siinä taida olla. Alueella oli Pasilan ja Bölen tilat, joista toinen valikoitui alueen suomenkieliseksi nimeksi ja toinen ruotsinkieliseksi. Eivät siis ole käännöksiä toisistaan, vaan kaksi eri nimeä.
Vielä en ole lukenut Jari Auvisen kirjaa Puu-Pasila – Idylli rautatien varrella, mutta se on kyllä hankintalistan kärkipäässä.
by  |
| Näkymä vanhan metsän reunalta kohti Vanhankaupunginlahtea. |
Kivinokka päätettiin noin vuosi sitten jättää rakentamatta. Alue on ollut kaavassa selvitysalueena yli 10 vuotta. Nyt alkaa vihdoin tapahtua.
Helsingin ympäristökeskukselta tuli eilen viesti, että Kivinokkaan ollaan perustamassa luonnonsuojelualue. Luonnonsuojelualue koskee lähtökohtaisesti Kivinokan vanhaa metsää, joka on siellä Saunalahden rannalla, Ponnistuksen alueen ja siirtolapuutarhan välissä. Metsän pohjoispuolella on Vanhankaupunginlahden lintualue, joka on suojeltu jo aikasemmin.
Tämä on meille kivinokkalaisille oikein erinomainen uutinen. Jos ajattelee tulevaisuutta, niin suojelualue antaa entistä paremman suojan Kivinokalle rakentamista vastaan. Tällä hetkellä Kivinokassa on jo suojeltuna Herttoniemen siirtolapuutarha ja Kulosaaren kartanon ympäristö.
Kivinokassa tehdään tulevan kesän aikana luontoselvityksiä ja syksyllä laaditaan hoito- ja käyttösuunnitelma.
Helsingin ympäristökeskuksen tiedotustilaisuus Kivinokan luonnonsuojelualueeseen liittyen järjestetään keskiviikkona 10.6.2015 klo 18-19.30. Tapaamispaikka on Helsingin kaupungin ympäristökeskus, Viikinkaari 2 (sininen kerrostalo). Tilaisuus on kaikille avoin, joten sinne vaan sankoin joukoin kuuntelemaan, mitä aiheesta kerrotaan. Työpajoissa osallistujat voivat kertoa tietonsa ja näkemyksensä alueen kehittämisestä.
Paikalla on ainakin biologi Esa Lammi Ympäristösuunnittelu Envirosta sekä ympäristökeskuksen ja kaupunkisuunnitteluviraston edustajia.
by 
Taiteilija Akseli Gallen-Kallela suunnitteli itselleen jylhän ateljeekodin Laajalahden rantaan Tarvaspäähän. Gallen-Kallelan Museona toimiva paikka kätkee sisälleen jännittäviä tarinoita taiteilijan elämästä.
Turunväylän varrella Helsingin ja Espoon rajalla puiden lomasta pilkistää linnamainen torni. Moottoritien liittymän jälkeen kiemurrellaan pikkutietä ja saavutaan lähes Laajalahden rantaan. Siellä mäen harjalla on Tarvaspään ateljeelinna, jonka Akseli Gallen-Kallela rakennutti kotitalokseen vuosina 1911-1913.
Ateljeekoti muistuttaa keskiaikaista linnaa tai kirkkoa, kuten monet muutkin 1900-luvun alussa tehdyt kansallisromantiikkaa henkivät jugend-rakennukset. Kesäisin lipputangossa hulmuaa punakeltainen lippu, jonka Gallen-Kallela suunnitteli itsenäisen Suomen lipuksi. Pääoven vieressä seinällä vierailijat ottaa vastaan kuvanveistäjä Emil Wikströmin tekemä Gallen-Kallelan muistomedaljonki.
Gallen-Kallela arkkitehtinä
Tarvaspään rakennuksen tekee erikoiseksi se, että Akseli Gallen-Kallela suunnitteli sen itse, vaikka ei varsinaisesti arkkitehti ollutkaan.
– Arkkitehti Eliel Saarinen auttoi Gallen-Kallelaa sisätilojen suunnittelussa, tietää Gallen-Kallelan museon näyttelypäällikkö Anne Pelin.
Tarvaspää ei ollut ainoa Gallen-Kallelan suunnittelma rakennus. Hän suunnitteli myös ensimmäisen ateljeekotinsa Kalelan Ruovedelle.
– Lisäksi hän suunnitteli Otto Donnerille Pääskylinnan Ruovedelle, mutta se suunnitelma ei koskaan toteutunut, Pelin kertoo.
Kodista museoksi
Ateljeelinna koostuu karkeasti ottaen kolmesta osasta. Suuresta ateljeehuoneesta, galleriasta ja tornista, jossa on lukuisia pieniä huoneita.
– Rakennuksessa on paljon yhtymäkohtia keskiaikaiseen arkkitehtuuriin, mutta galleriatila puolestaan viittaa firenzeläiseen palatsiarkkitehtuuriin, Pelin kertoo.
Museossa on esillä runsaasti Gallen-Kallelaan liittyviä esineitä ja yksityiskohtia. Ateljeen ikkunoiden edessä riippuu taiteilijan tekemiä lasimaalauksia ja seinän vieressä on Syntiinlankeemus-kaappi. Katossa roikkuu voimistelutanko.
– Se oli Gallen-Kallen Pariisin kodissa, jonne hän muutti vuonna 1984. Siellä hän pienessä atelejeekodissa voimisteli, Pelin kertoo.
Tarvaspää avattiin museona vuonna 1961. Museo järjestää näyttelyjä, ja sen lisäksi se kerää Gallen-Kallelaan liittyvää kokoelmaa ja teklee tutkimustyötä.
Vaimon sukutila
Akseli Gallen-Kallela ja hänen vaimonsa Mary asuivat paikalla jo ennen kuin Tarvaspään ateljee-rakennus valmistui. Pariskunta asui pihapiiriin kuuluvassa Albergan kartanon kesähuvilassa Linnuddissa eli Pellavaniemessä, joka oli Maryn suvun perintöä. Huvilan rakennuttivat 1860-luvulla Feodor ja Amalia Kiseleff. Huvila muutettiin sittemmin talviasuttavaksi, ja se toimi Gallen-Kalleloiden kotina ateljeelinnan ohella.
– Tämä oli lähellä kaupunkia, mutta kuitenkin riittävän kaukana, että Gallen-Kallela sai työskentelyrauhan. Alhaalla rannassa on edelleen vanha laiturin jäänne, ja sieltä oli aikanaan höyrylaivayhteys Mustikkamaalle. Gallen-Kalleloilla oli myös oma puuvene, jolla he liikkuivat. Ja Leppävaarassa oli jo silloin juna-asema, josta hevosella tai kävellen tultiin Tarvaspäähän, Pelin kertoo.
Pellavaniemen rakennus on edelleen Tarvaspään pihapiirissa, ja siellä toimii nykyään kahvila ja ravintola. Siellä on myös museon toimistoja. Ravintolan ikkunoista on huimat näkymät Laajalahdelle.
Ville Vallgrenin naapurissa
Tarvaspäähän liittyy paljon jännittäviä tarinoita. Yksi tarina kertoo Havis Amanda -patsaasta tunnetusta Ville Vallgrenista. Gallen-Kallela ja Vallgren olivat pyörineet samoissa porukoissa jo Pariisissa aikaisemmin, ja Vallgren muutti lähes Tarvaspään naapuriin vuonna 1913.
Vallgren oli tarinan mukaan karannut ikkunan kautta tuoretta vaimoaan pakoon Pariisissa ja Suomessa hän oli iskenyt silmänsä Viivi Paarmioon, jonka kanssa he muuttivat Laajalahden rannalle. Se oli Gallen-Kallelan perheelle siunaus, sillä neiti Paarmio oli pitkään ollut ihastunut Gallen-Kallelaan.
Säröjä Gallen-Kallelan ja Vallgrenin välille aiheutti episodi, jossa Gallen-Kallelan susikoirat Kova ja Kiivas kävivät raatelemassa Vallgrenin ja Paarmion lemmikkipossut hengiltä.
Juttu on julkaistu myös Antiikki & Taide -lehdessä.
by 
